Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Paras ystävä suuttui tyttäreni nimestä, olenko tehnyt väärin?

Vierailija
21.05.2021 |

Kerroin tänään parhaalle ystävälleni/tyttäreni tulevalle sylikummille tytölle annettavan nimen, ja ystävä suuttui todella paljon. Kyseessä on nimi, josta pidämme molemmat todella paljon, ja jota olemme molemmat pitäneet ns. "jos sitten joskus saan lapsen"-nimilistalla, joskin ystäväni on ollut äänekkäämpi omalla listallaan olevista nimistä.

Mä satuin saamaan tyttären ensin, ystävä ei ole raskaana eikä hänellä lasten hankinta ei ole vielä mitenkään ajankohtaisena, hän on viime vuosina pohdiskellut paljon ääneen myös sitä, ettei välttämättä tule lapsia koskaan saamaan (ei ole parisuhteessa ja omien sanojensa mukaan "biologinen kello tikittää"). Hänen mielestään olen kuitenkin varastanut hänen valitsemansa nimen.

Tilanne tuntuu tosi ikävältä, en haluaisi väliemme menevän tällaisen takia. Samalla kuitenkin ärsyttää, koska olen itsekin miettinyt nimeä pitkään, valitsimme tämän tytölle kuukausia sitten ja siihen on jo totuttu ja se tuntuu ns. "omalta" ja oikealta. Selvennyksenä siis, että kyseessä on meidän molempien rakastamasta kirjasarjasta erään sivuhahmon nimi, ei kai mikään yleisin Suomessa, mutta ei erityisen harvinainenkaan (2020 alusta syntynyt 135 tämännimistä tyttöä).

Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Mitä teitte? Pitäisikö mun mielestänne valita tytölle joku toinen nimi?

Kommentit (387)

Vierailija
1/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea kysymys. Minusta sinä ehdit ensin ja saat valita sen haluamanne nimen.

Vierailija
2/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi molemmat eivät voi antaa lapselleen samaa nimeä? 80-luvulla oli joka luokalla vähintään 2 Hannaa, Saria, Jaria... Ei hirveäati häiritse, jos kahdella ystävyksella on saman nimiset lapset.

Onko ystäväsi tekemässä lasta yksin vai onko hänellä mies? jos on mies, niin haluaako mies saman nimen lapselle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko nimi joku tosi outo ja erikoinen (Jadessiniitta-Jasminiinuska) vai tavallinen kalenterista löytyvä perusnimi?

Vierailija
4/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi molemmat eivät voi antaa lapselleen samaa nimeä? 80-luvulla oli joka luokalla vähintään 2 Hannaa, Saria, Jaria... Ei hirveäati häiritse, jos kahdella ystävyksella on saman nimiset lapset.

Onko ystäväsi tekemässä lasta yksin vai onko hänellä mies? jos on mies, niin haluaako mies saman nimen lapselle?

Minun puolestani hänkin käyttäkööt nimeä jos saa tyttären joskus, itsellänikin oli lapsena aina luokalla pari samannimistä. Ystävällä ei ole miestä, eikä tällä hetkellä konkreettisia aikomuksia hankkia lasta ollenkaan.

Nimi ei ole mikään super erikoinen, lisättiin viime vuonna kalenteriin.

ap

Vierailija
5/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi olla että ystävä ei halukkaan olla lapsen kummi

Vierailija
6/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naurettavaa riidellä kakaran nimestä. Nimiä riittää maailmassa kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kun sun lapsi on hänen mielestä vastenmielinen niin se pilaa kivan nimen niin kerkii kyllä keksimään uuden nimen

Vierailija
8/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro ystävällesi että sinäkin pidät nimestä kovin. Kerro että miksei ystäväkin voisi nimetä tytärtään samalla nimellä. Ja toisaalta jos ystävä ei koskaan saa tytärtä niin hänellä olisi kummityttö jolla nimi josta tykkää. Ja muistuta että ystävä on välillä epäillyt ettei tule hommaamaan lapsia joten olisi aika kurjaa jos tuota nimeä ei sitten käyttäisi kukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lila vai Luna?

Vierailija
10/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietysti annat haluamasi nimen. Voi olla, ettei ystäväsi saa koskaan lapsia tai saa pelkkiä poikia. Jos hänkin saa tytön, lapsillanne on niin iso ikäero, ettei samoilla nimillä ole mitään väliä. Päinvastoin, tytöistä voi olla hauskaa olla "Pikku-Jasminiinuska" ja "Iso-Jasminiinuska".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naurettavaa riidellä kakaran nimestä. Nimiä riittää maailmassa kyllä.

Olen samaa mieltä, enkä ole tässä riitelemään lähtenytkään. Kerroin valitsemamme nimet (etunimi + toinen nimi) ystävälle, hän meni aika hiljaiseksi ja selitti sitten lopulta olevansa vihainen, että olen varastanut nimen, jonka hän on ollut aikeissa antaa tyttärelleen sitten joskus.

Siksi mä täällä kyselenkin. Tilanne on mielestän aika ikävä, periaatteessa tekisi mieli vaihtaa tytön nimi ihan siksi, ettei ystävän kanssa tulisi riitaa, mutta toisaalta olemme miehen kesken kutsuneet lasta tällä nimellä jo pitkään ja nimi tuntuu tyttäremme nimeltä, jonka vuoksi en sitä haluaisi vaihtaa.

ap

Vierailija
12/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen sisko suuttui aikanaan, kun varastettiin hänen varaamansa tytön nimi. En ollut ikinä kuullutkaan, että hänellä oli joku nimi varattuna. Hänellä tosin oli jo lapsiluku täynnä ja lopulta hän sitten leppyi ja antoi luvan meidän käyttää nimeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu siitä, varastitko tuon idean häneltä vai et.

Vierailija
14/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

14-vuotiaiden ei todellakaan pitäisi saada lapsia eikä edes suunnitella niiden hankkimista.

Näin siinä sitten käy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todennäköisesti lapsenne haluavat teini-ikäisinä vaihtaa sukupuolta ja nimeä, joten ei ole väliä minkä nimen syntyessään saa.

Vierailija
16/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerro ystävällesi että sinäkin pidät nimestä kovin. Kerro että miksei ystäväkin voisi nimetä tytärtään samalla nimellä. Ja toisaalta jos ystävä ei koskaan saa tytärtä niin hänellä olisi kummityttö jolla nimi josta tykkää. Ja muistuta että ystävä on välillä epäillyt ettei tule hommaamaan lapsia joten olisi aika kurjaa jos tuota nimeä ei sitten käyttäisi kukaan.

Jutellessamme muistutin, että tämähän on nimi johon olemme molemmat olleet mieltyneitä niin pitkään kuin olemme tunteneet, enkä itse olisi ollut mitenkään moksikseen, jos hän olisi saanut tyttären ensin ja antanut tämän nimen. Hän ei halua antaa samaa nimeä, koska haluaa lapsilleen uniikit nimet, mutta tämä nimi ei nyt tosiaan mitenkään erityisen uniikki ole, vaikka kaunis onkin. Ruotsalaisessa kalenterissa on ollut pitkään, suomenkieliseen lisättiin viime vuonna. 2020 alusta on syntynyt 135 tämän nimistä tyttöä, en ihmettelisi vaikka tytön luokalla tulisi olemaan samannimisiä sitten kun kasvaa.

Pitää jutella ystävän kanssa vielä uudestaan ehkä illemmalla, kun on toivottavasti rauhoittunut vähän..

ap

Vierailija
17/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä nyt taas? Mä ymmärtäisin, jos se olis edes paksuna niim vois ärsyttää, mutta tuossa tilanteessa. Anna kiukutella

Vierailija
18/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna nimi jos haluat, jos se oikeasti sopii lapselle ja persoonaan. Hän voi antaa saman nimen lapselleen, suomessa on useita samannimisiä. Eikä eri nimi ole väärin, jos hän ei halua samaa

Vierailija
19/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ystäväsi listalla ollut vain tämä nimi. Jos ei, niin ovatko kaikki hänen listansa nimet hänen mielestään varattuja?

Vierailija
20/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy sanoa että tavallaan ymmärrän ystävääsi. Sinuna puhuisin ystävällesi ymmärtävään sävyyn ja sanoisin hänelle, että tietysti ystävä on vapaa antamaan lapselleen saman nimen tulevaisuudessa jos lapsen saa ja kys. nimen edelleen haluaa. Lapsista on usein vain hauskaa jos kaverilla on sana nimi. Toisekseen, kuinka todennäköistä on että teidän lapset tulevat olemana tulevaisuudessa tiiviisti yhdessä? Jos ystäväsi ei ole lähivuosina edes saamassa lasta niin hyvässä lykyssä tulevat tapaamaan vain joissain juhlissa alle 10 krt elämässään.

Oma entinen paras ystäväni "varasti" hevoseni nimen mikä on harvinainen ja myöhemmin minun ponini nimen mikä sekään ei ole yleinen ja esitti somessa keksineensä ponin nimen itse. Nimesi siis hevosensa ja poninsa minun hevosen ja ponin nimillä. Pieniä asioita, mutta ärsyttää silti ja on minusta tahditonta käytöstä.

Minulle on ollut itsestäänselvää että ei ikinä pidä kertoa nimi-ideoita kenellekkään. Jos joku vänkää että kerro nyt, niin voi vaikka sanoa että Kia on aika kaunis nimi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kahdeksan