Miten ihminen voisi saada ihmiset pitämään itsestään?

Sinut itsensä kanssa. Usko nyt jo.

Sinun pitää pitää muista ihmisistä ja olla tosissasi kiinnostunut heistä.

Leukaproteesi on välttämätön. Muuta tietä onneen ei ole.

Olet ap kertonut täällä yksityiskohtia ihan sairaan huonosta itsetunnostasi. Tämä asia jota kyselet koko ajan ei tule korjaantumaan ennen kuin olet hankkinut terapiassa edes auttavan itsetunnon. Olet jauhanut jo vuosia miten ulkoista olemustasi pitäisi muuttaa tms. että saisit ihmissuhteita. Se tulee olemaan ihan turhaa maailman tappiin asti niin kauan kuin itsetuntosi ja identiteettisi on tuossa jamassa.

Vierailija kirjoitti:

Sinut itsensä kanssa. Usko nyt jo.

Miten se näkyy konkreettisella tavalla ihmisestä ulospäin fyysisesti ja esim. vuorovaikutustilanteissa?

Tajusin oikeasti vasta pari vuotta sen hetkellisesti, että ulkonäkö ei välttämättä olekaan niin tärkeä seikka kuin olin kuvitellut.

Ajattelin aina, että kaverini piti minua nolon rumana, mutta kerran havahduin tajuamaan, että eihän ne hänen muut kaverinsa kukaan olleet mitään muotovalioita ihmisiksi ainakaan ulkoisesti. Eli siis niillä hänen muilla kavereillaan oli ylipainoa, harvoja hiuksia, todella keskinkertaisia kasvonpiirteitä jne. Sellaisia oikein nättejä instabeibejä ei ollut lainkaan.

Olin elänyt jossain ihme kuplassa itse. Mietin vain omaa naamaani ja ajattelin, että se oikeasti varmaan inhosi minua fyysisenä olentona ja sietää minua vain siksi, kun juttumme synkkasivat. Mutta ei asia ollutkaan niin yksinkertainen kuin kuvittelin.

Vierailija kirjoitti:

Sinua näköjään taas(?) tässä vähätellään.

Pahoittelut siitä.

Mielestäni asia ei ole mitenkään yksinkertainen, eikä noin ulkonäkökeskeinen mitä arvelet.

Itse olen tässä vellonut syvissä vesissä teemalla miksi minä olen täysin yhdentekevä toisille. Siis siten, että tulen ihmisten kanssa juttuun, olen vain jotenkin täysin epäkiinnostava. Olen hyvä kuuntelemaan ja mielestäni keskustelemaankin, pidän itseäni ihan siistinä ja huoliteltuna ja 'hyvätuoksuisena' - mutta minussa ei ole mitään vetovoimaa eikä kiinnostavuutta.

Kun meillä oli 15v luokkakokous, ihmiset olivat lähinnä unohtaneet, että olin heidän luokallaan ollutkaan 🤷. Eikä heitä kiinnostanut mitä minulle oli tapahtunut, minkälainen ihminen olen nyt - kaikki meni toki hyvin, koska minä olen yhä hyvä kuuntelija - mutta seuraavan 15v kuluttua jos vielä menen luokkakokoukseen, olen todennäköisesti jälleen se "ai niin, säkin olit meidän luokalla" - tyyppi.

Tuo kuulostaa kyllä surulliselta jotenkin ja ymmärrän täysin tuon fiiliksen. Mulla on kans sellainen olo, että olen periaatteessa ihan ok, mutta ketään vain ei kiinnosta mikään minuun liittyvä positiivisessa mielessä. Itse en ole uskaltautunut edes menemään luokkakokouksiin.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut itsensä kanssa. Usko nyt jo.

Miten se näkyy konkreettisella tavalla ihmisestä ulospäin fyysisesti ja esim. vuorovaikutustilanteissa?

Fyysisesti varmasti näkyy mikroilmeistä ja vähän isommistakin ilmeistä silloin kun ihminen on rauhallinen ja pitää itsestään eikä koe oloaan henkisesti turvattomaksi tilanteissa. Ei-sanallinen viestintä on suuressa roolissa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Ei ainakaan miettimällä ja hermoilemalla "pitääköhän tuo nyt minusta?!" tai yrittämällä saada kaikkia pitämään. Se ei ole mahdollista eikä tarpeellista, että kaikki tykkäisivät susta. Eikä se itsetunto tai sinut itsensä kanssa oleminen myöskään niin tähdellistä ole. Eiväthän kaikki muutkaan ole sitä "saavuttaneet".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut itsensä kanssa. Usko nyt jo.

Miten se näkyy konkreettisella tavalla ihmisestä ulospäin fyysisesti ja esim. vuorovaikutustilanteissa?

Ei tarvitse salailla itsestään sen suurempia asioita vaan on aito oma itsensä, uskaltaa näyttää myös virheensä.  On perillä vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Ei kiillottele sädekehäänsä tai yritä saada muut pitämään itsestä vaan muut saavat tehdä tämän päätöksen aivan vapaasti ja heillä on myös oikeus olla pitämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan miettimällä ja hermoilemalla "pitääköhän tuo nyt minusta?!" tai yrittämällä saada kaikkia pitämään. Se ei ole mahdollista eikä tarpeellista, että kaikki tykkäisivät susta. Eikä se itsetunto tai sinut itsensä kanssa oleminen myöskään niin tähdellistä ole. Eiväthän kaikki muutkaan ole sitä "saavuttaneet".

Joo mutta ap:n tapauksessa itsetunto-ongelmat on melko lailla äärimmäisiä. Enkä sano tätä pahalla vaan toivoisin että hän pääsisi eteenpäin. Hän on ajautunut aikanaan olemattoman itsetuntonsa takia myös aivan kammottavaan parisuhteeseen, mikä on oire samasta ongelmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut itsensä kanssa. Usko nyt jo.

Miten se näkyy konkreettisella tavalla ihmisestä ulospäin fyysisesti ja esim. vuorovaikutustilanteissa?

Fyysisesti varmasti näkyy mikroilmeistä ja vähän isommistakin ilmeistä silloin kun ihminen on rauhallinen ja pitää itsestään eikä koe oloaan henkisesti turvattomaksi tilanteissa. Ei-sanallinen viestintä on suuressa roolissa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Minä pidän itestäni ja pidän (yleensä) siitä, kun saan olla toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Itsetuntoni on käsittääkseni ihan ok.

Silti olen se "unohdettavissa oleva". En tavallaan tuo mitään lisäarvoa pöytään, olin sitten seurueessa tai ei (no toki sen, että tosiaan olen hyvät korvat). Luulen, että tässä on joku vähän monimutkaisempi juttu - siis sellainen, miten se kiinnostavuus olisi pitänyt rakentaa pitkän ajan kuluessa (esim koulussa olin saman koulun opettajan lapsi, hikari, joka ei voinut esim lintsata, koska olisin heti jäänyt opehuoneessa kiinni, eikä osallistua muihin teini-iän kelvottomuuksiin...) - ja tajuan, että minulla on tosi korkea kynnys kertoa omista asioistani, koska olen joskus saanut kokea sen, miten ystävä ei enää osottaudukaan luottamuksen arvoiseksi vaan 'myy tietonsa sinusta' koska hän itse sillä saavuttaa jotakin. Joten varmasti pitäisi antaa enemmän itsestään, jotta voisi olla kiinnostavampi 🤷

Toki siinä sitten se supervahva itsetunto "ei satuta, kun toinen paljastaa sinun haavasi ja nauraa niille", niin kova itsetunto minulla ei ole.

Ihmiset yleensä juuri pitävätkin itsestään.

No, jos ihminen on tyytyväinen omaan ulkonäköönsä niin kyllähän se heijastuu kaikkeen muuhunkin. On helpompi olla ihmisten edessä ja jutella, kun ei tarvitse kantaa huolta siitä että toinen pitäisi rumana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinua näköjään taas(?) tässä vähätellään.

Pahoittelut siitä.

Mielestäni asia ei ole mitenkään yksinkertainen, eikä noin ulkonäkökeskeinen mitä arvelet.

Itse olen tässä vellonut syvissä vesissä teemalla miksi minä olen täysin yhdentekevä toisille. Siis siten, että tulen ihmisten kanssa juttuun, olen vain jotenkin täysin epäkiinnostava. Olen hyvä kuuntelemaan ja mielestäni keskustelemaankin, pidän itseäni ihan siistinä ja huoliteltuna ja 'hyvätuoksuisena' - mutta minussa ei ole mitään vetovoimaa eikä kiinnostavuutta.

Kun meillä oli 15v luokkakokous, ihmiset olivat lähinnä unohtaneet, että olin heidän luokallaan ollutkaan 🤷. Eikä heitä kiinnostanut mitä minulle oli tapahtunut, minkälainen ihminen olen nyt - kaikki meni toki hyvin, koska minä olen yhä hyvä kuuntelija - mutta seuraavan 15v kuluttua jos vielä menen luokkakokoukseen, olen todennäköisesti jälleen se "ai niin, säkin olit meidän luokalla" - tyyppi.

Tuo kuulostaa kyllä surulliselta jotenkin ja ymmärrän täysin tuon fiiliksen. Mulla on kans sellainen olo, että olen periaatteessa ihan ok, mutta ketään vain ei kiinnosta mikään minuun liittyvä positiivisessa mielessä. Itse en ole uskaltautunut edes menemään luokkakokouksiin.

T. Ap

Joo. Minäkään tuskin menen. Siitä tuli jotenkin tosi surullinen olo, konkretisoitui se, miten aidosti iloisia toiset olivat kun näkivät toisiaan pitkästä aikaa - aika pitkään mietin, olinko joku muinainen koulukiusaaja, vai miksi koin jääväni niin ulkopuoliseksi siinä ihkuilussa, - mutta tiedän toki etten ollut koulukiusaaja, mutta en kyllä ikinä ole ollut mikään 'heittäytyjäkään'

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset yleensä juuri pitävätkin itsestään.

Pitää on varmaankin väärä sana. Hyväksyvät itsensä ainakin riittävällä tasolla? Eivät mieti koko ajan miten muuttuisivat kokonaan toisieksi ihmiseksi että voisivat kameleontin lailla sopeutua muiden ihmisten odotuksiin. Paradoksaalisesti ihmiset pitää eniten juurikin niistä jotka ei yritä vääntyä mutkille miellyttääkseen muita vaan hyväksyvät itsensä. Ja sen että kaikki ei voi pitää susta. Kuitenkin prosentuaalisesti isompi jengi pitää sinusta silloin kun hyväksyt itsesi kuin silloin kun yrität tehdä kaikkesi muuttuaksesi jokaisen vastaantulijan mielen mukaiseksi.

Olemalla ystävällinen ja kohtelias, sekä kiinnostunut muiden asioista.

Jos joku kertoo sulle jotain itselleen tärkeää, niin älä heti käännä keskustelua itseesi, vaikka sinulla olisi jotain vastaavia kokemuksia, vaan kuuntele loppuun ja juttele ystävän tilanteesta.

Tuo on ainakin itsestäni se kaikkein ärsyttävin, että kerrot mitä vaan itsellesi tärkeää, niin toinen alkaa aina puhua itsestään.

Ole kohtelias - älä miellyttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset yleensä juuri pitävätkin itsestään.

Pitää on varmaankin väärä sana. Hyväksyvät itsensä ainakin riittävällä tasolla? Eivät mieti koko ajan miten muuttuisivat kokonaan toisieksi ihmiseksi että voisivat kameleontin lailla sopeutua muiden ihmisten odotuksiin. Paradoksaalisesti ihmiset pitää eniten juurikin niistä jotka ei yritä vääntyä mutkille miellyttääkseen muita vaan hyväksyvät itsensä. Ja sen että kaikki ei voi pitää susta. Kuitenkin prosentuaalisesti isompi jengi pitää sinusta silloin kun hyväksyt itsesi kuin silloin kun yrität tehdä kaikkesi muuttuaksesi jokaisen vastaantulijan mielen mukaiseksi.

Tämä on muuten todella yllättävää, mutta varmasti totta. Joskus olen jossain porukassa ollut jotenkin vapautunut ja heittänyt vitsiä, jonka jälkeen aloin mielessäni angstata, että nyt taisin nolata itseni ja ne sanathan voi tulkita vaikkapa tavalla a) , b) tai jopa c) ja ehkä menetin uskottavuuteni asiallisena ja asiakeskeisenä sekä "fiksuna" henkilönä. Mutta sitten olenkin yllättynyt, kun tajuan, että hetkeä myöhemmin ne jotkut juttelevatkin mulle mieluummin sellaisen "riskin ottamisen" jälkeen.

Tosin aika harvoin tuolla tavoin kykenen relaamaan ja koetan aina olla asiallinen, muodollinen ja vähän kuivakin, toki kohtelias. Mutta ei sellaisista minun kaltaisistani pidetä, vaikka koetan pingottaa ja ottaa varman päälle ja mietin sekä pelkään, mitä muut ajattelevat minusta. Ehkä huonon itsetuntoni vuoksi otan itseni liian vakavasti.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset yleensä juuri pitävätkin itsestään.

Pitää on varmaankin väärä sana. Hyväksyvät itsensä ainakin riittävällä tasolla? Eivät mieti koko ajan miten muuttuisivat kokonaan toisieksi ihmiseksi että voisivat kameleontin lailla sopeutua muiden ihmisten odotuksiin. Paradoksaalisesti ihmiset pitää eniten juurikin niistä jotka ei yritä vääntyä mutkille miellyttääkseen muita vaan hyväksyvät itsensä. Ja sen että kaikki ei voi pitää susta. Kuitenkin prosentuaalisesti isompi jengi pitää sinusta silloin kun hyväksyt itsesi kuin silloin kun yrität tehdä kaikkesi muuttuaksesi jokaisen vastaantulijan mielen mukaiseksi.

Tämä on täyttä hevonpaskaa. Olen harjoittanut kameleontteilua kohta 40 vuotta ja ihmiset pitävät minusta kovinkin. Olen suosittu.