Onko pakko osallistua toisen sukujuttuihin?

Ei ole. Minä en ole ikinä osallistunut mihinkään miehen suvun juttuihin. En edes appivanhempien hautajaisiin.

Mitä tynnyrissä kasvaneita te olette. Normaali kanssakäyminen ihmisten kanssa on ihan, no, normaalia.

Tapaan mieheni lähimpiä sukulaisia 1-2 × vuodessa, serkkuja, serkkujen lapsia yms en lainkaan. Mies tapaa minun sukulaisiani suunnilleen saman verran ja tekee sen täysin omasta halustaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tynnyrissä kasvaneita te olette. Normaali kanssakäyminen ihmisten kanssa on ihan, no, normaalia.

On ihan normaalia että aikuinen saa valita kenen kanssa on tekemisissä.

Olette varmaan tutustuneet ja mielestäni se riittää. Tottakai he kyselevät sinua ja odottavat, että olisit heidän kanssaan, mutta ei sinun tarvitse käyttää aikaasi ihmisiin, joiden kanssa et muutenkaan olisi.

Luulen, että useimmat samanlaisessa tilanteessa olevat ihmiset viettävät aikaansa vasten tahtoaan näiden vieraiden ihmisten kanssa. Voihan siitä ihan kivakin tulla, mutta voi olla myös, että silloin kukaan ei voi oikein rentoutua ja puhua mitä haluaa.

Itse olen ainakin sen verran introvertti, että lähtisin ap;n tavoin pois paikalta ja antaisin heidän olla rauhassa. En jaksaisi mitään hymistelyä ja kuunnella juttuja, jotka eivät oikeasti kiinnosta ollenkaan, vaan järjestäisin tilanteen myös mukavaksi syömisineen ja lähtisin hengaamaan muualle. En odottaisi myöskään, että mies tutustuisi minun sukuuni ja ystäviini sen paremmin, normaali ystävällisyys riittää, enempää ei tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?

Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.

Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.

Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.

Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tynnyrissä kasvaneita te olette. Normaali kanssakäyminen ihmisten kanssa on ihan, no, normaalia.

Ehkä se on normaalia, mutta jos ihmistä ei kiinnosta vieraiden ihmisten kanssa oleminen, niin ei tarvitse. Jos ihminen ei halua olla vieraiden ihmisten kanssa, niin se on hyvin ok. On vain fiksua, että kuuntelee itseään ja ei mene näihin tilanteisiin vastentahtoisesti, jolloin ihan kaikilla olisi epämiellyttävä fiilis.

Sitä voi sanoa tässä tapauksessa miehen kautta terveisiä kaikille ja kehoittaa nauttimaan pöydän antimista ihan rauhassa, se riittää välittämiseksi. Tilanne pysyy rauhallisena, kaikki tietävät missä mennään ja mies pitää huolen siitä, että mustamaalaamista ei synny yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Olette varmaan tutustuneet ja mielestäni se riittää. Tottakai he kyselevät sinua ja odottavat, että olisit heidän kanssaan, mutta ei sinun tarvitse käyttää aikaasi ihmisiin, joiden kanssa et muutenkaan olisi.

Luulen, että useimmat samanlaisessa tilanteessa olevat ihmiset viettävät aikaansa vasten tahtoaan näiden vieraiden ihmisten kanssa. Voihan siitä ihan kivakin tulla, mutta voi olla myös, että silloin kukaan ei voi oikein rentoutua ja puhua mitä haluaa.

Itse olen ainakin sen verran introvertti, että lähtisin ap;n tavoin pois paikalta ja antaisin heidän olla rauhassa. En jaksaisi mitään hymistelyä ja kuunnella juttuja, jotka eivät oikeasti kiinnosta ollenkaan, vaan järjestäisin tilanteen myös mukavaksi syömisineen ja lähtisin hengaamaan muualle. En odottaisi myöskään, että mies tutustuisi minun sukuuni ja ystäviini sen paremmin, normaali ystävällisyys riittää, enempää ei tarvitse.

Minä en ymmärrä, miksi mies ei hoida niitä syömisiä.

Ei ole, minusta on outoa että he edes haluavat niin kovasti nähdä sinuakin, kun luultavasti juttelevat vaan omia asioitaan siinä ja joutuisit hiljaa kuuntelemaan vieressä. Mutta ehkä silloin tällöin on ok ystävällisesti jutustella. Ehkä teetkin jo niin. Mitä mieltä miehesi on tästä?

Ap tekee kyllä aika paljon jo siinä, että huolehtii syömiset. Vanhempaa ikäpolvea?

Itse oon introvertti ja teen jonkinlaisia kompromisseja miehen suvun kanssa. Olen välillä mukana, välillä omissa menoissa. Silloin kun olen mukana, osallistun osaltani ruokajuttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?

Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.

Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.

Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.

Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.

Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.

Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.

Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?

Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minä en ole ikinä osallistunut mihinkään miehen suvun juttuihin. En edes appivanhempien hautajaisiin.

Meillä mies ei välitä osallistua oikeastaan yhtään mihinkään teennäisiin juhliin, olivat ne sitten hänen tai minun puolen juttuja. Hän voi ihan mielellään vaikka lähteä auttamaan isääni polttopuiden tekemisessä tai jossakin työssä, jossa tarvitaan apua, mutta sukujuhlat hän jättää väliin ja lähettää minun ja lasten mukana terveisiä. Aikoinaan selittelin hänen poissaoloaan, mutta enää en selittele. Emme ole tilivelvollisia muille.

Omien vanhempiensa kanssa mies viihtyy, mutta jos paikalle tulee hänen sisarukset perheineen ja ehkä myös läjä muita ihmisiä tai kyseessä on vain jotkut "kissanristiäiset", niin silloin hän jää kotiin ja minä menen edustamaan lasten kanssa meidän perhettä. En kyllä itsekään ole mikää juhlaihminen ja saatan laittaa viestiä jo kutsun tullessa, että perheemme ei pääse paikalle. Tärkeisiin juhliin osallistumme kyllä, tosin olemme paikalla vain hetken.

Olen vähän samassa tilanteessa eli olen paikalla, kun miehen lapset perheineen tulevat käymään, kykenen kohteliaaseen keskusteluun jne., mutta en todellakaan ole mikään varamummo, jolle voi sanoa, että katso meidän lasten perään siellä rannassa. Meillä on vähän erilaiset käsitykset rooleistamme eli mies haluaa olla isoisä, jonka luona käydään ukkilassa - mutta hän ei itse ihmeemmin puutu käytännön järjestelyihin, vaan keskittyy vaikka ongintaan yhden lapsenlapsen kanssa. Minä puolestani haluan olla ensisijaisesti puoliso, en isoäiti (koska en sitä ole enkä ryhdy kilpailemaan biologisen isoäidin kanssa), joten en katso, että minulle kuuluu vaipanvaihto ja maidonlämmitys.

Joten kun lapsenlapsi tulee yökylään, olen minä muualla. Ja sekös harmittaa kaikkia muita paitsi minua, koska jokainen tietää, että ukki keskittyy hyviin hetkiin ja hauskanpitoon, tarvittaisiin joku, joka varmistaa hampaidenpesun ja pissatukset. Se en ole minä! Miehen lasten mielestä estän hyvän isoisäkokemuksen syntymisen, kun en ole paikalla pyörittämässä arkea.

Oman puolison vuoksi pitää joskus tehdä myönnytyksiä. Jos miehelle on tärkeää että olisit joskus paikalla niin mikset voisi olla. Ei kohtelias tapaaminen tarkoita että muutut mummopuoleksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?

Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.

Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.

Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.

Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.

Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.

Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.

Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?

Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.

Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.

Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.

Vierailija kirjoitti:

Ap tekee kyllä aika paljon jo siinä, että huolehtii syömiset. Vanhempaa ikäpolvea?

Itse oon introvertti ja teen jonkinlaisia kompromisseja miehen suvun kanssa. Olen välillä mukana, välillä omissa menoissa. Silloin kun olen mukana, osallistun osaltani ruokajuttuihin.

Minäkin tykkään huolehtia tuollaisista asioista ja tekisin varmaan samalla tavalla ap:n kanssa. Minusta on ihan mukava hääriä keittiössä niin, että ei ole kiirettä ja laittaa kaikki kivasti, mutta haluankin olla juuri se näkymätön keittiöhäärä, en mikään juhlien ihana emäntä, joka kauniisti pukeutuneena seurustelee vieraiden kanssa ja huolehtii, että kaikilla on mukavaa.

Ei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minä en ole ikinä osallistunut mihinkään miehen suvun juttuihin. En edes appivanhempien hautajaisiin.

Meillä ihan sama. Kumpikaan meistä emme ole 35-vuoteen osallistunut muuta kuin omiin sukujuttuihin ja niistäkin ihan pakollisiin vain. Ne ovat vaan niin rasittavia. Riippuu ihmisistä kuka tykkää ja toiset ovat niistä ihan innoissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?

Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.

Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.

Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.

Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.

Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.

Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.

Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?

Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.

Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.

Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.

Juurikin niin, jokaiselle jotakin. :) Me tavataan mun sukulaisia parisenkymmentä kertaa vuodessa, miehen sukua hiukan vähemmän mutta paljon kuitenkin. Merkkipäivämuistamiset mietimme yhdessä.

On tärkeää, että kuuntelet itseäsi kuin muita, Jos sinusta tuntuu, ettet kaipaa olla mukana miehesi edellisen elämän perhekuvioissa  ei tarvitsekaan olla. 

On tietysti mukavaa, että sinua kaivattaisiin mukaan. Olisi kuitenkin kohteliasta esittää kutsu suoraan sinulle kuin edellyttää, että tuosta vain pompit mukaan välikäsien tuotujen toiveiden myötä. 

Jossakin vaiheessa ihminen tajuaa, että suhteessa ollaan suhteen vuoksi kuin täyttämällä  puolison sukulaisten ja muiden tuttujen odotuksia. Joskus sitä ei tajua puolisokaan.