Silmien laserleikkaus maksaa tänä päivänä sen 2000-3000€, miksi monet silti näpräävät silmälasien tai piilolinssien kanssa?
Vaikea uskoa ettei jollain olisi muutamaa tuhatta säästössä. Ja jos sanotaanko ennen 4-kymppiä käy leikkauksessa, niin tod. näk. tulee halvemmaksi kuin ostaa viiden vuoden välein uudet silmälasit koko loppuelämän. Ja tuohan on täysin turvallsitakin tänä päivänä.
Kommentit (89)
Pidän silmälaseja roiskesuojana, ettei toisten yskökset lennä suoraan silmiin.
Leikkaus ei ole ratkaisu kaikkiin silmän ongelmiin.
Mun silmiin ei saa koskea. En uskalla mennä leikkaukseen. Olisi kamalaa sokeutua.
Ei välttämättä auta pahaan hajataittoon. Sitä paitsi itsellä vahvuudet ei vakio, vaan muuttuvat parin vuoden välein. Turha käydä leikkauksessa, jos parin vuoden päästä on taas samassa tilanteessa.
Mulle silmälääkäri ei suositellut. Välttämättä leikkauksesta huolimatta ei pääse eroon laseista ja kuitenkin saa ikälasit 4-kympin jälkeen.
Silmiä en leikkauta. Mitäpä, jos tapahtuisi jotain siinä. Aikoinaan isäni kertoi, että kun Venäjällä aloitettiin silmien taittoleikkaukset (ei ollut nykyinen tekniikka tosin), niin ensimmäisille leikatuille tuli silmiin arpikudosta ja näkö heikkeni täysin.
Ei ole kiinnostusta miettiä, olisiko jotain riskejä olemassa. Ei minua silmälasit ainakaan haittaa niin paljon, että edes koskaan ajattelisin asiaa. Mulla kestää yhdet lasit joskus jopa 10v. Nyt kun on monitehot, saattaa uusimistahti toki kiihtyä.
Mikään leikkaus ei ole täysin turvallinen.
Laserleikkaus ei auta ikänäköön. Muuten menisin.
Viihdyn silmälaseissa, en esimerkiksi käytä piilareitakaan koska koen silmälasit tyyliini sopivammaksi.
Melko naiivia kuvitella että kaikilla olisi tuhansia säästössä. Katsos kun on aika paljon ihmisiä joilla säästöjä on 0e.
Mä aloitin silmälasiurani suoraan lukulaseilla. Nykyään on monitehot.
Siihen ei mikään kahden tonnin laserleikkaus auta. Lukulasit jää todennäköiset silti.
Silmälasit on tärkeä osa mun nörtti-imagoa joten pidän niitä mielelläni. Useampi parikin joita vaihtelen. Enää käytän piilareita todella harvoin, varmaan pari vuotta sitten viimeksi, enkä tunne peilikuvaani itsekseni ilman laseja.
Esimerkiksi Spice girlsien Mel B:llä ja golffafi Tiger Woodsilla on silmäleikkauksissa ollut hämminkiä. Jos huono tuuri voi osua noille hyväosaisille, niin miksei se osoisi myös tavan talliaiselle? Ja miksi se on ap:lle ongelma, jos joku toinen tykkää käyttää silmä- ja piilolaseja. Itseäni silmälasit myös suojaavat omilta hajamielisyyksiltäni esim. jos tiskatessa roiskuu vettä, niin se saippuavesi ei mene silmiin vaan jää lasien pinnalta, josta sen voi pyyhkäistä pois.
Olisin mennyt linssileikkaukseen, mutta silmälääkäri ei suositellut sitä minulle
Leikkaus ei ole ikuinen, näkö kun muuttuu ajan kanssa. Voi olla että joku on leikkauttanut vaikka 5 vuotta sitten, mutta ei tunne tarpeelliseksi korjata näköä koko aikaa vaan käyttää uudestaan laseja kunnes ehkä 10 vuoden kuluttua näkö on taas pahentunut sen verran että raaskii maksaa sen 3000e taas.
Ohuet verkkokalvot ja ei varmuutta tuloksesta. Kävin laserleikkauskonsultissa ja sanoivat etteivät voi tehdä vähemmän kivuliasta smiley-leikkausta, vaan olisi pitänyt käristää sillä kivualiaammalla vanhanaikaisella menetelmällä. Eikä silloinkaan ole takuuta että näontarkkuus on leikkauksen jälkeen tarpeeksi hyvä ilman laseja, ja vanhetessa saattaa tarvita ikänäkölasit.
En jaksa vaivautua moiseen ruljanssiin, niin käytän laseja.
Olen menossa. En vain jaksa säätää lasien kanssa ja muutenkin näkö on niin huono, että ilman laseja en suoriudu edes kauppareissusta.
Elämä on yksi iso riski joka tapauksessa.
Olen miettinyt ja miettinyt, mutta jotenkin en vaan uskalla. Jos jotain menee pieleen, niin se taitaa sitten olla ikuista se.
Kaikki eivät halua leikkauttaa silmiään, eikä ole rahasta kiinni. Ottaisit asioista selvää.