Kerro hyvät ja huonot puolet suositusruokavaliosta
Hyvänä kasviksia paljon, huonona keinotekoisen ruuan suosittelu.
Huonona myös jatkuva syöminen, on välipaloja ja välipalojen välipaloja.
Kommentit (48)
Hyviä puolia: monipuolinen, ei rajoita mitään, voi koostaa todella monella tavalla, paljon kasviksia, kuitujen monipuolinen saanti taattu, punaista lihaa ei tule haitallisia määriä, suolan saanti sopivaa, suojaravinteita riittävästi, kalaa ja muuta pehmeän rasvan lähdettä tarpeeksi, mahdollisuus suosia kotimaista, pystyy toteuttamaan todella edullisesti ja ihan peruskauppojen valikoimilla, ei vaadi tarkkaa punnitsemista tai laskemista, ruokailukertojen määrän pystyy säätämään itselleen sopivaksi eli ei pakota mihinkään tiettyyn ruokailurytmiin tai aterioiden määrään päivässä, tutkitusti terveellinen ja vähentään lukuisten sairauksien riskiä, voi käyttää joko ihan "puhtaita luonnon raaka-aineita" tai tarvittaessa kiireinen ihminen pystyy korvaamaan osan myös puolivalmistella tai valmiilla tuotteilla
Huonoja puolia: valtaosa ihmisistä ei ole koskaan lukenut suosituksia, eikä tule koskaan lukemaankaan, joten suosituksia arvioidaan ja "toteutetaan" netin huhupuheiden pohjalta, lisäksi vaikka kaikissa kohdissa tuodaan selkeästi esille, että kyse on esimerkeistä ja suosituksista, silti moni luulee, että suositusten mukaan olisi pakko syödä välipaloja tai 5-6 kertaa päivässä tai 6 palaa leipää päivässä tai valmisruokia tai jogurtteja tai muuta kamalaa "keinotekoista ruokaa", vaatii omien aivojen käyttöä ja omaa vaivannäköä, kun kukaan auktoriteetti ei ole suoraan sanellut, miten saa syödä, mikä on tosi pahaa ja vaarallista ja vältettävää ja mikä se ainoa oikea tapa.
Meinasin vastata mutta kakkonen kiteyttikin näppärästi homman nimen. Juuri noin sen minäkin näen: jos on yhtään järkeä päässä, suosituksista voi koota itselleen optimaalisen ruokavalion. Tällä palstalla näkee huvittavaa keskustelua suosituksista, kun selvästi ei olla ymmärretty sen paremmin niiden sisältöä kuin suositus-sanan merkitystäkään. Plus tuo keinotekoinen ruoka: eilisessä suositusaiheisessa keskustelussa yritin useampaan otteeseen saada vastausta, mikä ihme tämä kummajainen on, mutta en saanut. No, ihan sama tuo minulle on, jatkakaa ketouskovaiset rauhassa jankkaustanne.
Vierailija kirjoitti:

Suositusruokavaliossa suositaan juurikin kaikkea keinotekoista. Olet niin aivopesty, ettet edes huomaa sitä.
+ ei perustu aatteeseen ja uskomuksiin kuten nykyisin trendikkään ketoilut
- ei ole muodissa
Ihmisillä näyttää nykyään menevän tosi pahasti sekaisin se, että ravitsemussuositukset ovat todellakin vain suosituksia, eivätkä mikään valmis ruokavalio. Suositusten pohjalta voi rakentaa niin sekasyöjälle, kasvissyöjälle kuin myös vegaanille sopivan ruokavalion - eli niitä lueskelemalla taatusti saa koottua itselle sopivan ja terveyttä edistävän tavan syödä. Mielestäni suositukset ovat oikein hyvä ohjenuora: paljon erilaisia kasvikunnan tuotteita: hyviä täysjyväviljoja, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja, kasviöljyjä, siemeniä ja pähkinöitä. Mukana on myös monia erilaisia proteiinin lähteitä joista voi valita itselleen mieleisimpiä, kuitenkin lihan käyttö on hyvä pitää kohtuudessa. Suositukset ovat mielestäni selkeitä ja sallivia, mitään ruoka-ainetta ei demonisoida esim. mukana on "sattumia". Tämä on näin syömishäiriöstä toipuvalle ihana huomio - kaikkea saa syödä ja mikään yksittäinen ruoka ei tee ruokavaliosta terveellistä. Kyseessä on suuri kokonaisuus.
Usein ravitsemussuosituksia kritisoivat vetoaa siihen, kuinka nykyaikana on niin paljon lihavia ihmisiä ja ihan kuin ravitsemussuositukset olisivat syy ylipainoon. (Muutenkin haluan muistuttaa että paino ei ole merkki ihmisen terveydestä, mitä tälläkin palstalla ihan liian usein näkee..) Mutta faktahan on se, että vain murto-osa suomalaisista syö ravitsemussuositusten mukaan, eli argumentti ei oikein toimi. Jos katsotaan terveyden näkökulmasta, pikemminkin ravitsemussuositusten seuraamattomuus johtaa terveyshaittoihin. Ravitsemussuosituksia pohjustaa sadat eri tutkimukset, joissa tiettyjen ruoka-aineiden terveellisyyttä on tutkittu isoin otoksin. Ei ihme, että ravitsemussuositukset ovat hyvin samantyylisiä kaikkialla maailmassa - toki ottaen huomioon maiden omat ruokaperinteet ja kulttuurin.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä puolia: monipuolinen, ei rajoita mitään, voi koostaa todella monella tavalla, paljon kasviksia, kuitujen monipuolinen saanti taattu, punaista lihaa ei tule haitallisia määriä, suolan saanti sopivaa, suojaravinteita riittävästi, kalaa ja muuta pehmeän rasvan lähdettä tarpeeksi, mahdollisuus suosia kotimaista, pystyy toteuttamaan todella edullisesti ja ihan peruskauppojen valikoimilla, ei vaadi tarkkaa punnitsemista tai laskemista, ruokailukertojen määrän pystyy säätämään itselleen sopivaksi eli ei pakota mihinkään tiettyyn ruokailurytmiin tai aterioiden määrään päivässä, tutkitusti terveellinen ja vähentään lukuisten sairauksien riskiä, voi käyttää joko ihan "puhtaita luonnon raaka-aineita" tai tarvittaessa kiireinen ihminen pystyy korvaamaan osan myös puolivalmistella tai valmiilla tuotteilla
Huonoja puolia: valtaosa ihmisistä ei ole koskaan lukenut suosituksia, eikä tule koskaan lukemaankaan, joten suosituksia arvioidaan ja "toteutetaan" netin huhupuheiden pohjalta, lisäksi vaikka kaikissa kohdissa tuodaan selkeästi esille, että kyse on esimerkeistä ja suosituksista, silti moni luulee, että suositusten mukaan olisi pakko syödä välipaloja tai 5-6 kertaa päivässä tai 6 palaa leipää päivässä tai valmisruokia tai jogurtteja tai muuta kamalaa "keinotekoista ruokaa", vaatii omien aivojen käyttöä ja omaa vaivannäköä, kun kukaan auktoriteetti ei ole suoraan sanellut, miten saa syödä, mikä on tosi pahaa ja vaarallista ja vältettävää ja mikä se ainoa oikea tapa.
Olet ymmärtänyt suositusruuan jotenkin väärin.

Uskotko oikeasti tuohon soopaan??
Ilmeisesti uskon, ja tämä on omalle hyvinvoinnille parhain mahdollinen tapa elää. En usko rajoittaviin ruokavalioihin. Sairaudet ja ruoka-aine allergiat erikseen. Syön pitkälti suositusten mukaan lähes vegaanisella ruokavaliolla ja voin hyvin. Minulla on energiaa ja jaksamista, ja ruoka ei pyöri koko ajan mielessä, toisin kuin rajoittavalla ruokavaliolla.
Kuten sanottua, suositukset eivät ole mikään yksi ruokavalio - ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa syödä. Suosituksia tarkkailemalla voi kuitenkin muodostaa itselleen toimivan tavan syödä, jolla on lisäksi laajaa tutkimusnäyttöä.
Saanko kysyä, mihin sinä sitten uskot?

Minä uskon aitoon ruokaan. Suositusruoka ei sitä ole. Eikä suositusruuan vaihtoehto ole rajoittava ruokavalio, vaan aidon ravinnon syöminen.

Minä syön aikalailla suositusten mukaan, ja tänään on mennyt kalaa, papuja, kasviksia, täysjyvänäkkäriä, lesepuuroa ja hedelmä. Mikä tästä on epäaitoa ruokaa?
Siis mitä keinotekoista syön? En käsittääkseni mitään. Teen ruoat keliakian vuoksi alusta alkaen valmiiksi. Sinällään virallinen ravitsemussuositus on ihan järkevä. Vähintään puoli kiloa kasviksia, sieniä, marjoja ja hedelmiä. Vähintään 25 grammaa kuitua. Gramma proteiinia per painokilo. Viisi ruokailukertaa vuorokaudessa eli aamiainen, lounas, iltapäivän välipala, päivällinen ja iltapala.
Kyllä pitää olla pää jotenkin sekaisin jos kuvittelee, että tuota useammin pitäisi välipaloja syödä. Kaksi kertaa päivässä riittää oikein hyvin jos ei ole vauva tai sairas.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä puolia: monipuolinen, ei rajoita mitään, voi koostaa todella monella tavalla, paljon kasviksia, kuitujen monipuolinen saanti taattu, punaista lihaa ei tule haitallisia määriä, suolan saanti sopivaa, suojaravinteita riittävästi, kalaa ja muuta pehmeän rasvan lähdettä tarpeeksi, mahdollisuus suosia kotimaista, pystyy toteuttamaan todella edullisesti ja ihan peruskauppojen valikoimilla, ei vaadi tarkkaa punnitsemista tai laskemista, ruokailukertojen määrän pystyy säätämään itselleen sopivaksi eli ei pakota mihinkään tiettyyn ruokailurytmiin tai aterioiden määrään päivässä, tutkitusti terveellinen ja vähentään lukuisten sairauksien riskiä, voi käyttää joko ihan "puhtaita luonnon raaka-aineita" tai tarvittaessa kiireinen ihminen pystyy korvaamaan osan myös puolivalmistella tai valmiilla tuotteilla
Huonoja puolia: valtaosa ihmisistä ei ole koskaan lukenut suosituksia, eikä tule koskaan lukemaankaan, joten suosituksia arvioidaan ja "toteutetaan" netin huhupuheiden pohjalta, lisäksi vaikka kaikissa kohdissa tuodaan selkeästi esille, että kyse on esimerkeistä ja suosituksista, silti moni luulee, että suositusten mukaan olisi pakko syödä välipaloja tai 5-6 kertaa päivässä tai 6 palaa leipää päivässä tai valmisruokia tai jogurtteja tai muuta kamalaa "keinotekoista ruokaa", vaatii omien aivojen käyttöä ja omaa vaivannäköä, kun kukaan auktoriteetti ei ole suoraan sanellut, miten saa syödä, mikä on tosi pahaa ja vaarallista ja vältettävää ja mikä se ainoa oikea tapa.
Ehkä raskasta fyysistä työtä tekevä mies tarvii kuusi palaa täysjyväleipää muun ohessa vuorokaudessa.
Kevyttä toimistotyötä tekevänä naisena minulla tulevat nuo juures&vilja-ryhmän annokset täyteen aamupuurosta, lounaan keitosta, iltapäivän voileivästä kahvin kanssa, päivällisen perunasta tai kahdesta ja iltapalavoileivästä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä näyttää nykyään menevän tosi pahasti sekaisin se, että ravitsemussuositukset ovat todellakin vain suosituksia, eivätkä mikään valmis ruokavalio. Suositusten pohjalta voi rakentaa niin sekasyöjälle, kasvissyöjälle kuin myös vegaanille sopivan ruokavalion - eli niitä lueskelemalla taatusti saa koottua itselle sopivan ja terveyttä edistävän tavan syödä. Mielestäni suositukset ovat oikein hyvä ohjenuora: paljon erilaisia kasvikunnan tuotteita: hyviä täysjyväviljoja, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja, kasviöljyjä, siemeniä ja pähkinöitä. Mukana on myös monia erilaisia proteiinin lähteitä joista voi valita itselleen mieleisimpiä, kuitenkin lihan käyttö on hyvä pitää kohtuudessa. Suositukset ovat mielestäni selkeitä ja sallivia, mitään ruoka-ainetta ei demonisoida esim. mukana on "sattumia". Tämä on näin syömishäiriöstä toipuvalle ihana huomio - kaikkea saa syödä ja mikään yksittäinen ruoka ei tee ruokavaliosta terveellistä. Kyseessä on suuri kokonaisuus.
Usein ravitsemussuosituksia kritisoivat vetoaa siihen, kuinka nykyaikana on niin paljon lihavia ihmisiä ja ihan kuin ravitsemussuositukset olisivat syy ylipainoon. (Muutenkin haluan muistuttaa että paino ei ole merkki ihmisen terveydestä, mitä tälläkin palstalla ihan liian usein näkee..) Mutta faktahan on se, että vain murto-osa suomalaisista syö ravitsemussuositusten mukaan, eli argumentti ei oikein toimi. Jos katsotaan terveyden näkökulmasta, pikemminkin ravitsemussuositusten seuraamattomuus johtaa terveyshaittoihin. Ravitsemussuosituksia pohjustaa sadat eri tutkimukset, joissa tiettyjen ruoka-aineiden terveellisyyttä on tutkittu isoin otoksin. Ei ihme, että ravitsemussuositukset ovat hyvin samantyylisiä kaikkialla maailmassa - toki ottaen huomioon maiden omat ruokaperinteet ja kulttuurin.
Viimeisimmän tiedon mukaan virallisten ravitsemussuositusten mukaan syö 25% naisista ja 10% miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti uskon, ja tämä on omalle hyvinvoinnille parhain mahdollinen tapa elää. En usko rajoittaviin ruokavalioihin. Sairaudet ja ruoka-aine allergiat erikseen. Syön pitkälti suositusten mukaan lähes vegaanisella ruokavaliolla ja voin hyvin. Minulla on energiaa ja jaksamista, ja ruoka ei pyöri koko ajan mielessä, toisin kuin rajoittavalla ruokavaliolla.
Kuten sanottua, suositukset eivät ole mikään yksi ruokavalio - ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa syödä. Suosituksia tarkkailemalla voi kuitenkin muodostaa itselleen toimivan tavan syödä, jolla on lisäksi laajaa tutkimusnäyttöä.
Saanko kysyä, mihin sinä sitten uskot?
Minä uskon aitoon ruokaan. Suositusruoka ei sitä ole. Eikä suositusruuan vaihtoehto ole rajoittava ruokavalio, vaan aidon ravinnon syöminen.
Minäkin kyllä koen syöväni ihan aitoa ruokaa. Lähes kilo kasviksia päivässä eri muodossa - hedelmää, marjaa, kotimaista juuresta, vihanneksia, papuja, linssejä, herneitä, pähkinöitä, siemeniä, sieniä... Lisänä ruisleipää, kaurapuuroa, täysjyväviljoja ja hui kamala soijajuomaa puuron sekaan ja -jogurttia hedelmien ja marjojen kanssa syötäviksi. Proteiinina on välillä myös niitä pelottavia prosessoituja ainesosia kuten tofua ja härkistä, ne taitavatkin nyt tuhota ja mitätöitä koko muun ruokavalion.
Suositusten mukainen ravinto ei todellakaan tarkoita epäaitoa ruokaa. Edelleenkin, pitäisi oppia näkemään kokonaisuuksia. Jos syöt nyt jotain kuvailemaasi "epäaitoa" ruokaa - syötkö vain sitä, vai syötkö rinnalla esimerkiksi kasviksia?

Tofua on valmistettu tuhansia vuosia ja se on hyvin vähän prosessoitu tuote (sisältää vain soijapapuja ja vettä sekä joskus mausteita).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä puolia: monipuolinen, ei rajoita mitään, voi koostaa todella monella tavalla, paljon kasviksia, kuitujen monipuolinen saanti taattu, punaista lihaa ei tule haitallisia määriä, suolan saanti sopivaa, suojaravinteita riittävästi, kalaa ja muuta pehmeän rasvan lähdettä tarpeeksi, mahdollisuus suosia kotimaista, pystyy toteuttamaan todella edullisesti ja ihan peruskauppojen valikoimilla, ei vaadi tarkkaa punnitsemista tai laskemista, ruokailukertojen määrän pystyy säätämään itselleen sopivaksi eli ei pakota mihinkään tiettyyn ruokailurytmiin tai aterioiden määrään päivässä, tutkitusti terveellinen ja vähentään lukuisten sairauksien riskiä, voi käyttää joko ihan "puhtaita luonnon raaka-aineita" tai tarvittaessa kiireinen ihminen pystyy korvaamaan osan myös puolivalmistella tai valmiilla tuotteilla
Huonoja puolia: valtaosa ihmisistä ei ole koskaan lukenut suosituksia, eikä tule koskaan lukemaankaan, joten suosituksia arvioidaan ja "toteutetaan" netin huhupuheiden pohjalta, lisäksi vaikka kaikissa kohdissa tuodaan selkeästi esille, että kyse on esimerkeistä ja suosituksista, silti moni luulee, että suositusten mukaan olisi pakko syödä välipaloja tai 5-6 kertaa päivässä tai 6 palaa leipää päivässä tai valmisruokia tai jogurtteja tai muuta kamalaa "keinotekoista ruokaa", vaatii omien aivojen käyttöä ja omaa vaivannäköä, kun kukaan auktoriteetti ei ole suoraan sanellut, miten saa syödä, mikä on tosi pahaa ja vaarallista ja vältettävää ja mikä se ainoa oikea tapa.
Ehkä raskasta fyysistä työtä tekevä mies tarvii kuusi palaa täysjyväleipää muun ohessa vuorokaudessa.
Kevyttä toimistotyötä tekevänä naisena minulla tulevat nuo juures&vilja-ryhmän annokset täyteen aamupuurosta, lounaan keitosta, iltapäivän voileivästä kahvin kanssa, päivällisen perunasta tai kahdesta ja iltapalavoileivästä.
väännetään nyt sinullekin rautalangasta: ravitsemussuositusten mukaan voi syödä, vaikkei söisi palaakaan leipää päivässä. Missään kohtaa suorituksia ei sanota, että leipää on pakko syödä - saati että sitä olisi jokaisen pakko syödä kuusi palaa päivässä. Lukekaa ne suositukset.
P.s. Alle 10 % suomalaisista syö suositusten mukaan. Se, mitä tässäkin ketjussa oikeasta ruoasta vaahtoava kuvittelee suositusten sisällöksi, on jotain ihan muuta kuin mitä ne oikeasti sisältävät. Mutta kun netissä pojat on sanoneet, niin ei tarvitse lukea, vaan aivottomana lampaana voi vain toistaa huuhaata.
Aloittajalle tiedoksi, kun horiset välipaloista. Suosituksissa suositellaan kolmea ateriaa päivässä sekä tarvittaessa (huom! Vain tarvittaessa) 1-2 välipalaa, minkä lisäksi korostetaan sitä, että ruokailujen väliin pitää jäädä usean tunnin taukoja, eikä saa syödä jatkuvasti. Eli olet ihan ihan pihalla suosituksen perusjutuistakin, joten todennäköisesti kaikki muukin ”tietosi” on ihan hölynpölyä.
Kyllä on porukka hukassa oikean ruuan suhteen. Suosituksissahan nimenomaan panostetaan kaikkeen keinotekoiseen.
Rasvaton maito
Kevytjuustot
Margariinit
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on porukka hukassa oikean ruuan suhteen. Suosituksissahan nimenomaan panostetaan kaikkeen keinotekoiseen.
Rasvaton maito
Kevytjuustot
Margariinit
Yhtään noista ei ole pakko ostaa. Hyvin olen pärjännyt ilmankin ja veriarvot ovat erinomaiset. En osta muutenkaan maitotuotteita eli on aivan sama, että sekoitetaanko homohgenoituun maitoon sitä rasvaa lopussa enemmän tai vähemmän. Kalsiumia saa saa kasviksistakin.
Suositusruualla lääkkeiden käyttö on taattu.