Enbuske ahdistaa

Olen ny avoimesti ja vilpittömästi kuunnellut kaikki Enbusken podcast jaksot. Joka jaksossa hehkutusta add- ja kaksisuuntaisesta diagnoosista. Hehkutusta myös rahasta ja siitä, että jokainen mies muka haaveilee, kadehtii ja tavoittelee rahaa ja timmejä nuoria naisia. Monet aika vaikutusvaltaiset avautuneet ” harvinaisessa” haastattelussa, mistä nousee mielikuva, että Enbuske on jotain erinomaista, jolle kannattaa avautua ja jonka ohjelmassa esiintyminen on jotenkin laadukasta.
Joka jakson jälkeen epämukava olo ja tunne, että olenko minä nyt jotenki tyhmä, kun mielestäni keskustelu on väärien arvojen piiloihannointia ja romantisointia ja realismit Enbusken mässäilyä karmeista ahdistus/masennus-oireilusta millä selitetty monet perseilyt. Itsellä adhd ja vakava masennus sekä eräs persoonallisuushäiriö dg ja en tunnista ollenkaan itseäni Enbusken kuvauksista. Päin vastoin.
Koska hän on sana valmis ja ilmeisen liittoutunut, tuntuu, että hän nyt saamallaan huomiollaan vetää meidät muut samoista asiosta kärsivät johonki kategoriaan. Ainoa valon pilke oli Enbusken haastattelema oli Tapio, joka jotenkin antoi oikean kuvan siitä mistä mielenterveysongelmissa on kyse.
Olen seurannut Enbusken uraa alusta asti ja itse ikäni ko ongelmien kanssa kamppaileena koen aika koomiseksi (väheksymättä kuitenkaan) sen, että yli neljäkymppisenä kuittaa elämänsä perseilyt mt-ongelmilla. Jatkuvaa äidin dissaamista ja kuitenkin oman ylemmän keskiluokan taustan korostamista.
Ei vaan tunnu vertaiselta.
Tuntuu myös kummalta tämä miljonääri-teema. Itse ja tuntemani moni muu, on kokemiensa jälkeen keskittynyt ihan muihin asioihin selvittyään täyspäisten kirjoihin.
Erikoista on viihde nykyään.