Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni suuttui minulle, koska en ikävöi lastani hänen oleessaan isänsä luona.
09.08.2009 |
Lapsi on lähes kolmevuotias ja tiedän että hänellä on kaikki asiat tarpeeksi hyvin. Ei tietenkään ihan minun makuni mukaan mene aina siellä asiat, mutta hyvää huolta pidetään. Ja lapsi rakastaa isäänsä ja isä lastaan.
Tänään ystäväni kutsui minua tunteettomaksi äidiksi, jolla ei pitäisi olla lapsia ollenkaan. Töihinkään minä en sitten saisi palata, koska työskentelen lasten parissa. Olen kuulemma tunteeton, kylmä narttu.
Minä kun en riudu ikävästä sitä aikaa, kun lapseni on poissa, vaan ihan nautin, kun ei kokoajan tarvitse vastata toisen tarpeisiin.
Ystävälläni on itsellä lapsia, mutta myös masennusta. Johtuisiko siitä? Vai olenko todella huono äiti, sen perusteella, etten vaivu epätoivoon ikävästä?
Kommentit (5)
Erosin lapseni isästä lapsen ollessa reilun vuoden ikäinen. Isä on säännöllisesti lapsensa kanssa ja samoin menee kuin teilläkin, eli lapsella kaikki hyvin, vaikkei ihan minun makuni mukaan.
Erosta on n. 7 vuotta ja ikävöin joka kerta lastani hänen ollessa isänsä luona. Mutta en vaivu epätoivoon vaan yritän enemmänkin työntää asian pois mielestäni. En halua ajatella lastani hänen ollessa isänsä luona, koska silloin iskee ikävä.
Olisko sullakin näin? En usko, että et ikävöi ollenkaan, et vain halua ajatella asiaa.
Joskus nautin "vapaa-ajasta", saan siivota kotia rauhassa, ja vaikka shoppailla tai mennä kaverin kanssa baariin (sitä tosin tapahtuu hyvin harvoin). En koe olevani huono äiti, jos en joka hetki ajattele lastani. Etkä ole sinäkään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, joskus soittelen ja kysyn lapselta mitä ovat tehneet, mutta lähinnä sen vuoksi, että silloin lapsi voi vieläkin paremmin tullessaan takaisin kotiin. Samoin isänsä soittelee hänelle lapsen ollessa kotona.
Monesti teen tai suunnittelen lapseen liittyviä asioita (kuten mikä päivähoitomuoto olisi paras juuri hänelle), joita muuten olisi hankalampi tehdä lapsen kanssa. ap
olen eronnut lasteni isästä 12 vuotta sitten ja lapset olleet harvemmin isänsä luona mutta pitempiä aikoja kerrallaan. En voi sanoa ikävöineeni lapsia, tiedän että isä on huolehtinut lapsista hyvin ja että minä olen myös vapaa-aikani ansainnut.
On ollut aina mukavaa kun lapset ovat tulleet takaisin kotiin mutta kun ovat olleet poissa olen nauttinut olostani ilman huonoa omaatuntoa. Mielestäni on väärin ruokkia sellaista ätimyyttiä jossa äiti ei saa viettää omaa aikaa ilman ikävää/huonoa omaatuntoa. Sanotaanohan näin koskaan isille?
Täysin asiaton kommentti häneltä. Luultavasti vain kateellinen. Itse en ole eronnut, mutta melkeinpä ihanimpia ovat päivät, kun mies menee lasten kanssa mummulaan, ovat yön tai pari, ja minä saan jäädä YKSIN kotiin. Voi sitä ihanaa hiljaisuutta ja nautintoa. Lapset ja mies saattavat käväistä mielesssä, mutta ikävä ei ole. Tulevathan he taas takaisin...ja oma rauha loppuu. Mutta akut saa yleensä tuolloin nyvin ladattua.
mutta kun tämä äiti saa vapaaillan niin en todellakaan ikävöi ketään. Silloin pidetään hauskaa ja ladataan akkuja, että taas jaksaa olla maailman paras äiti. Taitaa ap:n kaverilla olla lääkityksen tarkistuksen paikka...