Lue keskustelun säännöt.
Onko pakko osallistua toisen sukujuttuihin?
17.07.2021 |
En ole lainkaan kiinnostunut mieheni aikuisista lapsista ja lapsenlapsista. Aina kun nämä ovat tulossa, menen omille teilleni ja annan heille tilaa olla keskenään. Lapset eivät ole koskaan oikein pitäneet minusta, joten omasta mielestäni tämä on kaikin puolin helpointa. Teen ja varmistan kyllä aina tarjoilut ja muun vierailun sujuvuuden. Nyt on alkanut tulla valitusta siitä, etten ole koskaan paikalla. Itse en koe haluavani mihinkään mummun rooliin ja paikalla oleminen vaatisi teeskentelyä omalta puoleltani. Pidänkö vaan puoleni tässä vai onko pakko alkaa leikkiä äiti tai mummupuolta? Miestäni en mitenkään estä lapsia tapaamasta ja he saavat keskenään tavata puolestani ihan kuinka paljon vaan.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?
Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.
Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.
Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.
Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.
Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.
Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.
Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?
Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.
Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.
Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.
Tuosta muistamisesta, jos mies menee naimisiin ja tämä uusi vaimo ei muista/tiedä miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, uudelle vaimolle suututaan mutta ei tälle miehelle. Been there, done that.
Ei tarvitse olla edes uusi vaimo vaan ihan se sama vanha.
Minulle on tyrkytetty ihan kalenteria, jossa on kaikki miehen sukulaisten kaikki merkkipäivät. Ja suututtu kun en alkanut lähetellä jotain toisen nimen nimipäiväkortteja.
Itsehän ovat miehestä muistamattoman möllykän kasvattaneet. Minä en ala paikata.
Mutta mieheksesi möllykän huolit kun mies sinua paskakasaa elättää. Ootte te hupaisaa sakkia. Minä en tuommoista moukkamiestä edes katsoisi. Joillekin naisillekelpaa mikä vaan, kunhan elättäjä vaan löytyy.
Hän hoitaa työnsä ja perheensä hyvin. Se että ei roiku sukulaisissa on vain plussaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa hirveää elää puolison kanssa joka erottautuisi ihan omaksi yksikökseen, irti minun elämästäni. En kauaa sellaista jaksaisi, katselisin uuden kumppanin. Jotain hirveän kylmää sellaisessa ihmisessä on.
Niin siis sinun kuuluisi muodostaa se yksikkö oman perheesi eli sen puolison kanssa. Ei roikkua sukulaisissa.
Eiköhän se ole jokaisen asia, millaisia yksiköitä muodostaa.
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?
Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.
Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.
Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.
Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.
Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.
Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.
Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?
Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.
Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.
Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.
Tuosta muistamisesta, jos mies menee naimisiin ja tämä uusi vaimo ei muista/tiedä miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, uudelle vaimolle suututaan mutta ei tälle miehelle. Been there, done that.
Ei tarvitse olla edes uusi vaimo vaan ihan se sama vanha.
Minulle on tyrkytetty ihan kalenteria, jossa on kaikki miehen sukulaisten kaikki merkkipäivät. Ja suututtu kun en alkanut lähetellä jotain toisen nimen nimipäiväkortteja.
Itsehän ovat miehestä muistamattoman möllykän kasvattaneet. Minä en ala paikata.
Tuskin kukaan on mitään suuttunut, kunhan vain tarinoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa hirveää elää puolison kanssa joka erottautuisi ihan omaksi yksikökseen, irti minun elämästäni. En kauaa sellaista jaksaisi, katselisin uuden kumppanin. Jotain hirveän kylmää sellaisessa ihmisessä on.
Niin siis sinun kuuluisi muodostaa se yksikkö oman perheesi eli sen puolison kanssa. Ei roikkua sukulaisissa.
Ai kamala. Nyt ollaan vanhakantaisen suomalaisuuden mustimmassa ytimessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa hirveää elää puolison kanssa joka erottautuisi ihan omaksi yksikökseen, irti minun elämästäni. En kauaa sellaista jaksaisi, katselisin uuden kumppanin. Jotain hirveän kylmää sellaisessa ihmisessä on.
Niin siis sinun kuuluisi muodostaa se yksikkö oman perheesi eli sen puolison kanssa. Ei roikkua sukulaisissa.
Eiköhän se ole jokaisen asia, millaisia yksiköitä muodostaa.
Ei ole.
Ei niin. Parisuhteen tai ydinperheen muodostama historiallisesti nuori yksikkö on ainoa oikea yksikkö, jota kohtaan tulee olla lojaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?
Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.
Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.
Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.
Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.
Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.
Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.
Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?
Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.
Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.
Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.
Tuosta muistamisesta, jos mies menee naimisiin ja tämä uusi vaimo ei muista/tiedä miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, uudelle vaimolle suututaan mutta ei tälle miehelle. Been there, done that.
Minä en tiedä vieläkään miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, vaikka olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta. Minulle ei olla suututtu ja ei kyllä muillekaan. Jos joku alkaisi räkyttämään asiasta, niin hän saisi räkyttää ihan rauhassa, en jäisi kuuntelemaan. Muistan lastamme synttärit luonnollisesti ja vanhempieni, itse asiassa myös appivanhempien, koska päivämäärät ovat helpot, mutta en kenenkään toisen ja en ala edes harjoittelemaan niitä saati laittamaan ylös mihinkään niitä.
No näin sen pitäisi minustakin olla mutta tosielämässä ei vaan kaikki ajattelekkaan näin. Ei ollut omalla kohdallani edes yksi ihminen joka ko. asiasta suuttui.
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyn ap näin päin: jos sinua ei kiinnosta miehellesi tärkeät ihmiset yhtään, edes silloin tällöin tavata heitä, mitä viestität miehellesi? Heille (lapsille ja lapsenlapsille) heität ainakin märän rätin naamalle.
Ei tarvitse teeskennellä rakkautta ja mummoilla. Et ole miehesi lasten äiti tai heidän lastensa isoäiti, joten he eivät sinulta sellaista edes odota. Sinun häipymisesi ja evvk-asenteesi sen sijaan vaikuttaa suorastaan loukkaukselta.
He ovat miehellesi äärimmäisen tärkeitä ja siksi voisit osoittaa edes normaalia kohteliaisuutta. Samaa, jota osoittaisit vähäisempiäkin tyyppejä kuten vaikkapa naapureita tai miehesi ystäviä kohtaan: olisit läsnä ja juttelisit heidän kanssaan. Vaihtaisit kuulumisia.
Kaikista ei tarvitse pitää valtavasti, mutta kaikkien kanssa voidaan tulla toimeen. Näin minua on opetettu ihmissuhteissa toimimaan. Jos miehesi lapset osaavat käyttäytyä, mikset sinä voi heitä tavata? Niin juu, velvollisuus on kirosana ja sulla on "parempaa tekemistä".
Pakko ei ole, mutta aila hemmetin lapsellista kysellä, onko PAKKO. Pakko on vain maksaa verot ja kuolla!
N54
Vai että märkä rätti kasvoille... jopas pomppasi taas.
Ihmisiä on erilaisia. Kaikki eivät ole mitään lörpötteleviä seurallisia tyyppejä, jotka istuvat mielikseen kaikkien kanssa höpöttämässä aina silloin kun muut niin haluavat.
Osa meistä on rauhaa rakastavia ihmisiä, jotka eivät halua elämäänsä ja lähelleen porukoita, varsinkaan vieraita ihmisiä. He ovat varmasti tutustuneet ja jutelleet joskus, mutta mies hoitakoon omat sukulaisensa siitä eteenpäin parhaaksi katsomallaan tavalla. Miehelle lapset ja lastenlapset ovat tärkeitä ja siksi onkin hyvä, että hän saa nähdä heitä rauhassa. Ei olisi kenellekään miellyttävää, jos ap istuisi kotonaan ja leikkisi viihtyvänsä, vaikka olisi vaivaantunut ja hyvin epämukavassa tilanteessa. Ihmiset ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa hirveää elää puolison kanssa joka erottautuisi ihan omaksi yksikökseen, irti minun elämästäni. En kauaa sellaista jaksaisi, katselisin uuden kumppanin. Jotain hirveän kylmää sellaisessa ihmisessä on.
Niin siis sinun kuuluisi muodostaa se yksikkö oman perheesi eli sen puolison kanssa. Ei roikkua sukulaisissa.
Eiköhän se ole jokaisen asia, millaisia yksiköitä muodostaa.
Ei ole.
On se. Jokainen päättää itse omasta vapaa-ajastaan ja ystäväpiiristään.
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?
Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.
Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.
Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.
Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.
Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.
Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.
Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?
Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.
Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.
Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.
Tuosta muistamisesta, jos mies menee naimisiin ja tämä uusi vaimo ei muista/tiedä miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, uudelle vaimolle suututaan mutta ei tälle miehelle. Been there, done that.
Minä en tiedä vieläkään miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, vaikka olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta. Minulle ei olla suututtu ja ei kyllä muillekaan. Jos joku alkaisi räkyttämään asiasta, niin hän saisi räkyttää ihan rauhassa, en jäisi kuuntelemaan. Muistan lastamme synttärit luonnollisesti ja vanhempieni, itse asiassa myös appivanhempien, koska päivämäärät ovat helpot, mutta en kenenkään toisen ja en ala edes harjoittelemaan niitä saati laittamaan ylös mihinkään niitä.
No näin sen pitäisi minustakin olla mutta tosielämässä ei vaan kaikki ajattelekkaan näin. Ei ollut omalla kohdallani edes yksi ihminen joka ko. asiasta suuttui.
En jaksaisi välittää jonkun ihmisen suuttumisista ollenkaan ja en varsinkaan miettiä asiaa varttia kauempaa. Jos minä en kelpaisi jollekin minuna, niin en enää miettisi tätä toista ihmistä ollenkaan. Muiden ihmisten sanomiset olisivat siis ihan yhdentekeviä ja pyörittelisin vain silmiä heidän oletuksilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?
Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.
Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.
Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.
Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.
Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.
Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.
Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?
Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.
Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.
Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.
Tuosta muistamisesta, jos mies menee naimisiin ja tämä uusi vaimo ei muista/tiedä miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, uudelle vaimolle suututaan mutta ei tälle miehelle. Been there, done that.
Minä en tiedä vieläkään miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, vaikka olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta. Minulle ei olla suututtu ja ei kyllä muillekaan. Jos joku alkaisi räkyttämään asiasta, niin hän saisi räkyttää ihan rauhassa, en jäisi kuuntelemaan. Muistan lastamme synttärit luonnollisesti ja vanhempieni, itse asiassa myös appivanhempien, koska päivämäärät ovat helpot, mutta en kenenkään toisen ja en ala edes harjoittelemaan niitä saati laittamaan ylös mihinkään niitä.
No näin sen pitäisi minustakin olla mutta tosielämässä ei vaan kaikki ajattelekkaan näin. Ei ollut omalla kohdallani edes yksi ihminen joka ko. asiasta suuttui.
En jaksaisi välittää jonkun ihmisen suuttumisista ollenkaan ja en varsinkaan miettiä asiaa varttia kauempaa. Jos minä en kelpaisi jollekin minuna, niin en enää miettisi tätä toista ihmistä ollenkaan. Muiden ihmisten sanomiset olisivat siis ihan yhdentekeviä ja pyörittelisin vain silmiä heidän oletuksilleen.
Kaikki ei oo noin kovia, että ohittaa vain olankohautuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyn ap näin päin: jos sinua ei kiinnosta miehellesi tärkeät ihmiset yhtään, edes silloin tällöin tavata heitä, mitä viestität miehellesi? Heille (lapsille ja lapsenlapsille) heität ainakin märän rätin naamalle.
Ei tarvitse teeskennellä rakkautta ja mummoilla. Et ole miehesi lasten äiti tai heidän lastensa isoäiti, joten he eivät sinulta sellaista edes odota. Sinun häipymisesi ja evvk-asenteesi sen sijaan vaikuttaa suorastaan loukkaukselta.
He ovat miehellesi äärimmäisen tärkeitä ja siksi voisit osoittaa edes normaalia kohteliaisuutta. Samaa, jota osoittaisit vähäisempiäkin tyyppejä kuten vaikkapa naapureita tai miehesi ystäviä kohtaan: olisit läsnä ja juttelisit heidän kanssaan. Vaihtaisit kuulumisia.
Kaikista ei tarvitse pitää valtavasti, mutta kaikkien kanssa voidaan tulla toimeen. Näin minua on opetettu ihmissuhteissa toimimaan. Jos miehesi lapset osaavat käyttäytyä, mikset sinä voi heitä tavata? Niin juu, velvollisuus on kirosana ja sulla on "parempaa tekemistä".
Pakko ei ole, mutta aila hemmetin lapsellista kysellä, onko PAKKO. Pakko on vain maksaa verot ja kuolla!
N54
Vai että märkä rätti kasvoille... jopas pomppasi taas.
Ihmisiä on erilaisia. Kaikki eivät ole mitään lörpötteleviä seurallisia tyyppejä, jotka istuvat mielikseen kaikkien kanssa höpöttämässä aina silloin kun muut niin haluavat.
Osa meistä on rauhaa rakastavia ihmisiä, jotka eivät halua elämäänsä ja lähelleen porukoita, varsinkaan vieraita ihmisiä. He ovat varmasti tutustuneet ja jutelleet joskus, mutta mies hoitakoon omat sukulaisensa siitä eteenpäin parhaaksi katsomallaan tavalla. Miehelle lapset ja lastenlapset ovat tärkeitä ja siksi onkin hyvä, että hän saa nähdä heitä rauhassa. Ei olisi kenellekään miellyttävää, jos ap istuisi kotonaan ja leikkisi viihtyvänsä, vaikka olisi vaivaantunut ja hyvin epämukavassa tilanteessa. Ihmiset ovat erilaisia.
Nyt ei ole kyse mistään "miehen suvusta", vaan miehen perheestä. Todella läheisistä ihmisistä, omista lapsista.
Heidän ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mitään VIERAITA ihmisiä. Itsehän sanoit: "he ovat varmasti tutustuneet". Ovat vai ovat?
Jotain serkunlapsia ei minusta tarvitse trahteerata, mutta puolison lapsiin pidetään asialliset välit. Niin introvertti erakko ei voi kukaan olla, ettei kerran pari vuodessa voi istua yhteiseen illallispöytään. Sen jälkeen kun kuulumiset on kohteliaasti vaihdettu, voi vetäytyä taka-alalle jos tahtoo.
Aikuinen ihminen osaa, jos tahtoo.
Ps. Ap ei edes kyselisi mielipidettä, jos asia olisi hänen miehelleen samantekevä. Selvästi heillä on asiasta eri mp.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittaja nro 14 avasi silmäni. Olen miettinyt, miksi minua ylipäätään "kaivataan" paikalle ja nyt oivalsin, että juuri "hyvän isoisäkokemuksen" mahdollistamiseksi. Minusta ei niin olekaan varmaan väliä, vaan on kätevää, kun joku vahtii lapsia ja pitää sylissä, että muut saavat rauhassa kahvitella. Olen siis sen verran osallistunut, että tiedän näin käyvän. Kun aloin karttaa näitä tapaamisia, meni alussa paljon koriste-esineitä rikki, lapset kaatoivat mustikkamehua vaalealle matolle etc. Ilmeisesti nyt vahtivat lapsia paremmin, kun vahinkoja ei enää ole niin tullut. Lapsetkin toki kasvaneet. Olen ammatiltani varhaiskasvattaja, joten ihmisillä aina se oletus, että pidän lapsista ja osaan heidän kanssaan toimia. En vaan työn ulkopuolella jaksa olla sosiaalinen. Ne ruuat teen valmiiksi ihan osoittaakseni, että he ovat tervetulleita ja olen heidät huomioinut, vaikka minulle sattui "meno". Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyn ap näin päin: jos sinua ei kiinnosta miehellesi tärkeät ihmiset yhtään, edes silloin tällöin tavata heitä, mitä viestität miehellesi? Heille (lapsille ja lapsenlapsille) heität ainakin märän rätin naamalle.
Ei tarvitse teeskennellä rakkautta ja mummoilla. Et ole miehesi lasten äiti tai heidän lastensa isoäiti, joten he eivät sinulta sellaista edes odota. Sinun häipymisesi ja evvk-asenteesi sen sijaan vaikuttaa suorastaan loukkaukselta.
He ovat miehellesi äärimmäisen tärkeitä ja siksi voisit osoittaa edes normaalia kohteliaisuutta. Samaa, jota osoittaisit vähäisempiäkin tyyppejä kuten vaikkapa naapureita tai miehesi ystäviä kohtaan: olisit läsnä ja juttelisit heidän kanssaan. Vaihtaisit kuulumisia.
Kaikista ei tarvitse pitää valtavasti, mutta kaikkien kanssa voidaan tulla toimeen. Näin minua on opetettu ihmissuhteissa toimimaan. Jos miehesi lapset osaavat käyttäytyä, mikset sinä voi heitä tavata? Niin juu, velvollisuus on kirosana ja sulla on "parempaa tekemistä".
Pakko ei ole, mutta aila hemmetin lapsellista kysellä, onko PAKKO. Pakko on vain maksaa verot ja kuolla!
N54
Ei tarvitse. Ap:n ei tarvitse olla läsnä. Hänen ei tarvitse vaihtaa kuulumisia. Se on teennäistä, vaikkakin ehkä kohteliasta, mutta niin ei tarvitse.
Voin vaihtaa naapureiden kanssa muutaman lauseen tienpielessä, töissä joudun olemaan hyvinkin sosiaalinen ja anopin kanssa viihdyn mainiosti, mutta mieheni sisarusten ja heidän puolisoiden kanssa en löydä oikein mitään juttuaiheita. Voin jutustella kyllä, mutta mitään enempää ei näköjään tule ja olen yrittänyt 20 vuotta. Sama juttu on siskoni miehen kanssa, moikkaamme ja sanomme nähdessämme muutaman sanan ja siinä kaikki.
Jutut tyssäävät jostakin syystä alkuunsa ja siksi sukujuhlissa olenkin aika usein ollut se aikuinen, joka katsoo lasten perään, niin muut saavat keskustella rauhassa. Lasten kanssa pärjään hyvin ja ovathan omat lapsemme siellä mukana, joten katson samalla kaikkien lasten perään. Näin on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei juurikaan osallistu miehen puolen juhliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ääripäät toit nyt esille. Joko et tapaa ollenkaan tai sitten leikit jotain mummupuolta. Miksi et voisi kohteliaisuudesta tavata silloin tällöin, jos se on miehellesi ja hänen lapsilleen tärkeää?
Ja vastaus otsikon kysymykseen on että minun mielestäni on pakollista. Tai siis omassa suhteessani on. Näen asian niin, että kun hynttyyt on lyöty yhteen niin täytyy välillä myös niin sanotusti edustaa sukutapaamisissa. Mielestäni olisi tolkuttoman epäkohteliasta kieltäytyä aina kumppanin suvun näkemisestä vain siksi ettei kiinnosta.
Ehkä joku katsoo käytöksen epäkohteliaaksi, mutta kukaan ei voi asettaa sinua rooliin, missä et halua olla. Jos et halua olla "mummona" ja hymistellä vieraiden ihmisten kanssa vapaa-aikanasi, niin silloin sitä ei tarvitse tehdä. Miehen lapsille asiaa ei tarvitse selittää kuin kerran ja heidän ei todellakaan kannata asiasta stressiä ottaa, vaan se oikea mummo hoidelkoon mummon roolin.
Ja ei, sukutapaamisissa ei tarvitse kenenkään olla vasten tahtoaan. Ei, vaikka yhdessä olisi oltu 50 vuotta. Mies on aikuinen mies ja hän hoidelkoon oman sukunsa itse, ap hoitelee taas oman puolensa, jos niin haluaa. Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, sillä oma pää on se lähin pää.
Väitä vaan vastaan niin paljon kuin haluat, se on ihan sama.
Ei kai mulla ole syytä väittää vastaan. Jokainen toimii suhteessaan ja elämässään kuten tahtoo ja parhaaksi näkee.
Sanoinhan kommentissani että omassa suhteessani sukutapaamiset ovat pakollisia puolin ja toisin. Onneksi meille molemmille on alusta asti ollut selvää, että suhteen vakiintuessa elämään tulee myös muita uusia ihmisiä. Ja onneksi molempien sukulaiset ovat täyspäistä ja mukavaa porukkaa, eli tapaamiset eivät ole kummallekaan pakkopullaa. Jos miehelle olisi ollut ongelma viettää silloin tällöin aikaa sukulaisteni kanssa, olisin valinnut itselleni toisen puolison. Ja luulen että hän olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa samoin.
Tuota en ymmärrä yhtään että miksi pitäisi olla joku mummo. Eihän aapeesta tule miehen aikuisten lasten mummoa vaikka he viettäisivät miten paljon aikaa keskenään. Miksei hän voi olla isän puoliso, miksi pitäisi olla mummo?
Jokaiselle jotakin, vakka kantensa valitsee ja niin edespäin.
Vakka kantensa,nimenomaan. Me taas ennen avoliittoa keskustelimme selväksi sukulais-/vierailuasiat nimenomaan niin päin, että pakko ei ole osallistua. Minä en lähde esimerkiksi siskontytönlapsen syntymäpäiville tai veljentyttären häihin, kun tuskin olen näitä tavannutkaan. Mutta 1-2 × vuodessa lähden mukaan tapaamaan kaikkein läheisimpiä sukulaisia.
Itsestäänselvää on myös, että kumpikin huolehtii omien sukulaistensa muistamisen merkkipäivinä.
Tuosta muistamisesta, jos mies menee naimisiin ja tämä uusi vaimo ei muista/tiedä miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, uudelle vaimolle suututaan mutta ei tälle miehelle. Been there, done that.
Minä en tiedä vieläkään miehen puolen sukulaisten syntymäpäiviä, vaikka olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta. Minulle ei olla suututtu ja ei kyllä muillekaan. Jos joku alkaisi räkyttämään asiasta, niin hän saisi räkyttää ihan rauhassa, en jäisi kuuntelemaan. Muistan lastamme synttärit luonnollisesti ja vanhempieni, itse asiassa myös appivanhempien, koska päivämäärät ovat helpot, mutta en kenenkään toisen ja en ala edes harjoittelemaan niitä saati laittamaan ylös mihinkään niitä.
No näin sen pitäisi minustakin olla mutta tosielämässä ei vaan kaikki ajattelekkaan näin. Ei ollut omalla kohdallani edes yksi ihminen joka ko. asiasta suuttui.
En jaksaisi välittää jonkun ihmisen suuttumisista ollenkaan ja en varsinkaan miettiä asiaa varttia kauempaa. Jos minä en kelpaisi jollekin minuna, niin en enää miettisi tätä toista ihmistä ollenkaan. Muiden ihmisten sanomiset olisivat siis ihan yhdentekeviä ja pyörittelisin vain silmiä heidän oletuksilleen.
Kaikki ei oo noin kovia, että ohittaa vain olankohautuksella.
Ei se ole kovuutta, vaan aikuisuutta. Asioista märehtiminen ja joidenkin vanhojen asioiden jatkuva jopa vuosia kestävä vatkaaminen ei ole normaalia, vaan niistä tulee päästää irti ja jatkaa matkaa. Pitää oppia olemaan aikuinen ja arvostaa itseään. Kukaan ei voi arvostaa ihmistä, jos ihminen ei arvosta edes itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyn ap näin päin: jos sinua ei kiinnosta miehellesi tärkeät ihmiset yhtään, edes silloin tällöin tavata heitä, mitä viestität miehellesi? Heille (lapsille ja lapsenlapsille) heität ainakin märän rätin naamalle.
Ei tarvitse teeskennellä rakkautta ja mummoilla. Et ole miehesi lasten äiti tai heidän lastensa isoäiti, joten he eivät sinulta sellaista edes odota. Sinun häipymisesi ja evvk-asenteesi sen sijaan vaikuttaa suorastaan loukkaukselta.
He ovat miehellesi äärimmäisen tärkeitä ja siksi voisit osoittaa edes normaalia kohteliaisuutta. Samaa, jota osoittaisit vähäisempiäkin tyyppejä kuten vaikkapa naapureita tai miehesi ystäviä kohtaan: olisit läsnä ja juttelisit heidän kanssaan. Vaihtaisit kuulumisia.
Kaikista ei tarvitse pitää valtavasti, mutta kaikkien kanssa voidaan tulla toimeen. Näin minua on opetettu ihmissuhteissa toimimaan. Jos miehesi lapset osaavat käyttäytyä, mikset sinä voi heitä tavata? Niin juu, velvollisuus on kirosana ja sulla on "parempaa tekemistä".
Pakko ei ole, mutta aila hemmetin lapsellista kysellä, onko PAKKO. Pakko on vain maksaa verot ja kuolla!
N54
Ei tarvitse. Ap:n ei tarvitse olla läsnä. Hänen ei tarvitse vaihtaa kuulumisia. Se on teennäistä, vaikkakin ehkä kohteliasta, mutta niin ei tarvitse.
Voin vaihtaa naapureiden kanssa muutaman lauseen tienpielessä, töissä joudun olemaan hyvinkin sosiaalinen ja anopin kanssa viihdyn mainiosti, mutta mieheni sisarusten ja heidän puolisoiden kanssa en löydä oikein mitään juttuaiheita. Voin jutustella kyllä, mutta mitään enempää ei näköjään tule ja olen yrittänyt 20 vuotta. Sama juttu on siskoni miehen kanssa, moikkaamme ja sanomme nähdessämme muutaman sanan ja siinä kaikki.
Jutut tyssäävät jostakin syystä alkuunsa ja siksi sukujuhlissa olenkin aika usein ollut se aikuinen, joka katsoo lasten perään, niin muut saavat keskustella rauhassa. Lasten kanssa pärjään hyvin ja ovathan omat lapsemme siellä mukana, joten katson samalla kaikkien lasten perään. Näin on hyvä.
Minäkin ole aika usein se lasten kanssa oleva aikuinen. Varsinkin nyt, kun meillä on oma lapsi. Sitä ennen olin se keittiössä auttava vieras, jota tarvitaan lähes aina ellei sitten ole siihen apuun pyydettyä ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaja nro 14 avasi silmäni. Olen miettinyt, miksi minua ylipäätään "kaivataan" paikalle ja nyt oivalsin, että juuri "hyvän isoisäkokemuksen" mahdollistamiseksi. Minusta ei niin olekaan varmaan väliä, vaan on kätevää, kun joku vahtii lapsia ja pitää sylissä, että muut saavat rauhassa kahvitella. Olen siis sen verran osallistunut, että tiedän näin käyvän. Kun aloin karttaa näitä tapaamisia, meni alussa paljon koriste-esineitä rikki, lapset kaatoivat mustikkamehua vaalealle matolle etc. Ilmeisesti nyt vahtivat lapsia paremmin, kun vahinkoja ei enää ole niin tullut. Lapsetkin toki kasvaneet. Olen ammatiltani varhaiskasvattaja, joten ihmisillä aina se oletus, että pidän lapsista ja osaan heidän kanssaan toimia. En vaan työn ulkopuolella jaksa olla sosiaalinen. Ne ruuat teen valmiiksi ihan osoittaakseni, että he ovat tervetulleita ja olen heidät huomioinut, vaikka minulle sattui "meno". Ap
Jatka samalla tavalla, se on hyvä ja kaikille riittävä tapa. Selitellä ei tarvitse, se ei ole tärkeää ja olennaista ollenkaan.
Miksi kysyt, ap? Jos miehesi toivoo sinun tapaavan lapsiaan, niin kyllä, se on "pakko". Kuten tässä on jo todettu, he ovat miehesi perhettä, ei mitään etäisiä kumminkaimoja.
Omituinen kysymys tosin tuo, onko pakko. Ihan tulee mieleen takavuosien mainos hikoilevasta ylipainoisesta pojasta, joka liikuntatunnin jälkeen kysyy opettajalta "onko pakko käydä suihkussa, jos ei halua". Ei ole pakko, mutta aikuiset ihmiset tekee kompromisseja, jos joku on rakkaalle ihmiselle tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyn ap näin päin: jos sinua ei kiinnosta miehellesi tärkeät ihmiset yhtään, edes silloin tällöin tavata heitä, mitä viestität miehellesi? Heille (lapsille ja lapsenlapsille) heität ainakin märän rätin naamalle.
Ei tarvitse teeskennellä rakkautta ja mummoilla. Et ole miehesi lasten äiti tai heidän lastensa isoäiti, joten he eivät sinulta sellaista edes odota. Sinun häipymisesi ja evvk-asenteesi sen sijaan vaikuttaa suorastaan loukkaukselta.
He ovat miehellesi äärimmäisen tärkeitä ja siksi voisit osoittaa edes normaalia kohteliaisuutta. Samaa, jota osoittaisit vähäisempiäkin tyyppejä kuten vaikkapa naapureita tai miehesi ystäviä kohtaan: olisit läsnä ja juttelisit heidän kanssaan. Vaihtaisit kuulumisia.
Kaikista ei tarvitse pitää valtavasti, mutta kaikkien kanssa voidaan tulla toimeen. Näin minua on opetettu ihmissuhteissa toimimaan. Jos miehesi lapset osaavat käyttäytyä, mikset sinä voi heitä tavata? Niin juu, velvollisuus on kirosana ja sulla on "parempaa tekemistä".
Pakko ei ole, mutta aila hemmetin lapsellista kysellä, onko PAKKO. Pakko on vain maksaa verot ja kuolla!
N54
Ei tarvitse. Ap:n ei tarvitse olla läsnä. Hänen ei tarvitse vaihtaa kuulumisia. Se on teennäistä, vaikkakin ehkä kohteliasta, mutta niin ei tarvitse.
Voin vaihtaa naapureiden kanssa muutaman lauseen tienpielessä, töissä joudun olemaan hyvinkin sosiaalinen ja anopin kanssa viihdyn mainiosti, mutta mieheni sisarusten ja heidän puolisoiden kanssa en löydä oikein mitään juttuaiheita. Voin jutustella kyllä, mutta mitään enempää ei näköjään tule ja olen yrittänyt 20 vuotta. Sama juttu on siskoni miehen kanssa, moikkaamme ja sanomme nähdessämme muutaman sanan ja siinä kaikki.
Jutut tyssäävät jostakin syystä alkuunsa ja siksi sukujuhlissa olenkin aika usein ollut se aikuinen, joka katsoo lasten perään, niin muut saavat keskustella rauhassa. Lasten kanssa pärjään hyvin ja ovathan omat lapsemme siellä mukana, joten katson samalla kaikkien lasten perään. Näin on hyvä.
Jos ap:n miehen mielestä tuo toimii, niin sitten kaikki on ok.
Jos se olisi miehelle tärkeää, että hänen perheensä jäsenet tulevat toimeen keskenään - siitähän tässä on kyse - niin sitten ap pari krt vuodessa tinkii mukavuudenhalustaan.
N54
Tosiaan eivät kaipaa varmaan sinua, vaan lastenhoitajaa paikalle. Pysy vaan kovana!
Minä kysyn ap näin päin: jos sinua ei kiinnosta miehellesi tärkeät ihmiset yhtään, edes silloin tällöin tavata heitä, mitä viestität miehellesi? Heille (lapsille ja lapsenlapsille) heität ainakin märän rätin naamalle.
Ei tarvitse teeskennellä rakkautta ja mummoilla. Et ole miehesi lasten äiti tai heidän lastensa isoäiti, joten he eivät sinulta sellaista edes odota. Sinun häipymisesi ja evvk-asenteesi sen sijaan vaikuttaa suorastaan loukkaukselta.
He ovat miehellesi äärimmäisen tärkeitä ja siksi voisit osoittaa edes normaalia kohteliaisuutta. Samaa, jota osoittaisit vähäisempiäkin tyyppejä kuten vaikkapa naapureita tai miehesi ystäviä kohtaan: olisit läsnä ja juttelisit heidän kanssaan. Vaihtaisit kuulumisia.
Kaikista ei tarvitse pitää valtavasti, mutta kaikkien kanssa voidaan tulla toimeen. Näin minua on opetettu ihmissuhteissa toimimaan. Jos miehesi lapset osaavat käyttäytyä, mikset sinä voi heitä tavata? Niin juu, velvollisuus on kirosana ja sulla on "parempaa tekemistä".
Pakko ei ole, mutta aila hemmetin lapsellista kysellä, onko PAKKO. Pakko on vain maksaa verot ja kuolla!
N54