Miten muuttuisin sellaiseksi ihmiseksi, että saisin ihmisiä elämääni?

Mulla oli joskus 10 vuotta sitten sellainen suhde, jossa oli läheisyyttä ja seksiäkin, pusuja ja haleja, ja nautin siitä valtavasti. Tosin kaikki harvat exäni ovat sitten muuttuneet joko väkivaltaisiksi tai pettäneet, joten ero oli melkeinpä väistämätön asia. Kun täytin 35, flaksini muuttui todella huonoksi, enkä ole enää tavannut ketään missään.

Paras kaverinikin hylkäsi minut haukkumisen ja uhkailun päätteeksi ja olen päätynyt kiusatuksi muutenkin. Ainoa tapa kommunikoida on chattaily toisinaan ja keskustelupalstat. Mitään kosketusta en ole kokenut vuosikausiin.

Tinder?

Mulle kävisi siis nainen tai mies, ikähaarukassa 30-65 vuotta. Ei tarvitse olla perinteisellä tavalla komea tai kaunis. Kunpa joku vain kadulla pyytäisi treffeille, niin se olisi siinä mun puolestani. En edes jaksaisi enää odotella enempää. Olen hoikka, perusterve, siedettävän näköinen (en kuitenkaan missitasoa), feminiininen ja ystävällinen, raitis ja elätän itse itseni. En vain kelpaa kenellekään, en edes kaveriksi.

Aloita jostakin auttamistyöstä, missä saisit olla ihmisten lähellä.

Apua tarvitaan, pyyteetöntä sellaista. Vaikka vanhusten ulkoiluttaminen.

Tulisi niitä ihmiskontakteja. Ne ovat tärkeitä, kuten kerrot.

Tai mene johonkin vapaaehtoistyöhön mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Tinder?

En uskalla mennä sinne. Ahdistaa jo etukäteen kaikki pettymykset, pakit tai joku valikoiminen ihmisten välillä jopa. Olisi helpompaa vain tavata yksi kiva ihminen ja tutustua lisää. Mulle riittää YKSI kiva mies tai nainen Uudeltamaalta (tai valmis muuttamaan tänne) ikähaarukassa 30-65 vuotta. Enempää en jaksa alkaa tapailla ja säätää mitään.

Usein heikko itsetunto on lopulta suurin este. Ellei hyväksy itseään ensin, eivät muutkaan oikein voi.

Pohdiskele suhdetta itseesi siis.. Sanon tämän omasta kokemuksesta.

... jatkan... kun keksityt johinkin muuhun asiaan kuin omaan napaasi ja johonkin kuvittelutavoittelumieheen, niin luonnostaan sinusta tulee omia piirteitä esiin. Ne tulee tekemällä. Mistä sinä olet kiinnostunut (muusta kuin miehestä)?

Olet tällä hetkellä niin jumissa tuon oman itsesi tuomitsemisen kanssa.

Sinä

Olet just hyvä.

Nosta katse ja ajatus vähän kauemmas itsestäsi. Katso kysy kuka tarvitsisi apua.

Etsi.

Ole utelias. Sinne vaan.

❤️

Käytät melko vahvoja sanoja: halveksintaa, vihamielisesti... Ettet nyt vain ylitulkitsisi ja liioittelisi ihmisten suhtautumista.

Ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin lähestyä ihmisiä, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Voit kuitenkin tehdä lähestymisestä helpompaa. 

Onko elämäntilanteesi sellainen, että sinulla olisi aikaa uudelle harrastukselle ja/tai vapaaehtoistoiminnalle? Harrastukset ovat luontevia paikkoja uusien tuttavien hankintaan, ja kun tekee jotain yhdessä, siinä tulee väkisinkin juteltua muiden samanmielisten kanssa. On myös hyvin mahdollista, että muutkin harrastuksen aloittaneet kaipaavat seuraa. 

Riippuen vähän siitä missä asut, SPR:llä on usein ja varsinkin nyt pandemia-aikaan erilaisia tehtäviä, kuten pandemiavastaanottoa rokotuspisteillä, ruokajakelussa avustamista ja kesäleirien ohjaamista. Varmasti muitakin hyväntekeväisyysjärjestöjä löytyy, SPR:stä on itsellä kokemusta. 

Olet ripustautuja, josta ei pääse eroon ilman väkivaltaa.

Älä tuppaudu! Mikään ei ole niin kamalaa kuin joku harrastuskaveri, joka toisella harrastekerralla esittää, että mennään kahville, olisi kiva jutella. Silloin ryntään hurjaa vauhtia pakoon. Jos suostuu, ei pääse irti kuin olemalla todella ilkeä.

Lue Karla Niemisen Olet hyvä tyyppi kirja. On mielestäni opas juuri tuollaiseen tilanteeseen.

Sitten vielä kuulostaa erikoiselta että kaikki exät väkivaltaisia jne. Liikutko huonoissa piireissä? Uskalla vaatia enemmän! Itsellä oli nuorempana samaa vikaa, ja vasta vanhempana tajuaa paremmin. Mulla oli esimerkiksi henkisesti väkivaltainen työtön mies, ihan nahjus. Mutta oli olevinaan henkevää. Hän dissasi mm. yliopisto-opintojani. Nykyään kun mietin, niin mehän oltiin ihan eri sosiaaliluokasta. Hän ihannoi ihan erilaista elämää ja tyyppejä kuin minä, räppäreitä jne. Itse olen enemmän sellainen runotyttö ollut. Nykyään seurustelen ihan erilaisen miehen kanssa, sellaisen joka on kuin minä. Tosi vihamieliset ihmiset on usein jotain elämäänsä tympiintyneitä ihmisiä jotka purkaa sen muihin, heikkoihin, erilaisiin, vaihda siis seuraa. Oli vähän samaa vikaa nuorena. Kaverini olivat teiniäitejä yms, ja minua kiusattiin siinä porukassa. Kun vaihdoin fiksumpaan seuraan olen saanut olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Sitten vielä kuulostaa erikoiselta että kaikki exät väkivaltaisia jne. Liikutko huonoissa piireissä? Uskalla vaatia enemmän! Itsellä oli nuorempana samaa vikaa, ja vasta vanhempana tajuaa paremmin. Mulla oli esimerkiksi henkisesti väkivaltainen työtön mies, ihan nahjus. Mutta oli olevinaan henkevää. Hän dissasi mm. yliopisto-opintojani. Nykyään kun mietin, niin mehän oltiin ihan eri sosiaaliluokasta. Hän ihannoi ihan erilaista elämää ja tyyppejä kuin minä, räppäreitä jne. Itse olen enemmän sellainen runotyttö ollut. Nykyään seurustelen ihan erilaisen miehen kanssa, sellaisen joka on kuin minä. Tosi vihamieliset ihmiset on usein jotain elämäänsä tympiintyneitä ihmisiä jotka purkaa sen muihin, heikkoihin, erilaisiin, vaihda siis seuraa. Oli vähän samaa vikaa nuorena. Kaverini olivat teiniäitejä yms, ja minua kiusattiin siinä porukassa. Kun vaihdoin fiksumpaan seuraan olen saanut olla rauhassa.

Ja nyt jos joku vetää herneen nenään niin en voi oikein mitään sille. Näillä asioilla on näköjään väliä, vaikka nuorempana ajattelin että ei ole. Olen kotoisen pieneltä paikkakunnalta jossa kaverustui sen kanssa ketä oli lähellä. Ehkä se ei ole aina hyvä ratkaisu, ainakaan jos toinen ei kohtele hyvin. Seurasin omia unelmiani muualle.

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaa, niin ensimmäinen askel löytää lisää ihmisiä elämääsi on lakata stressaamasta asiasta. Keskity miettimään sitä, millaisia ihmisiä haluat elämääsi lisää. Suurin virhe, minkä moni yksinäinen (ml. allekirjoittanut) on tehnyt on se, että niiden ihmisten suhteen ei ole ollut riittävän valikoiva. Tämän seurauksena omaan elämääni ujuttautui mm. vahvasti narsistisia ihmisiä, vakavasti päihde- ja mielenterveysongelmaisia sekä henkisesti aivan eri tasolla olevia, jotka etsivät minusta jonkinlaista pelastajaa itselleen. Ympäröivä maailma jaksaa alleviivata sitä, että ihmissuhteita pitää olla mutta niillä ei tee mitään, mikäli ne eivät ole hyviä ihmissuhteita. Epäterveet ja toimimattomat ihmissuhteet vain huonontavat elämänlaatua entisestään.

Kehottaisin sinua myös rakentamaan omanarvontunteesi muiden seikkojen kuin ihmissuhteiden lukumäärän tai sen, tykkäävätkö ihmiset sinusta, ympärille. Mikään ihmissuhde ei ole ikuinen etkä voi tehdä ketään onnelliseksi. Voit vaikka hakea taivaalta ne kuuluisat kuusi kuuta ja Saturnuksen renkaat, ja toinen voi silti suuttua sinulle, ghostata sinut tai alkaa levitellä sinusta perättömiä juttuja ympäriinsä. Ihmissuhteisiin liittyy aina pieni arvaamattomuuden elementti ja jos ripustat itsetuntosi ja -arvostuksesi muiden ihmisten reaktioihin ja mielipiteisiin, teet karhunpalveluksen itsellesi.

Jos englanti sujuu sinulta, niin suosittelen sinua vilkaisemaan Natalie Luen Baggage Reclaim -blogia sekä kuuntelemaan samannimistä podcastia. Hänellä on erittäin teräviä ja käyttökelpoisia huomioita ja vinkkejä kaikenlaisiin ihmissuhteisiin liittyviin pulmiin liittyen. Vaikka hän puhuu asiat suoraan, hän on myös näkemyksellinen ja myötätuntoinen ja hänen materiaalistaan puuttuu sellainen ikävä "ota itseäsi niskasta kiinni" -eetos, mihin välillä valitettavasti törmää kaikenlaisten "ihmissuhdevalmentajien" kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Olet ripustautuja, josta ei pääse eroon ilman väkivaltaa.

Niinkö? Itse olin aloitteellinen erossa. Mikä tekee minusta sellaisen, että kukaan ei halua olla kanssani mukavalla ja miellyttävällä tavalla? Olen oikeasti hyvin passiivinen ja melko hiljainen ihmisten seurassa. Oma äitini sanoo juuri noin, että olen ahdistava, ripustautuva ja liian kiinnostunut muiden seurasta. Käytännössä vietån kuitenkin kaiken vapaa-aikani yksin, enkä ole aloitteellinen ihmisiä kohtaan. Ilmeisesti vähäinenkin kontakti suunnastani koetaan siis ahdistavana.

Äitini haukkui minua läheisriippuvaiseksi, kun vanhempani erosivat ja näin äitiäni pitkästä aikaa 13-vuotiaana (häntä ahdisti se, kun halusin jutella ja halata). Kuitenkaan käytännössä minulla ei ole ainoatakaan ystävää tai edes kavereita, enkä tapaa koskaan ketään, enkä soita muille kuin isälleni kerran viikossa-kahdessa, niin siinä mielessä väite on epäreilu mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Älä tuppaudu! Mikään ei ole niin kamalaa kuin joku harrastuskaveri, joka toisella harrastekerralla esittää, että mennään kahville, olisi kiva jutella. Silloin ryntään hurjaa vauhtia pakoon. Jos suostuu, ei pääse irti kuin olemalla todella ilkeä.

Viimeksi menin juttelemaan harrastuskaverille teini-ikäisenä. En mene ikinä missään juttelemaan ihmisille. Tervehdin ehkä ujosti, mutta siinä kaikki. Millä perusteella tuppaudun ihmisten seuraan? Ilmeisesti haaveeni tekevät minusta pahan.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävisi siis nainen tai mies, ikähaarukassa 30-65 vuotta. Ei tarvitse olla perinteisellä tavalla komea tai kaunis. Kunpa joku vain kadulla pyytäisi treffeille, niin se olisi siinä mun puolestani. En edes jaksaisi enää odotella enempää. Olen hoikka, perusterve, siedettävän näköinen (en kuitenkaan missitasoa), feminiininen ja ystävällinen, raitis ja elätän itse itseni. En vain kelpaa kenellekään, en edes kaveriksi.

Ei varmaan jaksakkaan. Vaikutat todella rasittavalta ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten vielä kuulostaa erikoiselta että kaikki exät väkivaltaisia jne. Liikutko huonoissa piireissä? Uskalla vaatia enemmän! Itsellä oli nuorempana samaa vikaa, ja vasta vanhempana tajuaa paremmin. Mulla oli esimerkiksi henkisesti väkivaltainen työtön mies, ihan nahjus. Mutta oli olevinaan henkevää. Hän dissasi mm. yliopisto-opintojani. Nykyään kun mietin, niin mehän oltiin ihan eri sosiaaliluokasta. Hän ihannoi ihan erilaista elämää ja tyyppejä kuin minä, räppäreitä jne. Itse olen enemmän sellainen runotyttö ollut. Nykyään seurustelen ihan erilaisen miehen kanssa, sellaisen joka on kuin minä. Tosi vihamieliset ihmiset on usein jotain elämäänsä tympiintyneitä ihmisiä jotka purkaa sen muihin, heikkoihin, erilaisiin, vaihda siis seuraa. Oli vähän samaa vikaa nuorena. Kaverini olivat teiniäitejä yms, ja minua kiusattiin siinä porukassa. Kun vaihdoin fiksumpaan seuraan olen saanut olla rauhassa.

Exiäni on kolme kappaletta. Ensimmäinen petti vuosikausia, toinen pahoinpiteli ja uhkasi aseella (hän oli älykäs, mutta hyvin impulsiivinen luonteeltaan sekä traumatisoitunut). Viimeisin exäni nöyryytti ja pahoinpiteli useita kertoja, mutta on älykäs, sosiaalinen ja menestynyt. Tutustumisaika noiden kaikkien kolmen kanssa oli melko lyhyt, eikä minulla ole koskaan ollut kaveripiiriä, jonka kanssa pohtia puolisovalintoja ja kukaan läheinen ei nähnyt heitä tai varoittanut mitenkään.

Olen ollut tosi yksin noissakin tilanteissa. Ehkä osin on kyseessä sattuma tai sitten he olivat sinkkuja juuri siksi, kun luonne oli niin vaikea, vaikka he kaikki kolme olivat komeita, sosiaalisia ja älykkäitä. Nimittäin en ole koskaan teininä tai parikymppisenä seurustellut ikäiseni kanssa, enkä siis ole koskaan seurustellut ikäiseni nuoren miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävisi siis nainen tai mies, ikähaarukassa 30-65 vuotta. Ei tarvitse olla perinteisellä tavalla komea tai kaunis. Kunpa joku vain kadulla pyytäisi treffeille, niin se olisi siinä mun puolestani. En edes jaksaisi enää odotella enempää. Olen hoikka, perusterve, siedettävän näköinen (en kuitenkaan missitasoa), feminiininen ja ystävällinen, raitis ja elätän itse itseni. En vain kelpaa kenellekään, en edes kaveriksi.

Ei varmaan jaksakkaan. Vaikutat todella rasittavalta ihmiseltä.

Voisitko perustella lisää? En nimittäin ihan oikeasti tiedä, mikä minussa on vikana, vaikka olen yksikseni pohtinut asiaa vuosikaudet. En tiedä, miten muut kokevat minut.