Silloin kun mä tiennyt en

Yksi ihmisen tärkeimmistä, mutta samalla ennalta-arvaamattomista asioista on löytää sopiva elämänkumppani. Kun sellaisen luulee löytäneensä ja menee avioonkin, luulee olevansa "turvassa", elämästä ei puutu mitään, voi keskittyä itselle tärkeisiin asioihin kuten opiskeluun, työhön, harrastuksiin ym. Olet puolisollesi uskollinen ja luulet, että kaikki on hyvin. Sitten käy niin, että "maailma" vie puolisosi pois, jäät yksin ja märehdit loppuelämäsi tätä epäonnea ja epäoikeudenmukaisuutta. Sinusta tuntuu, että jotkut toiset pilasivat elämäsi. Et enää löytänyt sellaista ihmistä, johon olisit rakastunut oikealla tavalla. 60-vuotiaana ei ole paljon intoa alkaa jonkun eläkeläisen hoitajaksi missään mielessä. Löytyykö "kohtalotovereita" täällä? Miten vietätte aikaanne yksineläjät eläkeikäiset?