Lue keskustelun säännöt.
Miten ihminen uupuu?
13.04.2021 |
Mitä tapahtuu konkreettisesti? Musta alkaa tuntua että olen loppu mutta yritän jotainnsilti tehdä. Ei ole fyysisiä oireita eli kaatuisin lattialle oksentamaan. Lähellä surkeita ihmiskohtaloita, murehdin niitä ja autan. Henkisesti muutenkin melankolinen luonne. En jaksa hakea töitä, en jaksa liikkua, tissuttelen liikaa alkoholia, itken usein, on univaikeuksia. Silti on ”pakko” jaksaa vaikka kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Mietin, miten lähden purkamaan tätä? Masennuslääkitys on muttei liene riittävä, työnhaun katkaisu? Hoitolaitos? Miten mua voidaan auttaa? Ja kuka sitten hoitaa ikääntyneet läheiseni?
Kommentit (8)
Sinullahan nimenomaan on fyysisiä oireita, jos et jaksa liikkua ja sinulla on univaikeuksia. Ei kukaan uupumuksesta oksentele, ei se ole mikään ruokamyrkytys.
Lue tämä artikkeli: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00681
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kakkonen. En ole työelämässä mutta kai tuo minuakin voi koskea. Ap
Juu, oikeasti jos sulla on selkärankaa, niin korkki kiinni. Sillä pääset noista oloista.
Näen asian niin että oman elämän tekijät kuten murehtiminen, muiden ja omien taakkojen kantaminen, unen puute, palauttavan liikunnan puute, ravintoaineiden puute, huonon ravinnon ja myrkkyjen dumppaaminen kehoon kuormittaa sitä enemmän kuin mitä se ehtii korjata ja käsitellä.
Monet ajattelee että passiivinen makaaminen on lepoa ja toki ääritilanteessa se onkin mutta todellisuudessa kehon palautumismekaniamejakin pitäisi aktivoida, vähentää kaikkea kehon ja mielen kuormittamista ja kiusaamista ja muokata haitallisia tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Sinullahan nimenomaan on fyysisiä oireita, jos et jaksa liikkua ja sinulla on univaikeuksia. Ei kukaan uupumuksesta oksentele, ei se ole mikään ruokamyrkytys.
Lue tämä artikkeli: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00681
Kyllä mä ainakin olen oksennellut. Olo voi olla fyysisestikin niin huono, kun on uupunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi masennusta ei määrittele niinkään negatiiviset tunteet vaan se ettei tunne positiivisia tunteita. Eli jos määrittelee omaa vointia sen kautta että olo ei ole superkauhea ei se välttämättä kerro etteikö ongelmaa olisi, ilon puuttuminen riittää jo. Sitä on vaikeampi huomatakin että luisuu apatiaan ja vasta toipuessa näkee helpommin eron.
Samaa mietin !
Olen 5-kymppinen sinkkuäiti. 2 nuorta aikuista asuu kotona opiskeluiden takia vielä. Toinen on helvetin haastava. Ilkeä, verbaalisesti lahjakas ja käyttää sitä sanaista miekkaansa minuun. Nyt jauhaa että KAIKKI paska hänen elämässään minun syy. Olen surkea äiti joka ei olisi koskaan saanut äidiksi tulla. Tätä lähes päivittäin. ISOJA riitoja, paljon vihaa. Aina en jaksa olla neutraali vaan tölväsen takaisin ja luoja mikä huuto alkaa kun kehtaan neidistä jotain sanoa.
Isänsä kanssa olemattomat välit. Minä saan kaiken pahan ja vihan päälleni.
Jaksan työn, jaksan kotityöt mutta siinä se. Tuijotan eteeni ja mietin ulospääsyä. Joskus käyn lenkillä, se helpottaa.
Raskasta.
Toinen nuori ok. Välillä lasken päiviä että esikoinen muuttaa kotoa. En jaksaisi häntä enää..siis tuollaisena.
Mietin jos heitän ulos ja maksan vuokran tms.
Mutta siis olen uupunut ja pelkään että kohta en enää jaksa edes silmiä aukaista...
viina pois alkuun. et palaudu kun juopottelet jatkuvasti