Rakkaudeton parisuhde. Kannattaako jatkaa?

Ap nostaa. En varmaan ole ainoa, joka on tällaisessa tilanteessa ollut.

En jatkaisi, mutta lapseton olen niin en osaa neuvoa tuossa.

No höh

Oliko vaimo pohjoisen noita?

Ne ne on kylymiä.

Asu lähekkäin muttei samassa, niin pienten lasten hoito on helpompaa. Olisko lapsiarki väsyttänyt hänet vai tosiaan sitten ei välitä.

Minulla oli sama tilanne. En usko, että exäni koskaan rakasti minua romanttisessa mielessä, lopussa tuskin pitikään. Meillä oli yli 10 vuotta suhde, jossa ei koskaan ollut intohimoa.

Yritin korjata suhdetta, ehdotin terpiaakin, mutta mies ei suostunut. Ei perheen takia halunnut erota. Mutta minulta olisi lähtenyt henki suhteessa.

Lopulta sain lähdettyä. Ero oli rankka, koska koin, että tein sen yksin. Ex tosin ei edes sanonut, että haluaisi jatkaa.

Löysin pian uuden miehen, ja suhteessa on lämpöä, rakkautta ja ihanaa seksiä. Ydinperheen menettämistä kyllä suren. Tässä kuviossa, kun minulla on lapsiakin, yhteenmuutto ei ole ajankohtainen kymmeneen vuoteen. Toinen lapsista myös oireilee eroa pahasti. Että tämä puoli kannattaa punnita.

Näitä on paljon. Moni ei eroa.

Hei ap. Kirjoituksessasi huokuu suru ja muitakin tunteita.  Kannustaisin olemaan yhteydessä parisuhdeneuvontaan. Voisitte siellä turvallisessa ilmapiirissä käydä tilannettanne läpi: miten tähän on tultu, mitä toiveita, pettymyksiä, tunteita nyt on meneillään ja miltä tulevaisuus näyttää. Joskus asioihin saadaan parempi vuorovaikutus ja tilannetta voidaankin lähteä rakentamaan uusin voimin. Mutta vaikka päätyisitte eroonkin, on se helpompaa ja ehjempää, jos asiat on puitu läpi ja kummallakin on käsitys siitä, miten suhteenne tila on edennyt.

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap. Kirjoituksessasi huokuu suru ja muitakin tunteita.  Kannustaisin olemaan yhteydessä parisuhdeneuvontaan. Voisitte siellä turvallisessa ilmapiirissä käydä tilannettanne läpi: miten tähän on tultu, mitä toiveita, pettymyksiä, tunteita nyt on meneillään ja miltä tulevaisuus näyttää. Joskus asioihin saadaan parempi vuorovaikutus ja tilannetta voidaankin lähteä rakentamaan uusin voimin. Mutta vaikka päätyisitte eroonkin, on se helpompaa ja ehjempää, jos asiat on puitu läpi ja kummallakin on käsitys siitä, miten suhteenne tila on edennyt.

Kiitos mutta puolisoni ei lähde mihinkään tuollaiseen mukaan. Hän sanoo että hän ei usko terapioihin eilä muutenkaan halua paikkaan jossa hänen ajatuksia ja tunteita yritetään muuttaa. En varmaan pääse kirkon parisuhdeneuvontaan jos on aivan selvää että puoliso ei aio osallistua mitenkään. Yksityiseen terapiaan minulla ei ole rahaa. Ap

Ap vielä nostaa.

Mitä aloittaja ajattelit muiden vastaavan? Itsekin tiedät vaihtoehdot: ero tai suhteen jatkuminen epätyydyttävänä, jos puoliso ei halua hakea apua eikä koe sitä tarvitsevankaan. Tietysti aina on mahdollista, että tunteet alkavat vuosien mittaan muuttua toivotumpaan suuntaan, jos vaan jatkatte sitkeästi tasaisen harmaata arkea ilman sen kummempia konflikteja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sama tilanne. En usko, että exäni koskaan rakasti minua romanttisessa mielessä, lopussa tuskin pitikään. Meillä oli yli 10 vuotta suhde, jossa ei koskaan ollut intohimoa.

Yritin korjata suhdetta, ehdotin terpiaakin, mutta mies ei suostunut. Ei perheen takia halunnut erota. Mutta minulta olisi lähtenyt henki suhteessa.

Lopulta sain lähdettyä. Ero oli rankka, koska koin, että tein sen yksin. Ex tosin ei edes sanonut, että haluaisi jatkaa.

Löysin pian uuden miehen, ja suhteessa on lämpöä, rakkautta ja ihanaa seksiä. Ydinperheen menettämistä kyllä suren. Tässä kuviossa, kun minulla on lapsiakin, yhteenmuutto ei ole ajankohtainen kymmeneen vuoteen. Toinen lapsista myös oireilee eroa pahasti. Että tämä puoli kannattaa punnita.

Kuin minun kirjoitus. Luin kahdesti, että onko omani. Erosin koska tunsin kuuhtuvani pois rakkaudettomassa suhteessa. Ei suostunut terapiaan, koska ei kokenut ongelmiakaan. Olin hänelle ilmaa. Olisin kuollut siihen. Lähdin, mies ei tukenut sitä mitenkään, ja nyt suren menetettyä ydinperhettä ja lapsen oireilua/ikävää ydimperheestä. Silti olen eheämpi ja on uusi suhde, jossa on lasten vuoksi hasteebsa eikä yhteenmuutto voisi ajatellakaan. Silti nyt koen rakkautta, arvostusta ja olo on hengissä oleva vaikka vaativaa tämä onkin.

Up

Vuosi, pari kiihkeää honeymoonia ja sitten alkaa tylsä ja intohimoton arki. Tämä on normi.

Minkä asian pitäisi olla toisin, jotta tietäisit, että puoliso rakastaa?

On viisi eri rakkauden kieltä. https://kotiliesi.fi/terveys/parisuhde-ja-seksi/rakkauden-kieli-testi/

Jos puolisolla on eri kieli kuin itsellä, niin helposti tulee fiilis, ettei toinen rakasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sama tilanne. En usko, että exäni koskaan rakasti minua romanttisessa mielessä, lopussa tuskin pitikään. Meillä oli yli 10 vuotta suhde, jossa ei koskaan ollut intohimoa.

Yritin korjata suhdetta, ehdotin terpiaakin, mutta mies ei suostunut. Ei perheen takia halunnut erota. Mutta minulta olisi lähtenyt henki suhteessa.

Lopulta sain lähdettyä. Ero oli rankka, koska koin, että tein sen yksin. Ex tosin ei edes sanonut, että haluaisi jatkaa.

Löysin pian uuden miehen, ja suhteessa on lämpöä, rakkautta ja ihanaa seksiä. Ydinperheen menettämistä kyllä suren. Tässä kuviossa, kun minulla on lapsiakin, yhteenmuutto ei ole ajankohtainen kymmeneen vuoteen. Toinen lapsista myös oireilee eroa pahasti. Että tämä puoli kannattaa punnita.

Kuin minun kirjoitus. Luin kahdesti, että onko omani. Erosin koska tunsin kuuhtuvani pois rakkaudettomassa suhteessa. Ei suostunut terapiaan, koska ei kokenut ongelmiakaan. Olin hänelle ilmaa. Olisin kuollut siihen. Lähdin, mies ei tukenut sitä mitenkään, ja nyt suren menetettyä ydinperhettä ja lapsen oireilua/ikävää ydimperheestä. Silti olen eheämpi ja on uusi suhde, jossa on lasten vuoksi hasteebsa eikä yhteenmuutto voisi ajatellakaan. Silti nyt koen rakkautta, arvostusta ja olo on hengissä oleva vaikka vaativaa tämä onkin.

Minusta tämä on väärin. Uhrata lasten ydinperhe, jotta itse saa kokea arvostusta. Ns. Turha ero.

Olen itsekin eronnut ja nähnyt lasten kärsimyksen. Siksi olen nykyään eroja vastaan ilman painavaa syytä.

Ero on väärin lapsille.

Moro ja näkemiin?

Miettisin itse varmaan, kauanko sitä "ehjää perhettä" pitäisi näytellä. Ja onko yhdessäelo raskaampaa vai helpompaa miehen kanssa vs ilman.

Onkohan tämä osa sitä ilmiötä, että miehille kelpaa vaimoksi usein kuka tahansa, mieluiten kaunis nainen.

Tätähän pitää miettiä kerran tai kaksikin.