Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhat hyvät ajat?

Vierailija
13.04.2021 |

1. Ei yksin ravintolaan
Vielä 1960- ja 1970-luvuilla naiset eivät päässeet yksin ravintolaan ilman miespuolista seuraa. Se ei tosin perustunut lakiin, vaan oli ravintoloiden yleinen käytäntö. Vuonna 1970 yksinäinen nainen saatettiin päästää ravintolaan syömään, mutta niin kutsuttuihin tanssiravintoloihin pääsy oli edelleen kielletty, jos herraseuraa ei ollut. Muutos tapahtui vasta noin vuoden 1977 aikoihin.

2. Ei maratonille
Maraton on ollut olympialaisten ohjelmassa naisille vasta vuodesta 1984, vaikka miehet ovat kilpailleet lajissa jo vuodesta 1896. Kielto perustuu uskomukseen, jonka mukaan pitkien matkojen juokseminen olisi naisille jollain tavalla haitallista. New Yorkin maratonille naiset pääsivät ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1971.

Lisäksi naisten juoksukilpailussa ei ollut pitkiin aikoihin yli 800 metrin matkoja. Kaikki ei ole muuttunut vieläkään, sillä esimerkiksi suunnistaja Tove Alexandersson on ihmetellyt julkisesti sitä, miksi esimerkiksi hiihdossa ja suunnistuksessa naisten sarjan matkat ovat usein lyhyempiä kuin miehillä.

3. Ei pääsyä armeijaan
Naiset eivät ole voineet mennä armeijaan vielä ennen 1990-lukua. Ensimmäiset suomalaiset naiset lähtivät rauhanturvaajiksi joulukuussa 1991 ja vasta vuonna 1995 hyväksyttiin laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Ensimmäiset 25 naista astuivat lokakuussa 1995 palvelukseen erikoisjoukkoihin Lahteen ja Kuorevedelle. Vuoden 1997 jälkeen naisia on otettu kaikkiin puolustushaaroihin ja aselajeihin.

4. Raskaana olevalle ei töitä tai helpot potkut
Muun muassa naisten asemaa työelämässä pyrittiin parantamaan vuonna 1987 voimaan tulleella tasa-arvolailla, mutta vasta vuonna 1992 astui voimaan laki, jossa kiellettiin raskauteen ja vanhemmuuteen perustuva syrjintä.

mies53v

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
13.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajo- ja äänioikeus vielä pois niin siinä olisi hyvä lista parannuksia tehtäväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi yksi