Koirarotu joka ei ole kovin metsästysviettinen?

Ilta-Sanomien hauvakoneella.

ja olen sitä monesti kokeillut ja saan aina saman rodun ekaksi, vehnäterrierin! Ehkä keksi miksi kummassa?!

ketkä kuuluvat laumaan ja ketkä eivät. Meillä on sulassa sovussa kissoja ja kilpailevia vinttikoiria. Omia kissoja ei syödä, mutta varjele, saa olla naapurin kissa, jänis, lintu, orava tms todella vikkelä kintuistaan jos pihalle eksyy.



Seura- ja kääpiökoirissakin on todella monta rotua jotka ovat alunperin jalostettu metsästykseen ja se vietti on hyvin helppo kaivaa esiin.

eivät ole erityisen metsästysvietteisiä ja ovat tottuneet esim lemmikkirottiin (siis niin, että rotta voi ulkoilla lattialla ilman häkkiä koiran ollessa vieressä). Ja olen kuullut sakemannista, jonka paras kaveri oli marsu :-)



Luulisi että esim labbis tottuisi helposti, koska eihän se ole ajava koira vaan noutaja. Itse en ottaisi kanitalouteen ajavaa koiraa tai kettu/mäyrä/rottakoiria. Totta kai yhden yksilön voi onnistua kouluttamaan kaniystävälliseksi, mutta keskimäärin se voi olla paljon hankalampaa kuin jonkun muun rodun edustajan kouliminen.

Kani oli jo aika iäkäs ja äksy kun cavanpentu tuli taloon, joten saivat tutustua verkon läpi monta kuukautta, ettei kani olisi purrut itseään pienempää koiranpentua. Kun koira oli kasvanut vähän ja oppinut olemaan höntyilemättä kanin aikana ja kani taas selkeästi käyttäytyi ystävällisesti, ei enää jännittyneesti koiraa kohtaan, saivat olla yhdessä vapaasti (toki aina ihmisen silmien alla!) ja olivat lopulta niin hyvät tuttavat kuin kaksi täysin eri lajia voivat olla. Ulkona tosin kani oli aina häkkinsä ulkopuolella valjaissa, ihan jo ennenkin koiraa, mutta nyt myös siksi, ettei esim. jotakin säikähtänyt ja pensaaseen sata lasissa juokseva kani laukaisisi koirassa mitään jahtausleikkiviettiä. Tämän takia sisälläkin näitä tuli pidettyä silmällä: käsitys leikistä on niin erilainen kaneilla ja koirilla, että ainakin oma järjen valomme olisi voinut joskus innostua niin koiramaisiin leikkeihin, että olisi saanut kanilta aika pahasti turpaansa, ja kunnon puolustuspuraisu kuonoon, korvaan tai silmään olisi ollut liian suuri riski koiralle. Tämä koira ei olisi kania purrut, mutta toisinpäin olisi voinut tapahtua.



Kanista aika jätti parin vuoden kuluttua, mutta koirasta tuli ikuinen kanihöperö, joka on aivan murheen murtama tavatessaan kaneja, jotka eivät haluakaan suukotella ja olla kavereita.

ainut vietti on pitää seuraa ja sitä tekeekin sitten tehokkaasti