Parhaat ja pahimmat puolet yksinhuoltajana olemisessa?

niitä ihania hetkiä lapsen kanssa. Surut voi jakaa niin monen muun kanssa, mutta kukaan ei välitä lapsestaan niin kuin vanhemmat. Vastuu ja väsymys, rahan riittävyys. Huoli lapsesta ja mitä tapahtuu hänelle, jos itse joutuu esim auto-onnettomuuteen. Olet kokoajan jonkun ulkopuolisen arvosteltavana. Tyyliin: lapsi mankuu karkkia, koska ei isää taloudessa.



Hyvät puolet: Vastuu(niin tämä on molempia), helppo päättää asioita nopeasti, vastaa itse kasvatuksesta ja tietenkin kaikki hyvät asiat, jotka lapsiperheeseen liittyy.

valtaviin mittasuhteisiin, kun ei voi kertoa sitä murhetta kenellekkään. (Joo, mä olen niitä tyyppejä, jotka eivät rasita muita omilla ongelmillaan)...



Rahan riittämättömyys



Se, että lapset, etenkin poika tarvisi miehen mallia. Toki tyttökin, mutta ei mielestäni NIIN kipeästi, kuin poika. Meillä tapaavat kyllä isäänsä joka toinen vkl, mutta enemmän saisi olla miesseuraa tarjolla.



Asenne meitä yh-äitejä kohtaa syö välillä pahasti. Toisaalta, olen kasvattanut lapseni ja saan aina hyvää palautetta, se tekee sen, että on myös aika kiitollistakin :)



Sanotaan näin, että jos suhteella mitään mahdollisuutta kestää, niin älä eroa.

Kun olet yh olet yksin vastuussa lasten koulunkäynnistä, kuljetuksista, kasvattamisesta, vaate-, harrastus-, jne hankinnoista.

mie kerron =) Vai nähäänkö tuossa pihalla?

Kivointa on kun saa pelata tyttömme kanssa futista eikä vaimoni (rakas sellainen) tule valittamaan, että futis ei sovi tytölle. Negatiivista on se, kun vaimoni on pitkiä aikoja pois kotoa ja välillä tulee tunne, että en osaa kunnolla kasvattaa lastani. Mutt hyvin on tähän asti pärjäilty.

jatkuva uhkaaminen asiantuntijoilla, jos sanoo olevansa väsynyt- vaikka onhan tavisvanhemmatkin väsyneitä ajoittain

mutta järkytyin tästä kommentista!

Kivointa on kun saa pelata tyttömme kanssa futista eikä vaimoni (rakas sellainen) tule valittamaan, että futis ei sovi tytölle. Negatiivista on se, kun vaimoni on pitkiä aikoja pois kotoa ja välillä tulee tunne, että en osaa kunnolla kasvattaa lastani. Mutt hyvin on tähän asti pärjäilty.

kenellekään. Jos hyvä tukiverkosto muuten, ei yh:na olemisessa ole mitään ihmeellistä. Lapset saattaa nähdä isäänsä jopa useammin kuin joidenkin kotona olevaa isää. Ja rahat on aina riittäneet. On jopa varaa pitää hyvää autoakin;)

tarvitse kysellä kenenkään mielipidettä siinä, kuinka lasten kanssa päivänsä viettää, eikä tarvitse kuunnella ukon mäkätystä mistään. Eikä tarvitse riidellä (kuin satunnaisesti lapsiin liittyvistä asioistam usein puhelimitse sekin). Arki on paljon helpompaa, kun ei ole huonoa parisuhdetta taakkana! Oma olo on hyvä ja "kevyt".



Huonoja puolia sitten taas on - paljon. Kaikki pitää hoitaa itse, jos lähipiirissä ei ole apuvoimia. Ei voi reaaliaikaisesti jakaa iloja ja murheita lapsista kenenkään kanssa ja vaikka voisi, harva on jutussa yhtä paljon mukana kuin lapsen toinen vanhempi; tästähän täällä on jo kirjoitettukin. Vastuu painaa ajoittain ja myös huoli siitä, että itselle tapahtuu jotakin ikävää ja lapset jäävät yksin (vaikka vain muutamaksi tunniksi, puhumattakaan pidemmäksi aikaa).



Kaiken kaikkiaan sanoisin kuitenkin, että omalla kohdalla yksinhuoltajuudessa hyviä puolia on ollut enemmän kuin huonoja. Ja lapsilla on jonkinlainen suhde isäänsä kuitenkin, vaikka isä onkin vastuuton, selkärangaton luuseri.

Enkä ketään viereen kuorsaamaan.

Mutta joku pitäis olla, kenelle kiukutella:)

köyhän ukon kanssa