Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa kun tuntuu että elän elämää jota en ollenkaan valinnut ja jota en voi hallita (erityislapsi ja avioero)
02.08.2021 |
Muilla tälläistä tuntemusta? Olen alkanut välillä nyt valvomaan öitä/ nukkumaan huonosti, etenkin öisin iskee sellainen olo että en selviydy tästä kaikesta. Välillä herään todella unisena enkä edes muista heti että missä elämänvaiheessa oikein elän (eli siis esim. tajuan vasta hetken päästä että olen eronnut ja olen yksin kotona nyt, pelästyn missä lapset on).
Minulla on kaksi lasta. Lasten isä petti minua ja päädyimme eroon kolme vuotta sitten. Toinen lapsista on ajoittain todella haastava erityislapsi (neuropsykiatriset ja mielenterveysongelmat, hoitokontakti kyllä on olemassa). Isä osallistuu lasten elämään ja saan kyllä välillä omaa aikaa ja levätä. Mutta olen aika ahdistunut siitä vastuun määrästä mitä minulla on yksin, ja koska toinen lapsi on niin haastava niin ihan todella pelkään miten selviydyn kaikesta (lapsella on esim. vaikeuksia käydä koulua enkä meinaa saada häntä sinne). Hän on todellakin kahden aikuisen hoidettava siinä arjessa, mutta kun olen niin YKSIN siinä arjessa nimenomaan..
Taloudellinen paine painaa koko ajan niskaan, nyt opiskelen parempaan ammattiin koska vanhan työn ansioilla ei meinaa pärjätä, mutta ei sekään ole helppoa kun pitäisi hoitaa opiskeluvelvoitteet, käydä töissä ja hoitaa perhekuviot. Kaikki aikatauluttamiset on ihan hirveitä, kun usein pitäisi olla ainakin kahdessa paikassa samaan aikaan. Koen että olen melko vahva ihminen, mutta nyt, vuosien jälkeen, alkaa voimat olla loppu. Ja kun katsoo muita perheitä, joissa saadaan lapsia, ja eletään sitä elämää, minkä näen normaalina, kahden aikuisen voimin, viedään lapsia harrastuksiin ja lapset kulkee itse kouluun ym. Ja mietin vain että miten minä olen päätynyt tähän pisteeseen. Olemaan kodin vanki niiden lasteni kanssa, aina yksin ja taistelen aamuisin saadakseni yhden kouluun ja toinen jää vaille huomiota koko ajan. Pitää soittaa töihin että myöhästyn tai anoa lisää aikaa johonkin opiskelujuttuun koska en vaan saa sitä ajoissa hoidetuksi. Lapsen polilla ärsyynnytään kun joudun siirtämään jotain terapia-aikaa (koska poli on aivan tukossa eikä niitä aikoja ole), koska silloin juuri on koulun pakolliset harjoittelupäivät joita ei myöskään voi siirtää.
Rakastan lapsiani, mutta tämä kaikki on vain niin raskasta ja tuntuu ettei se koskaan lopu/ helpota.
Kommentit (34)
Sä voisit pyytää esim perhetyöntekijää joka voisi hoitaa noita terapia käyntejä lapsen kanssa kun et itse ehdi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllähän sinä olet valinnut tuon ja joka hetki voisit valita toisin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita laitoshotoa erityiselle, se ei ole lapsen hylkäämistä, päin vastoin, lapsi saa paremmin hoitoa kun sitä voidaan taata hänelle, terveen lapsen ei pidä jäädä erityisen varjoon, hän sairastuu mieleltään jos ei saa riittävästi aikuisen aikaa ja tukea. Lasten suojelu ja vammaispalvelut voi auttaa.
Jos vika on vanhemmassa niin miksi laittaa lapsi kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita laitoshotoa erityiselle, se ei ole lapsen hylkäämistä, päin vastoin, lapsi saa paremmin hoitoa kun sitä voidaan taata hänelle, terveen lapsen ei pidä jäädä erityisen varjoon, hän sairastuu mieleltään jos ei saa riittävästi aikuisen aikaa ja tukea. Lasten suojelu ja vammaispalvelut voi auttaa.
En ole antamassa lasta mihinkään laitokseen, en ennen kuin ollaan siinä pisteessä että se on sitten oikeasti täysin pakollista. Lapsi on traumatisoitunut jo kovasti meidän erosta, en todellakaan ole hylkäämässä häntä ja sitähän tuo olisi.
Lapsi on aivan ihana, hänellä on vaan haasteidensa vuoksi ollut erityisen raskas koulutaival, eikä sitä apua ole koulussa saanut. Nyt syksyllä kyllä tuki koulussa paranee, mutta toki sekin on aina hataraa jos esim. tulee henkilökunnan poissaoloja tms muutoksia mitkä on aika tavallisia, etenkin näiden erityislasten luokissa.
Miksi et anna huoltajuutta isälle ja itse siirry viikonloppuvanhemmaksi? Miksi pitää uuvuttaa itsensä, vaikka on osallistuva vanhempi? Siinä on yksi ratkaisu ongelmaasi. Seuraava on se, että lopetat joko opiskelun tai työssäkäynnin.
Turhaan olet kateellinen muille. Aika kultaa sinun muistosi parisuhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkälainen järjestely teillä on isän kanssa? 50/50 vai jotain muuta? Jos isä on lasten kanssa vain joka toinen viikonloppu niin aloita vaikka sillä että siirtyisitte viikko/viikko systeemiin
Vierailija kirjoitti:
Miksi et anna huoltajuutta isälle ja itse siirry viikonloppuvanhemmaksi? Miksi pitää uuvuttaa itsensä, vaikka on osallistuva vanhempi? Siinä on yksi ratkaisu ongelmaasi. Seuraava on se, että lopetat joko opiskelun tai työssäkäynnin.
Turhaan olet kateellinen muille. Aika kultaa sinun muistosi parisuhteesta.
Ei isä jaksa sen enempää. Isä kantoi enemmän vastuuta viime syksynä ja oli sen jälkeen romahduspisteessä. Hänellä on myös kuitenkin rankka ja vaativa työ ja koronavuodet on tuoneet ihan omat haasteensa.
Jos lopetan työssäkäynnin, ei tule rahaa. Jos lopetan opiskelun, ollaan ikuisessa köyhyyskierteessä. Lisäksi menetän opiskeluoikeuden, ja jatkossa opiskelemaan pääsy vaikeutuu koska en ole enää ensikertalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ideoita. Lasta voi ymmärtää siinä ettei halua kouluun, ehkä hänellä on hyvät syyt ja empatia aikuiselta auttaa. Ja ehkä joku voisi viedä autolla, jos matka on hankala. Jos erityislapsi on poika, saattaisi viihtyä isälläkin asumassa (jos hän itse haluaa olla siellä, eikä järkyty), sen ajan varsinkin kun sinulla on koulu/työt – ellei isän seura lisää oireita tai ahdista. Moni ihminen ei ota työtä ja opiskelua samaan aikaan, vaikkei olisi lapsiakaan koska tietää jo etukäteen että se on liikaa. Ehkä äitisi auttaa lastenhoidossa vähän tai lasten kummi tms. Jos et yritä liikaa lasten kanssa, vaan lepäät myös.
Saan jotain mielihyvää kun luen kuinka surkeasti muilla ihmisillä menee, lol!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saan jotain mielihyvää kun luen kuinka surkeasti muilla ihmisillä menee, lol!
Siitä vain, ei ole multa pois.
Vierailija kirjoitti:
Ideoita. Lasta voi ymmärtää siinä ettei halua kouluun, ehkä hänellä on hyvät syyt ja empatia aikuiselta auttaa. Ja ehkä joku voisi viedä autolla, jos matka on hankala. Jos erityislapsi on poika, saattaisi viihtyä isälläkin asumassa (jos hän itse haluaa olla siellä, eikä järkyty), sen ajan varsinkin kun sinulla on koulu/työt – ellei isän seura lisää oireita tai ahdista. Moni ihminen ei ota työtä ja opiskelua samaan aikaan, vaikkei olisi lapsiakaan koska tietää jo etukäteen että se on liikaa. Ehkä äitisi auttaa lastenhoidossa vähän tai lasten kummi tms. Jos et yritä liikaa lasten kanssa, vaan lepäät myös.
Koitan olla lasta kohtaan todella kärsivällinen, ymmärtäväinen ja empaattinen. Mutta kun tätä vaikeutta on jatkunut päiväkoti-ikäisestä saakka, niin alkaa olla voimat loppu. Ja kun ne asiat tökkii siellä koulussa, enkä minä voi niitä kotoa käsin muuttaa. Nyt tosin lapsi saa ensi syksynä enemmän tukea (uusi avustaja luokkaan mm. ) niin voi olla että lapsi saa koulussa enemmän tukea ja hänen toimintakyky siellä kasvaa ja sitäkautta kouluinto.
Isovanhemmilla on omat elämät ja työt. Auttaa he jonkin verran. Mutta ei heistä sellaista apua siihen arkeen oikein ole. Sama juttu kummeilla. Kaikilla on omat elämät. Lapsi on isällä n. 30-40% ajasta eikä enempää ainakaan nyt ole mahdollista. Ei minulla mitään sitä vastaan olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saan jotain mielihyvää kun luen kuinka surkeasti muilla ihmisillä menee, lol!
Minäkin saan jotain mielihyvää kun luen kaltaisiesi ihmisten kommentteja ja tajuan, että joillakin on surkean vähän empatiakykyä ja inhimillisyyttä itseeni verrattuna.
aloittaja.. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ideoita. Lasta voi ymmärtää siinä ettei halua kouluun, ehkä hänellä on hyvät syyt ja empatia aikuiselta auttaa. Ja ehkä joku voisi viedä autolla, jos matka on hankala. Jos erityislapsi on poika, saattaisi viihtyä isälläkin asumassa (jos hän itse haluaa olla siellä, eikä järkyty), sen ajan varsinkin kun sinulla on koulu/työt – ellei isän seura lisää oireita tai ahdista. Moni ihminen ei ota työtä ja opiskelua samaan aikaan, vaikkei olisi lapsiakaan koska tietää jo etukäteen että se on liikaa. Ehkä äitisi auttaa lastenhoidossa vähän tai lasten kummi tms. Jos et yritä liikaa lasten kanssa, vaan lepäät myös.
Koitan olla lasta kohtaan todella kärsivällinen, ymmärtäväinen ja empaattinen. Mutta kun tätä vaikeutta on jatkunut päiväkoti-ikäisestä saakka, niin alkaa olla voimat loppu. Ja kun ne asiat tökkii siellä koulussa, enkä minä voi niitä kotoa käsin muuttaa. Nyt tosin lapsi saa ensi syksynä enemmän tukea (uusi avustaja luokkaan mm. ) niin voi olla että lapsi saa koulussa enemmän tukea ja hänen toimintakyky siellä kasvaa ja sitäkautta kouluinto.
Isovanhemmilla on omat elämät ja työt. Auttaa he jonkin verran. Mutta ei heistä sellaista apua siihen arkeen oikein ole. Sama juttu kummeilla. Kaikilla on omat elämät. Lapsi on isällä n. 30-40% ajasta eikä enempää ainakaan nyt ole mahdollista. Ei minulla mitään sitä vastaan olisi.
Niiden asioiden on sitten annettava tökkiä koulussa, ei kai sille mitään voi sen enempää ja avustajakin tulossa. Ehkä joku voisi kotioloissa auttaa läksyissä tai muistamisessa, jos niitä on, mutta onko se isä joka auttaa. Luultavasti lapsen isän pitää myös vähentää töitään, ainakin siksi aikaa kun sinulla on tuo opiskelu. Ei lapsilla ole pakko olla useita harrastuksia kodin ulkopuolella (juuri nyt), koska kotiinkin saa välineitä ja tekemistä. Suorituspaineita pitäisi välttää, stressiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita laitoshotoa erityiselle, se ei ole lapsen hylkäämistä, päin vastoin, lapsi saa paremmin hoitoa kun sitä voidaan taata hänelle, terveen lapsen ei pidä jäädä erityisen varjoon, hän sairastuu mieleltään jos ei saa riittävästi aikuisen aikaa ja tukea. Lasten suojelu ja vammaispalvelut voi auttaa.
Jos vika on vanhemmassa niin miksi laittaa lapsi kärsimään.
Lapsi ei kärsi, tuollainen vapaa ehtoinen siirto laitokseen antaa varaa sopia joustavasti koska lapsi on kotona, koska laitoksessa ja koska nähdään, lisäksi moni erityislapsi oikeasti hyötyy laitoksessa olemisesta, tarkat rutiinit ja muiden lasten esimerkki on hyväksi, henkilökunta on sitä varten että yötä päivää joku on paikalla kuin lapsi tarvitsee aikuista. On todella raskasta herätä vuosia lapsen seuraksi öisin kun milloin on mitäkin hätään, on erittäin raskasta valvoa vuosia lastaan kuin pientä tarperoa, kuin vaarantajua ei ole. Normaali lapsi kehittyy nopeasti, elämä helpottuu kun lapsi on itsenäinen päivä päivältä enemmän, erityisen kanssa tämmöinen edistys on hyvin hidasta, joskus kehitys loppuu kokonaan tiettyyn ikätasoon..
Vierailija kirjoitti:
aloittaja.. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ideoita. Lasta voi ymmärtää siinä ettei halua kouluun, ehkä hänellä on hyvät syyt ja empatia aikuiselta auttaa. Ja ehkä joku voisi viedä autolla, jos matka on hankala. Jos erityislapsi on poika, saattaisi viihtyä isälläkin asumassa (jos hän itse haluaa olla siellä, eikä järkyty), sen ajan varsinkin kun sinulla on koulu/työt – ellei isän seura lisää oireita tai ahdista. Moni ihminen ei ota työtä ja opiskelua samaan aikaan, vaikkei olisi lapsiakaan koska tietää jo etukäteen että se on liikaa. Ehkä äitisi auttaa lastenhoidossa vähän tai lasten kummi tms. Jos et yritä liikaa lasten kanssa, vaan lepäät myös.
Koitan olla lasta kohtaan todella kärsivällinen, ymmärtäväinen ja empaattinen. Mutta kun tätä vaikeutta on jatkunut päiväkoti-ikäisestä saakka, niin alkaa olla voimat loppu. Ja kun ne asiat tökkii siellä koulussa, enkä minä voi niitä kotoa käsin muuttaa. Nyt tosin lapsi saa ensi syksynä enemmän tukea (uusi avustaja luokkaan mm. ) niin voi olla että lapsi saa koulussa enemmän tukea ja hänen toimintakyky siellä kasvaa ja sitäkautta kouluinto.
Isovanhemmilla on omat elämät ja työt. Auttaa he jonkin verran. Mutta ei heistä sellaista apua siihen arkeen oikein ole. Sama juttu kummeilla. Kaikilla on omat elämät. Lapsi on isällä n. 30-40% ajasta eikä enempää ainakaan nyt ole mahdollista. Ei minulla mitään sitä vastaan olisi.
Niiden asioiden on sitten annettava tökkiä koulussa, ei kai sille mitään voi sen enempää ja avustajakin tulossa. Ehkä joku voisi kotioloissa auttaa läksyissä tai muistamisessa, jos niitä on, mutta onko se isä joka auttaa. Luultavasti lapsen isän pitää myös vähentää töitään, ainakin siksi aikaa kun sinulla on tuo opiskelu. Ei lapsilla ole pakko olla useita harrastuksia kodin ulkopuolella (juuri nyt), koska kotiinkin saa välineitä ja tekemistä. Suorituspaineita pitäisi välttää, stressiäkin.
Koulussa on monesti jälkkäri toimintaa jossa saa apua läksyihin, kannattaa hakea.
Eihän noilla perusteilla lapsi mihinkään laitokseen pääsiskään. On kuitenkin kunnolliset vanhemmat ja lapsi pystyy avustajan avuin kouluakin käymään. Mutta vammaispalvelun kautta voi hakea tilapäishoitoa esim. yksi viikonloppu kuukaudessa. Enkä tarkoita nyt mitään tukiperhettä, vaan ihan kunnan/kaupungin järjestämää hoitoa kun lapsella on pitkäaikaissairaus.
Kuulostaa todella raskaalta :( Itsellänikin erityislapsen vanhempana on usein katkeruuden tunteita siitä että olemme joutuneet näin kiviselle tielle! On todella älytöntä miten huonosti on apua saatavilla tuollaisissa tilanteissa. Sosiaalityöntekijältä voisi kysyä jos saisi omaishoidon tukea ja silloin ehkä pystyisit lyhentämään työaikaasi? Myös tuota perhetyöntekijään tai lapsiperheen kotipalvelua voisit harkita? Vaikka nyt tuntuu raskaalta niin usko ja luota siihen että tilanne helpottuu lasten kasvaessa ❤️
Vierailija kirjoitti:
Eihän noilla perusteilla lapsi mihinkään laitokseen pääsiskään. On kuitenkin kunnolliset vanhemmat ja lapsi pystyy avustajan avuin kouluakin käymään. Mutta vammaispalvelun kautta voi hakea tilapäishoitoa esim. yksi viikonloppu kuukaudessa. Enkä tarkoita nyt mitään tukiperhettä, vaan ihan kunnan/kaupungin järjestämää hoitoa kun lapsella on pitkäaikaissairaus.
Varmasti pääsee, jos kunnolliset vanhemmat suuntaavat voimavaransa ja keskittyvät olemaan kunnollisia sille vähemmän erityiselle lapselle.
Tsemppia aloittaja!❤️
Täällä painitaan yhden lapsen mielenterveysongelmien ja toisen lapsen fyysisen sairauden kanssa... Raskasta on.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa harkita laitoshotoa erityiselle, se ei ole lapsen hylkäämistä, päin vastoin, lapsi saa paremmin hoitoa kun sitä voidaan taata hänelle, terveen lapsen ei pidä jäädä erityisen varjoon, hän sairastuu mieleltään jos ei saa riittävästi aikuisen aikaa ja tukea. Lasten suojelu ja vammaispalvelut voi auttaa.