Ahdistaa kun tuntuu että elän elämää jota en ollenkaan valinnut ja jota en voi hallita (erityislapsi ja avioero)

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa harkita laitoshotoa erityiselle, se ei ole lapsen hylkäämistä, päin vastoin, lapsi saa paremmin hoitoa kun sitä voidaan taata hänelle, terveen lapsen ei pidä jäädä erityisen varjoon, hän sairastuu mieleltään jos ei saa riittävästi aikuisen aikaa ja tukea. Lasten suojelu ja vammaispalvelut voi auttaa.

Laitoshoidossa lapsi oppii käyttämään huumeita, näkee väkivaltaa ja traumatisoituu lopullisesti. Muut lapsethan siellä ovat samanlaisia tapauksia, joten tuo on luovuttamista, eikä sieltä tulla takaisin parantuneena.

Ei tämä mielihyvää synnytä empaattiselle ihmiselle tuota, mutta helpottaa tämmöisen pitkäaikaisen masennuksen raippaamaa ikiopiskelijaa ettei ole lapsia siunaantunut holtittomasta lemmiskelystä huolimatta.

Kerran hoipertelin yöelämästä opiskelijakämppääni ja pihamaalla hermostunut mies kyseli tupakkia ja askiin katsottuani annoin kaksi ja mies länttäsi 20 kouraani. Oli juuri ollut "neuvottelemassa" jonkun opiskelijatypyn kanssa vahinkoraskaudesta ja nainen oli päättänyt pitää lapsen miehen vastakkaisesta näkemyksestä huolimatta. Näinpä tuossakin alettiin elämään elämää, mikä ei ollut niin toiveissa. Miehille näitä taitaa sattua aika paljonkin, kun kaveripiirissänikin on lähinnä vahinkolapsia, tosin par pariskuntaa on vielä yhdessäkin.

Ap lienee tehtaillut lapsensa vakaassa aikomuksessa, mutta lopputulos on sinänsä sama. Eikä maailma tuommosiin kaadu, joskin varmaan lujille joutuu. En esimerkiksi itse enää ole haalinut töitä opintojen oheen, kun se on yllättävän rankkaa yrittää jaksaa molempia. Ja siihen vielä lapset... hyvin on ap siis jaksanut, mutta nyt loppuu veto ilmeisesti. Ja aika vaikea on neuvoa että mistä pitäisi "luopua" tai miten tilannetta voisi helpottaa, mutta työ, koulu ja lapset vain ottavat kaikki omat tuntinsa koko ajan.

Uusi mies tietenkin voisi tuoda helpotusta rahoineen ja käsineen, mutta ei tuokaan ihan hetkessä tapahdu, eikä lasten takia voi liikaa hätiköidäkään. On lähinnä surullista etteivät suhteet ole kovinkaan kestäviä ja siitä kärsii lopulta eniten lapset. Itsekin olen seurustellut joidenkin isiensä tai jopa vanhempiensa hylkäämien naisten kanssa ja onhan siinä ollut psyyke paskana noilla kaikilla. Tietty mieli voi muutenkin vinksahtaa kuten itselläni, joten ei ole varaa oikein mitään sanoa.

Voimia kuitenkin sinne!

Vaihtuiko tällä erityislapsella koti ja koulu, kun erositte? Jos vaihtui, miten hän reagoi uusiin muutoksiin? Oliko muutoksia mahdollista mitenkään ”pehmittää”? Vai tuliko kaikki yhdellä rysäyksellä?

Laiha lohtu,mutta harvalla ihmisellä varmaankaan elämä menee juuri niinkuin on toivonut ja kuvitellut.Kaikilla on omat vaikeutensa.Voihan olla,että tulee positiivisiakin asioita vielä jossain vaiheessa.

Liian pitkä vuodatus. Ei kiinnosta

Onko tämä erityinen esikoinen vai nuorempi lapsi? Jos esikoinen, niin miksi olette tehneet toisen lapsen kun ensimmäinenkin on vammainen ettekä pärjää hänen kanssaan?

Minä voisin tulla auttamaan jos samalla paikkakunnalla asuttaisiin.

Ymmärrän miten vaikeaa ja raskasta voi olla, kun joutuu yksin huolehtimaan.

Mullakin neljä lasta, kaksi vanhinta teiniä asuu koko ajan mun luona, koska heidän isänsä on kuollut vuosia sitten.

Pojan kanssa oli aika haastavaa, kun oli ala-asteella, en ymmärtänyt, että hänelläkin on adhd, vaikka heidän isälläänkin oli.

Tai olihan poika käynyt testeissä slle kouluikäisenä ja silloin sanottiin ettei ole adhd, kun pystyy keskittymään.

Mutta asiat muuttui, kun lopulta lääkitystä kokeiltiin, ja se todella auttoi.

Nyt yläaste ikäisenä, olen ruvennut ittamaan rennommin, vaikka poika ei niin tosissaan koulunkäyntiä otakkaan.

Usein myöhästellyt koulusta jne...mutta olen päättänyt olla hermoilematta sen suhteen.

Jospa hän tsemppaisi nyt pari viimeistä vuotta. Siskonsa taas on todella tunnollinen kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä erityinen esikoinen vai nuorempi lapsi? Jos esikoinen, niin miksi olette tehneet toisen lapsen kun ensimmäinenkin on vammainen ettekä pärjää hänen kanssaan?

Usein lapset tehdään niin pienillä ikäeroilla, ettei voi tietää, jos ensimmäisellä lapsella on joku häiriö. Toinen lapsi voi myös olla terve, vaikka ensimmäinen ei olisi. Vaikea lapsi ei ole välttämättä vaikea enää kasvaessaan. Turha syyllistää vanhempia lasten hankinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä erityinen esikoinen vai nuorempi lapsi? Jos esikoinen, niin miksi olette tehneet toisen lapsen kun ensimmäinenkin on vammainen ettekä pärjää hänen kanssaan?

Lapsemme ei ole vammainen, eikä hänen haasteet näkyneet varhaislapsuudessa, ne tuli esille pikkuhiljaa vasta kouluikää lähestyessä. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta kyllähän sinä olet valinnut tuon ja joka hetki voisit valita toisin. 

Niin. Ap olisi esimerkiksi voinut tehdä miehet ja sanoa, että tahtoo olla etävanhempi ja nähdä lapsia joka toinen viikonloppu.

Nytkin voi sanoa miehelle, että viikko-viikko systeemi tai sitten mies ottaa lapset, hän ei jaksa.

Olisi voinut myös valita antaa satunnaisen pettämisen anteeksi ja asettaa perheen etusijalle, kun eroamalla selvästi pissi omiin muroihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kyllähän sinä olet valinnut tuon ja joka hetki voisit valita toisin. 

Niin. Ap olisi esimerkiksi voinut tehdä miehet ja sanoa, että tahtoo olla etävanhempi ja nähdä lapsia joka toinen viikonloppu.

Nytkin voi sanoa miehelle, että viikko-viikko systeemi tai sitten mies ottaa lapset, hän ei jaksa.

Olisi voinut myös valita antaa satunnaisen pettämisen anteeksi ja asettaa perheen etusijalle, kun eroamalla selvästi pissi omiin muroihinsa.

Se pettäminen ei kyllä ollut satunnaista. 

aloittaja.. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kyllähän sinä olet valinnut tuon ja joka hetki voisit valita toisin. 

Niin. Ap olisi esimerkiksi voinut tehdä miehet ja sanoa, että tahtoo olla etävanhempi ja nähdä lapsia joka toinen viikonloppu.

Nytkin voi sanoa miehelle, että viikko-viikko systeemi tai sitten mies ottaa lapset, hän ei jaksa.

Olisi voinut myös valita antaa satunnaisen pettämisen anteeksi ja asettaa perheen etusijalle, kun eroamalla selvästi pissi omiin muroihinsa.

Se pettäminen ei kyllä ollut satunnaista. 

Vaikka olisi ollut jatkuvaakin, mitä helvetin väliä? Nyt ap:lla on niskoillaan erosta traumatisoitunut erikoislapsi, merkittävästi aikaisempaa heikompi taloudellinen tilanne ja liian raskas arki.

Kaikki vain siksi, että ei kykene olemaan järkevä ja antamaan anteeksi. Ja vaikkei anteeksi antaisikaan, olisi kai sitä voinut arjen sujuvuuden ja erityislapsen mielenterveyden takia pysyä yhdessä?

Näitä lukiessa kiittää onnea, että meille kaikki on kutakuinkin kunnossa. Kaksi tervettä ja reipasta lasta sekä toimiva parisuhde. Niin pienet asiat vaikuttavat niin paljon elämään.

Vierailija kirjoitti:

aloittaja.. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kyllähän sinä olet valinnut tuon ja joka hetki voisit valita toisin. 

Niin. Ap olisi esimerkiksi voinut tehdä miehet ja sanoa, että tahtoo olla etävanhempi ja nähdä lapsia joka toinen viikonloppu.

Nytkin voi sanoa miehelle, että viikko-viikko systeemi tai sitten mies ottaa lapset, hän ei jaksa.

Olisi voinut myös valita antaa satunnaisen pettämisen anteeksi ja asettaa perheen etusijalle, kun eroamalla selvästi pissi omiin muroihinsa.

Se pettäminen ei kyllä ollut satunnaista. 

Vaikka olisi ollut jatkuvaakin, mitä helvetin väliä? Nyt ap:lla on niskoillaan erosta traumatisoitunut erikoislapsi, merkittävästi aikaisempaa heikompi taloudellinen tilanne ja liian raskas arki.

Kaikki vain siksi, että ei kykene olemaan järkevä ja antamaan anteeksi. Ja vaikkei anteeksi antaisikaan, olisi kai sitä voinut arjen sujuvuuden ja erityislapsen mielenterveyden takia pysyä yhdessä?

Elätkö sinä yhdessä miehen kanssa joka pettää ja valehtelee? Jos et niin tuskin voit tuollaisia neuvoja tulla antamaan. Ihan niinkuin se ei vaikuttaisi minun psyykkeeseen jos eläisin vuodesta toiseen sellaisessa kodissa. Saatikka lasten psyykkeeseen.

Toisekseen, luuletko että se oli yksin vain minun valinta? Kuule ei ollut. Exä asuu sen uuden naisensa kanssa nykyään, ei siinä paljon minulta kyselty kun siellä rakkaus roihahti.

Kiitos vaan mielipiteistäsi.