Avioerot varmaan aiheuttavat nuorison lisääntyneet ontägelmat
Tästä ei puhut tarpeeksi.
Nuorisolla on yhä enemmän psyykkisiä ongelmia. Tämä trendi havaittiin jo ennen koronaa.
Tärkeä syy tälle on vanhempien eroaminen ja uusperhekuviot.
Voiko olla jopa niin, että lisääntynyt kahden kodin malli on huonompi kuin yh-tyyli. Se, mikä on vanhemmille mukavampi, ei välttämättä olekaan sille lapselle mukavampi pidemmän päälle.
Kommentit (15)
Ihmiset hakevat liikaa sitä omaa onnea.
Nyt on jo hajonneita isovanhempienkin perheitä liikaa.
Ei ne eroperheet, vaan kun vanhemmilla ei ole aikaa lapsillensa. Sitä tapahtuu ydinperheissäkin. Kaikki vaan touhottaa ja suorittaa, mutta kukaan ei tiedä miksi, varsinkaan kiireiset vanhemmat.
Eiköhän iso syy ole vapaassa kasvatuksessa, kouluissa ei saa enää antaa rangaistuksia ja sosiaalinen media vie lopunkin turvallisuuden tunteen. Tunnen niin monia avioerolapsia (itseni mukaanlukien) joilla menee oikein hyvin ja vanhempieni uusie puolisoiden kautta elämään on tullut vaan lisää ihania tyyppejä, että teoriasi ontuu kyllä vahvasti.
Toki jos eron hoitaa todella sotkuisesti ja vanhemmat manipuloi lastansa puolelleen minkä kerkeävät, niin kyllähän siitä nyt psyyke kärsii. Mutta siinäkin on taustalla enimmäkseen se huonosti hoidettu ero.
Avioerot eivät varmaan ole kovin iso ongelma.
Aloittajan kanssa ihan samaa mieltä. Monet vanhemmat kieltäytyvät ottamasta vastuuta ja sotkevat lasten elämän ihan vain oman itsekkkyytensä takia. Totta kai lapsille pitää antaa omaa aikaakin, mutta helpommin se onnsituu jos ei palapeliin lisätä uusia ja taas uusia osia. Vanhemmat voi Facessa olla tyytyväisiä oman elämänsä suorittajia, mutta lapset kärsii kun kuviot vaihtuu, eikä vaan voi luottaa vanhempiin.
Varmaan yksi syy kokonaispaketissa. Muita syitä on lisääntynyt halu elää itseään varten, jolloin jälkikasvu maksaa hintaa siitä.
Isättömät, äidin kasvattamat Jonnet on ongelmien keskiössä. Jos toinen vanhempi puuttuu päivittäisestä elämästä, ei se ainakaan paranna lapsen menestymismahdollisuuksia koulussa, opinnoissa ja työelämässä. Näistä tuskin tulee mitään tasapainoisia huippuyksilöitä.
Kyllä. Yleensä osaan päätellä käytöksen perusteella ketkä tulee eroperheistä.
Ope
Vierailija kirjoitti:
Isättömät, äidin kasvattamat Jonnet on ongelmien keskiössä. Jos toinen vanhempi puuttuu päivittäisestä elämästä, ei se ainakaan paranna lapsen menestymismahdollisuuksia koulussa, opinnoissa ja työelämässä. Näistä tuskin tulee mitään tasapainoisia huippuyksilöitä.
Oon valmistunut yliopistosta tosi hyvillä arvosanoilla ja teen nyt työtä jossa palkkani on nettona 6500€ euroa.
Erolapsi minäkin yksinhuoltaja äidin kasvattama
Jaahas. Oma lapseni on näitä surullisen kuuluisia nuorisopsykiatrian täydellä osastolla lisäpatjalla käytävällä maannut. Ihan ollaan ydinperhe, kolme lasta, töissä käydään mutta kumpikaan ei ole mikään uraohjus, ihan normaaleja 8 tunnin toimistotyöntekijöitä kumpikin. Lasten syntymästä saakka ollaan tehty niin, että minä lähden aamulla aikaisin, mies katsoo lapsille aamupalat ja lähtee töihin vasta kun lapset lähteneet kouluun (tästä kai voisi jo luopua kun vanhin on muuttamassa pois ja nuorinkin jo 13). Harrastuksia on ollut niin lapsilla kuin aikuisilla, mutta ei todellakaan joka ilta jossain, ehkä pahimmillaan kolmena iltana oltiin menossa. Paljon tehdään asioita perheenä, myös kotityöt mutta reissuja. Lapsilla menee ihan ok koulussa, keskiarvot 8 ja 9 välissä, tällä sairastuneella välillä ylikin 9.
Mitä tapahtui. Jostain syystä yksi lapsista otettiin kiusaajien hampaisiin ja siitä se lähti, vaikka apua haettiin joka suunnasta. Lopulta lapsi oli niin loppu että yritti itsemurhaa.
Näitä vastaavia lapsia osasto oli täynnä. Rakastavia vanhempia, jotka hädissään kun eivät pysty auttamaan lapsiaan. Ei ole helppoa todeta ettei voi vahtia itsetuhoista lasta 24/7. Ja arvatkaa mitä näissä kohtia tarjotaan ratkaisuksi, huostaanottoa. Kun psykiatrianosatoille ei mahdu ja muuta apua ei ole tarjolla, niin laitetaan nämä lapset sitten vielä pahempaan paikkaan.
Oma lapseni onneksi selvisi, vaihtoi koulua ja sai lopulta myös terapiaa. Pitkä on vielä matka, mutta toivottavasti mun ei enää ikinä tarvitse soittaa 112 ja pelätä lapseni hengen puolesta.
Kyllä erot vaikuttavat. Länsimaissa on yksi isohko ihmisryhmä (44 miljoonaa ihmistä) jossa noin 9/10 lapsista asuu yh-perheissä. Lähinnä äitiensä kanssa, joilla voi olla lapsia useamman eri miehen kanssa.
Tämä ihmisryhmä pärjää sosioekonomisesti todella heikosti. Ja varmasti siihen on muitakin syitä kuin yh-äitiys.
Kyseessä ovat afrikkalais-amerikkalaiset. Yhteisöissä vallitsee käytännössä matriarkaatti.
Tämä kirjoitus ei ole mitenkään rasistisesti motivoitu. On vain mielenkiintoista havainnoida tilannetta, jossa vauraassa länsimaassa yh-lapset ovat yhden alakulttuurin sisällä enemmistönä.
Naisille tulee yleensä erossa yllätyksenä se, että he eivät enää voikaan kontrolloida ja kyykyttää miestä eron jälkeen. Monella on harhakuvitelma, että asutaan erillään, mutta mies joutuu silti maksamaan perheen elämisen ja auttelemaan kaikissa asioissa kun nainen pyytää.
Erotaan siis ihan hyvästä miehestä melko kevyin perustein kun luullaan sen tukevan omaa näkemystä ja agendaa. Sitten ihmetellään kun lapset alkaakin oireilla eikä se mies olekaan yhtään yhteistyöhaluinen.
Yhteenvetona siis: Kyllä, rikkonaiset perheet ovat tämän yhteiskunnan yksi suurimmista ongelmien aiheuttajista.
Tuo on hyvin erikoinen päättely- tai argumentaatiometodi, että koska minulle henkilökohtaisesti on tai ei ole tapahtunut asia x, toisen osapuolen esittämä yleisluonteinen väite on väärä.
Esimerkiksi. En ole koskaan ajanut autolla päin punaisia.
Ihmiset eivät aja päin punaisia.
Olen miettynyt tuota viikko-viikko systeemiä! Kuka aikuinen alkaisi tuohon? Eri säännöt isän ja äidin
kodeissa - lapsi joutuu sopeutumaan koko ajan eri tilanteisiin. Ja siihen vielä riitelevät vanhemmat!
Isä haukkuu äitiä ja äiti haukkuu isää. Ja vaikka ei ääneen sanottaisi negatiivistä toisesta vanhemmasta
lapselle, niin kyllä lapsi vaistoaa negatiivisuuden.
Lisääntyneet "ongelmat