Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pakko myöntää, olen ollut väärässä!

Vierailija
22.08.2009 |

Kyseessä murkku jolla todella paha murrosikä. Tuntuu että mikään ei auta, käyttäytyy suunnilleen miten haluaa ja on suustaan kamala. Ennen aina ajattelin että kyllä nyt jokainen vastuullinen vanhempi saa kuriin yhden kakaran. No, tilanne on se että eipä vaan saa kaikissa tapauksissa. Esim. tää meidän tyttö on ei vaan välitä.

Nyt on tilanne se että en ole edes varma voiko se asua kotona jos meno on mitä on ja kielenkäyttö. Tuntuu että ainoa vaihtoehto on "luopua" tosta lapsesta.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
22.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitä se on, kun siitä onkin vähän vastusta.



Joillakin sitä vastusta on enemmän jo aiemmin, eikä murrosikä sitten tosiaan tunnukaan niin isolta jutulta. Tai lapsen ei tarvi enää murrosiässä vastustaa niin kovasti, jos on sitä jo aiemmin tehnyt.



Nyt sun pitää vain vastata riittävästi. Periksi antaminen on just se, mitä ei pidä tehdä. Pidä pintasi.

Vierailija
2/3 |
22.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen ollut tosi kamala murkkuikäinen. Pistin viimeiseen saakka vastaan vanhemmilleni, enkä usko että olisin ikinä luovuttanut vaikka vanhemmat olisivat tehneet mitä. Minulla oli täysin selvät sävelet jo 16 vuotiaana ja pidin pääni vaikka muut sanoivat mitä. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu pahalta, kun äitini "hylkäsi" minut ja antoi vaan mennä. Mutta en keksi itsekään mitä minun kanssani olisi voinut tehdä. Ei mitään.



Ihan hyvin olen elämässäni pärjännyt ja koen olevani aika fiksu ihminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
22.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitä se on, kun siitä onkin vähän vastusta. Joillakin sitä vastusta on enemmän jo aiemmin, eikä murrosikä sitten tosiaan tunnukaan niin isolta jutulta. Tai lapsen ei tarvi enää murrosiässä vastustaa niin kovasti, jos on sitä jo aiemmin tehnyt. Nyt sun pitää vain vastata riittävästi. Periksi antaminen on just se, mitä ei pidä tehdä. Pidä pintasi.

Tyttö oli ennen ihan erilainen, ns. helppo lapsi. Tiedän että kyse on nyt murrosiästä ja hormonimyrskyistä ja että kapinointi kuuluu ikään. Mutta ei tää ole helppoa meillekään. Vaikka mitä yrittää tuntuu että mikään ei auta ja mikään ei ole hyvä.

Eihän tää kestä kauan? Please, kertokaan te joilla on jo kokemusta! Eihän tää voi ikuisuuksia kestää? saanko koskaan enää sitä "vanhaa" lasta takaisin, ja vaikuttaako tää alituinen tappelu meidän väleihin tulevaisuudessa? tuntuu että lapsi vihaa meitä :(

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi yhdeksän