Lue keskustelun säännöt.
Eikö kukaan muu anna lapselle periksi?
06.09.2009 |
Ihmetyttää tuo tuttipullo keskustelukin... "Lapselta pitää riistää pullo koska se kuuluu vanhemmuuteen"
Suhtaudutteko kaikkiin lapsen pyyntöihin näin. Iso tyttö ei tarvitse enää syliä. 6kk on jo tarpeeksi vanha nukkuakseen omassa sängyssä. Tutti pois heti kun vaan äiti haluaa ja lasta huudatetaan niiiiiin paljon.
Mä ainakin myönnän että mä anna lapselle todella usein periksi. En sen takia että lapselle tulee muuten paha mieli vaan sen vuoksi että haluan nähdä mitä lapsi tekee ja mitä lapsi haluaa. Kohtaan myös kummastusta ihan live elämässä, mutta onneksi en jaksa välittää. Olen sitä mieltä että jos lapselle antaa periksi säästää myös itseään ja moni riita on oikeasti turha.
Kommentit (5)
Mutta tuttipulloa en kokenut niin isoksi asiaksi, että olisin ottanut sen "ajoissa" pois.
Muuten olen aika tiukka lähes kaikissa asioissa.
Ja huutamalla meillä ei saa yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos kerran kieltää niin se on sitten ei.
Lapsi oppii todella nopeasti että kun tarpeeksi monta kertaa pyytää niin kyllä jossain vaiheessa saa tahtonsa läpi..
ja sitten ollaan kaupan karkki hyllyllä makaamassa lattialla ja huutamassa..
kiellot pyrin perustelemaan, perusteeksi riittää myös koska äiti sanoo
Lapsi saa juoda pullosta vaikka viisivuotiaaksi, mutta sitten kun se lopetetaan, päätöksestä on pidettävä kiinni.
Eli lapsen kanssa ei tarvitse olla julma, mutta jämäkkä pitää olla. Älä kiellä lapseltasi alun perin sellaista, mistä et aio pitää kiinni.
PS. Ei lapsella tartte olla mitkään natsirajat, mutta ne mistä sovitaan, niistä pidetään kiini. ON lapselleki todella ahdistavaa, jos vanhemman sana ei pidä, eikä ole mitään järkeviä rajoja.
Periksi antamisessa lähtökohtainen ajattelu on, että ensin on kielletty ja sitten sallitaan.
Itse toimin lapsilähtöisesti. Säännöt on jaettu kolmeen ryhmään; 1.) ne, joista voi neuvotella (lapsen ikätason mukaan, totta kai), 2.) ne, jotka voivat olla tilanneriippuvaisia ja 3.) ne, jotka ovat aina voimassa, ajasta ja paikasta riippumatta.
Ykkösryhmään menee esim. punainen vai sininen paita/appelsiini- vai omenamehua/laitetaanko leivälle kinkkua vai juustoa (vai ehkä molempia).
Kakkosryhmään esim. normaalisti olkkarissa ei syödä, mut sairaana voi (myös äidin sairaus käy) tai karkkia ei mussuteta, mutta kirkossa sillä voi lahjoa lapsen olemaan hetken hiljaa. Kolmosryhmään menee sit lyömiset, nipistelyt ym., jotka ovat aina kiellettyjä.
En siis koe antavani lapselleni periksi, tilanteet vain vaativat erilaista suhtautumista kontekstistaan riippuen.
Myös reagointi on lapsesta riippuvaista. Tiukan ohjauksen ja selkeän toiminnan lapsi saa erilaista kohtelua kuin herkkä ja vaikeasti rauhoittuva, vaikka itse sääntö olisi sama.
Turhaa riitaa siis vältetään, eikä asioista tehdä isompia kuin ne ovat. Eikä auktoriteettia osoiteta auktoriteetin osoittamisen vuoksi. Vanhemmalla on aina auktoriteetti, ei sitä tarvitse erikseen näyttämällä näyttää.
Siisi ihan kiusallasi ensin kiellät lastasi jotstain, ja kun lapsi kinuaa, annat periksi? Kuulostaapa todella järkevältä!
Ei ihme että herätä kummastusta, ja todennäköisesti lapsestaiskin on kasvamassa todellinen mulkero, jota kukaan muu ei halua edes hoitaa, koska lapsi on oppinut vänkkäämään ja vääntämään joka asiassa. Kun äiti on löperö juntti, niin minkäs teet.
PS. Ei lapsella tartte olla mitkään natsirajat, mutta ne mistä sovitaan, niistä pidetään kiini. ON lapselleki todella ahdistavaa, jos vanhemman sana ei pidä, eikä ole mitään järkeviä rajoja.