Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun pikkulapsiperheen elämä onkin helpompaa toisen vanhemman poissaollessa
20.07.2021 |
Viime vuodet ei ole olleet mitään ruusuilla tanssimista, vaikka päällisin puolin kaikki kunnossa. Perheessä kaksi pientä lasta.
Miehelle tarjoutui kuukauden työkeikka pois kotoa. Oletus olisi että kaikki olisi vielä vaikeampaa kokonaan yksinään lasten kanssa, mutta kävikin päinvastoin.
Oli ihanaa, kun kuukauteen ei ollut yhden yhtä riitaa. Koti oli järjestyksessä ja puhdas. Mies kyllä siivoaa ja paljon, mutta kantaa myös enemmän rojua ympäriinsä kuin lapset yhteensä. Lähdöt oli helppoja. Lapset toimivat rutiinien mukaan ja meillä oli niin paljon naurua ja iloa. Kenellekään ei tarvinnut huomautella viittä kertaa tulemaan syömään tai laittamaan puhelinta pois ruokapöydässä. Retkillä ja reissuilla oli ihanaa, kun kukaan ei koko ajan narissut että onpas kallis parkkimaksu ja miten yksi jäätelö voi maksaa neljä euroa ja hän kyllä syö sitten vasta kotona paketista halvempaa jäätelöä. Ihan sama leikillään vai muuten, tunnelma menee pilalle silti. Oli ihanaa, kun voi pyytää lyhyellä varoitusajalla jonkun kaverin mukaan vaikka rannalle mukaan ja jutella aikuisten asioita. Oli ihana vain tehdä kotitöitä rauhallisesti, tappelematta miten niitä tehdään. Vaikka olin fyysisesti väsynyt, olin onnellinen todella pitkästä aikaa.
Mies on ollut viikon kotona, ja kaikki on poissa taas. Tuntuu että en näe enää eteen enkä taakse. Ensimmäinen riita alkoi noin 3h siitä kun mies oli sisällä. En vaan käsitä, miten se jaksaa inttää ja riidellä ihan tikusta, olen niin väsynyt. Tekee niin pahaa lasten puolesta.
Saman kokeneet, onko tämä vain vaihe jonka jälkeen helpottaa? Vai pitäisikö oikeasti vaan ottaa ja lähteä? En vaan tiedä mikä olisi lapsille oikeasti helpointa.
Kommentit (52)
Meillä sama juttu!
Kaikki toimii kuin unelma, kun olemme lapsen kanssa kaksin. Oikeastaan kaikki mainitsemasi asiat, kuten rutiinit, lapsen käytös ja yleinen miellyttävä kodin ilmapiiri. Kaikki menee kerralla sekaisin miehen tultua töiden jälkeen kotiin.
Onko teillä toisistanne kovin poikkeavat kasvatusmallit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin erikoista kun se onkin, niin helpompi olla yksin. Erosin nyt jo aikuisen lapseni isästä kauan aikaa sitten ja olo helpotti heti. Sekä lapsi että minä olimme paljon rauhallisempia, kun oli jatkuva epävarmuustekijä elämästä pois. Ei tarvinnut varoa ja olla jatkuvasti jännittynyt.
Kannattaisi erota. Ei tuo ole normaalia eikä teistä kumpikaan voi hyvin.
Ymmärrän. Tiedän kokemuksesta, että puoliso voi saada pahalle tuulelle, kun on negatiivinen ja näyttää nyrpeä naamaa, kun itse on innostunut. Juuri tuo, että valittaa just juuri jostain spesiaalipäivän herkkuhinnasta. Monet kerrat on ollut lasten kanssa keskenään paljon rennompaa. Ei ole tunnelmanlatistajaa vieressä.
Monet miehet ovat oikeita sottapyttyjä. Eivät siivoa edes omia sotkujaan saati ottaisi koko asunnon siivousta joskus vastuulleen.
Yksin ollessa saa ja pitää olla vastuussa koko perheen hoidosta. Ei tarvitse tehdä kompromissejä eikä sopia mistään. Ei ole mitään odotuksia siitä, että toinen hoitaisi asioita, vaan kaikki pitää tehdä itse, mutta saa valita miten ja milloin.
Toisaalta. Pidemmän päälle on ihanaa käpertyä toisen kainaloon katsomaan uutisia. On ihanaa jakaa ajatuksia ja kertoilla päivän kuulumisia. Ja jakaa surut ja murheet kun lääkäristä tulee lunta tupaan.
Minusta on ihanaa, kun miehellä on ollut reissutyö ja aina välillä on pois viikon. Mutta on myös ihanaa, kun hän tulee matkalta. Korona-ajan alussa oli totuttelua siihen, ettei ollutkaan matkalla. Mutta odotan taas kovasti sitä päivää, kun miehelle koittaa seuraava työmatka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu!
Kaikki toimii kuin unelma, kun olemme lapsen kanssa kaksin. Oikeastaan kaikki mainitsemasi asiat, kuten rutiinit, lapsen käytös ja yleinen miellyttävä kodin ilmapiiri. Kaikki menee kerralla sekaisin miehen tultua töiden jälkeen kotiin.
Onko teillä toisistanne kovin poikkeavat kasvatusmallit?
Meilläkin sama. Ja on meillä ainakin eri käytännöt. Mies keksii päästään sääntöjä lennosta ja huutaa ja kiukuttelee. Ei mitään ymmärrystä siitä, mitä tietyn ikäisiltä voi olettaa ja purkaa herkästi lapsiin turhautumistaan (mulle ei uskalla aloittaa). Eli kukaan ei tottele miestä. Mun ei tarvitse yleensä kuin pyytää niin asiat on järjestyksessä. Mistä mies ärsyyntyy ja taas huutaa, jupisee ja kiukuttelee.
En tiedä mitä on tapahtunut. Alkuun meni ihan hyvin, mutta pari viimeistä vuotta on mennyt ihan hirveän huonosti ajoittain. Ja kaikki kulminoituu tuohon miehen onnettomaan yritykseen ottaa taloutta komentoonsa diktaattorin elkein siinä onnistumatta. Illat on ihan ok kun ollaan kaksistaan ja ristiriitaisesti usein pohtii että lapset on hirmu kilttejä (eli miksi niille sitten pitää karjua)
Meillä ilmeisesti ongelma on se, että mies ei ole perheen pää. Eikä oikein varmaan tiedä edes mitä se perheen pää tekee, mutta haluaa sen tittelin.
Meillä kans on mies se epäjärjestyksen aiheuttaja. En tiedän kauan jaksan ymmärtää ja neuvotella. Vaikka kuinka puhuttaisiin, niin se miehen käytös väsyneenä tai epävarmuudessa vain on rasittavaa. Mies ei ole jotenkin tässä 10 vuodessa sopeutunut perhe-elämään. Sotkee joka tapauksessa koko ajan, siivoaa kyllä myös aikanaan, mutta en vain jaksa tätä läävää katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, eroa. Vai pitikö tässäkin ketjussa haukkua miehiä?
Miksi et ole jo hakenut eroa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu!
Kaikki toimii kuin unelma, kun olemme lapsen kanssa kaksin. Oikeastaan kaikki mainitsemasi asiat, kuten rutiinit, lapsen käytös ja yleinen miellyttävä kodin ilmapiiri. Kaikki menee kerralla sekaisin miehen tultua töiden jälkeen kotiin.
Onko teillä toisistanne kovin poikkeavat kasvatusmallit?
Eroa sinäkin, kun mies on täyttä paskaa. Mitä te palstalla ruikutatte kun ero on teille niin helppoa ja ainoa ratkaisu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksin ollessa saa ja pitää olla vastuussa koko perheen hoidosta. Ei tarvitse tehdä kompromissejä eikä sopia mistään. Ei ole mitään odotuksia siitä, että toinen hoitaisi asioita, vaan kaikki pitää tehdä itse, mutta saa valita miten ja milloin.
Toisaalta. Pidemmän päälle on ihanaa käpertyä toisen kainaloon katsomaan uutisia. On ihanaa jakaa ajatuksia ja kertoilla päivän kuulumisia. Ja jakaa surut ja murheet kun lääkäristä tulee lunta tupaan.
Minusta on ihanaa, kun miehellä on ollut reissutyö ja aina välillä on pois viikon. Mutta on myös ihanaa, kun hän tulee matkalta. Korona-ajan alussa oli totuttelua siihen, ettei ollutkaan matkalla. Mutta odotan taas kovasti sitä päivää, kun miehelle koittaa seuraava työmatka.
Sielläkin vaan eropaperit tulille,
Miksi te katsotte niitä itse valitsemianne paskoja miehiä? Ruikutus palstallako auttaa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on mies se epäjärjestyksen aiheuttaja. En tiedän kauan jaksan ymmärtää ja neuvotella. Vaikka kuinka puhuttaisiin, niin se miehen käytös väsyneenä tai epävarmuudessa vain on rasittavaa. Mies ei ole jotenkin tässä 10 vuodessa sopeutunut perhe-elämään. Sotkee joka tapauksessa koko ajan, siivoaa kyllä myös aikanaan, mutta en vain jaksa tätä läävää katsoa.
Ja mies on ainoa joka sotkee? Kun sinä makaat palstalla?
Mikset eroa paskasta miehestäsi, kun olet itse niin täydellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin erikoista kun se onkin, niin helpompi olla yksin. Erosin nyt jo aikuisen lapseni isästä kauan aikaa sitten ja olo helpotti heti. Sekä lapsi että minä olimme paljon rauhallisempia, kun oli jatkuva epävarmuustekijä elämästä pois. Ei tarvinnut varoa ja olla jatkuvasti jännittynyt.
Kerro lisää siitä miehestä, niin voimme porukalla haukkua sitä ja samalla kaikki muutkin miehet?
Jaahas, paskanjauhaja tuli taas linjoille. Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Tiedän kokemuksesta, että puoliso voi saada pahalle tuulelle, kun on negatiivinen ja näyttää nyrpeä naamaa, kun itse on innostunut. Juuri tuo, että valittaa just juuri jostain spesiaalipäivän herkkuhinnasta. Monet kerrat on ollut lasten kanssa keskenään paljon rennompaa. Ei ole tunnelmanlatistajaa vieressä.
Monet miehet ovat oikeita sottapyttyjä. Eivät siivoa edes omia sotkujaan saati ottaisi koko asunnon siivousta joskus vastuulleen.
Ja mieskö on tosiaan se joka sotkee? Niinpä niin.
Haukutaan nyt sinunkin miehesi porukalla, kerro lisää!
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, paskanjauhaja tuli taas linjoille. Hohhoijaa.
Missä ja kuka? Haukutaan nyt kaikki miehet ja jokainen nainen nyt vaan hakemaan sitä eroa!
Toimikaa nyt heti!
Onpas täällä joku, ilmeisesti iskä, äksyllä päällä. Ihan hyvä toisaalta purkaa se kiukku tänne. On sitten voimia toimia kotona järkevästi ja rakentavasti lasten kanssa.
Hieman erillainen kokemus mutta lopulta sama.
Ensimmäisen lapseni kasvatin yksin kuusivuotiaaksi kunnes tapasin mieheni. Tuli toinen lapsi. Vanhempi lapsi ei arkea pahemmin rasita kun jo kouluikäinen ja itsenäinen.
Mutta samat tunteet kuin sinulla, ei nyt suorastaan riidellä mutta aina pitää olla neuvottelemassa mitä tehdään, miten tehdään, kuka tekee.
Yksin oli niin paljon helpompaa pyörittää kaikkea.
Kurjaa ettei edes tästä asiasta voi keskustella ilman että joku vetää herneen nenään ja alkaa kiukuttelemaan muille kommentoijille. Olisihan se kiva saada Ap vertaistukea, mutta tämä sama tyyppi tulee aina pilaamaan nämä ketjut.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Tiedän kokemuksesta, että puoliso voi saada pahalle tuulelle, kun on negatiivinen ja näyttää nyrpeä naamaa, kun itse on innostunut. Juuri tuo, että valittaa just juuri jostain spesiaalipäivän herkkuhinnasta. Monet kerrat on ollut lasten kanssa keskenään paljon rennompaa. Ei ole tunnelmanlatistajaa vieressä.
Monet miehet ovat oikeita sottapyttyjä. Eivät siivoa edes omia sotkujaan saati ottaisi koko asunnon siivousta joskus vastuulleen.
Mun mies siivoaa kyllä. Mutta ahdistaa kun vapaa-ajalla kaikki kiva menee pilalle kun mies myrkyttää ilmapiiriä. Enkä oikein ymmärrä miksi. Ilmeisesti se pingottaa liikaa. Olen sanonut että elämään voi suhtautua rennosti myös lasten kanssa, mutta ei. Tuntuu ettei mies oikein muuta tee kuin tiuski ja komentele. Ihan kuin siitä olisi kaikki ilo jonnekin imetty viimeisen kahden vuoden aikana.
Alue: Aihe vapaa
Onko tykkääminen puolin ja toisin loppunu?