Töissä jatkuvasti jengiä saikulla.
Alkaa ottamaan omillekin voimille kun jatkuva vajaamiehitys ja kiire.
Kommentit (14)
Taitaa olla liika kiire tai liikaa töitä, että väki noin kaatuu, ei kai kukaan huvikseen sairaslomalla ole.
Tahtoo olla "ammattilaisia" siinä hommassa. Vp:t tuppaa monesti kerääntyä samoille. Eikä välttämättä perheellisiä.
Mä en ole ollut kipeä yli kahteen vuoteen. Kyllä noi saikutukset on suurimmalta osin vedätystä. Viimeksi olin oikeasti sairas vuonna 2014, jolloin muistan olleeni saikulla.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla liika kiire tai liikaa töitä, että väki noin kaatuu, ei kai kukaan huvikseen sairaslomalla ole.
Voi kuule, näitä on vaikka kuinka paljon. Ja korona aikahan on nyt oikein saikuttajien kulta-aikaa kun sairasloman syyksi kelpaa parin viikon välein vähintään korona-altistus jolla saa päivän tai pari, kaikkien normi "kurkku kipeä" ja kuumeiden lisäksi. 672
Tyhmä Suomessa töitä tekee. Puoli vuotta voi olla saikkulla niin että saa täyttä palkkaa ja idioottihan se on, joka ei tuollaista hyödynnä.
Meidän työpaikalla taas täysin päinvastoin. Saikuttelut ovat vähentyneet merkittävästi, kun ihmiset ovat olleet yli vuoden etätöissä.
Esimies ei korviaa lotkauta vaikka sanottu, että liikaa töitä ja liian vähän porukkaa. Lisää porukkaa ei tule.
Muutama ollut nyt pitkillä saikuilla ja muutama (perheettömiä) muu ainakin 1-2 päivää viikossa pois. Ei ole varmaan viikkoakaan viimeisen vuoden aikana et koko porukka ollut töissä.
Alaa en paljasta. Sen verran voin sanoa ettei ole sos ala tai hoitoala.

Tämä siis Ap
En ole ollut pitkillä saikuilla, mutta tiedän montakin työyhteisöä, jossa ollaan viimeiseen tippaan asti töissä, koska ei haluta muita jättää pulaan. Kyllä siinä ei esittämisestä enää ole kyse, kun stressin vuoksin sydänoireita saanutta tulee ambulanssi hakemaan ja työntekijä tokaisee, että vetää palaverin loppuun ennen kuin kyytiin lähtee. Tämä oli vain yksi esimerkki monista.
Näin kunnan hommissa. Vanha vitsi lapioon nojaamisesta kuuluu menneisyyteen.
Kukaan ei täältä sairauksitta lähde. Se on varmaa.
Vierailija kirjoitti:
Esimiehen tehtävä hankkia lisämiehitystä.
Lisämiehitystä ei työpaikalle voi hankkia, jos sijaisten määrärahat on jo lopussa.
Työpaikoilla kun jokaisella organisaatiolla on oma budjettinsa, ja esimiehen tehtävä on valvoa sitä, että budjetti toteutuu.
Monet esimiehet hyppäävä itse remmiin, silloin kun on suuri vajaus työvoimassa.
Mutta useinmiten on niin, että muut paikkaavat sairaslomalla olevan työn tekemällä enemmän töitä, vaihtamalla vuoroa ja luopumalla joskus jopa yksittäisvapaasta, jos tilanne on erittäin paha.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä Suomessa töitä tekee. Puoli vuotta voi olla saikkulla niin että saa täyttä palkkaa ja idioottihan se on, joka ei tuollaista hyödynnä.
Juurikin pitkät vp:t työnantajalle parempia, kun pystyy suunnittelemaan hommat eikä ole omasta pussista pois.
Päivä pari hankalimmat.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä Suomessa töitä tekee. Puoli vuotta voi olla saikkulla niin että saa täyttä palkkaa ja idioottihan se on, joka ei tuollaista hyödynnä.
Ai, missä saa olla saikulla puoli vuotta, saamalla täyttä palkkaa.
Jos jossain on tuollainen työehtosopimus, niin haluan tietää millä alalla.
80Lähes jokaisessa työpaikassa viimeistään 60 pv sairastunut ihminen joutuu alemmalle palkalle.
Sen jälkeen tulee erilaiset selvitykset.
Niissä selvityksissä on mukana työntantaja, työterveyslääkäri, työterveyshoitaja ja luottamusmies.
Työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa kovin pitkään työntekijälle, joka ei ole työkykyinen omaan työhönsä.
Selvityksessä pohditaan onko työntekijä enää kykenevä omaan työhönsä.
Etsitään vaihtoehtoja toisenlaiselle työlle. Ja jos mikään näistä ei onnistu eikä sovellu sairastavalle työntekijälle, työnantaja saa irtisanoa työntekijän.
Sairastava työntekijä joutuu sitten sairaspäivärahalle ja mahdolliseen kuntoutukseen.
Ja kommentoija voi tarkastaa nämä asiat mistä tahansa, mutta näin se vaan pääsääntöisesti menee.
Työnantaja ei voi loputtomasti pitää palkkalistoillaan sairasta, työhön kykenemätöntä ihmistä.
Tämäkin on kyllä aivan laissa sanottu asia.
Esimiehen tehtävä hankkia lisämiehitystä.