Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani lupasivat hoitaa lapsiani etäpäivän ajan
08.07.2021 |
Pakolliset disclaimerit: Kaikilla ei ole ollenkaan tukiverkkoja, tiedän olevani etuoikeutettu. En pidä omien vanhempieni apua itsestäänselvänä, olen kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta.
Lapsilla on lomaa, minulla (etä)töitä. Toinen lapsista on päiväkoti-ikäinen, toinen pieni koululainen. Vanhemmat lupasivat hyvissä ajoin lomista sovittaessa, että he auttavat lastenhoidossa heinäkuussa kahden yökyläreissun (yksi yö) verran. Lopulta lastenhoitokuvio muotoutui niin, että lähdin itse mukaan ja teen töitä samalla, kun vanhempani seurustelevat lastenlastensa kanssa. Asumme eri kaupungeissa, ja he ovat hoitaneet lapsia aiemmin hyvin harvakseltaan, lähinnä kyläillään toistemme luona porukalla, jolloin vanhemmillani ei ole hoitovastuuta. He ovat nykyään eläkkeellä, ja sanoivat haluavansa "osallistua enemmän lastenhoitoon".
Toistaiseksi etukäteen mainostettu lastenhoitoapu on mennyt näin: lapset leikkivät keskenään ja vanhempani kinaavat mökin remontista. Äitini puhuu pitkiä puheluita omille kavereilleen, isäni istuu tuijottamassa tablettia. Ensimmäinen "hoitamista" vaativa tilanne oli, kun tunnetusti ronkeli päiväkoti-ikäinen ei halunnut syödä mummon tekemää edellispäivältä jäänyttä kesäkeittoa. Mummo hermostui saman tien ja alkoi nimitellä lasta vauvaksi, lässyttävällä äänellä pilkkoi hänelle perunoita "kun olet nääääin pieni ja sinulla on nääääin pieni suu". Tulin yhteiseen ruokapöytään ja siinä lapsen kanssa jutellessa tilanne helpotti, ja hän söi pienen annoksen keittoa. Enempää sitä ei ollutkaan, sillä edellispäivän jämäruokaa oli jokaiselle n. 1-2 dl annos lautasen pohjalle. Äitini vielä suurieleisesti kauhoi omalta lautaseltaan minulle lientä ja muutaman perunanpalan "että jaksat tehdä töitä". Nyt äitini lähti kauppaan, isäni "hoitaa lapsia" sillä aikaa eli lapset katsovat tablettia. Kohta sitten taivastellaan, kun desin kesäkeittoa syöneet lapset alkavat riidellä tai kiukutella nälkäisinä. Vanhemmat ilmoittivat, että lähtevät huomenna aamusta mökille, eli tätä mainostettua lastenhoitoapua olikin kahden päivän sijaan tarjolla yhden päivän ajan.
Jos tästä lastenhoitoavusta ja "osallistumisesta" pitää olla kiitollinen taas seuraavaan kesään saakka, en kyllä jaksa. Rennompaa ja kivempaa olisi omassa kodissa, eikä tämän suurieleisen auttamisen kohteena. Kuulemma "talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan", eli jos ei esimerkiksi ruokaa riitä kaikille, minkäs teet. Ilmapiiri on käsin kosketeltavan ankea, tällaistako oma lapsuutenikin oli? Lasten kanssa ei olla kiinnostuneita viettämään aikaa, molemmat sumplaavat itselleen "omaa aikaa" minkä ehtivät ja kinaavat, kumpi jää lasten kanssa kun toinen lähtee kaupoille. Tarjouduin aamulla käymään ruokakaupassa itse, mutta ei kuulemma tarvinnut mitään. Nyt yhtäkkiä kauppatarpeita tulikin, ja molemmat ovat kilvan lähdössä hoitamaan niitä.
Kuulostan ehkä nirppanokalta ja kiittämättömältä, mutta aidosti ajattelin, että vanhempani haluaisivat viettää kahdenkeskistä aikaa lasten kanssa, kun jo hyvissä ajoin etukäteen tarjosivat apuaan. Nyt piehtaroin syyllisyydentunteissa, kun lapsilleni ei lounasruoka maistunutkaan ja en osaa arvostaa saamaani kallisarvoista hoitoapua.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Mä näen ongelmana sen, että lapsille pitää olla aina "keksimässä tekemistä". Kyllähän sitä kuvitelmissa leipoo ja askartelee lapsenlapsen kanssa, mutta jos lasta ei kiinnosta mikään, mitä mummo keksii, niin minkäs teet. Kaikista mummoista ei ole leikkimään nykyajan supersankarileluilla. Itse muistan, että mummolassa mummo puuhaili omiaan ja minä pyörin jaloissa tai leikin serkkujen kanssa. Mummo laitto ruuan pöytään ja siinä oli sen homma. Kyllä se vähän perään vilkuili, kun joskus oli vihainen kun tehtiin tuhmuuksia.
Varmaan on sitä, että lapset eivät välttämättä innostu kaikesta, mitä mummo ja pappa ehdottavat. Mutta aika moneen pienen lapsen saa innostettua mukaan! Voi vähän käyttää mielikuvitusta ja kuunnella, mikä lasta saattaisi innostaa.
Ja en nyt ihan ymmärrä sitä, miksi ei nykyajan mummot osaisi ainakin kannustaa ja ideoida supersankareita leikkivälle lapselle juonia ja vaikkapa jotain luolarakennelmia, jos vain haluaa. Emme me aikuisten lasten vanhemmat nyt NIIN eri sukupolvea ole kuin aikoinaan me ja meidän sota-aikana varttuneet vanhempamme! Ok, minun parikymppisillä lapsillani ei ole vielä omia lapsia, mutta Marvel-elokuvat olen nähnyt kaikki ja sarjiksiakin lukenut runsaasti.
Sitä paitsi lapsethan tykkäävät selittää. Jos mummo istuu lattialle ja kehottaa lasta kertomaan, mitä hän leikkii. Ja kuuntelee pitkät selitykset, sekin jo on lapsesta aivan ihanaa, että joku on hänestä kiinnostunut ja pitää hänen leikkejään arvokkaina!
Ei lapsen kanssa ole pakko leikkiä, kunhan noteeraa hänen tekemisiään ja välillä aina kuuntelee ja kannustaa ja vaikapa ehdottaa, että "voisko niille avengereille tehdä vaikka paperista lentokoneita, osaatkos muuten tehdä jo paperiliidokkeja, mä voisin näyttää miten ne taitellaan"...
Jos lapsenlapset ovat kylässä kahdesti kesässä, kuten ap:n tapauksessa, niin eläkkeellä olevien isovanhempien luulisi voivan HIUKAN tinkiä normirutiineista, solmiakseen suhteen lapsenlapsiin. Eri asia tietysti jos kyse on tiheästä hoidosta ja siitä, että isovanhemmat on painostettu hoitajiksi, mutta nythän he olivat ap:n tapaksessa ihan itse tarjonneet apuaan, eikös niin?
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se isovanhempien lastenhoitoapu oli omassa lapsuudessanikin ja lasteni lapsuudessa. Tämä on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö, että lastenhoitoapu tarkoittaa käytännössä lasten aktivoimista ja viihdyttämistä. Ja on ihan mahdollista, että sinunkin lapsuudessasi aikuiset tekivät erilaisia arkisia asioita ja lapset pyörivät jaloissa tai puuhasivat omiaan. Jos eivät muuta keksineet, katsoivat piirrettyjä.
Lapsen nolaaminen ei ollut asiallista käytöstä.
Joo, en todellakaan oleta, että noin isojen lasten kanssa pitäisi väkisin istua lattialle leikkimään, verrattuna esimerkiksi taaperoon, joka ei yksikseen kauaa viihdy. Mielestäni lastenhoitoapu onkin sitä, että on tarvittaessa läsnä lapsille ja auttaa esim. riitojen setvimisessä tai käytännön ongelmissa, jos joku leikkitavara on liian korkealla hyllyssä. -ap
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Omat lapseni ovat syntyneet 1980-luvulla. Aikuinen meni ratkomaan lasten keskinäisiä riitoja vain siinä tapauksessa, että riita muuttui fyysiseksi. Varsinaisia käytännön ongelmia ei syntynyt, koska ei lasten kuulunutkaan tehdä muuta kuin leikkiä niillä leluilla, mitkä heidän leikittäväkseen oli annettu. Aloituksesi sai mut ymmärtämämään, miksi aikoinaan oli niin helppoa ottaa kaverinkin lapsia hoitoon, koska ei heitä oikeastaan edes tarvinnut hoitaa. Ruoka-aikaan annettiin ruokaa ja sen verran yritettiin katsoa perään, ettei tarvinnut lasta lähteä viemään päivystykseen tikattavaksikaan.
Etätyöstä sen verran, että vanhempasi eivät oikeasti ymmärrä, mitä etätyö tarkoittaa. Kun itse vuosia sitten aloin tekemään etätöitä, äitini ei meinannut millään tajuta, miksi en voisi tulla käymään keskellä päivää kahvilla tai miksi hän ei voisi tulla meille kahville. "No kun sähän oot kotona, niin...." Välillä oli aika turhauttavaa vääntää rautalangasta, että vaikka olen kotona, klo 8-16 välisenä aikana se on mun työpaikkani enkä voi kutsua työpaikalleni ihmisiä kahville enkä lähteä kesken työpäivän jonkun luokse kahville. Olipa sun etätyöpisteesi vaikka miten pieni nurkkaus jossain vanhempiesi kotona, se on sun työpaikkasi eikä vanhempasi voi päästää lapsia sun työpaikallesi. Olkoonkin, että sun työpaikkasi sattuu tällä hetkellä olemaan heidän kotonaan.
Ymmärrän hyvin harmisi, mutta ymmärrän myös sen, että vanhempasi eivät oikein ymmärrä.
Muistan omasta lapsuudestani tämän että aikuiset eivät ratkoneet lasten riitoja. Teoriassa on hyvä että lapset oppivat hoitamaan itse pikku riitansa. Mutta käytännössä se oli sitä että jos meni kertomaan että toinen kiusaa niin ohjeeksi sai vai että 'ei saa kannella'. Ja lapsi lähetettiin takaisin sen kiusaajan luokse mukiloitavaksi.
Tämä!! Hyvin tuttua omasta ja ystävien lapsuudesta.
Se oli sellainen "reippauden ihanne", että lapsen pitää itse puolustaa itseään ja sumplia asiat. Yhdistettynä tuohon, että lapsista ei saanut olla vanhemmille vaivaa.
Mutta paha siinä on puolustaa pienen lapsen itseään, kun 11 vuotta vanhempi isoveli terrorisoi ja jakelee luunappeja ja piilottaa kiusallaan leluja.
3
On ne kyllä niin kauheita noi vanhat kääkät, vai mitä, arvon AV-mammat? Onneksi se nyt loppuu luonnollisesti, kun kuolevat ja uljas uusi maailma on teidän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näen ongelmana sen, että lapsille pitää olla aina "keksimässä tekemistä". Kyllähän sitä kuvitelmissa leipoo ja askartelee lapsenlapsen kanssa, mutta jos lasta ei kiinnosta mikään, mitä mummo keksii, niin minkäs teet. Kaikista mummoista ei ole leikkimään nykyajan supersankarileluilla. Itse muistan, että mummolassa mummo puuhaili omiaan ja minä pyörin jaloissa tai leikin serkkujen kanssa. Mummo laitto ruuan pöytään ja siinä oli sen homma. Kyllä se vähän perään vilkuili, kun joskus oli vihainen kun tehtiin tuhmuuksia.
Varmaan on sitä, että lapset eivät välttämättä innostu kaikesta, mitä mummo ja pappa ehdottavat. Mutta aika moneen pienen lapsen saa innostettua mukaan! Voi vähän käyttää mielikuvitusta ja kuunnella, mikä lasta saattaisi innostaa.
Ja en nyt ihan ymmärrä sitä, miksi ei nykyajan mummot osaisi ainakin kannustaa ja ideoida supersankareita leikkivälle lapselle juonia ja vaikkapa jotain luolarakennelmia, jos vain haluaa. Emme me aikuisten lasten vanhemmat nyt NIIN eri sukupolvea ole kuin aikoinaan me ja meidän sota-aikana varttuneet vanhempamme! Ok, minun parikymppisillä lapsillani ei ole vielä omia lapsia, mutta Marvel-elokuvat olen nähnyt kaikki ja sarjiksiakin lukenut runsaasti.
Sitä paitsi lapsethan tykkäävät selittää. Jos mummo istuu lattialle ja kehottaa lasta kertomaan, mitä hän leikkii. Ja kuuntelee pitkät selitykset, sekin jo on lapsesta aivan ihanaa, että joku on hänestä kiinnostunut ja pitää hänen leikkejään arvokkaina!
Ei lapsen kanssa ole pakko leikkiä, kunhan noteeraa hänen tekemisiään ja välillä aina kuuntelee ja kannustaa ja vaikapa ehdottaa, että "voisko niille avengereille tehdä vaikka paperista lentokoneita, osaatkos muuten tehdä jo paperiliidokkeja, mä voisin näyttää miten ne taitellaan"...
Jos lapsenlapset ovat kylässä kahdesti kesässä, kuten ap:n tapauksessa, niin eläkkeellä olevien isovanhempien luulisi voivan HIUKAN tinkiä normirutiineista, solmiakseen suhteen lapsenlapsiin. Eri asia tietysti jos kyse on tiheästä hoidosta ja siitä, että isovanhemmat on painostettu hoitajiksi, mutta nythän he olivat ap:n tapaksessa ihan itse tarjonneet apuaan, eikös niin?
3
No mun lapset on myös parikymppisiä, enkä heidänkään kanssaan osannut leikkiä "tää olis nyt se ja se ja se olis tän kaveri" -juttuja. En ole katsonut Marvel-elokuvia mutta paperilennokin kyllä voin tehdä. Pointti oli lähinnä, että kyllähän niitä lapsia KATSOO etteivät loukkaa itseään, mutta sellanen interaktiivinen mukanaleikkiminen voi olla liikaa. Onko nykyajan lapset totutettu siihen, että koko ajan pitää jonkun touhuta niiden kanssa jotain kasvattavaa ja sivistävää, etteivät itse osaa keksiä puuhaa?
Kun olin lapsi, se oli juuri sitä, ettei saanut sanaakaan sanoa, kun aikuiset puhui. Ei kysyä mitään, ei puhua. Jos jotain yritti sanoa, niin "aikuiset puhuu" ja sitten tukkapöllyä, jos ei ollut hiljaa :( Se oli kamalaa, enkä ikinä tekisi omille lapsilleni sitä.
Mutta kieltämättä on rankkaa, jos yritän aikuisen kanssa puhua ja 7v ja 5v lapseni puhuvat ihan taukoomatta. Aikuiset emme pysty juurikaan puhuun. Olen yrittänyt sanoa, ettei saa puhua päälle ja aikuiset vaihtavat kuulumisia mutta molemmat lapset ovat koko ajan aikuisten lähellä. En itsekään halua ääripäästä toiseen enkä tarkalleen tiedä mitä näissä tilanteissa pitäisi tehdä. Hetkeksi saan hämättyä leikit toisaalle, mutta sitten tulee joku kysymys ja tullaan istumaan syliin... ja taas keskeytetään aikuisen puhe ja selitetään ja puhutaan sitä omaa leikkiä.
En tiedä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näen ongelmana sen, että lapsille pitää olla aina "keksimässä tekemistä". Kyllähän sitä kuvitelmissa leipoo ja askartelee lapsenlapsen kanssa, mutta jos lasta ei kiinnosta mikään, mitä mummo keksii, niin minkäs teet. Kaikista mummoista ei ole leikkimään nykyajan supersankarileluilla. Itse muistan, että mummolassa mummo puuhaili omiaan ja minä pyörin jaloissa tai leikin serkkujen kanssa. Mummo laitto ruuan pöytään ja siinä oli sen homma. Kyllä se vähän perään vilkuili, kun joskus oli vihainen kun tehtiin tuhmuuksia.
Varmaan on sitä, että lapset eivät välttämättä innostu kaikesta, mitä mummo ja pappa ehdottavat. Mutta aika moneen pienen lapsen saa innostettua mukaan! Voi vähän käyttää mielikuvitusta ja kuunnella, mikä lasta saattaisi innostaa.
Ja en nyt ihan ymmärrä sitä, miksi ei nykyajan mummot osaisi ainakin kannustaa ja ideoida supersankareita leikkivälle lapselle juonia ja vaikkapa jotain luolarakennelmia, jos vain haluaa. Emme me aikuisten lasten vanhemmat nyt NIIN eri sukupolvea ole kuin aikoinaan me ja meidän sota-aikana varttuneet vanhempamme! Ok, minun parikymppisillä lapsillani ei ole vielä omia lapsia, mutta Marvel-elokuvat olen nähnyt kaikki ja sarjiksiakin lukenut runsaasti.
Sitä paitsi lapsethan tykkäävät selittää. Jos mummo istuu lattialle ja kehottaa lasta kertomaan, mitä hän leikkii. Ja kuuntelee pitkät selitykset, sekin jo on lapsesta aivan ihanaa, että joku on hänestä kiinnostunut ja pitää hänen leikkejään arvokkaina!
Ei lapsen kanssa ole pakko leikkiä, kunhan noteeraa hänen tekemisiään ja välillä aina kuuntelee ja kannustaa ja vaikapa ehdottaa, että "voisko niille avengereille tehdä vaikka paperista lentokoneita, osaatkos muuten tehdä jo paperiliidokkeja, mä voisin näyttää miten ne taitellaan"...
Jos lapsenlapset ovat kylässä kahdesti kesässä, kuten ap:n tapauksessa, niin eläkkeellä olevien isovanhempien luulisi voivan HIUKAN tinkiä normirutiineista, solmiakseen suhteen lapsenlapsiin. Eri asia tietysti jos kyse on tiheästä hoidosta ja siitä, että isovanhemmat on painostettu hoitajiksi, mutta nythän he olivat ap:n tapaksessa ihan itse tarjonneet apuaan, eikös niin?
3
No mun lapset on myös parikymppisiä, enkä heidänkään kanssaan osannut leikkiä "tää olis nyt se ja se ja se olis tän kaveri" -juttuja. En ole katsonut Marvel-elokuvia mutta paperilennokin kyllä voin tehdä. Pointti oli lähinnä, että kyllähän niitä lapsia KATSOO etteivät loukkaa itseään, mutta sellanen interaktiivinen mukanaleikkiminen voi olla liikaa. Onko nykyajan lapset totutettu siihen, että koko ajan pitää jonkun touhuta niiden kanssa jotain kasvattavaa ja sivistävää, etteivät itse osaa keksiä puuhaa?
Ei tässä nyt vaadi varmaan kukaan sitä, että koko ajan pitäisi leikkiä mukana, minä en ainakaan ole sellaisesta puhunut, luepa uudelleen. Nimenomaan lapsen on hyvä kehitellä tarinoita omasta päästään, se kasvattaa mielikuvitusta. Oudossa ympäristössä se kumminkin vaatii vähän jelppiä mummolta.
Eli puhutaan mielenkiinnosta lapsen leikkeihin ja tuesta ja läsnäolosta. Siitä, että kuuntelee lapsen juttuja ja reagoi. Tukee siis leikkiä. "Haluaisko ne sun supersankarit leikkiä vaikka joutuneensa aavikolle, voitais mennä hetkeksi pihalle hiekkalaatikolle ja saat kaivaa niille luolia ja järven?" Jälleen uusi juonenkäänne!
On siinä aikalainen välimaasto välissä lapsen kanssa 24/7 leikkivän mummon ja omaan huoneeseensa läppärin kanssa sulkeutuvan papan välissä. Eikös vaan?
3
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, se oli juuri sitä, ettei saanut sanaakaan sanoa, kun aikuiset puhui. Ei kysyä mitään, ei puhua. Jos jotain yritti sanoa, niin "aikuiset puhuu" ja sitten tukkapöllyä, jos ei ollut hiljaa :( Se oli kamalaa, enkä ikinä tekisi omille lapsilleni sitä.
Mutta kieltämättä on rankkaa, jos yritän aikuisen kanssa puhua ja 7v ja 5v lapseni puhuvat ihan taukoomatta. Aikuiset emme pysty juurikaan puhuun. Olen yrittänyt sanoa, ettei saa puhua päälle ja aikuiset vaihtavat kuulumisia mutta molemmat lapset ovat koko ajan aikuisten lähellä. En itsekään halua ääripäästä toiseen enkä tarkalleen tiedä mitä näissä tilanteissa pitäisi tehdä. Hetkeksi saan hämättyä leikit toisaalle, mutta sitten tulee joku kysymys ja tullaan istumaan syliin... ja taas keskeytetään aikuisen puhe ja selitetään ja puhutaan sitä omaa leikkiä.
En tiedä..
Totta turiset, ei ole hyvä tuokaan.
Minusta lapsille voi ja pitää opettaa, että joskus pitää odottaa hetki. Odota, luen ensin lehden loppuun, vartin päästä tulen katsomaan - ja sitten todellakin mennään vartin päästä ja on lapsen vuoro.
Tai aikuisen kanssa jutellessa: "odota hetki, haluan kuulla Maija-tädin kertomuksen loppuun, sitten on sinun vuorosi" ja todellakin sitten ON lapsen vuoro ja siitä pidetään yhtä lailla kiinni kuin siitä, että Maija saa sanoa asiansa loppuun saakka.
Lapsen puhetta ei sitäkään saa keskeyttää, koska lapsi oppii mallista.
Toki hätätilanteet ovat asia erikseen.
Näitä treenataan pitkään. Ei kukaan vilkas lapsi osaa niitä syntyjään.
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, tämä olikin uusi boomereiden haukkumisketju.
Ap:n vanhemmat eivät ole boomereita eli suuria ikäluokkia. Enemmän on kyse 1980-luvulle jatkuneesta lastenkasvatuksen tavasta, eli kaikkista ikäpolvista ennen sitä, kun lasten tarpeita ja henkistä hyvinvointia alettiin ylipäätään pitäå ajattelemisen arvoisena asiana.
3
Mistäs tiedät? Luuletko että kaikki lapset syntyvät vanhempien ollessa 20v? Varsinkin ennen vanhaan äidit ja tyttäret saattoivat synnyttää lapsia yhtä aikaa.
Mä olen syntynyt -89 ja mun isä on syntynyt -49. Hän on ollut siis 4-kymppinen ja niin on vanhin sisarukseni (-78). Hänen lapsensa ovat vasta 5v. Isoisosä on yli 90v.
Mulla on mm ystäviä ja muistan myös joitain samassa koulussa olleita, joilla oli vielä enemmän ikäeroa lastensa kanssa.
Tämä korostuu monesti usein esim. rippikoulun aloitustilaisuuksissa kuinka monta eri ikäluokkaa siellä on 15-vuotiaansa tukemassa.
Meillä isovanhemmat neuvovat ja määräilevät, miten leluilla kuuluu leikkiä. Hyvin usein kuuluu huudahdus "eihän se noin voi mennä, ei oikeasti noin voi tehdä, ei tuota lelua ole tarkoitettu leikittäväksi tuolla tavalla". Jatkuvaa kontrollia ruokapöydästä leikkeihin. Ja tosiaan ihmetellään kiukkuisia lapsia, kun edellisestä ruuasta on 6h. Eivät muista, että lasten pitää syödä hiukan useammin. Lasten ollessa pahalla tuulella ihan syystä, mummo vieläpä tiuskii ja komentaa niin kuin heillä olisi tahallaan sokerit matalalla, ukki vetäytyy takkahuoneeseen lukemaan ja huutaa sieltä, että olkaa hiljempaa. Tällainen minun etätyökokemukseni isovanhempien luota. Ja kyllä, lupasivat hoitaa, oikein pyysivät luokseen etätöihin, että saavat olla mussukoiden kanssa samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan, olen tuo yllä olevan leikki-viestin kirjoittaja. Tänään mummo vei lapset (5- ja 7v.) kirjastoon, tulivat takaisin ja 7-vuotias ryntäsi "työhuoneeseeni" puhumattomana, ja todella huonolla tuulella. Kökötti kädet puuskassa nurkassa ja tsadaam, työaikani keskeytyi jälleen.
Lapselta pääsi itku kun pauhasi, miten mummo ei antanut hänen lainata haluamiaan kirjoja, koska ovat mummon mielestä liian lapsellisia. Ei lainannut sitten mitään kun ei haluamiaan saanut. Tulomatkalla oli ollut jokin kahluuallas leikkipuistossa, lapsi ehdottanut sinne menemistä. Mummo tyrmännyt tämänkin ettei sinne lähde heidän kanssaan, koska kyseessä on pikkulasten viihdyke, ja tuo 7-v. on sinne liian iso. Näin. Työaika venyy tänäänkin yli 16, lähdetään kotiin illalla. Ei tästä tule yhtään mitään. Annoin lapselle luvan olla lapsi ja ihan niin lapsellinen kuin haluaa, tässä tilanteessa mummo on lapsellinen eikä hän. Voi jeesus oikeasti.
Minä en hae isovanhemmista jatkuvaa leikittäjää ja virikkeellistäjää, vaan odottaisin heidän kohtelevan lapsia empaattisesti ja inhimillisesti. Tuntuu, etteivät osaa ennakoida esimerkiksi lasten tunteisiin liittyviä reaktioita ollenkaan, eivätkä joustaa. Heillä on tiukat aikuisten säännöt joilla mennään, lapsi tulee mukana tai tulee ja vikisee. Lasten ehdotukset tyrmätään, aikuinen tietää paremmin. Sitten ihmetellään, miksi lasten kanssa oleminen on niin raskasta, itse oikein hakemalla hakevat jatkuvasti konflikteja.
Jos valmiiksi huonotuulinen leikki-ikäinen haluaa pukea ulos violetit shortsit jalassa olevien vihreiden sijaan, isovanhempi järjestää asiasta 1,5 tunnin itkuhuutoraivo-shown, jonka jälkeen lapsi huohottaa nurkassa täristen. Kun ei vaan voi antaa tuumaakaan periksi, että lapsi olisi saanut noin 25 sekunnissa vaihtaa mieluisat housut ylleen. Isovanhempi kertoo tilanteen minulle myöhemmin sankaritarinana, jossa lapsiraukkani ja hänen toiveensa olivat niitä pahiksia. Mutta saatiinpas lapsi nujerrettua! Kyllä aikuista totellaan! Miten teidän lapsi on noin vaikea.
Olen edelleen surullinen lapsen puolesta. Hän isovanhemman mukaan "vastusti ja uhmasi kauhean pitkään ja sitkeästi" sen takia, että on kotonaan tottunut vähän erilaiseen kasvatukseen, jossa joustetaan aikuiselle merkityksettömissä asioissa, jotka lapselle ovat sillä hetkellä todella merkityksellisiä. Raukka odotti, että muutkin läheiset aikuiset toimivat niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varmaan kiittämätön äiti, mutta jos minun vanhempani kyykyttäisivät tuolla tavalla meidän lapsia, niin huutaisin heille suoraan silmille mitä ajattelen heidän kasvatustaidoistaan ja lähtisin kotiini ovet paukkuen, lapset kainalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se isovanhempien lastenhoitoapu oli omassa lapsuudessanikin ja lasteni lapsuudessa. Tämä on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö, että lastenhoitoapu tarkoittaa käytännössä lasten aktivoimista ja viihdyttämistä. Ja on ihan mahdollista, että sinunkin lapsuudessasi aikuiset tekivät erilaisia arkisia asioita ja lapset pyörivät jaloissa tai puuhasivat omiaan. Jos eivät muuta keksineet, katsoivat piirrettyjä.
Lapsen nolaaminen ei ollut asiallista käytöstä.
Joo, en todellakaan oleta, että noin isojen lasten kanssa pitäisi väkisin istua lattialle leikkimään, verrattuna esimerkiksi taaperoon, joka ei yksikseen kauaa viihdy. Mielestäni lastenhoitoapu onkin sitä, että on tarvittaessa läsnä lapsille ja auttaa esim. riitojen setvimisessä tai käytännön ongelmissa, jos joku leikkitavara on liian korkealla hyllyssä. -ap
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Omat lapseni ovat syntyneet 1980-luvulla. Aikuinen meni ratkomaan lasten keskinäisiä riitoja vain siinä tapauksessa, että riita muuttui fyysiseksi. Varsinaisia käytännön ongelmia ei syntynyt, koska ei lasten kuulunutkaan tehdä muuta kuin leikkiä niillä leluilla, mitkä heidän leikittäväkseen oli annettu. Aloituksesi sai mut ymmärtämämään, miksi aikoinaan oli niin helppoa ottaa kaverinkin lapsia hoitoon, koska ei heitä oikeastaan edes tarvinnut hoitaa. Ruoka-aikaan annettiin ruokaa ja sen verran yritettiin katsoa perään, ettei tarvinnut lasta lähteä viemään päivystykseen tikattavaksikaan.
Etätyöstä sen verran, että vanhempasi eivät oikeasti ymmärrä, mitä etätyö tarkoittaa. Kun itse vuosia sitten aloin tekemään etätöitä, äitini ei meinannut millään tajuta, miksi en voisi tulla käymään keskellä päivää kahvilla tai miksi hän ei voisi tulla meille kahville. "No kun sähän oot kotona, niin...." Välillä oli aika turhauttavaa vääntää rautalangasta, että vaikka olen kotona, klo 8-16 välisenä aikana se on mun työpaikkani enkä voi kutsua työpaikalleni ihmisiä kahville enkä lähteä kesken työpäivän jonkun luokse kahville. Olipa sun etätyöpisteesi vaikka miten pieni nurkkaus jossain vanhempiesi kotona, se on sun työpaikkasi eikä vanhempasi voi päästää lapsia sun työpaikallesi. Olkoonkin, että sun työpaikkasi sattuu tällä hetkellä olemaan heidän kotonaan.
Ymmärrän hyvin harmisi, mutta ymmärrän myös sen, että vanhempasi eivät oikein ymmärrä.
Näin se vähän on, he eivät ymmärrä. Varmaan olisi ollut selkeämpää, kun lapset olisivat olleet heillä ja sinä jossain tavoittamattomissa kokonaan, vaikka kotona. Lapset eivät olisi päässeet sinun luo, sinä et olisi nähnyt isovanhempien säätöä. Oli virhe olla siellä paikalla.
Kun olin ollut etätöissä vuoden, -46 syntynyt äiti kysyi minulta, olenko ollut jo töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, tämä olikin uusi boomereiden haukkumisketju.
Ap:n vanhemmat eivät ole boomereita eli suuria ikäluokkia. Enemmän on kyse 1980-luvulle jatkuneesta lastenkasvatuksen tavasta, eli kaikkista ikäpolvista ennen sitä, kun lasten tarpeita ja henkistä hyvinvointia alettiin ylipäätään pitäå ajattelemisen arvoisena asiana.
3
Mistäs tiedät? Luuletko että kaikki lapset syntyvät vanhempien ollessa 20v? Varsinkin ennen vanhaan äidit ja tyttäret saattoivat synnyttää lapsia yhtä aikaa.
Mä olen syntynyt -89 ja mun isä on syntynyt -49. Hän on ollut siis 4-kymppinen ja niin on vanhin sisarukseni (-78). Hänen lapsensa ovat vasta 5v. Isoisosä on yli 90v.
Mulla on mm ystäviä ja muistan myös joitain samassa koulussa olleita, joilla oli vielä enemmän ikäeroa lastensa kanssa.
Tämä korostuu monesti usein esim. rippikoulun aloitustilaisuuksissa kuinka monta eri ikäluokkaa siellä on 15-vuotiaansa tukemassa.
Mun äiti oli 42 saadessaan minut, minä 35 saadessani lapseni. Lapsellani ei ole isovanhempina edes boomeri ikäpolvi, vaan boomereita edeltävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näen ongelmana sen, että lapsille pitää olla aina "keksimässä tekemistä". Kyllähän sitä kuvitelmissa leipoo ja askartelee lapsenlapsen kanssa, mutta jos lasta ei kiinnosta mikään, mitä mummo keksii, niin minkäs teet. Kaikista mummoista ei ole leikkimään nykyajan supersankarileluilla. Itse muistan, että mummolassa mummo puuhaili omiaan ja minä pyörin jaloissa tai leikin serkkujen kanssa. Mummo laitto ruuan pöytään ja siinä oli sen homma. Kyllä se vähän perään vilkuili, kun joskus oli vihainen kun tehtiin tuhmuuksia.
Varmaan on sitä, että lapset eivät välttämättä innostu kaikesta, mitä mummo ja pappa ehdottavat. Mutta aika moneen pienen lapsen saa innostettua mukaan! Voi vähän käyttää mielikuvitusta ja kuunnella, mikä lasta saattaisi innostaa.
Ja en nyt ihan ymmärrä sitä, miksi ei nykyajan mummot osaisi ainakin kannustaa ja ideoida supersankareita leikkivälle lapselle juonia ja vaikkapa jotain luolarakennelmia, jos vain haluaa. Emme me aikuisten lasten vanhemmat nyt NIIN eri sukupolvea ole kuin aikoinaan me ja meidän sota-aikana varttuneet vanhempamme! Ok, minun parikymppisillä lapsillani ei ole vielä omia lapsia, mutta Marvel-elokuvat olen nähnyt kaikki ja sarjiksiakin lukenut runsaasti.
Sitä paitsi lapsethan tykkäävät selittää. Jos mummo istuu lattialle ja kehottaa lasta kertomaan, mitä hän leikkii. Ja kuuntelee pitkät selitykset, sekin jo on lapsesta aivan ihanaa, että joku on hänestä kiinnostunut ja pitää hänen leikkejään arvokkaina!
Ei lapsen kanssa ole pakko leikkiä, kunhan noteeraa hänen tekemisiään ja välillä aina kuuntelee ja kannustaa ja vaikapa ehdottaa, että "voisko niille avengereille tehdä vaikka paperista lentokoneita, osaatkos muuten tehdä jo paperiliidokkeja, mä voisin näyttää miten ne taitellaan"...
Jos lapsenlapset ovat kylässä kahdesti kesässä, kuten ap:n tapauksessa, niin eläkkeellä olevien isovanhempien luulisi voivan HIUKAN tinkiä normirutiineista, solmiakseen suhteen lapsenlapsiin. Eri asia tietysti jos kyse on tiheästä hoidosta ja siitä, että isovanhemmat on painostettu hoitajiksi, mutta nythän he olivat ap:n tapaksessa ihan itse tarjonneet apuaan, eikös niin?
3
No mun lapset on myös parikymppisiä, enkä heidänkään kanssaan osannut leikkiä "tää olis nyt se ja se ja se olis tän kaveri" -juttuja. En ole katsonut Marvel-elokuvia mutta paperilennokin kyllä voin tehdä. Pointti oli lähinnä, että kyllähän niitä lapsia KATSOO etteivät loukkaa itseään, mutta sellanen interaktiivinen mukanaleikkiminen voi olla liikaa. Onko nykyajan lapset totutettu siihen, että koko ajan pitää jonkun touhuta niiden kanssa jotain kasvattavaa ja sivistävää, etteivät itse osaa keksiä puuhaa?
No mun lapsi on nyt parikymppinen, ja kyllä minä pystyin hänen kanssa ihan leikkimään. Ei siitä minun lapsuudesta niin kauan ole, etten muistaisi, mitä nukeilla tai legoilla tai autoilla tehdään. En todellakaan ajatellut, että riittää että he pystyvät hengissä. Kyllähän minä halusin oppia tuntemaan heidät myös. Nykyään tiedän hyvinkin, mitä sarjoja katsovat, tai mitä pelejä pelaavat. Olen ollut koko ajan kiinnostunut heidän tekemisistä, ja että mikä heitä kiinnostaa. Ei ne välttämättä ole olleet sitä mitä minulle olisi tullut mieleen tehdä, mutta eihän äitiydessä muutenkaan keskitytä koko ajan siihen, mitä itse haluaa ja mikä itseä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, tämä olikin uusi boomereiden haukkumisketju.
Ap:n vanhemmat eivät ole boomereita eli suuria ikäluokkia. Enemmän on kyse 1980-luvulle jatkuneesta lastenkasvatuksen tavasta, eli kaikkista ikäpolvista ennen sitä, kun lasten tarpeita ja henkistä hyvinvointia alettiin ylipäätään pitäå ajattelemisen arvoisena asiana.
3
Siis anteeksi, eihän Suomessa ole mitään muita "boomereita"kuin suuret ikäluokat. Sitähän se tarkoittaa, sodan jälkeisiä suuria ikäluokkia. Se ei ole sama kuin Amerikan "boomerit".
Tuntuu että näissä keskusteluissa menee äideillä sekaisin 2 tarvetta: käytännön tarve lastenhoidolle ja tarve edistää lapsen ja isovanhempien suhdetta. Isovanhemmat voivat olla halukkaita toiseen ja haluttomia toiseen, mutta moittimalla ei parane halukkuus kumpaankaan.
Nykylasten käytännön hoitaminen on aika vaativaa, monesti kun lapset ovat ainokaisia tai kasvaneet enimmäkseen aikuisten kanssa niin hakevat huomiota aikuisilta eivätkä keksi itselleen viihdykettä. Se on epätavallista ikäihmisille. Vielä jos vanhemmat moittivat kuinka nyt ei osata viimeisintä tunteiden sanoittamista tai yksi kielletty ruokapala pilaa päivän niin en ihmettele haluttomuutta hoitaa. Jos menet muuttoavuksi ja kaveri koko ajan narisee kuinka sitä ja sitä ei saa naarmuttaa eikä edes kiitä avusta vuolaasti, haluatko mennä uudelleen kantamaan?
Näille suhteen puuttumisen harmittelijoille: voisiko oman pettymyksen ja hoitotarpeen panna sivuun ja priorisoida lapsen ja isovanhemman suhteen? Voisiko puhtaat ja ruokailleet lapset viedä "hoitoon" kun se sopii isovanhemmille, siksi aikaa kun se sopii, ja kannustaa näitä löytämään oma yhteinen hauska juttu, oli se sitten virikkeellistävää ja vanhempien mielen mukaista tai ei.
Oliko nämä kaksi yötä nyt siis vanhempiesi kanssa etukäteen sopimasi hoitoapu heinäkuulle? Vai menittekö lastesi kanssa vierailulle ja vanhempasi eivät ole ymmärtäneet, että sinä toivoisit just näiden päivien olevan niitä heidän lupaamiaan lastenhoitokeikkoja? Mietin vaan tuota ruuan riittävyyttä ja tokaisua, että vieraat kulkee ajallaan mökille lähtiessä kesken kaiken... Olitko siis etukäteen kysynyt, että "voitteko ottaa lapset XX-päiviksi, kuten lupasitte, jotta mä voin keskittyä töihini rauhassa, vai olisiko joku muu ajankohta teille parempi"?
Tutulta kuulostaa valitettavasti. Ajatus etukäteen sopimisesta on kiva, mutta ei meillä ole homma toiminut, vaikka miten olisin ennalta briiffannut. Tavallaan loogista, ettei lastenlasten kanssa osata olla, kun ei meidänkään kanssa lapsena aikaa vietetty. Muistan leikkineeni yksin pihalla tai olleeni mummolassa. Omien lasten kanssa taas kierretään paikkoja ja tehdään asioita kuten muutkin nykyajan perheet. Olen alkanut luopua siitä ajatuksesta, että saisin apua vanhemmiltani, koska lähes poikkeuksetta he aiheuttavat vain suurempaa kuormitusta.
Hahhah. AP tekee "töitä", oikein etätöitä, mutta kirjoittelee tänne metrien pituisia juttuja. Justiinsa. Kai ne isovanhemmatkin ovat vain "hoitavinaan" niitä muksuja.