Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vastuu kiusaamisesta on kiusaajalla

Vierailija
30.07.2021 |

Minua kiusattiin yläasteella. Siitä jäi syvät henkiset arvet ja traumoja, joita käsittelen yhä, vaikka tapahtumista on aikaa jo parikymmentä vuotta. Olin ihan yksin ja välitunteja vietin koulun vessassa itkemässä piilossa muilta. Olin kiltti ja tunnollinen oppilas, mutta joskus karkasin koulusta kesken päivän, kun en vaan kestänyt enää. En halua tarkemmin kertoa kiusaamisesta, mutta yläaste oli elämäni raskainta aikaa. Kiusaamisen vuoksi alisuoriuduin ja keskiarvoni putosi yhdeksästä kahdeksaan. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin pystyin edes ottamaan asian puheeksi ja pääsin terapiaan, ja nyt kolmekymppisenä kannan yhä arpia sielussani.

Taustani vuoksi kaikki kiusaamiseen liittyvät uutiset kiinnittävät huomioni. Hyvä, että asiasta puhutaan yhteiskunnallisellakin tasolla nykyään enemmän kuin minun kouluaikanani! Yksi asia kuitenkin häiritsee: monesti kiusaamisesta tunnutaan syyttävän enemmän *koulua* kuin kiusaajia. Koululla on tietysti vastuu puuttua kiusaamiseen, mutta en usko, että koulu olisi saanut voinut tehdä kiusaamiselleni yhtään mitään. Miksikö? Koska eivät ne opettajat minua siellä kiusanneet, eivätkä he olisi voineet muuttaa toisten käytöstä, vaikka olisivat kaikkensa tehneet. Opettajat olivat kirjaimellisesti ainoita ystävällisiä ihmisiä, joita koulun käytävillä kohtasin ja ainoita, joita muistelen jälkikäteen edes hiukan positiivisesti. Minun näkökulmastani vastuu kiusaamisesta oli kiusaajillani ja heidän vanhemmillaan.

Kiusaajinani olivat ikäiseni teinit, fiksuja yksilöitä, jotka ovat sittemmin saaneet hyvät yliopisto- ja työpaikat. Kuitenkaan he eivät välittäneet koulun lähistöllä kierrelleistä poliiseista eivätkä rehtorista tai opettajista - ja kaikkein vähiten he välittivät minusta. Vaikka he olivat alaikäisiä, kuten minä, kyllä he tiesivät, mitä tekivät. Puhukaa vaan kypsymättömistä aivoista sun muista, mutta kiusaaja kiusaa tahallaan. Hän tietää satuttavansa toista ja tekee sen silti.

Toivoisin, että keskustelussa kiusaamisesta vastuu olisi *kiusaajilla*. Ärsyttää, että nykyään vastuu sysätään eri instituutioille ja virkamiehille sen sijaan, että väärin tehneet yksilöt joutuisivat vastaamaan teoistaan. Minut tuhottiin yläasteella monin tavoin joka päivä. Syytän siitä kiusaajiani, en opettajia, rehtoria, koulua tai mitään muuta instituutiota.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään on tapana sysätä vastuu pahoista teoista aina jollekin sivulliselle. Syylliset katsotaan 'uhreiksi', kaikki ilkeät paskiaisetkin.

Vierailija
2/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jostain syystä kiusaajia suojellaan. Heitä ymmärretään väärällä tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun työpaikkakiusaaja sai kyllä mieleni niin matalaksi. Oli jäätävä väsymys eikä mikään huvittanut. Onneksi tuli pitkä loma ja työpaikan vaihto:)

Vierailija
4/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on yläkerrassa nainen joka paukuttelee kantapäillään menemään vaikka ollaan asiasta huomautettu,  että se häirtsee krstalossa monia, tekee se niin n 20 min jokapäivä. Eli kiusaa tahallaan. Luonnehäiriö ja vttumainen ihminen. Siis oikein iskee kantaa lattiaan.

Vierailija
5/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä siinä on, että kiusaamiselle etsitään syitä kaikesta mahdollisesta paitsi siitä kusipääkiusaajasta itsestään?

Vierailija
6/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yläkerrassa nainen joka paukuttelee kantapäillään menemään vaikka ollaan asiasta huomautettu,  että se häirtsee krstalossa monia, tekee se niin n 20 min jokapäivä. Eli kiusaa tahallaan. Luonnehäiriö ja vttumainen ihminen. Siis oikein iskee kantaa lattiaan.

Jos tätä verrataan koulukiusaamiseen, niin silloin vastuu tämän yläkerran naapurin tekemisistä on isännöitsijällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yläkerrassa nainen joka paukuttelee kantapäillään menemään vaikka ollaan asiasta huomautettu,  että se häirtsee krstalossa monia, tekee se niin n 20 min jokapäivä. Eli kiusaa tahallaan. Luonnehäiriö ja vttumainen ihminen. Siis oikein iskee kantaa lattiaan.

Jos tätä verrataan koulukiusaamiseen, niin silloin vastuu tämän yläkerran naapurin tekemisistä on isännöitsijällä.

juu näin on, kiitos paljon kun vastsit

Vierailija
8/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta koulu pystyy tekemään paljonkin kiusaamiselle jos haluaa. Ongelma on se että kaikesta puheesta huolimatta asiaa ei pidetä niin tärkeänä että sille oikeasti tehtäisiin jotain. Syy ei ole pelkästään koulussa vaan myös tutkijoissa ja poliitikoissa. Ei ihan kaikkea kiusaamista pystytä torjumaan mutta sen pahimmille muodoille varmasti voidaan tehdä jotain. Minun tapauksessani se oli uhkailua ja v1ttuilua ja parissa tapauksessa väkivaltaakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta koulu pystyy tekemään paljonkin kiusaamiselle jos haluaa. Ongelma on se että kaikesta puheesta huolimatta asiaa ei pidetä niin tärkeänä että sille oikeasti tehtäisiin jotain. Syy ei ole pelkästään koulussa vaan myös tutkijoissa ja poliitikoissa. Ei ihan kaikkea kiusaamista pystytä torjumaan mutta sen pahimmille muodoille varmasti voidaan tehdä jotain. Minun tapauksessani se oli uhkailua ja v1ttuilua ja parissa tapauksessa väkivaltaakin.

Esim. mitä?

Vierailija
10/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta opettajille pitäisi maksaa jonkinlainen lisä, jos he ovat joutuneet selvittelemään paljon kiusaamistilanteita. Ne vievät kuitenkin paljon aikaa ja selvittelyjä käydään paljon oppituntien ulkopuolella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljonkohan näissä kiusaamisissa on ideologista kohdentamista joittenkuitten lapsiin, onko kenelläkään kokemusta?

Vierailija
12/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kiusaaja kiusaa tahallaan. Hän tietää satuttavansa toista ja tekee sen silti."

Näin se vain on. Ihminen on pedoista julmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta opettajille pitäisi maksaa jonkinlainen lisä, jos he ovat joutuneet selvittelemään paljon kiusaamistilanteita. Ne vievät kuitenkin paljon aikaa ja selvittelyjä käydään paljon oppituntien ulkopuolella.

eiköhän tuo ole osa kasvatusta, joka on opettajan ihan normaali tehtävä. Opettajan työ ei lopu kun oppitunti päättyy eikä ala kun oppitunti alkaa. Toivottavasti kukaan opettaja ei oikeasti ole niin tyhmä.

Vierailija
14/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko joka kunnassa olla yksinkertaisesti asuntohäiriö vastaava ja kouluhäiriövastaava joka olisi palkattu selvittelemään kiusaamista ja järjestyshäiriöt taloissa?

Ihminen joka olisi jatkuvasti kiusaajana ilmon alla leimautuisikin itse eikä se kiusattava. Näin opettajat ja isännöitsijät vapautuisivat työhän joka heille varsinaisesti kuuluu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on ollut toisinaan tästä aiheesta keskustelua. Itselleni on alkanut tulla yhä vahvemmaksi se ap:nkin esittämä käsitys, että kiusaajat ovat tämä koko homman alku ja juuri. Kiusaamisen juurisyy. Kuitenkin tuntuu, että kaikki terapiat kohdistuvat niihin kiusattuihin. Jos nyt yleensä kohdistuvat kehenkään. Hoidetaan siis oireita, ei sitä juurisyytä eli kiusaajaa... Voiko mitään tuloksia odottaa, ellei puututa siihen syyhyn? Tartuta härkää sarvista?

Miksi h-tissä se kiusaaja kiusaa?!

Vierailija
16/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vieläpä joissakin kiusaamis tapauksissa kiusattua entisestään lyödään, nimittäin hänet laitetaan vaihtamaan koulua. Tietysti se joillekin voi olla helpotus, kun ihmiset ympärillään muuttuu, mutta toiset voivat menettää siinä ystäviä ja tuommoiset muutokset voivat saada toiset kiusatut ihmiset voimaan pahoin.

Vierailija
17/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihhminen jolla ei ole mitään menetetttävvä eli yksinäiinen susi on yleeensä vaarallinen.

Vierailija
18/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Puhukaa vaan kypsymättömistä aivoista sun muista, mutta kiusaaja kiusaa tahallaan. Hän tietää satuttavansa toista ja tekee sen silti."

Tämä on täyttä ymmärtämättömän ihmisen tyhjää höpinää. Tuo ei pidä yleisesti paikkaansa. Minua kiusattiin ensimmäisellä luokalla. Olen kuitenkin ala-asteen jälkeen miettinyt paljon, että onkohan joku voinut ottaa jonkun leikin oikeasti kiusaamisena, jossa olen ollut ns. tekevänä osapuolena. Nimittäin sitten ala-asteen myöhemmillä luokilla pidin paljon eräästä ystävästä, mutta jotkut leikit oli välillä fyysisesti vähän kovia. Olen aikuisena sitten miettinyt, että olisiko ko. henkilö voinut kokea sen kiusaamisena, koska olin fyysisesti ylivertainen.

Toki esim. nimittely ja muu henkinen väkivalta on hyvinkin selvä asia ja asiaa ei tarvitse edes miettiä, koska se on aina kiusaamista, mutta erityisesti poikien välisen fyysiset leikit voi olla vähän vaikempi tilanne ja ei lapsi sellaista ymmärrä ajatella. Luokkani pojat olivat aika kovia kiusaamaan/kisottelemaan yhtä poikaa "naistenmiehenä" ja en halunnut siihen osallistua, mutta silti vaikutti, ettei tämä kohde kokenut sitä mitenkään pahana. Muutenkin tuntui että kaikki luokallamme olivat suht. läheisiä, vaikka tällaista vähän vaikeasti analysoitavaa toimintaa olikin mukana. Monesti myös tuli vahvempia alaluokkalaisia kiusaamalla lopetettua heikompien alempiluokkalaisten kiusaamispuuhat. En tiedä mitä traumoja näille kiusaajille on jäänyt, kun ovat saaneet ansionsa mukaan, vaikka toki en ko. toimintaa jatkanut kuin sen verran että tuli selvästi, että lopettavat kiusaamisen. Nämä on joskus hyvinkin monimutkaisia asioita, ja kiusaamisen taso usein riippuu siitä miten kiusattu on tilanteen kokenut. Kiusattu voi joskus olla jopa alunperin se pahin kiusaaja, joka käytöksellään saa hyljeksintää puoleensa.

Vierailija
19/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon ajatellut, että kiusaaminen on yksi kidutuksen muodoista. Henkiset arvethan kiusaamisesta jää. Sitten vielä sekin, kun kiusaamisesta ei saa mitään tuntuvia rangaistuksia.

Vierailija
20/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaajat ovat sadisteja. Ei kaikki, kun otetaan huomioon ettei kaikki kiusaamis tapaukset ole musta-valkoisia. Toiset eivät tajua kiusaavansa eli toiset ovat tunne kylmiä ihmisiä. Eivät osaa asettua näkemään toisten silmin. Ja voi olla myös vain ajattelemattomuutta kun ei ota toisten tuntemuksia huomioon. Sitten tulee ne sadistit.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän neljä