Oletteko te kaikki hirveän KATEELLISIA ihmisiä?

Mulla on monikin asia huonosti ja eletään vaikeaa aikaa en silti osaa olla kenellekkään kateellinen.

En vain osaa. Jokainen tallaa omaa polkuaan. Naapurilla on hienompi auto, enemmän rahaa, onnellinen parisuhde jne olen ihan iloinen hänen puolestaan.

Jotenkin se varmasti liitty siihen etten muutenkaan ole materian perään. Kunhan autolla pääsee kulkemaan, ruokaa on pöydässä ja katto pään päällä niin olen ihan perustarpeisiin tyytyväinen.

Ja sanonkin sen. Mikäs sen hivelevämpää itsetunnolle kun tietää jonkun olevan kateellinen?

Esim. ystäväni rakentaa hulppeaa taloa ja olen sanonut olevani siitä kateellinen. So?

Sehän on ihan normaali ja hyväksyttävä tunne.

Ei se silti minun elämääni huononna jos jollain on iso talo.

Toisaalta taas tiedän erään ystäväni olevan kateellinen miehestäni.

Että kuka mistäkin...

Esim. ystäväni rakentaa hulppeaa taloa ja olen sanonut olevani siitä kateellinen. So? Sehän on ihan normaali ja hyväksyttävä tunne.

mutta joillain se menee yli siinä, että fiilis vaikuttaa käyttäytymiseeen sitä kateuden kohdetta kohtaan. Ystävyyssuhteet kärsivät ja niin edelleen. Pahimmillaan aletaan puhua paskaa selän takana ja levittämään valeita yms.

Vähän samaa on siinä, kun täällä joku kirjoittaa vaikka Ruotsin Madelinesta tai jostain missistä ja samassa on perässä kuoro huutamassa miten sillä on silti ryppyinen otsa tai miten kumminkin ukkonsa pettää. Ei tuota kaikkea aina voi mitenkään panna mustan huuumorin piikkiin.

Tai sitten se kateus lihotetaan siinä omasssa päässä sellaiseksi palloksi, että se alkaa hallita ajatuksia.

Kaikki kritisointi ei johdu kateudesta. Kateelliseksi syyttäminen on kuitenkin kätevä pilkkakirves, koska kateus on hävettäväksi koettu tunne eli kritisoija koetetaan saada häpeämään väittämällä häntä vain kateelliseksi. Kateelliseksi väittämällä yritetään mitätöidä toisen mielipide.



Itse olen kyllä kateellinen luonne. Selitys löytynee lapsuudestani, jossa meitä oli kolme alle 5-vuotiasta yhtä aikaa eikä vanhempien aikaa ja huomiota riittänyt kaikille. Meidät jätettiin ihan oikeasti tappelemaan keskenämme jopa ruoasta, kun vanhemmat liehuivat maatilan töissä lähes ympäri vuorokauden. Olin itse nuorin ja jäin usein alakynteen eli mielestäni muut saivat enemmän, kun olivat isompmia ja voimakkaampia. Sisarukseni puolestaan kadehtivat minua varmastikin vauva-aikani takia, sainhan silloin todennäköisesti olla sylissä enemmän kuin he. Emme ole päässeet näistä asetelmista eroon aikuisinakaan.



Kateus on ollut elämässäni myös myönteistä. Sen siivittämänä olen jaksanut opiskella ja edetä työelämässä, sillä näyttämisen halu on ollut kova.

Ja sanonkin sen. Mikäs sen hivelevämpää itsetunnolle kun tietää jonkun olevan kateellinen?

Minusta on erittäin kiusallista, jos joku sanoo olevansa minulle kateellinen. Tekee mieli vastata, että koeta nyt hyvä ihminen löytää elämääsi joku tasapaino tai älä nyt viitsi, ihan hyvinhän sinullakin on asiat.

Pointti kun on, että minä en hanki mitään tavaraa tai tee muitakaan elämäni asiota siksi, että saisin toiset kateellisiksi. Hankin tai teen asiat siksi, että itse haluan. Kenenkään ei TARVITSE kadehtia minua, enkä halua että minua kadehtitaan.

Ylipäätään suhtautuminen elämään jatkuvana kilpailuna on minulle hirveän vierasta. En minäkään vertaile itseäni muihin. Älkää tekään siis verratko itseänne minuun, kiitos.

Minullekin kateellisuus on tosi vierasta. Todella harvoin olen tuntenut kateutta.

Joskus monta vuotta sitten pyrin lukemaan yhtä ainetta yo:lle. Jäin pisteen päähän. Törmäsin joskus myöhemmin etäiseen tuttuun, joka oli päässyt lukemaan juuri samaa ainetta. Muistan vielä sen tunteen joka humahti, puhdasta kateutta.

Mutta muuten, ei. Ja se tuntuu tosi kiusalliselta jos joku kadehtii. Tosi tylsältä ja pinnalliselta.

Ja sanonkin sen. Mikäs sen hivelevämpää itsetunnolle kun tietää jonkun olevan kateellinen?

Minusta on erittäin kiusallista, jos joku sanoo olevansa minulle kateellinen. Tekee mieli vastata, että koeta nyt hyvä ihminen löytää elämääsi joku tasapaino tai älä nyt viitsi, ihan hyvinhän sinullakin on asiat.

Pointti kun on, että minä en hanki mitään tavaraa tai tee muitakaan elämäni asiota siksi, että saisin toiset kateellisiksi. Hankin tai teen asiat siksi, että itse haluan. Kenenkään ei TARVITSE kadehtia minua, enkä halua että minua kadehtitaan.

Ylipäätään suhtautuminen elämään jatkuvana kilpailuna on minulle hirveän vierasta. En minäkään vertaile itseäni muihin. Älkää tekään siis verratko itseänne minuun, kiitos.

Mutta muuten, ei. Ja se tuntuu tosi kiusalliselta jos joku kadehtii. Tosi tylsältä ja pinnalliselta.

Tulee sellainen olo että hittoako sinä minua jostain talosta kadehdit, sehän on vain osa elämää. :) Jos toinen on niin hukassa ettei ole mihinkään elämässään tyytyväinen, niin se taloko hänet tekisi onnelliseksi? Epäilen.

Olen kateellinen kaikille ja kaikesta. Muilla ei saa olla mitään, mitä mullakaan ei ole. Sitten kun kuitenkin on, olen katkera ja murjotan kotona salaa. Ei tunnu itestäkään kivalta tämä kateus, mutta en tiedä, miten siitä pääsee. Mulla on sellainen olo, että minä en saa KOSKAAN mitään kivaa ja kaikki muut saa koko ajan. (En tarkoita vain tavaraa, vaan muitakin asioita, elämyksiä, tapahtumia, kaikkea elämässä.) Minusta mulla menee aina huonommin kuin muilla. Jos sitten löytyy joku sillan alla elävä juoppo, tunnen vain tyytyväisyyttä, että KERRANKIN mulla menee paremmin kuin jollain toisella. Mutta enimmäkseen tuntuu siltä, että onni potkii kaikkia muita maailman ihmisiä, mutta ei koskaan minua, ei koskaan...

Mieluummin ajattelen, että kyllä mäkin tuollaisen ottaisin, mutta ilman katkeruutta tai toivetta, ettei toisellakaan olisi.



Ok, mun elämä on ihan ok mallilla.



Ainoa mitä voisin kadehtia, olisi todella hyvä parisuhde. Mutta silloinkaan en ajattele, että jos jollain on se, se täytyisi tuhota.

tiedän kaikki järkevät perustelut sille, miksi kateus ei kannata. Silti minä vaan tunnen sitä. En minäkään lähde avaimilla raaputtamaan naapurin uutta autoa tai mitään, kunhan kärvistelen itsekseni. Tiedän myös, että vaikka tuntuu, että menee huonosti, niin on monia, joilla menee vielä huonommin, mutta se nyt ei jostain syystä hirveästi auta.

silloin kun kritisoidaan jotakin. Eli jos kritisoit asiaa X, niin vastakommentti yleensä on se, että "olet vain kateellinen". Läheskään aina ei siitä kuitenkaan ole kyse.

Minä olen varmaan sitten poikkeus, sillä en juurikaan kadehdi ketään mistään. Miksi kadehtisin? Oma elämä on ihan tyydyttävää. Ja jos jokin asia on toisilla paremmin, niin mitä se kadehtiminen auttaa? Mieluummin koetan miettiä, haluanko itsekin samaa, ja jos haluan, niin pyrin siihen. Eikä toisten onnellisuus ole myöskään minulta pois. Muita?

Ei se ole multa pois että jollakin on jotain mitä kadehdin. Kadehtiminen tarkoittaa juuri sitä että haluaisit jotain mitä jollain toisella on. Ei sitä että se olisi sinulta pois. Jos mä kadehdin ihmisiä joilla on monta lasta, se tarkoittaa että haluaisin itse monta lasta, ei että haluaisin ettei niillä muilla ihmisillä olisi monta lasta.

Ei se ole multa pois että jollakin on jotain mitä kadehdin. Kadehtiminen tarkoittaa juuri sitä että haluaisit jotain mitä jollain toisella on. Ei sitä että se olisi sinulta pois. Jos mä kadehdin ihmisiä joilla on monta lasta, se tarkoittaa että haluaisin itse monta lasta, ei että haluaisin ettei niillä muilla ihmisillä olisi monta lasta.

Negatiivinen kateus on juuri sitä, että halutaan joltakulta se tietty asia pois, mitä itsellä ei ole.

Positiivinen kateus taas on sitä, että haluaisi itselle sen saman asian, mutta ei sitä siltä kateuden kohteena olevalta pois.

Positiivinen kateus on ihan jees. Se voi toimia kannustimena itselle, jotta voisi saavuttaa sen saman asian mitä kadehtii.

Ei muiden asiat ole minulta pois.

Pyrin tekemään omasta elämästämme ja arjestamme arjen vaatimuksia vastaavan ja hyvän, se riittää. Jos jotain tarvitsemme pyrimme sen hankkimaan, kriteerinä ei toimi se onko sitä jollakin toisella tai ei. Omista tarpeista nämä asiat lähtee ja joskus on kiva vähän hemmotella, tuntuukin sitten joltakin ;).

Helppo ja näppärä, eikä vaadi suuria älyllisiä ponnisteluja.