Miksi jotkut ärsyyntyvät siitä, että toinen on sairaana?

Ensimmäinen oli äitini. Vielä silloin, kun olin pieni (alle kouluikäinen tai ainakin alle kymmenvuotias), sairastaa sai ja huolehtimista ja hoivaakin oli. Toiselle kymmenelle tullessani ja siitä eteenpäin suhtautuminen muuttui. Aina, jos oli vaikka koulusta pois ja kuumeessa, sai toki omissa oloissaan omassa huoneessaan sairastaa, mutta se tuntui ärsyttävän. Käytännössä ilmeni niin, että äiti kulki nuo päivät naama tiukkana viivana ja asiaa ei ikään kuin ollut, se sivuutettiin. Koulusta poissaoloa lukuunottamatta arjen piti ruoka-aikoineen kaikkineen jatkua samanlaisena. Joskus lukioikäisenä iskiaksen ollessa pahana tuli joku nuiva kommentti siitä, kuinka ihminen nyt noin ruman näköisesti kävelee, ihan kuin asian olisi voinut korjata käyttäytymällä toisin. (Mainittakoon, että tunnistan monessa asiassa äitini tuolta toisesta ketjusta, jossa keskustellaan 40-luvulla syntyneistä äideistä ja heidän tyttäristään.)

Nyt toinen on miehení. Hän ei väheksy sairastamista ja tarpeen mukaan toimii vähän hoivaajanakin, mutta aina tuntuu jotenkin pinna kiristyvän ja ärsyyntyneisyys vielä lisääntyy ihan suorassa suhteessa siihen, kuinka kauan sairastaminen jatkuu. Ja ei, kyse ei ole siitä, että mies olisi jotenkin kädetön ja odottaisi minun tokenevan passaamaan, koska sellaista ei ole normaaliarjessakaan, vaan olemme tasa-arvoisia. Sen tiedän, että 70-luvun lapsena hänellä on isänsä taholta samanlaista kohtelua kuin minulla vastaavasti äidiltäni.

Molemmat yllä mainitut ovat itse harvoin sairaana, mutta toisaalta sitten kun ovat, sairastavat kyllä ihan sillä tavalla kuin nyt kukin tauti sairastetaan. Omista sairauksistaan eivät ärsyynny eivätkä toisaalta mitenkään pyri peittelemään tai väheksymään sitä, mutta eivät dramatisoikaan asiaa.

Itse tajusin jossain vaiheessa, että varsinkin nuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, että olen valtaosan aikuisiästäni ollut erittäin huono menemään lääkäriin tai jäämään sairauslomalle. En ole varsinaisesti piilotellut sairautta, mutta aina on ollut sellainen "jospa tämä nyt tästä vaan ohi menisi, ei kai tämä mitään ole" -ajattelu. Nyt olen oppinut ajattelemaan toisin ja tarvittaessa menemään lääkäriinkin, mutta noiden kokemusten tiedostaminen on myös laittanut pohtimaan, miksi toisen sairaus on joistakin niin ärsyttävää enkä ole keksinyt vastausta.