Lue keskustelun säännöt.
Jos sinulle olisi lääkäri kertonut "huonot uutiset", niin kertoisitko ne muille ja kenelle, jos kertoisit?
13.04.2021 |
Jos olisit tänään saanut tietää lääkäriltä, että elinaikaennustuksesi olisi noin vuoden tai kaksi kuolemaan johtavan sairautesi vuoksi, niin pitäisitkö asian omassa tiedossasi vai kertoisitko läheisillesi puolisollesi ja lapsillesi? Miten asian kertoisit ja milloin? Kertoisitko parhaimmille ystävillesi heti vaiko viiveellä, ja entäpä läheisille sukulaisillesi?
Kommentit (6)
En kertoisi kellekään. Järjestelisin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kertoisi, kuten en myöskään jos voittaisin lotossa.
Mies saisi tietää heti. Lapsille kohtalaisen pian. Veljille sitten varmaan myös. Vanhemmat ovat kuolleet, joten heille ei voisi kertoa, mutta muille en kertoisi itse, mutta antaisin muille luvan. Paljon on ihmisiä, jotka ovat kuolleet äkilliseen sydänkohtaukseen tai nopeasti levinneeseen syöpään, eikä kukaan tiedä oliko heillä itsellään mitä tietoa ennen kuolemaansa. Läheisten on helpompi valmistautua kun tietävät mitä tuleman pitää.
Luulen, että kertoisin läheisille.
Heidän olisi hyvä tietää...Psyykkinen prosessi.
Samoin itselleni olisi hyvä, että voisin jakaa asian.
Kertoisin, että kävin lääkärissä ja lääkäri kertoi minulle näin.
Onpa jo ajatuksenakin tunteita herättävä.
Olen alle kolmekymppinen, ei puolisoa eikä lapsia. Olen lisäksi (eronneiden) vanhempieni ainoa lapsi.
Mikäli saisin tietää minulla olevan vain pari vuotta elinaikaa, olisivat tunteeni varmasti hyvin ristiriitaiset. Pohjimmiltaan en haluaisi kertoa kenellekään, sillä en haluaisi käsitellä asian emotionaalista puolta läheisteni kanssa. En haluaisi nähdä heidän mahdollista suruaan.
Mutta saattaisi olla, että kuukausien käydessä vähiin asia koituisi liian raskaaksi kantaa – varsinkin, kun ihmiset ympärillä ”olisivat kuin eivät olisikaan” (kuinka muutenkaan, kun eivät koko asiasta tietäisi). Näenkin sieluni silmin, kuinka jonkun sukulaisen *jälleen kerran* tivatessa, että miksen ole vielä tehnyt elämälläni tätä ja tuota, entäs ura, entäs parisuhde, saisin aivan suhteettoman raivokohtauksen ja karjuisin olevani kuolemaisillani…
Varmaan ainoa ”turvallinen” vaihtoehto olisi eristää itseni lähimmäisistäni mahdollisimman pitkään, ehkä jopa loppuun asti.
Tosin, niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, niin viimeisinä viikkoinani laittaisin todennäköisesti viestiä ensimmäiselle (ja ainoalle) miehelle joka koskaan sanoi rakastavansa minua. En sanoisi meidän olevan enää hyvissä väleissä, mutta puheväleissä kuitenkin. Hänelle joutuisin kertomaan suoraan ihan jo siksikin, ettei hän muuten kuulisi kuolemastani koskaan.
Puolisolle ja tyttärelle. Vanhempiani miettisin, milloin.