Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini kyselee vieläkin mitä ala-aste aikaisille kavereilleni kuuluu
24.06.2021 |
Olen nyt kolmekymppinen enkä ole edes kuullut heistä 15-20 vuoteen! Sanon myös joka kerta ärtyneenä että ei en ole nähnyt, ja pyydän että lakkaisi kysymästä. Ei kuitenkaan tottele. Seuraavalla tapaamiskerralla hän aina kysyy että no oletko nähnyt sitä ja sitä.
Mistä tuollainen johtuu? Yrittääkö hän tahallaan pahoittaa mieleni? Moni näistä kavereista siis hylkäsi minut ja alkoi kiusaamaan yläasteella, ja osan kanssa en muuten vaan ole ollut tekemisissä aikuisiällä. Asia ei juurikaan vaivaa minua nykyään, olen mennyt elämässä eteenpäin ja minulla on uusiakin kavereita joista hän ei koskaan kysy. Hänellä on ollut tapana kiusata tahallaan, nyt on muuten vähän skarpannut mutta vielä tämä asia hiertää. Miten toimia? Mietin myös että ehkä hän ei ihan tajua ajan kulumista. Olin jotain 10-vuotias kun hengasin noiden tyyppien kanssa. Onko hän jämähtänyt jotenkin siihen ajanjaksoon?
Kommentit (54)
Äitisi elämän kulta-aika oli kun hänellä oli pieniä lapsia. Kotiäiti, ei ystäviä, ammattia, harrastuksia?
Sinne hän on jämähtänyt.
Onko äitisi ÄÖ kengännumeroa pienempi? Sekin selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän rakastaa enemmän vanhoja kavereitasi kuin sinua. Sinuna pysyisin kaukana äidistäsi.
Oletko kertonut uusista kavereistasi miten paljon? Hankalaa on ventovieraiden kuulumisia kysellä.
Meidän äidillä sama. On tosi ärsyttävää ja tuo kipeitä muistoja mieleen ala- ja yläasteelta. Jouduin myös silloin hylätyksi ja kiusatuksi entisten kavereiden taholta. En päässyt joukkoon, koska en saanut niin nättejä vaatteita (köyhä), kuin ystävillä. Äitini ei myös pitänyt kys. ystävien vanhemmista. Ei ihme, että ei siitä ystävyydestä sitten tullut enää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Meidän äidillä sama. On tosi ärsyttävää ja tuo kipeitä muistoja mieleen ala- ja yläasteelta. Jouduin myös silloin hylätyksi ja kiusatuksi entisten kavereiden taholta. En päässyt joukkoon, koska en saanut niin nättejä vaatteita (köyhä), kuin ystävillä. Äitini ei myös pitänyt kys. ystävien vanhemmista. Ei ihme, että ei siitä ystävyydestä sitten tullut enää mitään.
Ja olen myös päässyt elämässä eteen päin. En enää välitä ja muutenkin olen aika introvertti. En kaipaa ystäviä liikaa. Riittää esim. vain yksikin. Teini-ikäiselle tietnkin ystävät on tärkeitä ja teini-iässä onneksi 9-luokalla ja lukiossa sitten sain paljon ystäviä, että sillä tavalla kaikki ok. Mutta en heihinkään ole enää yhteydessä, kun elämä on vienyt kaikkia ympäri maailmaa ja siihen aikaan kun olin nuori ei ollut vielä facebookkia jonka kautta olisi voinut pitää yhteyttä vaikka olisi muuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kertonut uusista kavereistasi miten paljon? Hankalaa on ventovieraiden kuulumisia kysellä.
En ole kauheasti jutellut heistä, koska kaikkea mitä kerron hänelle hän käyttää minua vastaan jotenkin myöhemmin, joten teini-iässä sulkeuduin ja lakkasin kertomasta kuulumisiani tarkemmin. Yhdestä nykyisestä kaverista olen puhunut, ja hänestä hän aina uteleekin noiden lapsuusaikaisten lisäksi. Miksi hän edes haluaa tietää kavereideni kuulumisia, kun ei ole koskaan heitä tavannut? Ei ole tainnut noita ala-asteaikaisia kavereitaan nähdä kuin ohimennen silloin aikanaan. Ja tosiaan saattaa ihan kesken keskustelun huokailla että voi harmi kun se ja sekin teki sitä tai tätä, en enää edes tiedä miten reagoida kun ärtymys ei tehoa. Elämässäni on tapahtunut niin paljon tuon jälkeen ja ala-aste alkaa ihan unohtua jo. Paitsi aina kun käyn äitini luona kylässä hän yhtäkkiä alkaa puhumaan niistä ajoista.
Mun äiti kyselee myös. Ja pienellä paikkakunnalla oikein rakastaa juoruta just näitä näin sen Mäkisen Maijan kaupassa, oli lihonnut ihan hirveesti ja ajoi vanhalla Volvolla. Tai oliko se MM semmonen miestennielijä jo silloin nuorena. Muistatko sä tämmöstä Virtasen Pekkaa kouluajoilta? Sen isän firma on menny konkurssiin ja sen siskolla on kolmen eri miehen kanssa lapsia.
Välillä tekisi mieli huutaa et mua ei kiinnosta, ei *itku yhtään kiinnosta 30 vuotta vanhat ihmiset, jotka kävi ehkä samaa koulua. Mut ei sama levy päällä aina kun nähdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sama "ongelma", tosin kyselijänä molemmat vanhemmat. "Mitä sille X:lle kuuluu? Oletko ollut Y:n kanssa yhteyksissä?" No en ole ollut 9. luokan kevätjuhlan jälkeen enkä enää koskaan halua ollakaan, kiitos kysymästä.
En siis osaa ihmeemmin neuvoa sinua ikävä kyllä, mutta meitä on muitakin...
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti kyselee myös. Ja pienellä paikkakunnalla oikein rakastaa juoruta just näitä näin sen Mäkisen Maijan kaupassa, oli lihonnut ihan hirveesti ja ajoi vanhalla Volvolla. Tai oliko se MM semmonen miestennielijä jo silloin nuorena. Muistatko sä tämmöstä Virtasen Pekkaa kouluajoilta? Sen isän firma on menny konkurssiin ja sen siskolla on kolmen eri miehen kanssa lapsia.
Välillä tekisi mieli huutaa et mua ei kiinnosta, ei *itku yhtään kiinnosta 30 vuotta vanhat ihmiset, jotka kävi ehkä samaa koulua. Mut ei sama levy päällä aina kun nähdään.
Joo juuri tällaista. Äitini asuu myös pienellä paikkakunnalla. Hän ei jotenkin käsitä että minua ei kiinnosta ollenkaan noin vanhat asiat, ja vielä jotkut tyypit jotka kohteli ikävästi.
Mutta miten toimia. Hän ei selvästikään muutu, ja minua rasittaa aina ärsyyntyä ja suuttua kun se on turhaa ja sama toistuu aina. Kuinka toimia jatkossa? Vaihtaa aihetta? Olla hiljaa? Kävellä pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini teki samaa pitkään, nykyään ei liiemmin enää kysele aiheesta. En kokenut sitä loukkaavana mutta aika omituisena kyllä. Miksi häntä kiinnostaa niin paljon joidenkin ala-asteaikaisten luokkakavereideni, joiden kaikkien kanssa en varsinaisesti edes ollut kaveri, kuulumiset? Välillä häneltä tuli muitakin outoja kommentteja kuten silloin, kun ensimmäisen poikaystäväni "Mikon" pikkusiskon kuolinilmoitus sattui yllättäen silmiin paikallislehdessä. Totesi, että eivätpä ne "Mikko" ja "Matti" (exän veli) ole nekään ketään löytäneet, kun ilmoituksessa oli vain niiden nimet. Luulen asian johtuneen siitä, että äitini elämässä ei ole oikein koskaan ollut mitään omaa vaan hän on etsinyt pääasiassa muista ihmisistä elämälleen täytettä ja halunnut elää muiden ihmisten kautta.
Minä olen jo yli 40 ja äitini kyselee samalla tavalla sellaisten kavereiden perään joita mulla oli noin 10-vuotiaana. Yhden kanssa olen silloin tällöin tekemisissä ja hänen kuulumisiaan kerron, mutta muista en tiedä enkä edes halua tietää. Olen pohtinut mistä tuo johtuu enkä ole keksinyt syytä. Ei äitini itsekään ole tekemisissä lapsuudenystäviensä kanssa, kaveeraa vaan entisten työkavereiden, naapurien ja sukulaisten kanssa. En ole huomannut mitään dementiaan viittaavaa, on teräväpäinen ja aktiivinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi kaverini on tuollainen. Kun hän on kerrankin käsittänyt jotain pohjimmiltaan varsin erilaisista elämistämme, hän takertuu siihen. Kyselee esimerkiksi jatkuvasti työpaikastani, josta olin 25-vuotiaana, että olenko vielä siellä. Olen yli kymmenen vuotta jo vastannut "en ole enää".
Hän on ollut käytännössä koko työuransa samassa paikassa, joten ei osaa nähdä, että joku toinen tekee toisella tavalla.
Vastaa äidillesi, että jokainen on heittänyt henkensä. Ihan jokainen. Vastaa samalla tavalla joka kerta, eiköhän kohta lakkaa kyselemästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaverini on tuollainen. Kun hän on kerrankin käsittänyt jotain pohjimmiltaan varsin erilaisista elämistämme, hän takertuu siihen. Kyselee esimerkiksi jatkuvasti työpaikastani, josta olin 25-vuotiaana, että olenko vielä siellä. Olen yli kymmenen vuotta jo vastannut "en ole enää".
Hän on ollut käytännössä koko työuransa samassa paikassa, joten ei osaa nähdä, että joku toinen tekee toisella tavalla.
Miksi hän kyselee juuri tuosta työpaikasta? Olitteko silloin molemmat saaneet ekan työnne? Minkä ikäisiä olette nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti kyselee myös. Ja pienellä paikkakunnalla oikein rakastaa juoruta just näitä näin sen Mäkisen Maijan kaupassa, oli lihonnut ihan hirveesti ja ajoi vanhalla Volvolla. Tai oliko se MM semmonen miestennielijä jo silloin nuorena. Muistatko sä tämmöstä Virtasen Pekkaa kouluajoilta? Sen isän firma on menny konkurssiin ja sen siskolla on kolmen eri miehen kanssa lapsia.
Välillä tekisi mieli huutaa et mua ei kiinnosta, ei *itku yhtään kiinnosta 30 vuotta vanhat ihmiset, jotka kävi ehkä samaa koulua. Mut ei sama levy päällä aina kun nähdään.Joo juuri tällaista. Äitini asuu myös pienellä paikkakunnalla. Hän ei jotenkin käsitä että minua ei kiinnosta ollenkaan noin vanhat asiat, ja vielä jotkut tyypit jotka kohteli ikävästi.
Mutta miten toimia. Hän ei selvästikään muutu, ja minua rasittaa aina ärsyyntyä ja suuttua kun se on turhaa ja sama toistuu aina. Kuinka toimia jatkossa? Vaihtaa aihetta? Olla hiljaa? Kävellä pois?
Pikkupaikkakunnalla ikänsä asuneet sukulaiset tekee juuri tuota. Kun näiden tuttavat on pysyneet samoina ala-asteelta eläkkeelle, ei käsitetä ettei kaikki näe viikottain sitä kassa-Mirjaa joka oli samalla luokalla tai naapuri-Eeroa, joka oli Mirjan veljen kaveri rinnakkaisluokalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaverini on tuollainen. Kun hän on kerrankin käsittänyt jotain pohjimmiltaan varsin erilaisista elämistämme, hän takertuu siihen. Kyselee esimerkiksi jatkuvasti työpaikastani, josta olin 25-vuotiaana, että olenko vielä siellä. Olen yli kymmenen vuotta jo vastannut "en ole enää".
Hän on ollut käytännössä koko työuransa samassa paikassa, joten ei osaa nähdä, että joku toinen tekee toisella tavalla.
Miksi hän kyselee juuri tuosta työpaikasta? Olitteko silloin molemmat saaneet ekan työnne? Minkä ikäisiä olette nyt?
Koska hän on ollut sen firman asiakkaana. :D On siis joku tarttumapinta siihen.
Olen senkin jälkeen ollut sellaisilla palveluntarjoajilla, joiden palveluita hän on käyttänyt, ja olen ammattiosaamiseni perusteella mm. neuvonut häntä niissä asioissa. Hänellä ei vaan mahdu päähän, että en ole enää Saunalahden aspassa töissä.
Minun äidillä vain meni hermot kun en kuudennella luokallakaan vielä muistanut luokkakavereideni nimiä. Eipä niistä voi kysyäkään kun olen kaikista "ai kuka? ". Oikeasti en tunne ketään. Vuosia sitten joku outo nainen istui viereeni bussissa selittämään kouluajoistamme ja tunsi minut nimeltäkin. Kuka lie. Oli ikäluokkaani kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla dementiaa?
Jos ei ole, niin voisi kyllä esittää epäilyksen äidille josko loppuisi utelut.
Alue: Aihe vapaa
Voiko olla dementiaa?