Onko/oliko äidilläsi erikseen "kotiminä" ja "julkinen minä"?

Mistä tiesit miten äitisi tai isäsi käyttäytyivät töissä? Useimmilla on koti- ja työminä erikseen.

Oli

Minun äidilläni on. Kotona oli todella ilkeä ja sai aivan käsittämättömiä raivareita, jotka saattoivat alkaa ihan pikkuasioista ja jatkua jopa tunteja. Ja käytti myös fyysistä väkivaltaa.

Kun olimme kodin ulkopuolella, hän oli kuitenkin ns. hyvä äiti. Kukaan ei tuntunut tajuavan mitään, koska äiti onnistui antamaan itsestään niin hyvän kuvan ja on vieläpä lastentarhaope.

On. Ulkona oli aivan eri ihminen. Kotona saattoi saada raivarin ihan mistä vaan. Välillä edelleen vaikka hänellä on jo ikää, saattaa puhelimessa haastaa riitaa jostain syystä. Yleensä se on että joku asia suututtaa hänen miehessään. Ja purkaa sen minuun. Mutta hän aina kiistää että hän on ollut riidanhaluinen. Olen muka ymmärtänyt väärin.

Kotona raivohullu hirviö, julkisesti maailman avulian ja herttaisin ihminen. 🤮

Oli ja on. Mikä kumma siinä on että äidit niin monet ovat tuollaisia :/

Kyllä ja juuri tuolla kuvaamallasi tavalla! Äitini oli julkisesti muka kultturelli hienohelma, joka brassaili jollain taidetietämyksellään. Kotona ei kyllä todellakaan seurannut mitään taide-elämää vaan ihan kaikkea muuta :D

Äitiä näin harvoin muiden ihmisten kanssa, mutta hän oli ihan erioloinen, hymyili ja oli mairea. Ei hän nyt kuitenkaan mikään hirviö ollut muuten. Semmoinen mököttäjä.

Olin nuorena samassa työpaikassa isäni kanssa. Se oli järkytys. Siellä hän oli niin iloinen ja sosiaalinen. Kotona häneen ei saanut mitään kontaktia. Hän korkeintaan murahti jotain sanomalehden takaa. Tämä ristiriita teki minut surulliseksi.

On oikeasti kamalaa, että ihmiset näyttävät vieraille parhaat puolensa ja ne rakkaimmat eivät saa mitään. Ei hymyä, ei iloa, ei huomiota, ei ehkä edes kohteliaisuutta.

Isäni on. Hän ei saa raivareita yms, mutta on yli-iloinen takapuolennuolija muille. Kotona hänen persoonansa on enemmänkin Gordon Ramsey. Kaikesta huiolimatta oikein mukava ihminen, vain erilainen julkisilla paikoilla ja kotona. Joskus tosin vähän haastava.

Olen työni kautta (parisuhdeneuvoja) tavannut näitä tapauksia, joissa kotona ja julkisilla ollaan erilaisia ja valitettavasti se menee nimenomaan siten, että ne, jotka saavat raivareita tai käyttävät väkivaltaa, ovat myös niitä kimeä-äänisiä ilopillereitä ihmisten ilmoilla...

Vierailija kirjoitti:

Minun äidilläni on. Kotona oli todella ilkeä ja sai aivan käsittämättömiä raivareita, jotka saattoivat alkaa ihan pikkuasioista ja jatkua jopa tunteja. Ja käytti myös fyysistä väkivaltaa.

Kun olimme kodin ulkopuolella, hän oli kuitenkin ns. hyvä äiti. Kukaan ei tuntunut tajuavan mitään, koska äiti onnistui antamaan itsestään niin hyvän kuvan ja on vieläpä lastentarhaope.

Meillä sama.

Tekopyhä.

Miksi äiti ei saisi kotona näyttää tunteitaan? Täällähän koko ajan ihmetellään tunnekylmiä suhteita, joissa ei riidellä ja nyt sitten tunteet onkin pahasta, kun kokijana on äiti.

Kenellä ei ole?

Ei oikeastaan. Kyllähän tietysti kaikki käyttäytyy vähän eri tavalla eri ihmisten kanssa, mutta äiti on kuitenkin sama mukava ja kiltti itsensä kaikkien kanssa.

Kyllä äidilläkin oli jonkinlainen kotiminä ja julkisen paikan minä. Isäni oli opettaja. Kävin 3 vuotta sitä koulua, missä isäni oli opettajana, mutta en kertaakaan ollut hänen oppitunnillaan. Siitä huolimatta tunnistan valokuvastakin, onko isällä opettajan rooli vai isän rooli, vai jokin muu rooli päällä.

Varmasti oli, muttei sellaisia eroja, että olisin ne lapsena huomannut. Samalla tavoin, kuin itselläni, työminä eroaa kotiminästäni, en kuitenkaan koe, että jompikumpi olisi teeskentelyä.

Mun äiti halaili ja kehui muiden aikana, mutta kotona huusi ja haukkui.

Todellakin on. Narsistinen persoona, täysi psykopaatti. Mutta varmasti pitkään hänen kanssaan työskennelleet huomaavat totuuden.

Minun äitini on ollut minulle aina erittäin kateellinen, ilkeä, kylmä ja väkivaltainen uhriutuja, projisoija ja manipulaattori. Kun sitten vieraiden läsnäollessa on sitten esittänyt tavallista niin minulle tämä on aina lapsesta saakka näyttäytynyt jotenkin outona ja erikoisena.

Vasta aikuisena terapeutin tuella olen ymmärtänyt, että sitä erikoista äitiä ei oikeastaan ole olemassa. Se olikin vain fasadi ja siksi käytös ja olemus normaalien ihmisten keskellä aina parhaimmillaankin jotenkin.. outo on ainoa sana jonka keksin.

Puhelimessa otettiin virkaminä käyttöön, kun puhuttiin virastolle.

Vierailija kirjoitti:

Kotona raivohullu hirviö, julkisesti maailman avulian ja herttaisin ihminen. 🤮

Tuosta tuli mieleen, että jos joku soitti äidilleni kesken raivoamismaratonin, hän lopetti raivoamisen heti ja hoiti puhelun sillä "julkinen minä" -roolillaan eli puhui sillä tavalla iloisen ystävällisesti. Ja kun puhelu loppui, rage jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sekä isäni, että äitini käyttäytyvät julkisesti sukupuolistereotypioiden mukaisesti, vaikka oikeasti ovat lähinnä päinvastaisia.

Isä esittää julkisesti ”äijää”, vaikka on herkkis ja pehmo, ja äiti esittää julkisesti tunteellista, vaikka ei oikeasti ole.

Esim. isä kirjoittaa minulle julkisesti Facebookissa näin: ”On hieno kuva!” kun taas yksityisviestissä näin: ”Ihana kuva, voi että!!💕💕💕😁😁”.

Julkisesti hän esiintyy tyynenä ja rauhallisena perusmiehenä, mutta kotioloissa on dramaattinen ja itkee helposti, halaa paljon jne.

Äiti taas kirjoittaa julkisesti Facebookissa näin: ”Äidin prinsessa, oi että kiva juttu!❤️😍” kun taas yksityisesti näin: ”ok”.

Äiti myös esiintyy julkisesti sellaisena oikein pehmeänä ja eteerisenä, kotioloissa hän on aika etäinen, ei halaile enkä ole nähnyt hänen ikinä itkevän.

Isä sanoo jatkuvasti rakastavansa ja halailee paljon, äiti ei koskaan. Julkisesti antavat päinvastaista kuvaa.