Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani lupasivat hoitaa lapsiani etäpäivän ajan
08.07.2021 |
Pakolliset disclaimerit: Kaikilla ei ole ollenkaan tukiverkkoja, tiedän olevani etuoikeutettu. En pidä omien vanhempieni apua itsestäänselvänä, olen kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta.
Lapsilla on lomaa, minulla (etä)töitä. Toinen lapsista on päiväkoti-ikäinen, toinen pieni koululainen. Vanhemmat lupasivat hyvissä ajoin lomista sovittaessa, että he auttavat lastenhoidossa heinäkuussa kahden yökyläreissun (yksi yö) verran. Lopulta lastenhoitokuvio muotoutui niin, että lähdin itse mukaan ja teen töitä samalla, kun vanhempani seurustelevat lastenlastensa kanssa. Asumme eri kaupungeissa, ja he ovat hoitaneet lapsia aiemmin hyvin harvakseltaan, lähinnä kyläillään toistemme luona porukalla, jolloin vanhemmillani ei ole hoitovastuuta. He ovat nykyään eläkkeellä, ja sanoivat haluavansa "osallistua enemmän lastenhoitoon".
Toistaiseksi etukäteen mainostettu lastenhoitoapu on mennyt näin: lapset leikkivät keskenään ja vanhempani kinaavat mökin remontista. Äitini puhuu pitkiä puheluita omille kavereilleen, isäni istuu tuijottamassa tablettia. Ensimmäinen "hoitamista" vaativa tilanne oli, kun tunnetusti ronkeli päiväkoti-ikäinen ei halunnut syödä mummon tekemää edellispäivältä jäänyttä kesäkeittoa. Mummo hermostui saman tien ja alkoi nimitellä lasta vauvaksi, lässyttävällä äänellä pilkkoi hänelle perunoita "kun olet nääääin pieni ja sinulla on nääääin pieni suu". Tulin yhteiseen ruokapöytään ja siinä lapsen kanssa jutellessa tilanne helpotti, ja hän söi pienen annoksen keittoa. Enempää sitä ei ollutkaan, sillä edellispäivän jämäruokaa oli jokaiselle n. 1-2 dl annos lautasen pohjalle. Äitini vielä suurieleisesti kauhoi omalta lautaseltaan minulle lientä ja muutaman perunanpalan "että jaksat tehdä töitä". Nyt äitini lähti kauppaan, isäni "hoitaa lapsia" sillä aikaa eli lapset katsovat tablettia. Kohta sitten taivastellaan, kun desin kesäkeittoa syöneet lapset alkavat riidellä tai kiukutella nälkäisinä. Vanhemmat ilmoittivat, että lähtevät huomenna aamusta mökille, eli tätä mainostettua lastenhoitoapua olikin kahden päivän sijaan tarjolla yhden päivän ajan.
Jos tästä lastenhoitoavusta ja "osallistumisesta" pitää olla kiitollinen taas seuraavaan kesään saakka, en kyllä jaksa. Rennompaa ja kivempaa olisi omassa kodissa, eikä tämän suurieleisen auttamisen kohteena. Kuulemma "talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan", eli jos ei esimerkiksi ruokaa riitä kaikille, minkäs teet. Ilmapiiri on käsin kosketeltavan ankea, tällaistako oma lapsuutenikin oli? Lasten kanssa ei olla kiinnostuneita viettämään aikaa, molemmat sumplaavat itselleen "omaa aikaa" minkä ehtivät ja kinaavat, kumpi jää lasten kanssa kun toinen lähtee kaupoille. Tarjouduin aamulla käymään ruokakaupassa itse, mutta ei kuulemma tarvinnut mitään. Nyt yhtäkkiä kauppatarpeita tulikin, ja molemmat ovat kilvan lähdössä hoitamaan niitä.
Kuulostan ehkä nirppanokalta ja kiittämättömältä, mutta aidosti ajattelin, että vanhempani haluaisivat viettää kahdenkeskistä aikaa lasten kanssa, kun jo hyvissä ajoin etukäteen tarjosivat apuaan. Nyt piehtaroin syyllisyydentunteissa, kun lapsilleni ei lounasruoka maistunutkaan ja en osaa arvostaa saamaani kallisarvoista hoitoapua.
Kommentit (60)
Tyypillinen kuvio.
Puheet ja teot ei kohtaa.
Ja huvittavintahan tässä on, että sinne mökille huomenna lähtevät itseensä tyytyväiset isovanhemmat, jotka oikeasti kuvittelevat tehneensä uroteon ja vuosisadan ”hyvän työn”, josta voi kertoilla kavereille ja sukulaisille seuraavat 10 vuotta… ja lasten vanhempien tietysti pitää olla ikuisessa kiitollisuudenvelassa tästä mahtavasta avusta.
Onhan tässä tietysti vielä huomisaamuun aikaa, eli mistäs sitä tietää mitä kevätjuhlaliikkeitä on vielä isovanhemmilta luvassa…?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, vanhempasi ovat kamalia ihmisiä. Anteeksi vaan, mutta tuollainen lapsen nolaaminen ruokapöydässä, mitä äitisi teki on anteeksiantamattoman ajattelematonta ja ilkeää. Lapsia ei saa pilkata! Moittia toki, jos he eivät noudata sääntöjä, jotka hyvin tietävät.
Veikkaan, että kotonasi oli tuollaista silloinkin, kun olit lapsi. Muistelepa vaan.
Jos en jotain hyväksy, niin lapsen sanomisten pilkkaamista ja mollaamista. Huutaminenkin (asiasta) olisi paljon pienempi paha. Pienellä lapsella ei ole keinoja torjua mitätöimistä ja persoonaan käyvää ilkkumista.
Ovatko lapsesi vanhempiesi ainoita lapsenlapsia? Voisin kuvitella, että sekin vähä taito olla pienten lasten kanssa, mitä heillä aikoinaan oli, on heiltä kahdestaan asuessa hävinnyt. Tuttavapiirissään kuulevat muiden isovanhempien hoitavan lapsenlapsiaan ja kokevat, että "niin kuuluu tehdä", joten asennetasolla haluaisivat auttaa sinua lastenhoidossa, mutta käytännössä eivät kykene tai halua sitä oikeasti tehdä.
Sinuna pakkaisin illalla lapset ja kamat autoon ja lähtisin kotiin. Ostatte paluumatkalla kaupasta valmisaterioita huomiseksi ja huomenna annat lasten touhuta omiaan kotona. Sujuu yhtä helposti kuin tämä päiväkin mutta ilman mielipahaa.
Ja jatkossa käytte isovanhemmilla vaan kylässä. Lapsenvahtina en heitä enää käyttäisi, kun taito- ja tahtotaso on tuota tasoa.
Joko eivät osaa tai halua hoitaa lapsia.
Itsellä saman tyyppinen kokemus. Olen tehnyt osittain etätöitä jo kauan ennen pandemiaa. Sukulainen oli käymässä, oli lomalla, sovittiin että katsoo nuorimmaista meillä kotona aamupäivän, kun minä teen etätöitä. (En muista miksi lapsi oli kotona, oltiinko menossa neuvolaan päivällä vai miksi en vienyt aamulla hoitoon). Sukulainen päästi taaperon koko ajan alakertaan huoneeseen, missä minä yritin keskittyä ja puhua työpuheluitani. Sukulainen vain sanoi: ”En minä sitä lasta sieltä poiskaan voi pitää”. Ai minä kun luulin, että nimenomaan oli tarkoitus katsoa taaperon perään. En tiedä, oliko jonkinlainen passiivis-aggressiivinen tapa ilmaista, ettei halunnut hoitaa, no olisi sanonut suoraan silloin kysyttäessä.
Tilannepäivitys: äiti lähti kaupoille, isäni jäi lasten kanssa. Hän tuli hakemaan työhuoneesta tietokoneensa ja linnoittautui sen kanssa toiseen päähän taloa. Lapset leikkivät keskenään vanhoilla leluillani, käyden parin minuutin välein kysymässä minulta jotain. Lounaasta on 1,5 tuntia aikaa, ja nuorempi valitteli jo nälkää. Työrauhani on täsmälleen yhtä hyvä kuin itsekseni lasten kanssa kotona.
Jos suurten ikäluokkien lastenhoito oli tällaista omien lastensakin kanssa, en ihmettele enää sukupolvien välistä kuilua. En kannata itsekään sitä, että joka ainoa asia tehdään lasten ehdoilla ja lapset saavat päättää kaikesta, mutta tästä jää sellainen olo, että lapsista ei olla kiinnostuneita tipan vertaa.
Kuulostaa kamalalta. Tuli paha mieli lapsen puolesta, jota mummo mollaa ruokapöydässä. Ainakin ap tiedät ettei ens kerralla kannata heiltä apua ottaa vastaan, ja syynkin voi silloin ihan suoraan kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, itse kun luin minun auttamistarinoita facebookista (tienaan 70 000€/v eli en ihan köyhyysloukussa) kun toi minulle makaronipusseja joita pyysin olemaan tuomatta (pussit haisivat äitini kodilta eli homeelta ja tupakalta, eli jouduin ramppaamaan ne heti roskiin), minulle riitti. Todennäköisesti nämä auttamiskertomukset jatkuvat edelleen, vaikka ei olla vuosiin oltu missään tekemisissä.
Tuollaista se isovanhempien lastenhoitoapu oli omassa lapsuudessanikin ja lasteni lapsuudessa. Tämä on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö, että lastenhoitoapu tarkoittaa käytännössä lasten aktivoimista ja viihdyttämistä. Ja on ihan mahdollista, että sinunkin lapsuudessasi aikuiset tekivät erilaisia arkisia asioita ja lapset pyörivät jaloissa tai puuhasivat omiaan. Jos eivät muuta keksineet, katsoivat piirrettyjä.
Lapsen nolaaminen ei ollut asiallista käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat eivät vaikuta hahmottavan, että kun sinä olet etätöissä, olet TÖISSÄ. Eli tarkoitus olisi, että voit tehdä niitä töitä.
Oma äitini heittäytyi yllättävän avuttomaksi taaperoiden kanssa, vaikka oli monta omaa lasta. Olin laittamassa ruokaa, hän taaperoiden kanssa toisessa huoneessa. Kun lapsilta kaatui purkillinen hama-helmiä lattialle, mummi vain toteaa taaperoille: ”siivotkaapa tuo” ja poistui huoneesta. Jotenkin, kun minä, taaperoiden äiti, olin talossa, niin toisesta huoneestakin minä olin koko ajan välittömässä vastuussa joka tilanteessa ja mummi vain nosti kätensä pystyyn.
Ymmärrän, että ärsyttää. Muakin ärsyttäisi. Helpoiten toi hoituisi, kun et olisi paikalla näkemässä ja kokemassa. Siellä ne lapset hoituisivat ja eivät menisi rikki, vaikka olisi ankeaakin. Toisaalta, heidän muistonsa mummolasta voisi olla ihan erilainen.
Mä en itse nimittäin oikeasti muista, että mun mummo olis koskaan hellitellyt tai sylitellyt mua tai mitenkään edes hoitanut, aikaa siellä kyllä vietin ja herkkuja kyllä osti ja silti muistan, että hän oli mun ihana, rakas ja oma mummo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh, vanhempasi ovat kamalia ihmisiä. Anteeksi vaan, mutta tuollainen lapsen nolaaminen ruokapöydässä, mitä äitisi teki on anteeksiantamattoman ajattelematonta ja ilkeää. Lapsia ei saa pilkata! Moittia toki, jos he eivät noudata sääntöjä, jotka hyvin tietävät.
Veikkaan, että kotonasi oli tuollaista silloinkin, kun olit lapsi. Muistelepa vaan.
Jos en jotain hyväksy, niin lapsen sanomisten pilkkaamista ja mollaamista. Huutaminenkin (asiasta) olisi paljon pienempi paha. Pienellä lapsella ei ole keinoja torjua mitätöimistä ja persoonaan käyvää ilkkumista.
Ovatko lapsesi vanhempiesi ainoita lapsenlapsia? Voisin kuvitella, että sekin vähä taito olla pienten lasten kanssa, mitä heillä aikoinaan oli, on heiltä kahdestaan asuessa hävinnyt. Tuttavapiirissään kuulevat muiden isovanhempien hoitavan lapsenlapsiaan ja kokevat, että "niin kuuluu tehdä", joten asennetasolla haluaisivat auttaa sinua lastenhoidossa, mutta käytännössä eivät kykene tai halua sitä oikeasti tehdä.
Sinuna pakkaisin illalla lapset ja kamat autoon ja lähtisin kotiin. Ostatte paluumatkalla kaupasta valmisaterioita huomiseksi ja huomenna annat lasten touhuta omiaan kotona. Sujuu yhtä helposti kuin tämä päiväkin mutta ilman mielipahaa.
Ja jatkossa käytte isovanhemmilla vaan kylässä. Lapsenvahtina en heitä enää käyttäisi, kun taito- ja tahtotaso on tuota tasoa.
Veljeni taaperoikäinen lapsi on heillä n. kerran viikossa hoidossa. Näistä hoitopäivistä lähetellään jatkuvana tulvana valokuvia. Mutta ehkä se "hoito" on oikeasti tällaista, olen nähnyt vain kuvia ja kuvitellut, että täällä vaan lorutellaan ja leikitään yhdessä :D
Mielessäni on käynyt myös tuo ajatus omasta lapsuudestani. Kieltämättä lapsuusmuistoni eivät ole kaikilta osin onnellisia, vanhempani riitelivät paljon, oli rahahuolia ja mielenterveysongelmia. Ainakin tunnetasolla me lapset jäimme siinäkin kaiken muun elämän jalkoihin, vaikka jääkaapissa oli aina itse tehtyä ruokaa ja vaatteet silitettyinä kaapissa. Mietin myös, että jos ruokahuolto oli kasvavina lapsina tuota tasoa, ymmärrän paremmin veljeäni, joka käytti kaikki viikkorahansa herkkuihin ja pikaruokaan. Hän kasvoi melkein kaksimetriseksi, joten nälkä oli varmaan aikamoinen, kun yhdestä nakkipaketista piti riittää kahdelle aterialle koko perheen ruoka.
Vierailija kirjoitti:
Tilannepäivitys: äiti lähti kaupoille, isäni jäi lasten kanssa. Hän tuli hakemaan työhuoneesta tietokoneensa ja linnoittautui sen kanssa toiseen päähän taloa. Lapset leikkivät keskenään vanhoilla leluillani, käyden parin minuutin välein kysymässä minulta jotain. Lounaasta on 1,5 tuntia aikaa, ja nuorempi valitteli jo nälkää. Työrauhani on täsmälleen yhtä hyvä kuin itsekseni lasten kanssa kotona.
Jos suurten ikäluokkien lastenhoito oli tällaista omien lastensakin kanssa, en ihmettele enää sukupolvien välistä kuilua. En kannata itsekään sitä, että joka ainoa asia tehdään lasten ehdoilla ja lapset saavat päättää kaikesta, mutta tästä jää sellainen olo, että lapsista ei olla kiinnostuneita tipan vertaa.
Ovatko vanhempasi syntyneet siis 1945-50? Turhaa nyt ikärasistisesti leimata koko suuria ikäluokkia, vaikka heillä tunnekylmyyteen on moni kasvanut ihan käytännön syistä: isä oli sodan henkisesti vammauttama ja äiti puski töitä kahden edestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat eivät vaikuta hahmottavan, että kun sinä olet etätöissä, olet TÖISSÄ. Eli tarkoitus olisi, että voit tehdä niitä töitä.
Oma äitini heittäytyi yllättävän avuttomaksi taaperoiden kanssa, vaikka oli monta omaa lasta. Olin laittamassa ruokaa, hän taaperoiden kanssa toisessa huoneessa. Kun lapsilta kaatui purkillinen hama-helmiä lattialle, mummi vain toteaa taaperoille: ”siivotkaapa tuo” ja poistui huoneesta. Jotenkin, kun minä, taaperoiden äiti, olin talossa, niin toisesta huoneestakin minä olin koko ajan välittömässä vastuussa joka tilanteessa ja mummi vain nosti kätensä pystyyn.
Ennen kuin nyt kukaan alkaa äpittää, ettei taaperoille voi antaa hama-helmiä niin olisivatko ne olleet legoja tai jotain muita nippeleitä. Joka tapauksessa joitain pieniä juttuja, joita lapset eivät osaa itse kokonaan siivota.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se isovanhempien lastenhoitoapu oli omassa lapsuudessanikin ja lasteni lapsuudessa. Tämä on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö, että lastenhoitoapu tarkoittaa käytännössä lasten aktivoimista ja viihdyttämistä. Ja on ihan mahdollista, että sinunkin lapsuudessasi aikuiset tekivät erilaisia arkisia asioita ja lapset pyörivät jaloissa tai puuhasivat omiaan. Jos eivät muuta keksineet, katsoivat piirrettyjä.
Lapsen nolaaminen ei ollut asiallista käytöstä.
Joo, en todellakaan oleta, että noin isojen lasten kanssa pitäisi väkisin istua lattialle leikkimään, verrattuna esimerkiksi taaperoon, joka ei yksikseen kauaa viihdy. Mielestäni lastenhoitoapu onkin sitä, että on tarvittaessa läsnä lapsille ja auttaa esim. riitojen setvimisessä tai käytännön ongelmissa, jos joku leikkitavara on liian korkealla hyllyssä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilannepäivitys: äiti lähti kaupoille, isäni jäi lasten kanssa. Hän tuli hakemaan työhuoneesta tietokoneensa ja linnoittautui sen kanssa toiseen päähän taloa. Lapset leikkivät keskenään vanhoilla leluillani, käyden parin minuutin välein kysymässä minulta jotain. Lounaasta on 1,5 tuntia aikaa, ja nuorempi valitteli jo nälkää. Työrauhani on täsmälleen yhtä hyvä kuin itsekseni lasten kanssa kotona.
Jos suurten ikäluokkien lastenhoito oli tällaista omien lastensakin kanssa, en ihmettele enää sukupolvien välistä kuilua. En kannata itsekään sitä, että joka ainoa asia tehdään lasten ehdoilla ja lapset saavat päättää kaikesta, mutta tästä jää sellainen olo, että lapsista ei olla kiinnostuneita tipan vertaa.
Ovatko vanhempasi syntyneet siis 1945-50? Turhaa nyt ikärasistisesti leimata koko suuria ikäluokkia, vaikka heillä tunnekylmyyteen on moni kasvanut ihan käytännön syistä: isä oli sodan henkisesti vammauttama ja äiti puski töitä kahden edestä.
Molemmat ovat 50-luvulla syntyneitä, kaikenlaista surua (vanhempien evakkous, alkoholismi, mielenterveysongelmat, vanhemman kuolema) liittyy molempien lapsuuteen, joten ymmärrän "tunnevammaisuuden" taustan hyvinkin. Porukalla aikaa viettäessä nämä piirteet eivät ole korostuneet, kun kahdenkeskistä aikaa lasten kanssa on minimaalisesti. Silloin jaksavat hymyillä ja halata lapsia, kyselevät kuulumisia. -ap
Me saamme sukulaisilta ja isovanhemmilta apua nolla tuntia vuodessa. Siis 0 tuntia/vuosi. Omat vanhempani ovat jo edesmenneet ja appivanhemmille en anna lapsia hoitoon. Se, että emme saa sukulaisilta mitään apua, ei haittaa meitä ollenkaan. Emme edes huomaa arjessa ns. "tukiverkkojen" puutetta, kun näitä tukiverkkoja ei ole meillä ollutkaan. Hyvin pärjäämme oman perheen voimin. Emme tarvitse isovanhempien apua mihinkään.
Anopin kommentti ruoka-aineallergisen lapsen ruokavaliosta: "No ei se haittaa jos vähän antaa". Anopin mielestä se ei haittaa, vaikka ruoka-aineallergiselle lapselle tuputetaan allergisoivia ruokia.
Lapsen alistaminen, uhkailu, pelottelu, huutaminen, julkinen nolaaminen, nöyryyttäminen ja lapsen ruumiillinen kuritus ovat appivanhempien mielestä toimivia ja hyviä "kasvatusmenetelmiä" nykyaikanakin. Lapsiperheisiin lisää lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa niin Suomi pelastuu. Appivanhempien tapa kohdella ja hoitaa lapsia ja kasvatusperiaatteet saavat minut näkemään punaista ja muita sateenkaaren värejä. Appivanhemmat saavat pelleillä tyttärensä perheen kanssa niin kuin huvittaa.
Pojan kotona on vi**umainen miniä esteenä ja meillä määrään minä. Anoppi ja appiukko eivät pääse ns. "toteuttamaan itseään" pojan lasten kanssa eli hoitamaan lapsia ihan miten sattuu. Jos aikuinen ihminen ei voi noudattaa muutamaa hyvin, hyvin yksinkertaista ohjetta lasten kanssa, niin on parempi, että tämä ihminen ei käy lapsen lähelläkään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, vanhempasi ovat kamalia ihmisiä. Anteeksi vaan, mutta tuollainen lapsen nolaaminen ruokapöydässä, mitä äitisi teki on anteeksiantamattoman ajattelematonta ja ilkeää. Lapsia ei saa pilkata! Moittia toki, jos he eivät noudata sääntöjä, jotka hyvin tietävät.
Veikkaan, että kotonasi oli tuollaista silloinkin, kun olit lapsi. Muistelepa vaan.
Jos en jotain hyväksy, niin lapsen sanomisten pilkkaamista ja mollaamista. Huutaminenkin (asiasta) olisi paljon pienempi paha. Pienellä lapsella ei ole keinoja torjua mitätöimistä ja persoonaan käyvää ilkkumista.
Ovatko lapsesi vanhempiesi ainoita lapsenlapsia? Voisin kuvitella, että sekin vähä taito olla pienten lasten kanssa, mitä heillä aikoinaan oli, on heiltä kahdestaan asuessa hävinnyt. Tuttavapiirissään kuulevat muiden isovanhempien hoitavan lapsenlapsiaan ja kokevat, että "niin kuuluu tehdä", joten asennetasolla haluaisivat auttaa sinua lastenhoidossa, mutta käytännössä eivät kykene tai halua sitä oikeasti tehdä.
Sinuna pakkaisin illalla lapset ja kamat autoon ja lähtisin kotiin. Ostatte paluumatkalla kaupasta valmisaterioita huomiseksi ja huomenna annat lasten touhuta omiaan kotona. Sujuu yhtä helposti kuin tämä päiväkin mutta ilman mielipahaa.
Ja jatkossa käytte isovanhemmilla vaan kylässä. Lapsenvahtina en heitä enää käyttäisi, kun taito- ja tahtotaso on tuota tasoa.
Veljeni taaperoikäinen lapsi on heillä n. kerran viikossa hoidossa. Näistä hoitopäivistä lähetellään jatkuvana tulvana valokuvia. Mutta ehkä se "hoito" on oikeasti tällaista, olen nähnyt vain kuvia ja kuvitellut, että täällä vaan lorutellaan ja leikitään yhdessä :D
Mielessäni on käynyt myös tuo ajatus omasta lapsuudestani. Kieltämättä lapsuusmuistoni eivät ole kaikilta osin onnellisia, vanhempani riitelivät paljon, oli rahahuolia ja mielenterveysongelmia. Ainakin tunnetasolla me lapset jäimme siinäkin kaiken muun elämän jalkoihin, vaikka jääkaapissa oli aina itse tehtyä ruokaa ja vaatteet silitettyinä kaapissa. Mietin myös, että jos ruokahuolto oli kasvavina lapsina tuota tasoa, ymmärrän paremmin veljeäni, joka käytti kaikki viikkorahansa herkkuihin ja pikaruokaan. Hän kasvoi melkein kaksimetriseksi, joten nälkä oli varmaan aikamoinen, kun yhdestä nakkipaketista piti riittää kahdelle aterialle koko perheen ruoka.
Noin se oli ainakin omassa lapsuudessani eli 1927 ja 1934 syntyneiden vanhempieni kasvatustapa oli juuri se, että lapset hoidetaan siinä sivussa.
Lapsenkasvatukseen riitti omassa lapsuudessani 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla siis se, että lämpimiä aterioita oli ja vaatteet tosiaan olivat puhtaat. Lapsentahtisuus keksittiin vasta 1980-luvulla, ja mitä ovat "virikkeet"??
Lapsille opetettiin rankaisemalla jälkikäteen käytöstapoja, yhdessäoloa ja kasvattamista opettamalla ei kamalasti harrastettu.
Minäkin olin kaksivuotiaasta lähtien käytännössä heitteillä. Päiväkotiin ei 1970-luvun alussa päässeet kuin yksinhuoltajan lapset, joten kun äitini palasi töihin, minulle etsittiin ovelta ovelle menetelmällä hoitajaa ja palkattiin semmoinen vanha mummo, joka nukkui koko päivän selkä minuun päin sohvalla. Minä leikin - siis kaksivuotias - yksin kaksikerroksisessa omakotitalossa, lempileikkejäni oli sekoitella vessassa pesuaineita kuten myrkyllisestä Vim-hankaspulverista leikkiruokia. Siinä oli suojelusenkelillä täysi työ estää pientä tyttöä kuolemasta.
Kun sain omat lapseni 2000-luvun alussa, vanhempani olivat siis jo seitsenkymppisiä. He vahtivat vanhinta lastani, kun olin synnyttämässä kuopusta. That's it. Kyllä sen näki jo siitä, miten he tavatessa juttelivat vain meille aikuisille, ettei heitä lapsenlapset kiinnosta, eivätkä he osaa olla enää pienten lasten kanssa, jos koskaan kamalasti olivat osanneetkaan.
En minä puuttuvaa hoitoapua harmittele, mutta puuttuvaa sidettä isovanhempiin lapsieni takia. Nyt vanhempani ovat jo kuolleet, ja he jäivät lapsilleni ihan vieraiksi ihmisiksi.
3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se isovanhempien lastenhoitoapu oli omassa lapsuudessanikin ja lasteni lapsuudessa. Tämä on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö, että lastenhoitoapu tarkoittaa käytännössä lasten aktivoimista ja viihdyttämistä. Ja on ihan mahdollista, että sinunkin lapsuudessasi aikuiset tekivät erilaisia arkisia asioita ja lapset pyörivät jaloissa tai puuhasivat omiaan. Jos eivät muuta keksineet, katsoivat piirrettyjä.
Lapsen nolaaminen ei ollut asiallista käytöstä.
Joo, en todellakaan oleta, että noin isojen lasten kanssa pitäisi väkisin istua lattialle leikkimään, verrattuna esimerkiksi taaperoon, joka ei yksikseen kauaa viihdy. Mielestäni lastenhoitoapu onkin sitä, että on tarvittaessa läsnä lapsille ja auttaa esim. riitojen setvimisessä tai käytännön ongelmissa, jos joku leikkitavara on liian korkealla hyllyssä. -ap
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Omat lapseni ovat syntyneet 1980-luvulla. Aikuinen meni ratkomaan lasten keskinäisiä riitoja vain siinä tapauksessa, että riita muuttui fyysiseksi. Varsinaisia käytännön ongelmia ei syntynyt, koska ei lasten kuulunutkaan tehdä muuta kuin leikkiä niillä leluilla, mitkä heidän leikittäväkseen oli annettu. Aloituksesi sai mut ymmärtämämään, miksi aikoinaan oli niin helppoa ottaa kaverinkin lapsia hoitoon, koska ei heitä oikeastaan edes tarvinnut hoitaa. Ruoka-aikaan annettiin ruokaa ja sen verran yritettiin katsoa perään, ettei tarvinnut lasta lähteä viemään päivystykseen tikattavaksikaan.
Etätyöstä sen verran, että vanhempasi eivät oikeasti ymmärrä, mitä etätyö tarkoittaa. Kun itse vuosia sitten aloin tekemään etätöitä, äitini ei meinannut millään tajuta, miksi en voisi tulla käymään keskellä päivää kahvilla tai miksi hän ei voisi tulla meille kahville. "No kun sähän oot kotona, niin...." Välillä oli aika turhauttavaa vääntää rautalangasta, että vaikka olen kotona, klo 8-16 välisenä aikana se on mun työpaikkani enkä voi kutsua työpaikalleni ihmisiä kahville enkä lähteä kesken työpäivän jonkun luokse kahville. Olipa sun etätyöpisteesi vaikka miten pieni nurkkaus jossain vanhempiesi kotona, se on sun työpaikkasi eikä vanhempasi voi päästää lapsia sun työpaikallesi. Olkoonkin, että sun työpaikkasi sattuu tällä hetkellä olemaan heidän kotonaan.
Ymmärrän hyvin harmisi, mutta ymmärrän myös sen, että vanhempasi eivät oikein ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, vanhempasi ovat kamalia ihmisiä. Anteeksi vaan, mutta tuollainen lapsen nolaaminen ruokapöydässä, mitä äitisi teki on anteeksiantamattoman ajattelematonta ja ilkeää. Lapsia ei saa pilkata! Moittia toki, jos he eivät noudata sääntöjä, jotka hyvin tietävät.
Veikkaan, että kotonasi oli tuollaista silloinkin, kun olit lapsi. Muistelepa vaan.
Jos en jotain hyväksy, niin lapsen sanomisten pilkkaamista ja mollaamista. Huutaminenkin (asiasta) olisi paljon pienempi paha. Pienellä lapsella ei ole keinoja torjua mitätöimistä ja persoonaan käyvää ilkkumista.
Ovatko lapsesi vanhempiesi ainoita lapsenlapsia? Voisin kuvitella, että sekin vähä taito olla pienten lasten kanssa, mitä heillä aikoinaan oli, on heiltä kahdestaan asuessa hävinnyt. Tuttavapiirissään kuulevat muiden isovanhempien hoitavan lapsenlapsiaan ja kokevat, että "niin kuuluu tehdä", joten asennetasolla haluaisivat auttaa sinua lastenhoidossa, mutta käytännössä eivät kykene tai halua sitä oikeasti tehdä.
Sinuna pakkaisin illalla lapset ja kamat autoon ja lähtisin kotiin. Ostatte paluumatkalla kaupasta valmisaterioita huomiseksi ja huomenna annat lasten touhuta omiaan kotona. Sujuu yhtä helposti kuin tämä päiväkin mutta ilman mielipahaa.
Ja jatkossa käytte isovanhemmilla vaan kylässä. Lapsenvahtina en heitä enää käyttäisi, kun taito- ja tahtotaso on tuota tasoa.
Veljeni taaperoikäinen lapsi on heillä n. kerran viikossa hoidossa. Näistä hoitopäivistä lähetellään jatkuvana tulvana valokuvia. Mutta ehkä se "hoito" on oikeasti tällaista, olen nähnyt vain kuvia ja kuvitellut, että täällä vaan lorutellaan ja leikitään yhdessä :D
Mielessäni on käynyt myös tuo ajatus omasta lapsuudestani. Kieltämättä lapsuusmuistoni eivät ole kaikilta osin onnellisia, vanhempani riitelivät paljon, oli rahahuolia ja mielenterveysongelmia. Ainakin tunnetasolla me lapset jäimme siinäkin kaiken muun elämän jalkoihin, vaikka jääkaapissa oli aina itse tehtyä ruokaa ja vaatteet silitettyinä kaapissa. Mietin myös, että jos ruokahuolto oli kasvavina lapsina tuota tasoa, ymmärrän paremmin veljeäni, joka käytti kaikki viikkorahansa herkkuihin ja pikaruokaan. Hän kasvoi melkein kaksimetriseksi, joten nälkä oli varmaan aikamoinen, kun yhdestä nakkipaketista piti riittää kahdelle aterialle koko perheen ruoka.
Noin se oli ainakin omassa lapsuudessani eli 1927 ja 1934 syntyneiden vanhempieni kasvatustapa oli juuri se, että lapset hoidetaan siinä sivussa.
Lapsenkasvatukseen riitti omassa lapsuudessani 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla siis se, että lämpimiä aterioita oli ja vaatteet tosiaan olivat puhtaat. Lapsentahtisuus keksittiin vasta 1980-luvulla, ja mitä ovat "virikkeet"??
Lapsille opetettiin rankaisemalla jälkikäteen käytöstapoja, yhdessäoloa ja kasvattamista opettamalla ei kamalasti harrastettu.
Minäkin olin kaksivuotiaasta lähtien käytännössä heitteillä. Päiväkotiin ei 1970-luvun alussa päässeet kuin yksinhuoltajan lapset, joten kun äitini palasi töihin, minulle etsittiin ovelta ovelle menetelmällä hoitajaa ja palkattiin semmoinen vanha mummo, joka nukkui koko päivän selkä minuun päin sohvalla. Minä leikin - siis kaksivuotias - yksin kaksikerroksisessa omakotitalossa, lempileikkejäni oli sekoitella vessassa pesuaineita kuten myrkyllisestä Vim-hankaspulverista leikkiruokia. Siinä oli suojelusenkelillä täysi työ estää pientä tyttöä kuolemasta.
Kun sain omat lapseni 2000-luvun alussa, vanhempani olivat siis jo seitsenkymppisiä. He vahtivat vanhinta lastani, kun olin synnyttämässä kuopusta. That's it. Kyllä sen näki jo siitä, miten he tavatessa juttelivat vain meille aikuisille, ettei heitä lapsenlapset kiinnosta, eivätkä he osaa olla enää pienten lasten kanssa, jos koskaan kamalasti olivat osanneetkaan.
En minä puuttuvaa hoitoapua harmittele, mutta puuttuvaa sidettä isovanhempiin lapsieni takia. Nyt vanhempani ovat jo kuolleet, ja he jäivät lapsilleni ihan vieraiksi ihmisiksi.
3
Tulipa surullinen fiilis tarinastasi. Toivon sinulle kaikkea hyvää, onneksi olet ilmeisestikin saanut toteuttaa erilaisen perhe-elämän mallia omien lastesi kanssa <3
Meillä äiti saattaa yhtäkkiä perua sovitun lastenhoitopäivän kun ”ei jaksakkaan”. Silti valittaa jos lapset eivät tule vähään aikaan.
Tuossa on yksi syy, miksi en pyydä isovanhemmilla apua. Kaikessa on kyse omista tunteista ja tarpeista. Jos lapsen tarpeet eivät käy yhteen heidän kanssa, niin muuttuvat n. 4-vuotiaan tasolle tai sitten keksivät lapselle itseä miellyttäviä tarpeita. Kommunikointi keinoina toimivat passiivisis-aggressiiviset kommentit, vihjailu ja syyllistäminen. Mistään ei puhuta suoraan, mutta annetaan ymmärtää mitä toivotaan kryptisin kommentein.
Ei kiitos, en halua lapseni altistuvan moiselle. En vaikka saisi sata tuntia hoitoapua.