Miten kysellä teinin kuulumisia ilman että tämä kokee, että koko ajan valitan jostain?

En tiedä. Ihan sama mitä kysyy niin ärähtää takaisin että "mitä". Sitten kun kysyn uudestaan niin vastaus on "entiedä" tai "ihasama".

Ei ole neuvoja, ei.

niin no haluatko keskustella vai udella onko se on taas tehnyt kaiken päin persettä?

Älä kysele mitään. Tulkoon itse puhumaan, mikäli joskus kasvaa ja kypsyy. Helvettiäkö niitä nöyristelemään ja mielistelemään.

Huippuosaaja kirjoitti:

Älä kysele mitään. Tulkoon itse puhumaan, mikäli joskus kasvaa ja kypsyy. Helvettiäkö niitä nöyristelemään ja mielistelemään.

Ihan kiva olisi kuitenkin tietää, mitä hänelle kuuluu ja onko kaikki hyvin, kun välillä on vähän väsyneen oloinen.

Kysy tarkempia kysymyksiä, esim.onks teidän hissan ope tiukkis vai rento, onks paljon/vaikeita läksyjä tänään, mitäs kohtaa käytte nyt läpi(osaisinkohan itse enää) ja sitä rataa. Joskus pyydän teiniä kuulustelemaan mua koe-alueesta-oppii se siinäkin ja saadaan jutun juurta.

Muistele omaa kouluaikaasi yhdessä teinin kanssa, kerro jos vaikka inhosit jotain opettajaa tai joku muisto vaan. Mee vähän sinne teinin maailmaan, tasavertaisena, tai kunnioittaen silleen että, ohhoh, onpas systeemi muuttunut, onks toi hankalaa jne.

Juttele hänen kanssaan muista asioista. Maailman menosta. Ohjelmista. Mitä hän harrastaa tai tykkää tehdä, jutelkaa niistä. Hänen kuulumiset varmasti tulevat keskustelussa esiin. Ole kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo (vaikka se ei juuri olisikaan sitä mitä toivoit). Kuuntele tarkkaan ja tee täsmentäviä kysymyksiä, jotta varmasti ymmärrät oikein. Siitä se lähtee.

Ota puheeksi joku teinejä koskeva uutinen tms.ja kysy hänen mielipidettään siitä. Ja kuten yllä sanottiin, kuuntele hänen vastaustaan. Älä tyrmää hänen näkemystään vaikkei se sinua miellyttäisikään, vaan kysy että okei, miks noin ajattelet? Hän kaipaa susta edelleen opastajaa, mutta se omanarvontunto saattaa tulla tielle.

Teininä lapsi tarvii oikeasti kunnioitusta siihen, että on kasvamassa omaksi itsekseen. Ja loukkaantuu äärimmäisen herkästi. Lapsuuden ja aikuisuuden välillä ei ole kaikkein yksinkertaisinta olla.

Tehkää mukavia juttuja yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Juttele hänen kanssaan muista asioista. Maailman menosta. Ohjelmista. Mitä hän harrastaa tai tykkää tehdä, jutelkaa niistä. Hänen kuulumiset varmasti tulevat keskustelussa esiin. Ole kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo (vaikka se ei juuri olisikaan sitä mitä toivoit). Kuuntele tarkkaan ja tee täsmentäviä kysymyksiä, jotta varmasti ymmärrät oikein. Siitä se lähtee.

Tämä on hyvä tapa lähestyä. Sitten, kun se keskusteluyhteys on olemassa voi kysellä henkilökohtaisempiakin juttuja ikään kuin siinä sivussa. Jos aina kaikki kysymykset liittyvät johonkin ikävään juttuun, niin tuntuuhan se valittamiselle. Mieti vaikka omalla kohdallasi. On paljon kivempaa, jos keskustelukumppani on kiinnostunut ajatuksistasi, eikä vain kysy milloin meinasit tehdä ruokaa.

Mä välillä kysyn et mitä ruokaa koulussa oli ja oliko kiva päivä, yleensä vastaa et ihan ok ja ruuan jota oli.

Oon myös kysynyt että tarviitko apua huoneen siivouksessa. Se on vinkki et siivoa mutta tarjoan myös apua jos pyytää. Näin meillä ainakin ollaan päästy edes vähän keskustelun alkuun eikä kaikki tunnu valitukselta.

En oikeestaan tiedä mitä tein oikein vai onko vaan käynyt hyvä tuuri, mutta mun teini-ikäinen poika puhuu oikeestaan kaikesta mun kanssa (lähes, kai silläkin jotain salaisuuksia on).

Voidaan puhua koulusta, seurustelusta, pornosta, huumeista, maailmanmenosta-kaikesta. Vitsaillaan myös paljon yhdessä ja otetaan kyllä yhteenkin.

Yks vaikuttava asia voi olla se, että oon aina pyrkinyt puhumaan asioista suoraan ja rehellisesti kulloisenkin ikätasonsa huomioonottaen. Mutta en tiedä, hyvä tuuri kai.

Tutulta kuulostaa.

"Mitäs koulussa?"  - "Ei mitään"

"Mites treenit meni?"  - "Olin huono" / "Ihan OK" / "hyvin"

"mitäs suunnitelmia viikonlopulle" - "ei mitään" / "en tiiä vielä"

Tämä on kuitenkin onneksi aina ollut melkoisen avoin tapaus, eli jos joku asia on mielen päällä, hän sanoo sen kyllä. Ei vaan välttämättä vastaile kovin pitkäsanaisesti jos jotain kysellään. Kyselen silti. Meillä parhaat keskustelut on ajoittain saanut autossa. Siinä on se hyvä puoli, että teiniä ei voi katsoa, kun pitää keskittyä ajamiseen, joten hänelläkin on ehkä helpompi puhua.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Ihan sama mitä kysyy niin ärähtää takaisin että "mitä". Sitten kun kysyn uudestaan niin vastaus on "entiedä" tai "ihasama".

Ei ole neuvoja, ei.

Meillä ihan samaa! Puhutaanko samasta teknistä vai onko tää vain teinikieltä 😄

Välillä ollaan niin iloista ja normaalia. Tilanne voi muuttua sekunnissa möksöttävään ja vihamieliseen. Arg, miten tätä kestää monta vuotta!?

Mulla on kaveri, joka on jo teini-iän ylittänyt, mutta nuorempi kuitenkin. Ja hän aina sanoo, että minun kanssa on helppo puhua, mutta vanhempien kanssa puhuminen ei onnistu yhtään.

Ero on siinä, että vanhemmat kysyy "mitä kuuluu" ja kaveri vastaa "ihan hyvää". Ja se oli sitten siinä. Vanhemmat on sanoneet, että eivät viitsi inttää, kun ei tuon enempää kerro. Ja että heille saa kertoa omaan tahtiin.

Kaverista sitten taas tuntuu, että vanhemmat eivät ole kiinnostuneita eivätkä välitä. Ja että he jättävät keskusteluvastuusta liian ison osan lapselleen ja se tuntuu vaikealta.

Vanhemmat eivät myöskään osaa kuunnella mitä lapsensa kertoo. Eivätkä reagoi siihen. Jos hän vaikka kertoo vanhemmilleen, että hänellä on vaikeaa, niin vanhemmat eivät kysy millä tavalla on vaikeaa eivätkä tarjoa apuaan. He eivät myöskään palaa myöhemmin asiaan ja kysy esim. onko tilanne helpottanut.

Minulle on helppo puhua. Minä otan vetovastuun keskustelusta. En heti luovuta, vaikka vastaukset olisivat niukkasanaisia. Jos en saa vastausta, niin pilkon kysymyksen pienemmiksi palasiksi tai palaan asiassa tasksepäin tai lähestyn sitä uudesta suunnasta. Ei tietysti liikaa painostaenkaan, mutta ei kerrasta luovuttaen myöskään.