Miksi erityistä tukea tarvitsevia lapsia on nykyään paljon?

Koska ne on kasvatettu älypuhelimilla.

Aina noita on ollut. Nykyään vaan on apua saatavilla, joten siitä puhutaan.

Ja lässyttävillä vanhemmilla, jotka pyrkivät kasvattamisen sijaan olemaan pikemminkin kavereita lastensa kanssa.

Vanhemmuus on kadoksissa.

B-klusterinen genetiikka leviää kun C- ja A-klusterilaisten elämänlaatu ja lisääntyminen ovat heikentynyt. Ennen B ja C muodostivat tasapainottavan parin. Nykyään B:t syrjivät C ja A ihmisiä.

Diagnooseja tehdään, koska:

- tukea tai pienluokkapaikkaa on entistä vaikeampi saada, erityisopetuksen kulut siirrettiin kymmenkunta vuotta sitten kunnille ja ne ovat säästäneet niissä. Jos lapsella ei ole diagnoosia, hän käkkii isossa luokassa ilman tukia.

- erilaiset neurologiset eli synnynnäiset ongelmat osataan tunnistaa ja erottaa psyykkisistä ja antaa lapsille tarkemmat diagnoosit ja hoidot. Tämä on hyvä asia. Esimerkiksi autismia on ollut aina, mutta lapsia on vaan leimattu oudoiksi, kehitysvammaisiksi jne.

- nykyään kaikilla lapsilla on oikeus koulunkäyntiin. Sekin on erinomaista. Vaikka kyse olisi syvästi vammaisesta lapsesta, koulussa voidaan opetella taitoja, joilla on paljon hyötyä lapselle.

- jotkut häiriöt ovat saattaneet toki lisääntyäkin, mutta muistutan, että ennenkin oli tarkkikset ja sitten oli kehitysvammalaitoksia, joihin tungettiin lapsia "pois silmistä". Minusta se on karmeaa ja epäinhimillistä, kaikilla ihmisillä on oikeus tähdätä parhaaseen potentiaaliinsa ja olla osa yhteiskuntaa.

Olin taannoin pyörtyä ollessani eräässä ravintolassa syömässä. 5-6-vuotias pikkupoika pyöritteli äitiään kuin moppia. "Mä en haluu syödä täällä mitään, mä en haluu olla täällä!" Ja lapsen äiti vastaa: "Mutta minne me sitten menemme, kulta pieni?!" Ja sitten sitä lähdettiin: poika marssi edellä ja äiti puolijuoksua perässä. Ajattelin, että tuosta ei ajan mittaan hyvä heilu.

Sanoisin, että nykyään on enemmän väkivaltaisia videopelejä, ohjelmia ja sen sellaista. Nykypäivänä on myös enemmän tietoa saatavilla, eli voit lukea jokaisesta väkivaltatapauksesta siinä missä 50 vuotta sitten osa jäi pimentoon eikä niistä kuultu koskaan mitään.

Nykyään tietyt seikat tunnistetaan helpommin ja paremmin. Enemmän tietotaitoa. Ennen sanottiin vaan ”pojat on poikia” kun tuli ongelmia.

Koulu on muuttunut sosiaalista kyvykkyyttä painottavaan suuntaan. Pitää olla itseohjautuva sekä sosiaalisesti lahjakas, pystyä tekemään paljon ryhmätöitä vaihtuvissa kokoonpanoissa jne. Ennen opetus oli opettajajohtoista ja strukturoitua, jolloin vähän kömpelömmät tapaukset menivät siinä sivussa.

Päiväkodissa ja koulussa tämä näkyy hyvin selkeästi. Muutos on ollut suurin viimeisen 10 vuoden aikana.

Opettajana näyttäisin syyttävää sormea peleihin ja lisääntyneeseen elektroniikkaan ja digitaalisuuteen. Ne kaikki on pois leikeistä ja liikkeestä jota muuten lapsi tarvitsee 3h päivässä!

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on kadoksissa.

Mitä järkeä tätä on hokea kun vanhemmat ovat ehkä parhaimpia ja saavat enemmän tietoa kasvatukseensa kuin koskaan ennen??

Nykyään tuntuu että normaalimpaa on se että lapsella on haasteita kuin se että lapsi on täysin normaali. Hyvin paljon on poikkeavaa käytöstä. Olen tehnyt paljon töitä päiväkodeissa ja tämän havainnut. Toisaalta tuskin kukaan lapsi voidaan määritellä täysin "normaaliksi". Vanhemmat ovat kyllä hirmu lepsuja lapsilleen ja luulisi sillä olevan merkitystä. Lisäksi moni päiväkotilainen pelaa k 18 pelejä ja katsoo jatkuvasti kauhua..

Nykyään et saa käyttäytymisestä kymppiä peruskoulun todistukseen, vaikka olisit todella kiltti, rauhallinen jne., mutta jos olet introvertti, voit saada vain ysin.

Minun 3v oli vielä viime syksynä todella "räjähdysherkkä" ja kiukutteli ja äksyili turhasta. Sai raivareita tuon tuosta jos asiat eivät menneet putkeen. Jätettiin pipsa possu ja ryhmä hau ohjelmat (aiemmin 1 ohjelma päivässä) pois ja nykyään aivan toinen poika. Meidän lapsi oli todellakin jo koukussa tv:hen!!!

Onko tukevia tarvitsevia lapsia nykyään enemmän, vai onko enemmänkin niin ettei aikaisemmin heitä tunnistettu tukea tarvitseviksi, vaan haukuttiin viallisiksi, hankaloiksi, riiviöiksi, tyhmiksi, laiskoiksi...

Työskentelen 6-vuotiaiden parissa ja voin sanoa että pelit ne meidän lapsemme kasvattavat, ikärajoista viis. Kyllä niin sapettaa kun näkee miten kodeissa annetaan pelata ja pelata, mutta minkäs teet!

Sanoisin, että osittain kyse on siitä, että liian helposti diagnosoidaan häiriökäytös esimerkiksi ADHD:ksi, ja häiriökäytöksen lisääntymiseen taas vaikuttaa esimerkiksi se, että nykyään lapset altistuvat jatkuvasti todella sairaalle materiaalille kun ovat netissä heti kun tabletti kädessä pysyy.

Toisaalta ihan todelliset neurokirjon ym. häiriöt tunnistetaan nykyään helpommin. Olen itse tällainen henkilö myös, eikä näistä minun lapsuudessani varsinkaan tyttöjen kohdalla kauheasti tiedetty. Toisaalta olen ihan tyytyväinen, etten lapsena saanut mitään diagnoosia, koska siihen aikaan se olisi tarkoittanut sitä, että minut olisi työnnetty kaikkien jollain lailla erilaisten tavoin apukouluun (sillä nimellä sitä silloin kutsuttiin). Siellä ei olisi mitään oppia saanut ja polku syrjäytymiseen olisi ollut valmis.

Aina on varmasti ollut hyvinkin haastavia lapsia ja nuoria, mutta minun mielestäni etenkin tyttöjen kohdalla on lisääntynyt selkeästi entistä varhaisemmin alkava ylimielinen käyttäytyminen tämän vuosituhannen aikana. T: Opettaja vuodesta 1995 lähtien

Ennen vanhaan lapsia sai pahoinpidellä hiljaisiksi, nykyään on onneksi rakentavampiakin tapoja ratkaista ongelmia. Diagnooseja ei jätetä hakematta enää häpeän takia, vaan ymmärretään että on paras kaikkien kannalta hakea tukea ja apua, kun tarvitsee. Lapsia syntyy vähemmän mutta niitä vähäisiä lapsia myös rakastetaan ja arvostetaan enemmän. Panostetaan enemmän lapsen hyvinvointiin eikä jätetä heitteille.