Erityislasten vanhemmat. Voisitteko vastata minulle seuraaviin kysymyksiin?

kenties? Nimettömänä av-palstalla... Vai miksi olet kiinnostunut? Kuka olet ja mihin käytät vastauksia?

Miten koitte ensitiedon lapsestanne? Jo syntyessä varoiteltiin mahdollisista vaikeuksista tulevaisuudessa,joten diagnoosin jälkeen oli vain helpottunut olo,että syy todellakin löytyi.



Miten perheenne arki sujui ja sujuu nyt? Arki vauvana, taaperona ja piskuinen vanhempana oli loputonta taistelua ja parkua, pikku hiljaa alkaa rauhoittumaan ja rutiinit ovat hmmm... rutinoituneet kivenkoviksi.Helpompaa on,paljon!



Mitä odotuksia, toiveita, pelkoja, tarpeita teillä on? Että lapsi saisi samat mahdollisuudet kuin ns. terveetkin käydä koulua ja opiskella.Nykyään suurin pelko johtuu supistuksista,kun lapsilta otetaan koko ajan pois. Siinä kärsivät aina ne heikoimmin varustetut. Toiveena olisi lapselle paras mahdollinen tulevaisuus (eiköhän tämä ole jokaisen vanhemman toive;D ) Tarpeina on oma tuki-ihminen luokkaan kun ensi vuonna aloittaa koulun tai sitten paikka erityisluokalla.



Mitkä ovat perheenne vahvuudet ja voimavarat? Huumorintaju ja tiimityöskentely ovat meillä vahvuudet.Rento ote elämään ja ns. tyytyminen vähään.Mutkia on ollut matkalla aivan törkeästi, mutta silti vaan pusketaan eteenpäin ja kehdataan vielä nauttiakin elämästä :)



Millaisia haasteita perheenne on kohdannut?

Haasteet tulevat ulkopuolelta ja ulkopuolisilta. Ennen kaikkea julkinen kulkeminen oli haasteellista kun lapsi oli vielä pieni. Oli jos jonkinlaista "parempaa kasvattajaa", vaikka eivät tienneet mistä oikeasti oli kyse.



Millaisia kokemuksia teillä on eri ammatti-ihmisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä?

Päiväkodin ihmiset saavat tuhat kiitosta samoin kuin porukka lasten linnassa. Oman kunnan perheneuvolalle antaisin sen sata kiloa sontaa.



Millaiseksi te koette roolinne? Ihan tavisvanhempia ollaan, vaikka kun tätä palstaa lukee niin meillä on kyllä todella tiukka kuri ja maalaisjärjen käyttöä suosimme. Ennen kaikkea siis ollaan äiti ja isä eikä "kaverivanhempia" (tiiä miten tämä tästä lutviutuu kun lpsi on teini,mutta näin mennään ainakin nyt)



Millaista tukea toivotte yhteiskunnalta? Yhteiskunnalta toivoisi ymmärtämystä ja tukea. Eikä sontaa ja riistoa. En tarkoita, että "nyysnyys ,meillä on nyt e-lapsi.antakaa meille kaikki kultalautasella" vaan haluan mahdollisuuden auttaa lasta itse yrittämään selviytymään elämässä. Enkä aja pelkästään erityislasten asiaa vaan kaikkien lasten perusoikeutta hyvään elämään ja mahdollisuuteen opiskella ja tulla "joksikin".



(tulipas pitkä jaarittelu,sori)