Miten kestätte sen, ettei kesäloman aikaa saa valita itse, ja loma muutenkin on niin lyhyt?
Siis työn takia. Miten kestätte sen, että saatte kesästä vain pienen lohkon itselle ja pahimmassa tapauksessa loma-ajan saa toukokuulle (jolloin saattaa tulla luntakin) tai syyskuulle, jolloin ilmat viilenevät? Itselleni tämä on ollut suurin syy, miksi en ole hakeutunut työelämään, ja teen vain lyhyitä pätkätöitä kesäkauden ulkiopuolella tai jotain satunnaisia keikkatöitä. En vaan halua luopua pitkästä ihanasta kesästä.
Kommentit (33)
Palkkatukityö loppuu just sopivasti kesäksi. Enää kolme viikkoa suolakaivosta....
Useimmilla suurilla työpaikoilla ja vuorohommissa, kesälomat kiertävät.
Eli vuorotellaan niin, että jokainen saa joskus sen pitkän lomansa juuri heinäkuussa.
Heinäkuu kun on Suomen suosituin kesäloma kuukausi.
Kannattaa valita ammatti ja työ jossa voi itse valita milloin lomailee. Ei kaikille työnantaja sanele loman ajankohtaa.
Saan valita loman ajankohdan, yksi harvoja työn hyviä puolia.
T. Siivooja
Itseä ei sinänsä haittaa, vaikka loma osuisikin touko- tai syyskuulle. Ne ovat ihan kivoja kuukausia lomailla. Yleensä olen kuitenkin saanut valita lomat ja olen aina halunnut aloittaa kesäkuun alussa. Alkukesä on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on tosi pitkät lomat.
Miten loma voi olla pitkä, jos se on 1/12 vuodesta? Vai onko sinutkin sumutettu uskomaan, että elät vain työnantajaa varten ja oma aikasi on toissijaista? Minusta sopiva määrä lomaa olisi vaikka 3-4 kk, josta voisi pitää pari kuukautta kesällä ja loput 2 kk ripoteltuna pitkin vuotta vaikka viikko /kk tai kerralla isompi määrä.
Työnantaja pimittää lomia tekosyynä korona. Ei kerro koska ne on vaan ilmestyvät sitten työvuorolistaan. Jos seuraavassa listassa ei ala loma niin irtisanoudun. Ei tästä paskasta niin paljoa makseta että koko kesää siellä istuisin.
Onhan se ihan hullu ajatus, että elämä on ainutkertainen ja siitä pitäisi liki 50 vuotta tuhlata töissä. Työnantaja sanelee lomat ja työajat, viis siitä milloin kokisit tarvitsevasi lomaa tai kuinka paljon työajat kuormittavat perhetilannetta. Potkut saat jos et alistu. Mitä elämää se oikeastaan on? Olen itse niin väsynyt kun lähden klo 7 ja palaan töistä klo 17, että en paljon mitään muuta jaksa enää tehdä, etenkään pimeään aikaan. Itse asiassa ihan absurdi ajatus, että varsinaisesti elämästä nauttimiseen ja itse aikatauluista ja omasta jaksamisesta päättämiseen jää aikaa vasta eläkkeellä. Siis tämä oravanpyörä alkaa jo 7v. koulussa ja jatkuu sinne n. 68v. asti. Koko elämässä jää ehkä 10 vuotta aikaa määrätä itse omista asioistaan ja sekin vain jos terveyttä riittää. Hullua!
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihan hullu ajatus, että elämä on ainutkertainen ja siitä pitäisi liki 50 vuotta tuhlata töissä. Työnantaja sanelee lomat ja työajat, viis siitä milloin kokisit tarvitsevasi lomaa tai kuinka paljon työajat kuormittavat perhetilannetta. Potkut saat jos et alistu. Mitä elämää se oikeastaan on? Olen itse niin väsynyt kun lähden klo 7 ja palaan töistä klo 17, että en paljon mitään muuta jaksa enää tehdä, etenkään pimeään aikaan. Itse asiassa ihan absurdi ajatus, että varsinaisesti elämästä nauttimiseen ja itse aikatauluista ja omasta jaksamisesta päättämiseen jää aikaa vasta eläkkeellä. Siis tämä oravanpyörä alkaa jo 7v. koulussa ja jatkuu sinne n. 68v. asti. Koko elämässä jää ehkä 10 vuotta aikaa määrätä itse omista asioistaan ja sekin vain jos terveyttä riittää. Hullua!
Miten sä ajattelet että kaikki ihmiset vois elää olematta suurimman osan elämäänsä töissä? Mistä me saataisiin kaikki elämiseen tarvittava materiaali? Miten kaikki toimisi, vesi, viemäri, sähköt... poliisi, palolaitos, rajalaitos, armeija...sairaanhoito, terveydenhoito, vammaisten- ja vanhustenhoito...? Mistä me saatais ruokaa? Jos kukaan ei tekisi muille mitään, jokainen hoitaisi itse itsensä, joutuisi tekemään aamusta iltaan jokainen päivä töitä että pystyisi turvaamaan itselleen jonkinlaisen suojan nukkumista varten, jotain päälle kylmää vastaan ja mikä suuritöisintä, pitäisi hommata ruokaa. Ei olisi mitään huvituksia, vain itse tehdyt soittimet ja itse keksityt laulut joita lurittelisi aikansa kuluksi kun etsii syötävää. Sellaista se oli ihmisen elämä silloin ennen kun oli työtä keksitty.
Aika monelle riittäisi vähempikin työnteko. Useimmiten kuolinvuoteellaan ihminen on rikkaimmillaan.
Mä irtisanoin itseni, ja otan nykyään vastaan vain määräaikaisuuksia syksystä kevääseen. Ei enää vääntö siitä, kuka saa heinäkuun hikiset neljä viikkoa.
Työvoimapula-ala.
Opettajana kesä- ja heinäkuu on työn parempia puolia
No mulla on suunnilleen 15 vapaapäivää koko kesän aikana eli se on mun loma, 2-5 päivän jaksoissa. Mut en mä valita kun saan olla ulkona koko kesän vaikka töissä olisinkin :)
Täälläkin opettaja. Kesäloma ei ahdista ollenkaan. Melkein jopa odotan sitä alkavaksi.
Elokuu on mukavaa aikaa viettää kesäloma jos ei ole perhettä. Heinäkuu duunissa on todella rauhallista ja elokuussa puolestaan koko muu Eurooppa on myös lomalla ja Etelä-Euroopassa ja Keski-Euroopassa on hyvä meininki kun niin monet ovat myös bilettämässä! Ja Lappiin voi mennä myös, siellä on silloin normaaliakin rauhallisempaa.
Elokuun ekoina päivinä ei tosin kannata eksyä Ranskan teille, ne on aivan tukossa kun kaikki hollantilaiset suuntaavat silloin karavaaniensa kanssa Etelä-Ranskaan =D
Lakisääteisesti työnantaja saa määrätä loman ajankohdan. Yleensä työntekijät saavat lomansa haluaminaan aikoina. Usein se on vain neuvottelukysymys, jos sitäkään, Harvassa paikassa kaikki voivat olla lomalla 4 viikkoa juhannuksesta lakaen, vaikka monet sitä haluaisivatkin. Kuuluisassa "pitkässä juoksussa" kaikille sattuu aika tasapuolisesti sadetta ja hellettä!
Kyllä kesästä ehtii nauttimaan, vaikka olisikin töissä. Varsinkin näin etätöitä tekevänä lapsettomana vapaa-aikaa jää todella paljon. Kaikki illat ja viikonloput saan tehdä mitä huvittaa.
Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan valita loma-aikani itse. Meillä toivotaan, että loma pidettäsiin heinäkuussa, mutta muulloinkin käy.