Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä pitää tehdä, jos oma aikuinen lapsi kohtelee vanhempiaan huonosti?
26.05.2021 |
Siis lapsi on kohtelias vain, kun saa vanhemmiltaan jotain. Jos ei tarvitse mitään, niin ei vastaa viesteihin tai on epäkohtelias. Mutta kun tarvitsee jotain, niin vain silloin on yhteydessä. Kyse on huonoista käytöstavoista.
Miten vanhemman tulisi reagoida?
Jos kyseessä olisi kaveri, niin tälle ei koskaan viestittelisi, ja vain harkiten tarjoaisia apuaan. Silloin yhteydenpito automaattisesti loppuisi jossain vaiheessa.
Mutta mitä, kun kyseessä on oma lapsi?
Lapsen kanssa on jo keskusteltu.
Kommentit (141)
Jos kyse on parikymppisestä , 18-28-uotiaasta, ajattele vain, että tuo on osa itsenäistymisprosessia ja että käytöstavat palaavat kun lapsi itsnäistyy oikeasti. Näin yleensä käykin, ja samalla palaavat läheiset välit.
Jos taas kyse on oikeasti väkivaltaisesta lapsesta, niin suosittelen, että et jää koskaan kahden ja hankitte sosiaalitoimesta tms apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisella lapsella on omakin elämä elettävänä. Soitteletteko paljon kuormittaen omilla murheillanne? Kuulustellen ja kommentoiden hänen arkeaan? Edellytätte apua?
Vierailija kirjoitti:
Aikuisella lapsella on omakin elämä elettävänä. Soitteletteko paljon kuormittaen omilla murheillanne? Kuulustellen ja kommentoiden hänen arkeaan? Edellytätte apua?
Tämä tuli minullakin mieleen.
Jouduin itse melkein katkaisemaan välit omiin vanhempiini kun vielä ollessani 26v yrittävät komentaa samalla tavalla kuin olisi 16v.
Taisivat säikähtää ja nyt puhuvat asiallisesti, mutta en kuitenkaan uskalla enää ikinä päästää heitä liian lähelle, enkä enää puhu suunnitelmistani tai elämästäni muutenkaan.
Annamme tilaa. Laitan vietiä 10-14 päivän välein. En soittele, koska hän lyö luurin korvaan, ellei ole mitään varsinaIsta asiaa. Ei neuvota eikä pyydetä apua.
Peili kertoo ihan normaalien ihmisten normaalista kanssakäymisestä.
Kysymys kuuluukin, miten pitää itse reagoida?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritätkö vaikuttaa hänen elämään neuvomalla ja pahoittamalla mielen varoittelemalla huonoista valinnoista, joita hän tekee? Se ei ole enää tehtäväsi, sinun pitää löytää uusi, etäisempi vanhemmuuden rooli.
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö vaikuttaa hänen elämään neuvomalla ja pahoittamalla mielen varoittelemalla huonoista valinnoista, joita hän tekee? Se ei ole enää tehtäväsi, sinun pitää löytää uusi, etäisempi vanhemmuuden rooli.
En neuvo. Saatan kyllä kyllä kysellä, miten opinnot menee, mutta en yhtään kysele enempää.
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.
Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
En minäkään soittele tai viestittele ilman asiaa kuin silloin, kun mitään ei ole kuulunut pariin viikkoon.
Hän elää aivan omaa elämäänsä.
Kysymykseni kuuluukin, lopetanko tämänkin viestittelyn? Että en koskaan ota häneen yhteyttä, ellei hän ota minuun yhteyttä?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
Tajuaisivatpa kaikki päästää irti siitä "omaisuudestaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....
Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
En minäkään soittele tai viestittele ilman asiaa kuin silloin, kun mitään ei ole kuulunut pariin viikkoon.
Hän elää aivan omaa elämäänsä.
Kysymykseni kuuluukin, lopetanko tämänkin viestittelyn? Että en koskaan ota häneen yhteyttä, ellei hän ota minuun yhteyttä?
Miksi siis tarkalleen silloin viestittelet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina, kun äiti soittaa tai viestittää, niin hän on kännissä. Sössöttää samoja asioita ja on kirjoitusvirheitä. Todella inhottavaa. Hänellä ei ole mitään kunnon asiaa ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Annat hänen olla ja autat pyyteettömästi, tietenkin. Muuhan olisi henkistä kiristämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Hankitko lapsen siksi että se rakastaisi "pyyteettömästi"?
Ohis
Itse olen viileän asiallinen vanhempiani kohtaan (en itse koskaan yhteyksissä, mutta kohteliaasti vastaan jos soittavat mikäli on aikaa puhua puhelimessa, muutoin painan punaista luuria enkä soita takaisin) siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole kiinnostunut "lähentymään" heidän kanssaan enkä pitämään heitä osana elämääni.
En vihaa enkä ole katkera, en vain juurikaan välitä enkä näe syytä esittää välittäväni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
En minäkään soittele tai viestittele ilman asiaa kuin silloin, kun mitään ei ole kuulunut pariin viikkoon.
Hän elää aivan omaa elämäänsä.
Kysymykseni kuuluukin, lopetanko tämänkin viestittelyn? Että en koskaan ota häneen yhteyttä, ellei hän ota minuun yhteyttä?
Miksi siis tarkalleen silloin viestittelet?
Esim. Miten menee? Joko sait x? Oletko jo parantunut? Tuletko kesällä mökille?
Yksi lyhyt kysymys tai laitan kuvan jotain citypupusta tai linkitän uutisen.
Vierailija kirjoitti:
Annamme tilaa. Laitan vietiä 10-14 päivän välein. En soittele, koska hän lyö luurin korvaan, ellei ole mitään varsinaIsta asiaa. Ei neuvota eikä pyydetä apua.
Peili kertoo ihan normaalien ihmisten normaalista kanssakäymisestä.Kysymys kuuluukin, miten pitää itse reagoida?
Miehen äiti soittaa muutaman kerran vuodessa, mies harvemmin. Hänen äitinsä puhuu kaikki muiden sisarusten hänelle kertomat asiat edelleen miehelle ja niitä juttuja on raskas kuunnella. Omasta arjesta mies kertoo jotain ympäripyöreää ettei olla samassa "juoruringissä" mukana.
Oma äiti soittaa pari kertaa kuukaudessa. Välillä soitti melkein joka päivä, järki meinasi lähteä.
Alue: Aihe vapaa
Anna lapselle tilaa.