Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vastuu kiusaamisesta on kiusaajalla

Vierailija
30.07.2021 |

Minua kiusattiin yläasteella. Siitä jäi syvät henkiset arvet ja traumoja, joita käsittelen yhä, vaikka tapahtumista on aikaa jo parikymmentä vuotta. Olin ihan yksin ja välitunteja vietin koulun vessassa itkemässä piilossa muilta. Olin kiltti ja tunnollinen oppilas, mutta joskus karkasin koulusta kesken päivän, kun en vaan kestänyt enää. En halua tarkemmin kertoa kiusaamisesta, mutta yläaste oli elämäni raskainta aikaa. Kiusaamisen vuoksi alisuoriuduin ja keskiarvoni putosi yhdeksästä kahdeksaan. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin pystyin edes ottamaan asian puheeksi ja pääsin terapiaan, ja nyt kolmekymppisenä kannan yhä arpia sielussani.

Taustani vuoksi kaikki kiusaamiseen liittyvät uutiset kiinnittävät huomioni. Hyvä, että asiasta puhutaan yhteiskunnallisellakin tasolla nykyään enemmän kuin minun kouluaikanani! Yksi asia kuitenkin häiritsee: monesti kiusaamisesta tunnutaan syyttävän enemmän *koulua* kuin kiusaajia. Koululla on tietysti vastuu puuttua kiusaamiseen, mutta en usko, että koulu olisi saanut voinut tehdä kiusaamiselleni yhtään mitään. Miksikö? Koska eivät ne opettajat minua siellä kiusanneet, eivätkä he olisi voineet muuttaa toisten käytöstä, vaikka olisivat kaikkensa tehneet. Opettajat olivat kirjaimellisesti ainoita ystävällisiä ihmisiä, joita koulun käytävillä kohtasin ja ainoita, joita muistelen jälkikäteen edes hiukan positiivisesti. Minun näkökulmastani vastuu kiusaamisesta oli kiusaajillani ja heidän vanhemmillaan.

Kiusaajinani olivat ikäiseni teinit, fiksuja yksilöitä, jotka ovat sittemmin saaneet hyvät yliopisto- ja työpaikat. Kuitenkaan he eivät välittäneet koulun lähistöllä kierrelleistä poliiseista eivätkä rehtorista tai opettajista - ja kaikkein vähiten he välittivät minusta. Vaikka he olivat alaikäisiä, kuten minä, kyllä he tiesivät, mitä tekivät. Puhukaa vaan kypsymättömistä aivoista sun muista, mutta kiusaaja kiusaa tahallaan. Hän tietää satuttavansa toista ja tekee sen silti.

Toivoisin, että keskustelussa kiusaamisesta vastuu olisi *kiusaajilla*. Ärsyttää, että nykyään vastuu sysätään eri instituutioille ja virkamiehille sen sijaan, että väärin tehneet yksilöt joutuisivat vastaamaan teoistaan. Minut tuhottiin yläasteella monin tavoin joka päivä. Syytän siitä kiusaajiani, en opettajia, rehtoria, koulua tai mitään muuta instituutiota.

Kommentit (27)

Vierailija
21/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sadistin tunnistaa vaikka esittäisi mitä vaan muuta.

Vierailija
22/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta opettajille pitäisi maksaa jonkinlainen lisä, jos he ovat joutuneet selvittelemään paljon kiusaamistilanteita. Ne vievät kuitenkin paljon aikaa ja selvittelyjä käydään paljon oppituntien ulkopuolella.

Koulu psykologi-poliisi olisi hyvä ammatti. Sellainen joka opettaa käyttäytymään ja auttaa ratkaisemaan lasten ongelmia ja puuttuu kiusaamistapauksiin. Eikös sellainen olisi hyvä uusi ammatti? Auttaisi ihmisiä työllistymään myös.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaamisen syynä on se, että ihmiset osaavat olla äärettömän julmia toisilleen. Kiusaamista esiintyy joka paikassa kirkoista eduskuntaan. On mahdotonta olettaa, että koulu saa kaiken kiusaamisen kitkettyä pois, koska joillakin kusipäillä se nyt vaan on niin pinttyneenä luonteeseen. Se ei silti tietenkään tarkoita, ettei pitäisi yrittää estää ja puuttua.

Vierailija
24/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta opettajille pitäisi maksaa jonkinlainen lisä, jos he ovat joutuneet selvittelemään paljon kiusaamistilanteita. Ne vievät kuitenkin paljon aikaa ja selvittelyjä käydään paljon oppituntien ulkopuolella.

Koulu psykologi-poliisi olisi hyvä ammatti. Sellainen joka opettaa käyttäytymään ja auttaa ratkaisemaan lasten ongelmia ja puuttuu kiusaamistapauksiin. Eikös sellainen olisi hyvä uusi ammatti? Auttaisi ihmisiä työllistymään myös.

Hyvä idea! Se karsisi opettajilta pois "ylimääräistä" työtaakkaa pois ja samalla olisi yksi ammattilainen, joka koordinoisi kaikki koulun kiusaamistapaukset ja tuntisi kiusaajat.

Vierailija
25/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä kiusaajia suojellaan. Heitä ymmärretään väärällä tavalla.

Syyllisiä on kieroutuneet sosiaalitantat jotka paapoo kiusaajia, onko näitten tanttojen koulutuksessa jotain pahasti pielessä?

Vierailija
26/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan näissä kiusaamisissa on ideologista kohdentamista joittenkuitten lapsiin, onko kenelläkään kokemusta?

En osaa sanoa, mutta serkun isä on poliisi ja serkkua kiusattiin koulussa, kun sen isä oli joskus ollut virka-asioissa tekemisissä näiden kiusaajien kanssa. En tiedä yksityiskohtia, mutta koulussa puhuttiin, että ne oli olleet kännissä ja mun serkun isä oli kuskannut niitä vanhemmilleen tai jotain sellaista. Kostivat sen sitten koulussa serkulleni parin vuoden piinana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/27 |
30.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Julistautua kiusatuksi on kiusaamisen ensimmäinen askel. Siksi uhrin paikasta on niin kova kysyntä nykyään.