Minulta leikattiin munasarjasyöpä, nyt se on kuitenkin
levinnyt vatsaan ja suolistoon ja leikkaus ei ole mahdollinen :( Ainoastaan sädehoito, mutta ei ole takeita, että sekään auttaa. Olo on niin voimaton, mies jätti minut kun ei saisi kanssani biologista lasta. Ei heti myöntänyt tuota leikkaukseni jälkeen, vaan oltiin yhdessä leikkauksen jälkeen vielä vajaa vuosi. Nyt erostamme on muutama kuukausi ja tuntuu, että en enää jaksa taistella syövän kanssa.
Keskusteluapuakin tuntuu olevan vaikea saada, käyn tällä hetkellä kerran kahdessa viikossa juttelemassa, koska ensin lapsettomuus aiheutti masennusta ja kun se alkoi jonkin verran helpottaa niin mies jätti ja nyt tämä. Yksityiselle kyllä pääsisi, muttei ole varaa.
Kommentit (15)
jotain keskustelupalstaa tai kokoontumisia? Ainakin tukihenkilöitä on. Ihme juttu jos et ole päässyt psykologille tuossa tilanteessa.
Eipä tosiaan voi muuta sanoa kun että toivottavasti hoidot tepsii ja löydät paremman miehen, joka arvostaa sitä että olet hengissä? Tsemppiä sulle.
asiolla, joka kuitenkin tälläkin hetkellä on jollekin totisinta totta : (
vyyhti, mikä sinulla on. Sieltäkin kautta pitäisi syöpäpotilaalle järjestyä jotain keskusteluapua. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää sinulle nyt ja tulevaisuudessa!
Elä päivä kerrallaan ja tapaile ystäviä. Nauti elämästä niin kauan kuin se on mahdollista ja ei ole ylitsepääsemättömiä kipuja.
On kauheaa kun yhdelle ihmiselle tapahtuu noin paljon ja taakkaa on kannettava ilman kumppania. Syöpä potilaille on olemassa monia avustuksia ja voisitkin ottaa yhteyttä onkologian polille ja kysyä mitä tilanteessasi voisi tehdä? Ei ole oikein, että kannat ahdistustasi yksin. Jos omien asioiden hoitaminen tuntuu raskaalta olisiko sinulla jotain ystävää joka voisi auttaa asiassa.
Lohduttavia sanoja on joskus vaikea löytää, mutta älä vaivu epätoivoon!
Ennen kun se huomattiin niin se oli ehtinyt levitä umpisuoleen sekä aivoihin. Leikkaus olisi voitu tehdä, mutta lääkärie mukaan siitä ei olisi ollut apua. Sädehoitoa siskoni sai ja se hidasti syövän etenemistä. Elinaikaa hälle annettiin todettaessa noin puoli vuotta, mutta loppujen lopuksi siskoni eli syövän löytymisen jälkeen vielä 2vuotta. Tosin viimeisen 6kk hän oli todella huonossa kunnossa ja oli vain ajan kysymys millon oli hänen aikansa lähteä.
En halua tällä pelotella vaan kertoa, että voit elää vielä pitkään hyvää elämää ennen kun on sinun aikasi lähteä.
Voimia sinulle. Toivottavasti sinulla on ystäviä ja sukulaisia tukenasi. Selvitä myös saisitko mitään kautta enemmän terapiaa, se olisi hyväksi, varsinkin jos itse koet sitä enemmän tarvitsevasi.
sädehoitoa yksityisellä, vaan että keskusteluapua saisi yksityiseltä, mutta siihen minulla ei ole varaa.
Sädehoitoa saan, mutta lääkärin mukaan se ei todennäköisesti poista kasvaimia, tuo ainoastaan lisää elinaikaa. Kipuja minulla ei onneks ainakaan vielä ole kauheasti ja olen kyllä yrittänyt nauttia tästä elämästä vielä kun voin. Ystäviä on onneks tukenani ja kuuntelevatkin tarvittaessa, mutta ei se ole kuitenkaan sama kun ammattilaiselta saatu terapia.
Kiitos muistakin neuvoista
ap
sairaalateologit ovat yleensä mukavia ja avarakatseisia ihmisiä. Heidän työnsä on vakavasti sairaiden ihmisten tukeminen. Ei tarvi puhua uskonnosta, vaan elämästä ja kuolemastakin yleensä.
Voimia tähänkin päivään sinulle!
mutta mun serkun äidillä oli syöpä levinny aivoihin asti, mutta rukouksen voimalla hän parani. Turvaa siis Jeesukseen!
Ja mistä yksityisestä puhut, ei kai syöpää yksityisellä hoideta?
Eihän AP tarkoittanutkaan hoidattaa syöpäänsä yksityisellä, vaan olisi tarvinnut keskusteluapua eli sis psykologia/terapeuttia/psykiatria.
Ei kannata haukkua provoksi, jos ei osaa lukea koko tekstiä.
mutta mun serkun äidillä oli syöpä levinny aivoihin asti, mutta rukouksen voimalla hän parani. Turvaa siis Jeesukseen!
Jumalalla ja Jeesuksella ei ollut mitään tekemistä serkun äitisi syövän paranemisella. Lääketiede auttaa ja joskus jopa jokunen onni tai ihme tulee mukaan, mutta uskonnolla ei parane. Tuot turhia toiveita sairailla.
Usko tuo voimia ja toivoa. Se auttaa paranemisessa paljonkin.
hakeudu papin ja/tai diakonin kanssa keskustelemaan.
Ehkä voisit kääntyä seurakunnan puoleen, jos sieltä saisit keskusteluapua, tätä oli jo muutkin ehdottaneet.
Ja mistä yksityisestä puhut, ei kai syöpää yksityisellä hoideta?