Keksiikö teidän lapset tekemistä kotona?

Meillä on suunnilleen samanikäiset lapset ja välillä on tuollaista. Itsellä menee todellakin hermot!



En ole ohjelmatoimisto. Jos olen yksi heidän kanssa en keksi mitään erityisiä sirkustemppuja. Lapset ovat niin erilaisia ja tulevat eri tavalla keskenään toimeen. Meidän 4 v viihtyy aika hyvin yksin. Hän leikki tosi paljon autoleikkejä ja kaikenlaisia mielikuvitusleikkejä. Pikkukakkonen yrittää hieman matkia vanhempaa ja välillä menee vanhemman leikkiin mukaan ja sitten alkaa tuo kuvaamasi tappelua, ulina jne.... Mutta, noin "pahaa arvosanaa" en voi meidän kaksikosta antaa.



Kumpia teidän lapset ovat? Meillä tyttö ja poika.

Mutta minusta kotihoidetuissa ja päivähoidetuissa lapsissa on tässä suhteessa selkeä ero.



Ja nuo sinun pienet lapsesi todennäköisesti janoavat äidin huomiota ja siksi vänkäävät.

piirrellyt, järjestänyt pikkuautoja riviin jne. mutta eikö nuo 2 ja 4 vuotiaat ole joka tapauksessa vielä liian pieniä leikkimään ilman aikuista samassa huoneessa?

Lapset ovat iältään 9v 7v 5v 4v ja 1v. Koskaan en leiki heidän kanssaan tai keksi heille leikkiä, se on heidän hommansa. Luen ja pelaan isompien kanssa, siinäpä se.



Toki huonojakin päiviä on ja sanoisin, että 2-3v on hankala aika yksinleikille. Silloin kaikki kiinnostava on jo tutkittu tuhanteen kertann eikä taidot vielä riitä monimutkaisiin (esim. rooli-) leikkeihin.

Jos ihan objektiivisesti arvioi tilannetta, niin 4v kaipaisi omanikäistään leikkikaveria. Pikkuveljen kanssa voi tehdä jotain, mutta onhan 2v ihan eri tasolla vielä. Ehkä ne siellä pph:lla viihtyy paremmin, kun on kavereita.



Mullakin tietysti menee viikot töissä, joten viikonlopuksi sitten pakkaa kotitöitä ja yksin ollessa on muutenkin jatkuvasti kädet täynnä töitä - tuntuu että päivä on yhtä kokkausta ja kokkauksen siivoamista. Mieluusti tekisin enemmän lasten kanssa, mutta toisaalta ei mun mielestä sekään ole oikein, että päivät ollaan ku ellun kanat ja asialliset hommat hoidetaan yöllä kun lapset nukkuu.



ap

noiden pikkuistesi kanssa?



Jos viikot olet töissä ja viikonloput teet kotitöitä?

että lapset eivät keksisi tekemistä, vaan se, että he hakevat huomiotasi keinolla millä hyvänsä eli kaipaavat yhdessäoloa sinun kanssasi!

Olen kotona töiden jälkeen ja viikonloppuisin. Tähän aikaan sisältyy sekä kotitöitä että lasten kanssa olemista. Sellaista on elämä.



Silloin on tietysti helpompaa, kun on kaksi aikuista kotona. Ei ole kaikki kotihommat yhden ihmisen vastuulla.



ap

kyllä ne siihen pystyvät. Kun hetken mietit keksit kyllä miten 2 vuotias voi sekoittaa jauhoja ja 4-vuotias varovaisesti jo kattilaakin..

Eikö 4v ja 2v jo pitäisi jotain leikkiä eikä parkua kuin pikkuvauvat? Oletteko kaikki kotiäidit jotain ohjelmatoimistoja ja jatkuvasti viihdyttämässä lapsia vai tekeekö teidän muksut jotain ihan itsekin?

lisäksi voi olla arkistressiä, joka purkautuu sitten suhun viikonvaihteessa. Pph:n kanssa ollaan oltu kiltisti, nyt maksetaan äidille potut pottuina.

Lapset hakevat huomiota.

pointti muiden ohessa on myös se, onko lapsia opetettu ja ohjattu tekemään asioita pitkäjänteisesti? Esim. leikkimään yksi leikki loppuun ja sitten menemään toiseen? Jos aina lapsi saa ilman aikuisen ohjausta muutaman kymmenen sekunnin välein poukkoilla tekemisestä toiseen sen perusteella mitä sattuu mieleen tulemaan, pitkäjänteisyyden ja keskittymisen kehittyminen on aika hidasta hommaa.

Harmi vaan kun en voi ajaksi muuttua.

Lapset hakevat huomiota.

Ja toki olen ottanut lapset mukaan kokkaamiseen ja siivoamiseen ja ohjannut leikkejä. Mutta kun mikään ei riitä. Jos hetkeksi käännän huomion muualle, alkaa väninäulinaininä. Tai kun ainekset on pilkottu, niin siinä samassa se taas alkaa. Kiehuvaa pottukattilaa en päästä sentään sekoittamaan.

Maailman sivu on ihmisillä ollut erilaisia töitä, jotka pitää suorittaa. Jos ajattelee tuota viikonloppua, pakollisia hommia oli kokkaus - ruokaa on laitettava ja kaikessa ei voi lapset olla mukana. Kun ruoka on laitettu, on pakko siivota ruuanlaitosta ja syömisestä tulleet sotkut. Pyykkiä on pakko pestä, jos aikoo seuraavalla viikolla pukeutua johonkin. En edes yrittänyt mitään ikkunoidenpesua tai suursiivousta, vaan ihan tavallisia päivittäisiä askareita.

Mun mielestä lasten täytyy oppia, että kotitöitä on ja niitä tehdään. Mun mielestä ei vaan oo normaalia, että pitäis koko ajan olla pitämässä kättäkin lapsen puolesta kun se piirtää. Tai tuijottamassa vieressä, kun se kokoaa legoista jotain. Tai itse asiassa koota lapsen puolesta ja lapsi tuijottaa tekemättä mitään. Sellasia noi on. Mutta kun on joku kaveri, niin kyllä ne sitten osaa ja tekee melkein liiankin kanssa. Jotain on siis mennyt pieleen mutta mitähän halvattua.

ap

miksei voinut laittaa viikonlopun ruokaa jo valmiiksi tai käydä ulkona syömässä tai syödä vaikka pahvilautasilta, jos kerran tiesit olevasi yksin kotona viikonlopun.



Pyykinpesut ja ison osan kotitöistä voi tehdä lasten nukkuessa.



Ja kyllä se ajanpuute on se mikä on mennyt pieleen. Turhaan sinä sitä enää pällistelet!

leipomaan ja askartelemaan, kun itse puuhaat keittiössä. Juttele ja kommentoi ja ohjaa samalla kun teet omiasi. Ole läsnä. Siihen pystyy ihan hyvin samalla kun tekee jotain kotityötä.

miksei voinut laittaa viikonlopun ruokaa jo valmiiksi tai käydä ulkona syömässä tai syödä vaikka pahvilautasilta, jos kerran tiesit olevasi yksin kotona viikonlopun.

Pyykinpesut ja ison osan kotitöistä voi tehdä lasten nukkuessa.

Ja kyllä se ajanpuute on se mikä on mennyt pieleen. Turhaan sinä sitä enää pällistelet!

Vai että pahvilautasilta pitäisi syödä että lapset saavat huomiota? Voiko curling-vanhemmuus enää hullummaksi mennä?

aikaa liian vähän, lapset hakee huomiota ulinalla ja keskinäisellä kähinöinnillä. Meillä tähän on auttanut, että arkisin töistä tullessani 100% keskityn lapsiin; otan syliin, kyselen kuulumiset, jutellaan, luetaan kirjoja ja istun lattialla ja seuraan vierestä lasten leikkejä. Kun ovat saaneet tankattua huomiota, sujuvat yhteisleikit hienosti. Meillä 2,5-vuotiaat kaksoset osaavat leikkiä rooli- ja mielikuvitusleikkejä yhdessä ja ilman aikusen aktiivista osallistumista.

Kyllä munkin mielestä huomiota tappelivat. Jos teit koko viikonlopun kotitöitä niin lapset tunsivat itsensä yksinäisiksi. Jos lapset ovat sinulle inisevä risti, jotka ovat tiellä, he vaistoavat sen.



Mieheni on reissutöissä ja olen paljon viettänyt lasten kanssa aikaa yksin. Ollaan ulkoiltu, kuljettu metsissä, syöty eväitä, tultu kotiin ja luettu kirjoja, lämmitetty saunaa, tehty pizzaa jne....



Ovat kyllä myös kotihoidettuja, joten ehkä ero on siinä. Ovat oppineet omatoimisiksi ja keksimään itse tekemistä itselleen ja elämään perheen arkea kuuluen siihen.

Jos kerran aikaa on liian vähän ja tietää olevansa viikonlopun yksin ja lapset kaipaavat huomiota, miksei voi käyttää JÄRKEÄ ja minimoida kotitöitä, kuten tiskaamisen? Jos kerran ei osaa tiskata ja jutella lapsille yhtä aikaa.

miksei voinut laittaa viikonlopun ruokaa jo valmiiksi tai käydä ulkona syömässä tai syödä vaikka pahvilautasilta, jos kerran tiesit olevasi yksin kotona viikonlopun.

Pyykinpesut ja ison osan kotitöistä voi tehdä lasten nukkuessa.

Ja kyllä se ajanpuute on se mikä on mennyt pieleen. Turhaan sinä sitä enää pällistelet!

Siksei, ettei sitä ruuanlaittoaikaa ollut yhtään aiemminkaan. Siksi, että minun mielestäni lasten pitää tottua normaaliin kotielämään, johon kuuluu kokkaus, tiskaus ja pyykkäys. Siksi, että saisin pyykätä läpi yön, jos jättäisin sen yöhön. Mun mielestä sinä puhut ihan älyttömiä!

Ja lapset nimenomaan oli mm. keittiössä mukana piirtämässä ja pilkkomassa kasviksia. Yritän nimenomaan kertoa, että tämä ei riittänyt, mikään ei riitä! Kun piirsin lasten kanssa ja kävin sen verran muualla, että kurkkasin uuniin onko ruoka valmista, niin heti alkoi huuto. Ihan heti. Onko muka normaalia? Ei mun mielestä.

ap