Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että teinipoika epäonnistuu kaikessa, kaivattaisi onnistumisia! Muita?
21.05.2021 |
Teini on ysillä, ensin oli intoa että korottaa numeroita keväällä, no kaikki, suoraan sanoen kaikki, on lähtenyt menemään alakanttiin.
Mopokortti piti vihdoin hankkia keväällä, ei meinannut millään päästä teoriasta läpi, monta uusintaa. Sitten tuli käsittelykoe, iisi homma, kaikki pääsee läpi, meillä ei. Nyt ei halua harjoitella kun on niin pettynyt itseensä ja uusi aika meni pitkän ajan päähän.
Miten oikeasti tsempata, kun yrityksestä huolimatta tulos on pääosin aina epäonnistuminen?
On siis kaikenlaista keskittymis- ja lukihäiriötäkin. Yritän kannustaa poikaa aina että ensi kerralla, mutta tämä jo niin toistuva kuvio.
Kommentit (24)
Meillä ei ole edes mitään diagnosoituja neuro-ongelmia, mutta koulussa on pettymys jos tulee keskiarvoksi 8.5. Ei pääse sillä yhteenkään lukioon, joihin haki, joten joutuu varmaan tekemään kymppiluokan ensi vuonna. Mieli maassa koko ajan. Jotenkin masentavaa seurata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan tuollaisen vaiheen oman teinin kohdalla. Ongelma on siinäkin, että jos/kun järjestää jotain, missä "varmasti" onnistuu niin sitten kun se menee kuitenkin pieneen, se masentaa sitäkin enemmän.
Oma neuvoni olisi ehkä, että anna pojan olla rauhassa, tehdä sitä, mistä nauttii ja rakasta ehdoitta. Älä esitä vaatimuksia, edes "seuraavalla kreralla onnistumiseen kannustaen". Tee selväksi, että hän kelpaa kyllä, kaikinensa, kaikesta huolimatta.
Toki tämä kaikki vaikuttaa esim siihen, mihin kouluun pääsee. Sille ei voi mitään. Mutta - ja tämän sanon oman lapseni kokemuksen perusteella - on olemassa vaihtoehtoja ja kiertoteitä. menee nyt joko johonkin sellaiseen kouluun mihin pääsee, tai kymppiluokalle tai kansanopistoon. Muutaman vuoden päästä keskittymiskyky voi olla ihan toinen ja resrssit muutenkin toiset. Sitten voi yrittää uusiksi toisessa ja kolmannessakin koulutuksessa. Oma poikani kävi ensin yhden ammattikoululinjan, eikä sitäkään mitenkään loistavasti. Pari vuotta valmistumisen jälkeen hän löysi toisen alan, on nyt sen ammattikoulutuksessa ja jatkaa sen jälkeen sen alan ammattikorkeakouluun (paikka on jo selvä). Eli koko elämää EI oikeasti ratkaista 15-16 vuotiaana. vaikka stressiä tuotetaan joka tuutista, siihen ei tarvitse uskoa, eikä se oikeasti ratkaise. Tulevaisuudessa on paljon mahdollisuuksia, kunhan sinne asti päästään mieluusti masentumatta.
Ikävä tilanne, etenkin jos katoaa motivaatio yrittää uudestaan. Epäonnistumisissa sinänsähän ei ole mitään pahaa, mutta katoaahan siinä nuorella helposti usko itseensä, jos tuntuu ettei koskaan onnistu missään. Jotkut mopokortit ja koulunumerot on elämän mittakaavassa aika pieniä vastoinkäymisiä, mut tuon ikäiselle isoja juttuja.
Onko pojalla jotain kiinnostuksen kohdetta tai muita vahvuuksia, joihin keskittyä ja joista saada onnistumisen kokemuksia? Muista kehua ja kannustaa jokaisesta pienestäkin onnistumisesta, ja epäonnistumisten hetkillä muistuttaa niistä onnistumisistakin. Joskus ehkä auttaa, kun kertoo omista epäonnistumisistaan, niin nuori kuulee ettei ole ainoa, jolla välillä käy noin.
Ihan kuin minä. Masentavaa. :( En osaa auttaa, mutta kaikki tuki ja apu on paikallaan.
Eikö 8,5 keskiarvona ole jo ihan hieno suoritus? Sehän on melkein ysin keskiarvo, nostaisin hattua, etenkin jos taustalla on vielä lukihäiriötä tai muita erityisiä haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsempataan ja kiitetään yrittämisestä, ei lopputuloksesta.
Motivaatiohan tossa menee ja itseluottamus..:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap.
Kiva, että pyrkimyksesi on kannustaa poikaasi, joka on varmasti sinulle rakas. Mutta jotenkin tulet luetelleeksi epäonnistumisien listan. Miten voisit avata silmäsi kaikelle sille, mistä voit antaa kannustusta. Näetkö sen, että poikasi on kuitenkin yrittänyt, esim. mennyt uudelleen mopon teoriakokeisiin ja lopulta päässyt läpi? Tällöin kannustusta voi antaa sinnikkyydestä. Siitä, että on hoitanut koulunsa. Tai esimerkiksi vahtinut pikkusisarustaan, auttanut kotitöissä jne, mikä teidän perheessä nyt onkaan sitten tilanne. Vaikuttaa vähän siltä, että teihin molempiin on tarttunut tuo negatiivisten asioiden huomiointi. Teinille voi sanoa ihan kevyesti arkipäivässäkin, että voi kun sulla on nätti hymy tai kiitos, että veit roskat tai kiva, että pyysit anteeksi myöhästymistäsi - mitä tahansa arkista. Ei ne tarvitse olla 'suorituksia'. Teini-iässä on todella tarpeen, että itseluottamusta tuetaan. Tsemppiä uuden näkökulman löytämiseen. Älä luovuta itsekään, jatka sinnikkäästi.
Esimerkiksi kymppiluokka on ihan hyvä vaihtoehto. Teini saa kasvaa rauhassa vuoden ja nostaa numeroitaan. Vuosi sinne tai tänne ei vaikuta mihinkään. Useille se "kasvu"vuosi tai useampikin tulee sitten lukion/ammattikoulun jälkeen, kun silloin ei tiedäkään mihin suuntaisi tai ei pääse haluamaansa paikkaan. Lopulta on aivan sama valmistutko esimerkiksi ammattikorkeasta 22 vai 25 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö 8,5 keskiarvona ole jo ihan hieno suoritus? Sehän on melkein ysin keskiarvo, nostaisin hattua, etenkin jos taustalla on vielä lukihäiriötä tai muita erityisiä haasteita.
Minusta myös, mutta kun opo ei ollut kertonut kevään kouluhaussa, että olisi kannattanut hakea johonkin naapurikunnan lukioon, että pääsisi lukioon. Lapsi oli hakenut niihin lukioihin, joihin haluaisi mennä, mutta sittemmin odotettu ka on laskenut pari kymmenystä, joten tiedossa on, että ei tule pääsemään hakemiinsa lukiohin, jotka ovat suht inhimillisen etäisyyden päässä.
Minusta ikävää alapeukuttaa tämmöisiä epäonnistumisia, kun pahalta se tuntuu lapsesta kun ei kelpaa. Ei ole edes koulussa erityisen huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin tuollainen kiltihkö poika.
Lopulta epäonnistumisiin tulee riippuvaiseksi ja se kasvaa osaksi omaa aikuista persoonaa.
Nyt siitä nauttii, kun tietää jo ennalta epäonnistuvansa kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olin tuollainen kiltihkö poika.
Lopulta epäonnistumisiin tulee riippuvaiseksi ja se kasvaa osaksi omaa aikuista persoonaa.
Nyt siitä nauttii, kun tietää jo ennalta epäonnistuvansa kaikessa.
Oletko vuoteen omana?
Tarjoileeko äiti aina klo 12 aikaan sänkyyn vuodepotilaalle perunavelliä tai maa-artisokka velliä kera juustorakeen?
Sinun pitää syödä että vointisi kohenee ja rauta-arvoista tulee huolehtia hyvin.
Auton ajokortti voi myöhemmin onnistua tai ei ole pakko olla. Koulu voi olla mahdoton teini-iässä, jolloin on muutenkin vaikea keskittyä. Myöhemmin onnistuu muussa. Suomessa on joissakin paikoissa ehkä liiankin tiukat kriteerit. On helpompiakin asioita kuin yksi koe tai mopokortti.
Kai ap tiedät että jos on esim adhd, niin lääkäristä saa todistuksen jolla ajokoulujen kokeet ovat kevennettyjä, esim. ei ole aikarajaa vastata? Kannattaa hommata se dg, niin asiat helpottuvat kun saa sellaistatukea mitä trivtsee, eikä tarvi koko ajan vain epäonnistua. Lisäksi lapsesi voi olla hyvä asioissa joista hän on itse kiinnostunut, vaikka ne olisivat vanhempien mielestä huonoja asioita, kuten pelaaminen. Siitä saa kuitenkin onnistumiskokemuksia. Lähipiirissäni on poika, juuri yläasteelle menossa, ja hänen äitinsä painottaa ainoana onnistumisena koulujuttuja. Lapsen vapaista menee yli puolet koulujuttujen harjoitteluun kotona, eikä hän saa tehdä mitään mitä haluaisi, mihin olisi intoa jne. kuten tietokonepelaaminen. Tiedän jo että yläasteella pakka leviää käsiin, koska teinin elämään nyt vain kuuluu muutakin kuin koulu.
Yksi tuttu teinipoika taas on hautautunut huoneeseensa ja lopetti koulunkäynnin 14-vuotiaana koska häneltä odotettiin aina vain koulun täydellistä suorittamista, ja muuta elämää ei oikeastaan saanut olla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole edes mitään diagnosoituja neuro-ongelmia, mutta koulussa on pettymys jos tulee keskiarvoksi 8.5. Ei pääse sillä yhteenkään lukioon, joihin haki, joten joutuu varmaan tekemään kymppiluokan ensi vuonna. Mieli maassa koko ajan. Jotenkin masentavaa seurata.
poika pettyi aikoinaan kun tuli matikasta ysillä 9, no lukiossa oli L ja teknologiasäätiön 1000 euron stipendi.
Ei kannata kaatua ensimmäisiin vastoinkäymisiin, niitä kyllä riittää. Itse en ole 29 ikävuoteen mennessä onnistunut missään.
Jos ei halua harjoitella, niin ei ihme, jos ei onnistu.
Onko ihan oikeasti tehnyt paljon töitä noiden eteen, siis harjoitellut kunnolla?
Nosto. Ei yhtään vertaistukea? :D