Mikä kirja/elokuva/jne. ei ollutkaan aikuisena niin hyvä kuin muistit?
Kysymys otsikossa ja aloitan omalla kokemuksellani:
Yritin katsoa Twilightia uudestaan, mutta oli pakko jättää ensimmäinen elokuva kesken kun se oli niin kammottava. Olisi pitänyt jättää katsomatta, niin muistikuva ihanasta Edwardista ei olisi särkynyt.
Muita?
Kommentit (17)
Terminator 2
Ykkösosa on niin paljon parempi. Ennen oli toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Titanic
Ärsyttää kun siinä on käytetty tehosteena siellä täällä sitä iMacin vihreää, mikä oli muotiväri 1998-aikoihin. En muista värin virallista nimeä, mutta tiedätte varmaan mistä on kyse.
Kaikki nu metalli, tosi yksinkertaista joka peitetty jyminällä.
Thelma ja Louise -elokuva. Tykkäsin tosi paljon silloin 1990-luvulla, kun se tehtiin, mutta nyt se ei enää tunnu radikaalilta.
Toki ymmärrän, että naisen rooli/ mahdollisuudet elämässä on ajan kuluessa muuttuneet (vrt. amerikkalainen kotirouva) mutta jotenkin vaan haluaisin huutaa Thelmalle, että tee elämällesi jotakin/ kehitä itseäsi/ mikä pakko sinun on siellä kotona kyhjöttää päivät pitkät ja odottaa miehen työpäivän loppumista kuin kuuta nousevaa.
Ledgerin Jokeri ja Craigin Bondit... ei ei :D
Päättymätön tarina. Se oli aivan taianomainen lapsena ja aikuisena tosi tylsä.
Vastaavasti taas Labyrintti on edelleen yhtä ihana kuin lapsenakin.
Piano elokuva. Lapseni mun lemppari ja vasta ku katsoin sen niin mietin että mitä h***n kuraa tämä on.
Hohto hohhoijaa miten pitkästyttävä
Ghostbusters 2. Nauratti nolla kertaa.
Neiti etsivä kirjat.
Rakastin niitä lapsena ja lainasin usein kirjastosta.
Törmäsin kirpparilla pariin sarjan kirjaan jotka lapsena olivat lempikirjojani kys. sarjasta ja päätin ostaa ne lapsuuden muistojen vuoksi. Eivät olleet ollenkaan niin hyviä kun muistelin niiden olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Titanic
Ärsyttää kun siinä on käytetty tehosteena siellä täällä sitä iMacin vihreää, mikä oli muotiväri 1998-aikoihin. En muista värin virallista nimeä, mutta tiedätte varmaan mistä on kyse.
Leon poikabänditukka on myös liian ysäriä historialliseen elokuvaan.
Luin Spoon River Anthology -kirjan joskus 80-luvulla ja kehuin sitä vuolaasti viime vuosiin saakka. Lopulta, oman kehuni pauloissa, ostin kirjan omakseni. En kerta kaikkiaan tajua, mikä siinä on kiehtonut minua niin kovasti, että yleensä runoutta ja sen kaltaista kerrontaa kaihtavana olen ihastunut siihen vuosikymmeniksi.
Lukiolaisena olin hyvin vaikuttunut, kun luin Hessen Arosuden. Varmaan moni, moni muukin on tuntenut samoin. Luin sen sitten kymmenen vuotta myöhemmin uudestaan, ja tunne oli lähinnä hoh hoijaa, mikä tässä nyt niin ihmeellistä oli. Nyt kiinnostaisi pala siihen, kun ensimmäisestä lukukerrasta on yli 40 vuotta.
Tatin elokuva Enoni on toista maata, on joka katsomisen jälkeen yhä tylsempi ja tylsempi. Enää en viitsi sitä katsoa, kun seuraavan kerran tulee televisiosta.