Syyshortensian ja pionin siirtäminen
Miten vaikeaa on? Onnistuuko? Molemmat ovat ikivanhoja ja isoja ja ihan väärässä paikassa kokoonsa nähden.
Vinkkejä, viherpeukalot?
Kommentit (11)
että pionit ei pidä siirtämisestä, mutta jos ottaa tarpeeksi ison paakun niinkun edellinen niin voi kai siitä selvitä =)
Tänä vuonna uudessa kohdassa kasvaa yksi varsi ja vanhassa kohdassa iso puska edelleen.... Eli pitää siirtää siis todella syvältä n.70cm.
Pioni kasvaa kesämökillä... Edellinen omistaja on laittanut kukkapenkin keskelle nurmikkoa, muut kasvit ovat kuolleet, mutta pioni puskee siellä ruohikossa edelleen...
Netissä neuvottiin, että kukinnan loputtua voi siirtää, eikä toivotonta olisi.
Ainoa huoleni on, että en ole siellä joka päivä kastelemassa enää loman loputtua.
Ap
Eli siltä menee reilu vuosi siirrosta toipumiseen.
Riittävä juuripaakku mukaan, uuteen kuoppaan pohjalle soraa tms. ettei vesi jää seisomaan ja paljon uutta multaa juuripaakun alle ja ympärille.
on viisainta siirtää lepotilassa, ja koska syyshortensia kukkii syksyllä, en suosittele sen siirtoa nyt, vaan huhtikuun lopulla keväällä ennen lehtien puhkeamista. Voisi olla liian raaka toimenpide tällä hetkellä.
Ota silloin mahdollisimman iso paakku. Siirron yhteydessä kannattaa hortensiaa leikata pienemmäksi, jotta lehdistö-juuristosuhde on paremmin tasapainossa, koska siirrossa menetetään aina juuria, ja muistathan että hortensialle pitää laittaa havu-rodomultaa, se pitää happamasta maasta.
Hortensia kukkii parhaillaan - niin isona, että meille on vaikeaa päästä sisään sen ohi... Mutta yritämme kärvistellä kevääseen.
Se kasvaa täällä kaupunkipihallamme, jossa edellinen omistaja on tunkenut sen kasvamaan seinustalle, jossa sille on tilaa noin 30 senttiä syvyyssuunnassa - no, eihän se siihen mahdu.
Ap
voi joskus mennä parikin vuotta sopeutua uuteen paikkaan, mutta kukoistaa sitten taas. Elo-, syyskuu hyvää siirtoaikaa. Jos voit, laita aamu-aurinkoon päin, saat ihanan, ison uuden penkin. Tämän olen huomannut kaverin puutarhassa, jossa yksi (pienempi) on ilta-aurinkoon ja toinen, todella muhkea aamu-aurinkoon. :)
Eli routa-aikana voi olla mahdotonta kaivaa tarpeeksi suurta paakkua, juuret vanhigoittuu herkästi ja toisaalta kasvi saattaa kuivua, kun aurinko lämmittää jo silmuja, mutta juuret eivät kykene ottamaan maasta vettä.
Pionin juuriniskan tulee jäädä entiselle korkeudelle siirron jälkeen eli ei multaa päälle. Muuten ei välttämättä ota nokkiinsa. Itse jaoin ja siirsin pioneita keväällä - komeasti kukkivat jo tänä kesänä. Pituuskasvu ei tosin ollut yhtä hyvä kuin aiempina vuosina.
siirsin pionit viimeviikolla uuteen paikkaan johon vimo ne halusi. Otin reilun paakun jolloin juuret eivät juurikaan kärsineet ja riittävällä kastelutta ei ottanut nokkiinsa ja on jo elpynyt hyvin.