IL: Alaikäisten suihkukuvista kärähtänyttä vasemmistopoliitikkoa epäillään toisestakin rikoksesta
Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana olleen ja Turun pormestariksi puolueen ehdokkaana pyrkineen Sasu Haapasen rikosepäilyn tutkinta on poliisissa loppusuoralla.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Lamppu ei kommentoi tai vahvista epäiltyjen henkilöllisyyttä, mutta sanoo, että oppilaiden salakuvaamista koskeva juttu on menossa loppulausunnoille ja siirtyy sen jälkeen syyteharkintaan parin kolmen viikon sisään.
Poliisi kertoi jo aiemmin tiedotteessaan, että salakuvaamista koskeva rikosepäily tuli poliisin tietoon toisen rikosepäilyn tutkinnan yhteydessä paljastavan toiminnan tuloksena.
– Meille on tullut ilmoitus epäillystä rikoksesta, ja sitä on alettu selvittämään, ja tämä tapaus tähän kuvaamiseen liittyen on tullut sitä kautta ilmi, Petri Lamppu sanoo.
Lamppu ei kerro, millä nimikkeellä toista rikosepäilyä tutkitaan tai ota kantaa rikoksesta epäiltyyn. Hän kuitenkin sanoo, että sekin asia on siirtymässä syyteharkintaan yhtä aikaa muiden rikosepäilyjen eli salakuvaamisjutun kanssa.
Iltalehden tietojen mukaan alkuperäinen rikosepäily kohdistui nimenomaan Sasu Haapaseen.
lähde
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b144134e-02cc-4eb7-b7e5-208f2acf6…