Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun pikkulapsiperheen elämä onkin helpompaa toisen vanhemman poissaollessa
20.07.2021 |
Viime vuodet ei ole olleet mitään ruusuilla tanssimista, vaikka päällisin puolin kaikki kunnossa. Perheessä kaksi pientä lasta.
Miehelle tarjoutui kuukauden työkeikka pois kotoa. Oletus olisi että kaikki olisi vielä vaikeampaa kokonaan yksinään lasten kanssa, mutta kävikin päinvastoin.
Oli ihanaa, kun kuukauteen ei ollut yhden yhtä riitaa. Koti oli järjestyksessä ja puhdas. Mies kyllä siivoaa ja paljon, mutta kantaa myös enemmän rojua ympäriinsä kuin lapset yhteensä. Lähdöt oli helppoja. Lapset toimivat rutiinien mukaan ja meillä oli niin paljon naurua ja iloa. Kenellekään ei tarvinnut huomautella viittä kertaa tulemaan syömään tai laittamaan puhelinta pois ruokapöydässä. Retkillä ja reissuilla oli ihanaa, kun kukaan ei koko ajan narissut että onpas kallis parkkimaksu ja miten yksi jäätelö voi maksaa neljä euroa ja hän kyllä syö sitten vasta kotona paketista halvempaa jäätelöä. Ihan sama leikillään vai muuten, tunnelma menee pilalle silti. Oli ihanaa, kun voi pyytää lyhyellä varoitusajalla jonkun kaverin mukaan vaikka rannalle mukaan ja jutella aikuisten asioita. Oli ihana vain tehdä kotitöitä rauhallisesti, tappelematta miten niitä tehdään. Vaikka olin fyysisesti väsynyt, olin onnellinen todella pitkästä aikaa.
Mies on ollut viikon kotona, ja kaikki on poissa taas. Tuntuu että en näe enää eteen enkä taakse. Ensimmäinen riita alkoi noin 3h siitä kun mies oli sisällä. En vaan käsitä, miten se jaksaa inttää ja riidellä ihan tikusta, olen niin väsynyt. Tekee niin pahaa lasten puolesta.
Saman kokeneet, onko tämä vain vaihe jonka jälkeen helpottaa? Vai pitäisikö oikeasti vaan ottaa ja lähteä? En vaan tiedä mikä olisi lapsille oikeasti helpointa.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös sama kokemus molemmilla vanhemmilla, yksin arjen pyörittäminen on paljon kevyempää. Huomaan sen johtuvan siitä, ettei tarvitse keskustella ja sopia asioista, vaan tiedän tasan tarkkaan, kuka tänään tekee päivällisen ja tyhjentää tiskikoneen ja vie lapset ulos. Ennakoin ja suunnittelen myös enemmän. Preppaan sen päivällisen ja siivoan keittiön työpäivän lomassa, niin ehdin touhuta lasten kanssa enemmän. Toivoisin, että osaisin siirtää tuota ennakointia arkeen myös silloin, kun puoliso on kotona.
Meillä on kyllä ihan sama tilanne. Kun kaikki hommat kuuluu automaattisesti itselle, ei tarvitse odottaa toisen tekevän sitä ja pettyä. Tai ottaa huomioon toisen mielipidettä. Meillä molemmat osaa kyllä olla niitä valittajia jotka pilaa toisen ilon, sottapyttyjä jotka levittää tavaroitaan ja hidastaa lähtemistä, tilanteesta riippuen. Kommunikaatiossa olisi varmasti parantamisen varaa, liian helposti tulee vaan oletettua että toinen on samaa mieltä tai tekee jonkun tietyn jutun ja siitä tulee turhaa kinaa. Minua häiritsee myös miehen tyyli tiuskia ja puhua tylysti ja pahoitan siitä mieleni turhan herkästi... Pääasiassa meillä menee ihan hyvin, mutta toisinaan tuntuu kyllä että yksin on helpompaa. Pidemmän päälle se puolison olemassaolo on kuitenkin kiva juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä tuntuu helpolta, koska voi itse tehdä kaikki päätökset (myös ne huonot) ilman kenenkään kyseenalaistamista. Lapset noudattavat rutiineja, koska eivät halua rasittaa yksin vastuussa olevaa vanhempaa jos toinen on poissa vaikkapa töiden vuoksi.
Lasten oireilu alkaa vasta kun ero realisoituu ja muutetaan eri osoitteisiin. Tulee monelle yllätyksenä. Samaten myös se ettei niitä 4 euron jätskejä voi ostaa koko porukalle aina kun siltä tuntuu. Ottakaa tämä huomion ennen eropäätöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu!
Kaikki toimii kuin unelma, kun olemme lapsen kanssa kaksin. Oikeastaan kaikki mainitsemasi asiat, kuten rutiinit, lapsen käytös ja yleinen miellyttävä kodin ilmapiiri. Kaikki menee kerralla sekaisin miehen tultua töiden jälkeen kotiin.
Onko teillä toisistanne kovin poikkeavat kasvatusmallit?
Meilläkin sama. Ja on meillä ainakin eri käytännöt. Mies keksii päästään sääntöjä lennosta ja huutaa ja kiukuttelee. Ei mitään ymmärrystä siitä, mitä tietyn ikäisiltä voi olettaa ja purkaa herkästi lapsiin turhautumistaan (mulle ei uskalla aloittaa). Eli kukaan ei tottele miestä. Mun ei tarvitse yleensä kuin pyytää niin asiat on järjestyksessä. Mistä mies ärsyyntyy ja taas huutaa, jupisee ja kiukuttelee.
En tiedä mitä on tapahtunut. Alkuun meni ihan hyvin, mutta pari viimeistä vuotta on mennyt ihan hirveän huonosti ajoittain. Ja kaikki kulminoituu tuohon miehen onnettomaan yritykseen ottaa taloutta komentoonsa diktaattorin elkein siinä onnistumatta. Illat on ihan ok kun ollaan kaksistaan ja ristiriitaisesti usein pohtii että lapset on hirmu kilttejä (eli miksi niille sitten pitää karjua)
Meillä ilmeisesti ongelma on se, että mies ei ole perheen pää. Eikä oikein varmaan tiedä edes mitä se perheen pää tekee, mutta haluaa sen tittelin.
Tuo ei tee hyvää lapsille )karjuminen yms, tyhjästä valitus).
Käsittämätöntä, että sinä et fiksuna ole eronnut ja pelastanut lapsia.
Syyllistyt siis samaan kuin miehesi, hyväksymällä ukon käytöksen olet = mies ja sen toiminta.
Mun mies veti herneet nenään jostain kotityöriidasta ja häipyi useammaksi päiväksi mökille yksin. Mies on meillä siis se valittaja ja täydellisyydentavoittelija jonka mielestä hänen tapansa tehdä asioita on se ainoa oikea.
No, en soitellut perään enkä kysynyt milloin palaa. Tuli sitten kotiin yhtenä päivänä, enkä edes tervehtinyt häntä.
Sitten hän kysyi kuinka voin. Sanoin että kiitos kysymästä, oli ihanaa olla rauhassa kun kukaan ei valittanut ja sai tehdä juuri niinkuin itse tykkää.
Sen jälkeen edelleen turhasta valitus miehen osalta jatkunut mutta lievempänä. Itse ignooraan valituksen tai sitten miehen aloittaessa nalkuttamisen jostain vessan pesusta, vastaankin ”no niinpäs onkin, ihan totta, tehdäänpä niin.” Ja asia ei lähde eskaloitumaan.
Mies on jotenkin rauhoittunut. Huomasi kai että pärjään hyvin ilman häntäkin ja minun ei tule ikävä nalkuttavaa puolisoa.
Mutta kyllä, moni asia on yksin helpompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse äitiyslomalla ja kaikki päivät yksin vauvan kanssa, välillä iltaisinkin jos miehellä on menoja.
Nyt lomalla kun mies on kotona niin koen kyllä suurta helpotusta: vihdoinkin myös minä saan olla hetken irti touhukkaasta taaperosta ja nukkua päivisin vaikka päiväunet!
Meillä on elämä aina mennyt niin, että sotkuja siivoaa ken ehtii ja ruokaa tekee mies useammin kuin minä, mutta siinäkin se kuka ehtii. Jos ollaan kumpikin kiireissä, tilataan jotain tai ostetaan puolivalmista. Minä puolestani vien enemmän koiria.
Ei riitoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äitiyslomalla ja kaikki päivät yksin vauvan kanssa, välillä iltaisinkin jos miehellä on menoja.
Nyt lomalla kun mies on kotona niin koen kyllä suurta helpotusta: vihdoinkin myös minä saan olla hetken irti touhukkaasta taaperosta ja nukkua päivisin vaikka päiväunet!Meillä on elämä aina mennyt niin, että sotkuja siivoaa ken ehtii ja ruokaa tekee mies useammin kuin minä, mutta siinäkin se kuka ehtii. Jos ollaan kumpikin kiireissä, tilataan jotain tai ostetaan puolivalmista. Minä puolestani vien enemmän koiria.
Ei riitoja.
Kuulostaa ihanalta. Meillä menee niin että mies heti kotiin tullessa alkaa nalkuttaa että tiskikone on täytetty väärin ja alkaa järjestää sitä uusiksi. Sitten kun sille ehdottaa että tilataanko jotain kun molemmat on kiireessä, niin ei, sehän MAKSAA. Kyllä hän osaa makaronia keittää ja tarjotaan ketsupin kanssa, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi lapset ja vaimo. Sitten voikin keksiä päästään säännön, että lapset eivät saa mennä sohvalle niissä vaatteissa joissa ovat, ja sitten pakolla ja huudolla vaihtaa ne vaatteet toisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari kysynystä:
Miksi kotitöiden tekotavasta tulee riitaa? Kumpikin tekee omalla tavallaan eikä puutu toisen tapaan tehdä.
Miksi et voi miehen kotona ollessa lähteä ex tempore rannalle? Miten mies estää sen?
Vierailija kirjoitti:
Pari kysynystä:
Miksi kotitöiden tekotavasta tulee riitaa? Kumpikin tekee omalla tavallaan eikä puutu toisen tapaan tehdä.
Miksi et voi miehen kotona ollessa lähteä ex tempore rannalle? Miten mies estää sen?
Tämä juuri onkin niin outoa ja vaikeaa.
Mies jotenkin kokee, että hänen velvollisuutensa on olla perheen kanssa ja siitä saa jotain hyvän ihmisen pisteitä, joten kun puhun rannalle menosta, on ilman muuta lähdössä mukaan. Siellä sitten on kuin tulisilla hiilillä, kireä ja kyselee koko ajan joko lähdetään. En halua sinne sitten ketään sivullista lisäksi kärsimään. Vaikka oikein neuvottelemalla järjestän että menen vain lapsen ja kaverin kanssa, saan puhelimeen viestejä että koska tulen ja mitä syödään ja muista sitten että hän haluaa sitten illalla imuroida auton, kai tulet ajoissa.
Ja se riiteleminen, en tosiaan ymmärrä sitäkään. Eilen vaikka oli tällainen, että mies on viemässä yhden tavaran huoltoon liikkeeseen, jonka paikka on vaihtunut. Minä tiedän missä se on, mies ei. Hän pyysi neuvomaan reitin.
Minä: ajat ensin niin kuin menisit entiseen paikkaan. Eli käännyt vasemmalle siitä risteyksestä, ja sitten heti oikealle…
Mies: Eli sinne vanhan paikan takapihalle!!!! Joojoojoo kyllä mä siellä olen käynyt!!!
Minä: ei, vaan tosiaan sen jälkeen kun olet kääntynyt oikealle niin et…
Mies: Mutta sä sanoit että se paikka on vaihtunut ja nyt neuvot ajamaan siihen vanhaan paikkaan!!!!
Minä: ei, kuuntele nyt, sinä ajat sitten…
Mies: eli siis takapihalle!!!! Just sanoit että ei se siellä ole!!!
Ja tätä rataa. Olisi vaan niin helppo täydessä rauhassa ja sovussa viedä se tavara huoltoon oikeaan paikkaan vaikka molempien pikkulasten kanssa verrattuna että yrittää hoitaa jotain miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu!
Kaikki toimii kuin unelma, kun olemme lapsen kanssa kaksin. Oikeastaan kaikki mainitsemasi asiat, kuten rutiinit, lapsen käytös ja yleinen miellyttävä kodin ilmapiiri. Kaikki menee kerralla sekaisin miehen tultua töiden jälkeen kotiin.
Onko teillä toisistanne kovin poikkeavat kasvatusmallit?
Meilläkin sama. Ja on meillä ainakin eri käytännöt. Mies keksii päästään sääntöjä lennosta ja huutaa ja kiukuttelee. Ei mitään ymmärrystä siitä, mitä tietyn ikäisiltä voi olettaa ja purkaa herkästi lapsiin turhautumistaan (mulle ei uskalla aloittaa). Eli kukaan ei tottele miestä. Mun ei tarvitse yleensä kuin pyytää niin asiat on järjestyksessä. Mistä mies ärsyyntyy ja taas huutaa, jupisee ja kiukuttelee.
En tiedä mitä on tapahtunut. Alkuun meni ihan hyvin, mutta pari viimeistä vuotta on mennyt ihan hirveän huonosti ajoittain. Ja kaikki kulminoituu tuohon miehen onnettomaan yritykseen ottaa taloutta komentoonsa diktaattorin elkein siinä onnistumatta. Illat on ihan ok kun ollaan kaksistaan ja ristiriitaisesti usein pohtii että lapset on hirmu kilttejä (eli miksi niille sitten pitää karjua)
Meillä ilmeisesti ongelma on se, että mies ei ole perheen pää. Eikä oikein varmaan tiedä edes mitä se perheen pää tekee, mutta haluaa sen tittelin.
Auttaisko jos selvittäs miehelle mitä se perheen pää tekee. Se on yllättävän monella hakusessa, kuvitellaan että perheen pää komentaa ja toiset hyppää, mutta kun se ei niin ole ollenkaan. Perheen pää on se, joka auttaa perheen muita jäseniä. Joka ennakoi lasten tarpeet ja parhaimmassa tapauksessa puolisonkin tarpeet. Aina kun perheen pää tekee jotain, ihan mitä tahansa, niin hän ottaa toiset perheenjäsenet huomioon. Miettii miten tämä vaikuttaa muihin ja mitä voisin tehdä että toisilla olisi hyvä. Hän keksii itse tapoja ja keinoja helpottaa perheen elämää. Vähän niinkuin hyvä pomo. Silloin se lasten ja puolisonkin kunnioitus tulee vähän kuin automaattisesti. Paitsi siinä tapauksessa jos puolisona on itsekäs porsas. Silloin perheen pään täytyy tehdä ikäviä päätöksiä, vähän niinkuin sen hyvän pomon, jonka vastuulla on työyhteisön hyvinvointi ja toimintakyky. Ei voi antaa yhden mädän omenan pilata koko koria.
Tuo on minusta tysin tavallista ja normaalia. Kun on ainoa aikuinen, saa tehdä oman mielensä mukaan ja parhaat omat päätökset. Toisen puolison ollessa paikalla myös hänen näkemyksensä pitää ottaa huomioon, ja kompromissit on välillä tosi rasittavia ja harmillisia.
Sitten jos ilmapiiri myrkyttyy toisen jatkuvan äkäilyn vuoksi kannattaa asia ottaa puheeksi. Voi olla masennusta tai muuta toisella, kannattaa etsiä apua.
Alue: Aihe vapaa
Eroa. Minun lapsuudenperheeni oli sellainen kuin kuvailit, millaista teillä on. Kun isä oli poissa, kaikki oli kivaa, ei ollut riitoja, kaikki sujui mukavasti. Kun hän oli kotona, jatkuvaa riitelyä, isä valitti pikkuasioista, haastoi riitaa, huusi, ilkeili... Toivoin jo pienenä lapsena, että vanhemmat eroaisivat. Eivät eronneet, äidillä oli periaate, että kun se tahdon on kerran sanottu...
Tee sinä ap lapsillesi palvelus ja vie heidät ja itsesi pois myrkyllisen ihmisen vaikutuspiiristä.