Lue keskustelun säännöt.
Pakko avautua tänne kun ei muuallekaan voi...
15.09.2009 |
Mä olen ihan lätkässä. Aivan kauheaa. Olen tuntenut suunnatonta vetoa erästä miestä kohtaan jo noin 13 vuotta. Hän on samassa konsernissa röiaaä, mutta työmme eivät ole koskaan liittyneet toisiinsa.
Vetovoimaa on ollut koko ajan puolin ja toisin mutta mitään ei ole tapahtunut. Vuosikaudet tuijottelua, piiiiitkiä katseita, v*ttuilua leikkimielellä ym.
Nyt meillä oli työpaikan vapaamuotoinen tilaisuus. Siellä päädyimme illan hämärässä puhumaan kahdestaan. Kumpikin myönsi käyneensä kuumana jo sen toistakymmentä vuotta, mutta luullut että toinen ei ole kiinnostunut. No okei, ei niitä katseita kumpikaan ole väärin voinut tulkita.
Pari kiihkeää suudelmaa illan aikana, sitten lähdin kotiin.
Mutta herranen aika olen nyt sekaisin. Aikuinen, liki 40-vuotias nainen! Täällä kävelemme "vahingossa" toisen työhuoneen ohi, ohimennen pitkiä katseita..... Äsken hän kävi mun huoneessa, "mitä kuuluu".
Meinasi taju lähteä hänen partavetensä tuoksusta, olisin halunnut - no joo - jätetään sanomatta. Huoh.
Tämä ihme kuume on mulla ollut kaikki vuodet ja nyt tämä on levinnyt käsiin. Mä en pysty enää tekemään töitä kun ajattelen vain tuota miestä. Tämä tunne on ollut aikaisemminkin, noin kahden vuoden välein olen ollut siihen mieheen sekopäänä (kemia on kummallista), kunnes olen pakottautunut lopettamaan hänen ajattelemisensa.
Luulin olevani kuivilla, mutta nyt tästä ei tule enää yhtään mitään. Eikä hänen järkyttävän komea ulkomuotonsa, ryhdikäs pukunsa, minut riisuva katseensa ja ja ja ja ..... ne eivät edesauta järjellistä ajattelua.
En voi sanoa tästä kenellekään, en halua että perheystävämme kuulevat tunteistani, eikä herran tähden työkaveritkaan. Kerroin siis teille, arvon siskot.
Tarvitsen apua, en pysty keskittymään mihinkään! Olen aivan huumassa ;)
Kommentit (22)
Kunpa tietäisin vastauksen kysymyksiisi. Kertoisin sulle oitis :o)
Mutta elämä on monimutkaista. Minäkin olen usein miettinyt, että miksi en sitten siinä vaiheessa kun olimme molemmat sinkkuja, kokeillut ihan tosissaan yhteistä elämää tämän miehen kanssa? Tai miksi en jättänyt silloista avokkiani tämän miehen takia koska se oli todella lähellä...?
Me olemme suudelleet useasti, aina kun näemme. Pidelleet kädestä kiinni, kävelleet käsikkäin ja toistemme kainaloissa, istuneet meren rannalla sylikkäin,käyneet kymmeniä kertoja ravintolassa syömässä, tekstailleet ja laitelleet sähköpostia viikoittain... JO YHDEKSÄN VUOTTA!
Myös minä olen selvinnyt raskaus- ja vauva-ajoista ilman tätä miestä, silloin aina päässyt eroon. Sekä nykyisen mieheni tavattuani olin niin huumassa, että tämä mies unohtui kuukausiksi. Mutta aina hän palaa. AINA.
Ja se on ihmeellinen asia. Mikä meitä vetää toistemme puoleen? Näitä samoja asioita mietit sinäkin, varmasti.
Koska emme voi olla yhdessä emmekä halua loukata rakkaitamme, olemme päätyneet olemaan toistemme sydämissä ikuisesti. Kumpikin meistä tietää että jossain on eräs jonka puoleen voi aina kääntyä jos tulee tiukka paikka elämässä. Joku, johon voi aina luottaa. Se helpottaa monessa tilanteessa. Kun arki on kovaa, voi nousta hymynkare suupieleen kun muistaa, että hän ajattelee minua jossain.
Ja kyllä, tämä on monella mittarilla mitattuna väärin. Mutta en pääse tästä eroon.
Ja tiedän sen, että jos miehelleni kävisi joskus jotain, hän jättäisi minut tai kuolisi tms, menisin tämän miehen luokse ja jäisin sinne. Mutta koska olen aikuinen, äiti ja vaimo, nykyinen tilanne ja perheeni on oltava etusijalla.
T 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Day-dreaming on nyt sitten av:llä todettu todellista pettämistä pahemmaksi?!
Joten naiset, vieraisiin sänkyihin hopi hopi ettei vain tule mitään romanttisia ajatuksia missään yhteydessä mieleen...
Onnittelut sillä ehdolla ettei kotona odota ukko ja lauma lapsia!
Kun sinä ilmeisesti olet vapaa ja toivottavasti mieskin, niin mikä estää? Ehdotan, että syöt lounasta hänen kanssaan tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette sinkkuja, miksi ette vain anna mennä?
olette molemmat varattuja tahoillanne? Koska jos olisitte vapaita, et kai vitkuttelisi vaan kävisit kiinni - sen veraan aikuisen naisen pitää jo ymmärtää :-))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
/ole voinut toimia tunteidenne mukaan eli alkaa seurustelemaan?
on kotona puoliso ja perhe (muuten kai voisit avautua tästä vaikka ystävillesi?): ihastuminen on ihanaa ja inhimillistä, eikä siitä yleensä pääse yli kuin elämällä sen loppuun. Heittäydy siis suhteeseen, jos siltä tuntuu, mutta pidä huolta siitä, että et jää kiinni. Keskustele myös toisen osapuolen kanssa pelisäännöt selviksi, ettei tule mitään yllätysavioeroja, kun toinen kuvittelee saavansa sinut elämänkumppanikseen. Jossain vaiheessa varmaan huomaat, että ruoho ei sittenkään ole vihreämpää aidan takana, vaan se tuttu ja turvallinen elämä oman miehen ja perheen kanssa on se, mitä haluat. Ja mikä on lapsillesikin parasta...
Nimim. Tuon kaiken kokenut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme molemmat varattuja, olen itsekin siis "naimisissa ja liuta lapsia ja koiria kotona odottamassa". Siksi mitään ei ole vuosikausiin tapahtunutkaan.
Taivas jos olisin sinkku, niin en enää tässä istuisi. Rakastan miestäni ja siitä ei ole kyse, en halua erota, en todellakaan.
MUTTA KUN KÄYN IHAN SIKAKUUMANA TUOHON MIEHEEN!!!!! Joku tuossa sanoikin että olen löytänyt ihonalaiseni. Niin se kai on. Tämä on jatkunut siis 13 vuotta, ensitapaamisesta lähtien.
Ja nyt kun kumpikin tietää mitä toisen päässä liikkuu, se ei ainakaan viilennä tunteita. Ja kun tiedän että tämä ei lopu ellei jotakin hyvää tai pahaa tapahdu. Siis että mies loukkaisi minua pahasti tmv.
Olen minä avioliittoni aikana aina joskus ihastunut yhteen jos toiseenkin, se on normaalia. Mutta tämä yksi hemmetin mies on pysyvä ongelma. Ja ne suudelmat......... pyörryttää vieläkin. Hän olisi siis halunnut muutakin mutta siihen leikkiin en lähtenyt. Luulin että pystyn elämään näiden tuntemustan kanssa. En pysty.
Mä en enää tee muuta kuin haaveilen tuosta ihmisestä. Päivin ja öin. Auttakaa mua, en voi elää enää näin.
Loppuisiko tämä jos antaisin mennä asteen pidemmälle? Siis ei sänkyyn asti vaan vähän lähemmäksi? No ei kai, sitten se pahenisi. Pettää en haluaisi, en ole koskaan pettänyt miestäni. Ellei noita paria suudelmaa nyt sitten lasketa.
Miten te muut säädylliset perheenäidit toimisitte tässä tilanteessa? Kun tälle kemialle ja fyysiselle järkyttävälle vetovoimalle ei voi yhtään mitään. Vuodesta toiseen.
Mä itse asiassa kirjoitin tästä miehestä tälle palstalle noin kolme vuotta sitten. Silloin mulla oli tosi paha kausi meneillään... siis tämän ihastumiseni kanssa. Sitten meille syntyi toinen lapsi ja pääsin näkemästä tuota miestä. Pystyin elämään asian kanssa. Nyt en enää.
Hemmetti, työt kasaantuu kun kirjoitan tänne ja näen päiväunia tuosta upeasta uroksesta.....
ap
Jos sulla ja hänellä on perhettä ajattele heitä!
Älä ole niiiin itsekäs ja anna himojen vallata käyttäytymistä. Luoja mikä tollo oletkaan jos petätä miestäsi. Aikuistu hyvä nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kypsää aikuisuuteen, varsinkin jos on perhettä.
samassa tilanteessa oleva. Eli moni meistä tuntee tuskasi. Itse kuvittelin aina, että minusta ei ikimaailmassa olisi moiseen haihatteluun, mutta kun Hän osuu kohdalle, siinä järki helposti hälvenee. Kemia on outo juttu, eri asia sitten mihin sen lopulta antaa vaikuttaa. Neuvoja en voi antaa, samassa veneessä kun olen, mutta olen hengessä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tapasin noin 9 vuotta sitten erään miehen ja lopputarinan voi lukea sun viestistä. Olemme kumpikin tahoillamme koettaneet repiä itseämme irti toisesta, mutta laihoin tuloksin.
Olen tämän 9 vuoden aikana eronnut silloisesta poikaystävästä, tavannut uuden miehen, mennyt naimisiin, saanut kolme lasta. Ja välillä olen väkisin irrottautunut tuosta miehestä voidakseni elää elämääni. Olen vaihtanut puhelinnumeroni, pyytänyt häntä olemaan kuin ei olisikaan olemassa, uhannut miestä jopa lähestymiskiellolla jotta vaan olisimme erossa. Tavallaan sytin vain miestä vaikka itse olin mukana jutussa yhtälailla.
Mutta AINA päädymme yhteen, tavalla tai toisella. Törmäämme jossain. Tai pienissä viineissä kuitenkin otamme yhteyttä ja soppa on valmis.
Myös mies on varattu tahollaan mutta ei kuulemma koskaan ikinä löydä kaltaistani. Ja on valmis jättämään avovaimonsa jos vaan minä jätän perheeni.
NO, en tietenkään jätä ja hän tietää sen. Mutta emme pääse eroon toisistamme, emme varmaan koskaan. Olemme puhuneet tästä paljon, tuntikausia. Olisimme jo unohtaneet toisemme 9 vuoden aikana jos tämä ei olisi jotain suurta.
Emme ole koskaan pettäneet puolisoitamme keskenämme. Yhdessä vaiheessa kumpikin oli hetken sinkku ja silloin olimme yhdessä yötä päivää muutaman viikon. Sitä en unohda koskaan. Mutta sitten tuli asioita joiden vuoksi jouduimme erillemme ja rakensimme omat elämät.
Mä ymmärrän sinua ap ihan täysin. Jos haluat, voimme antaa toisillemme vertaistukea sähköpostitse. Tiedän mitä käyt läpi ja olet rohkea nainen kun selviät tuosta rikkomatta mitään. Miten se käy, sitä en tiedä. Etsin vastausta siihen itsekin. Jos sulla on anonyymi säpo-osoite niin laita tähän, kirjoitan sulle sitten meiliä.
Tsemppiä! Elämä on justiin tällaista!!!!
Ja olen todennut sen ihan itse, että on mahdollista rakastaa kahta miestä. Oma aviomieheni on kaikkea mitä mieheltä toivon ja sitten on tämä mystinen vetovoima tähän toiseen mieheen... voi taivas!
T kolmen pienen äiti jolla on todellakin ihonalainen
Jos olette molemmat varattuja niin eka vaihtoehto on itsehillintä. Jos ette voi tunteillenne mitään, niin sitten eroatte molemmat ja lyötte hynttyyt yhteen. Molemmat vaihtoehdot vaikeita, toinen vaikeampi kuin toinen. Mihin olette valmiita?
Unohda tuollaiset kaksinaismoraaliset spekulaatiot, että kun on pussailtu niin sitten ehkä helpottaa, jos menee "asteen pidemmälle mutta ei sänkyyn asti". Teet vain oman elämäsi hankalaksi. Aikuisuuteen kuuluu kyky luopua ja hillitä itsensä.
Ihonalaisista en tiedä, kuulostaa kummitukselta. Onko se jostain iskelmästä tai kirjasta?
Tiedän että voi ollan hankalaa tässä taloustilanteessa mutta perhe on kuitenkin tärkein.
unohda koko mies, ei ehkä ole helppoa, mutta helpompaa kuin muut vaihtoehdot.
Sanoit, että mies olisi ollut valmis menemään pitemmälle, mutta sinä et siihen ryhtynyt. Haluaisitko vakavaan suhteeseen miehen kanssa, joka on valmis pettämään vaimoaan???
Yhden yön takia tai kevyen suhteen takia ei kannata rikkoa perhettä.
Mä olen hitto soikoon yrittänyt unohtaa sen 13 vuotta. Vaan kun se ei onnistu.
Mulle perhe on tärkein enkä missään nimessä riskeeraa sitä. Aikuinen ihminen pystyy hillitsemään tunteensa ja tekemisensä ja rakkaus on tahdon asia.
Kyse on vain siitä, että joku ihminen tässä maailmassa on sulle enemmän kuin monet muut. Ohimeneviä ihastuksia löytyy, tällaiset pysyvät on mielestäni omituisia. Silloin sille on joku syy.
Mulla on ihan sellainen tunne, että (ei, en yhdistä itseäni Salkkareiden Sallaan... heh) mulla ja tuolla miehellä on jotakin taustaa. Olemme kumpikin juuriltamme samalta alueelta, eli jossain määrin samaa geeniperimää. Ehkä se tulee sieltä. Tai sitten olemme entisessä elämässä olleet rakastavaisia.
Minä olen järkevä ihminen enkä todellakaan koskaan ollut tunteiden vietävissä. Keneltä vain kysyy, niin tämä nainen menee järki edellä.
Mutta kun kemia ja sydän ovat toista mieltä. En ole näin sekaisin ollut edes aviomiehestäni silloin alkuvaiheessa.
Näin hänet äsken. Se katse, joka välillämme oli, oli täynnä sähköä. Pelkään pahoin että ympärillä olijat saivat melkoisia säkäreitä ;)
Mä tukehdun tähän tilanteeseen. Pakko kasata itseni ja yrittää keskittyä työntekoon. Kiitos että jaksatte jauhaa tästä mun kanssa, muiden kanssa ei voi.
ap
Tämä on asia, jota ei voi selittää. Aikuinen nainen on ihastuksia kokemut ja osaa niihin suhtautua, mutta tällainen pitkäaikainen juttu on jotakin muuta.
22, aivan sama kuin sinulla, raskausaika (paitsi että tämä mies silloinkin kerran hellästi silitti vauvamahaani ja katsoi syvälle silmiin..... huoh) ja vauvavuosi meni ihan hyvin. Mutta nyt on vauvavuosi taas ohi ja......
En halua pettää enkä loukata miestäni. Mutta jos nyt lähestyn asiaa analyyttisesti:
Meillä on tämä elämä ja sitä ei takaisin saa. Loukkaako tai vahingoittaako flirtti tai suudelma muita? Tällainen tilanne ei kuitenkaan loputtomiin kestä, elämä menee eteenpäin ja sairaus tai kuolema voi tulla jo huomenna. Jäisinkö silloin katumaan jotakin mitä en tehnyt?
Ja on oikeasti myös mahdollisuus, että oma puoliso jättää päivänä minä hyvänsä. Olen senkin kokenut. Entinen aviomieheni vain eräänä kauniina päivänä jätti minut ilman mitään selityksiä, 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Nyt on 10 vuotta plakkarissa tämän toisen aviomiehen kanssa ja mistä voin olla varma?
Juuri erään läheisen ystäväni mies jätti hänet, 20 vuoden avioliiton jälkeen. Kukaan, ei kukaan olisi uskonut että näin käy.
Jos mieheni ei olekaan yhtä vahva kiusauksille kuin minä, ehkä hän jonain päivänä jättää minut ja ottaa jonkun "ihonalaisensa"? Mitä minä sitten teen? Olen ikuisesti katkera kun en silloin nuorena ja kauniina nauttinut siitä himoittuna ja haluttuna olemisesta? Kenties varastanut sitä suudelmaa? Ei näitä kuvioita enää palvelutalossa tule eteen.
Mikä on oikein ja mikä väärin? Kuka sen määrittelee?
ap