Lue keskustelun säännöt.
Miten selvitä isosta riidasta miehen kanssa?
18.08.2009 |
Pahoja sanoja tuli sanottua/huudettua puolin ja toisin ja olo on nyt tosi paha. Riidoista ei meillä juuri keskustella jälkeenpäin, koska yrityksistäni selvittää asiaa tulee aina vaan uusi riita, miehen mielestä ei tarvitse vatvoa asioita turhaan! Olen pikkuhiljaa itsekin muuttunut sellaiseksi, että en halua edes nähdä koko miestä, saati sitten puhua.
Tekisi oikeasti mieli erota, mutta kun ne elämän realiteetit ovat aika kovat. Isoimpana asiana tietysti lapset ja se ristiriita, onko heidän parempi kasvaa kahdessa kodissa vai yhdessä kodissa, jossa silloin tällöin riidellään (ei kuitenkaan usein). Jos olisin varma siitä, että pystyisimme eroamaan sovussa ja jatkamaan lasten kasvatusta yhteistuumin eron jälkeen, niin haluaisin erota. Mutta tiedän, että mies ei halua ja hän tekisi kaikkensa tehdäkseen erosta vaikean!
Toinen realiteetti on tietysti talous. Kun nyt kahden palkansaajan perheessäkin tekee tiukkaa, niin miten ihmeessä selviäisin yksin neljän lapsen kanssa. Aika kovasti pitäisi elintasoa laskea, emme esim. varmaan saisi nykyiseltä omakotitaloalueeltamme minkäänlaista asuntoa, mikä tarkoittaisi lasten koulun vaihtoa, jne.
Koska kuitenkaan ei ole mitään varsinaista isoa syytä eroon, tuntuu hullulta vaikeuttaa lasten ja omaa elämää kohtuuttomasti sen vuoksi, että silloin tällöin riitelemme kovasti emmekä pääse yhteisymmärrykseen. Arkielämä kuitenkin periaatteessa sujuu. Tuntuu kuin luovuttaisin liian helpolla, jos nyt päätyisin eroon. Silti sitä juuri nyt tekisi mieli!!!
Eli siskot hei, miten eteenpäin loukkaavien sanojen ja äärimmäisen pahan mielen jälkeen???
Kommentit (23)
Ahdistaako häntäkin vai onko hänelle tuo normaali tapa "keskustella" erimielisyyksistä? Jos riidat ovat ainoa ongelma (ja riitojen aihe sinänsä merkityksetön suhteen jatkumiselle), hankkikaa apua. Ulkopuolisen kuuntelijan ja sovittelijan avulla voisitte löytää parempia tapoja selvittää nuo tilanteet. Jos teillä on muuten puhevälit, voisitte yrittää tehdä (hyvässä sovussa) jotain sääntöjä riitatilanteisiin. Ne pitää sopia yhdessä, että molemmat sitoutuvat ja samalla on sovittava se, mitä tehdään, jos niistä ei pidetä kiinni. Joku "puhun minuutin, et keskeytä, sitten vaihdetaan" voisi olla hyvä alku.
valitettavasti toteuttamiskelvottomia.
Ensinnäkin, mies ei suostu lähtemään mihinkään ulkopuolista apua hakemaan, siis mihinkään perhe- tai pariterapiaan. Minusta se olisi hyvä, mutta ei kuulemma suostu.
Toiseksi meillä ei ole sellaista keskusteluyhteyttä, että saisimme sovittua pelisääntöjä mihinkään mikä liittyy ristiriitoihin. Mies ottaa heti sen linjan, että minä muka jotenkin asetan hänelle määräyksiä, jos edes ehdotan jotakin. Ja kaikki joka viittaa vähänkin kritiikkiin (vaikka minusta ei viittaa), on kuulemma "naputusta".
Nämä riidat valitettavasti liittyvät usein lasten kasvatukseen, erityisesti meidän uusperheemme voimakastahtoisen esimurkun (minun lapseni) sääntöihin ja rajoihin. Se on ilmeisen arka asia minulle, minusta nimittäin tuntuu usein siltä, että mies ei sulata minun lastani enää, kun hänelle on tullut voimakkaat murkkupiirteet esiin.
Mies tuntuu minusta diktaattorilta ja minä olen miehen mielestä liian paljon periksi antava. Erittäin ahdistava ja rankka aihe sinänsä, varsinkin kun kaikki keskusteluyritykset aiheesta johtavat siihen, että minä miehen mielestä papatan ja naputan!
Kaikesta huolimatta arki meillä sujuu, periaatteessa hyvinkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli: pystytkö elämään niiden asioiden kanssa, joista riitelette? Jos pystyt, ei mielestäni kannata erota, vaan hankkia parempi riidansietokyky tai opetella riitelemään rakentavammin.
Jos taas riidat koskevat syvälle meneviä tarpeita ja niiden tyydyttämistä (esim. seksuaaliset tarpeet), eikä tarpeet ole yhteensovitettavissa, harkitsisin eroa. i
silloin, kun jostakin asiasta syntyy selvä erimielisyys. Minusta mies heittäytyy lapselliseksi, ehdottomaksi. Miehestä taas minä vaadin häntä olemaan kanssani samaa mieltä.
Suurin ongelma on silloin, kun tulee riitaa lasten kasvatuksesta. Mies ei pysty (tai halua) pitää tunteitaan ja suuttumistaan piilossa lapsilta, vaan huutaa ilkeyksiään lasten kuullen. Minusta se on lapsellista. Pelkään kuinka paljon haittaa siitä on murrosikäisen (ja muidenkin lasten) kehitykselle. En tiedä kokeeko hän (siis murkku) asian samoin kuin minä, mutta minä äidin tuntosarvet herkkinä koen, että mies syyttää lasta riidasta ja arvostelee lasta (joka siis on minun ex-liitostani) ja minusta se on erittäin väärin. Mutta kun tästä huomautan, minä olen "lapsellinen" itse.
Näitä murkkuikäisen kassvatusriitoja voisi varmasti tulla yhtä lailla silloin, jos kaikki lapset olisivat yhteisiä. Eikä toisaalta perhettä voi rikkoa siksi, että yhden lapsen kasvatus tuottaa vaikeuksia, onhan se muille lapsille väärin. Eli ratkaisu olisi se, että pääsisimme sopuun näistä kasvatusasioista, mutta MITEN? Eli en osaa sanoa, onko meillä ratkaisemattomia erimielisyyksiä. Välillä tuntuu, että on, välillä taas ei.
ap
riitelemään. täällä ollaan 11 vuotta harjoteltu, vasta nyt alkaa olla niin, että kun alan selvittämään riitaa, vaikkei mies haluaisi, hän ei suutu ja ala mököttää. En vaan enää suostu jättämään riitoja sikseen, koska itelle jää niin paha olo.
Olen vaan niin kyllästynyt yrittämään, kun mies tyssää kesksutelut samantien. Tuntuu, että haluaisin luovuttaa. Ehkä taustalla on yleistä suhteen väljähtymistä ja sitä, että ei tee enää mieli olla toiselle ystävällinen. Siitä pitäisi päästä yli, niin riidatkaan eivät varmaan tuntuisi niin isoilta jutuilta enää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän itse uusperheessä ja meillä asuu mieheni murkkunuori. Olen lähes koko ajan mieheni kanssa eri mieltä hänen kasvatuksestaan - toden totta, olisin paaljon tiukempi kuin hänen isänsä.
Me teimme kuitenkin jo yhteiselämämme alkuvaiheessa sen päätöksen, että koska minä en ole tämän lapsen huoltaja niin päävastuu hänen kasvatuksestaan on isällä. Pyrimme kasvatusasioissa yksimielisyyteen, mutta jos emme pääse, isän kanta voittaa. Niinpä nämäkin riidat oli ratkaistu jo etukäteen.
Puhisen harmista miehelleni ja välillä räjähdän nuorelle, mutta varsinaista riitaa tästä ei pääse tulemaan. Ja ihan tiedoksi, että kaikkien nuorten perheissä vähintään toisen aikuisen pinna välillä palaa. Meidän perheessä tämä ajatellaan niin, että koti on nuorelle turvallinen paikka harjoitella myös aggression ilmaisua ja sen kohteena olemista. Nuoret kun kaivavat meistä aikuisista sitä esiin vähintään puoliksi tahallaan. Sehän on heidän kehitystehtävänsä, jotta he pystyvät tekemään pesäeron meistä.
Olet nyt ehkä hieman liian yliherkkä ja kuvittelet, että miehesi tiukempi kasvatuskanta johtuu siitä, ettei hän ole biologinen vanhempi. Se ei välttämättä ole totuus eikä ainakaan koko totuus.
Onko sinulle tärkeää olla oikeassa vai olla onnellinen?
Riidan selvittelyllä halutaan yleensä vain saada selvä tulos eli kumpi oli oikeassa. Mitä väliä sillä muka on? Useimmiten ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän itse uusperheessä ja meillä asuu mieheni murkkunuori. Olen lähes koko ajan mieheni kanssa eri mieltä hänen kasvatuksestaan - toden totta, olisin paaljon tiukempi kuin hänen isänsä. Me teimme kuitenkin jo yhteiselämämme alkuvaiheessa sen päätöksen, että koska minä en ole tämän lapsen huoltaja niin päävastuu hänen kasvatuksestaan on isällä. Pyrimme kasvatusasioissa yksimielisyyteen, mutta jos emme pääse, isän kanta voittaa. Niinpä nämäkin riidat oli ratkaistu jo etukäteen. Puhisen harmista miehelleni ja välillä räjähdän nuorelle, mutta varsinaista riitaa tästä ei pääse tulemaan. Ja ihan tiedoksi, että kaikkien nuorten perheissä vähintään toisen aikuisen pinna välillä palaa. Meidän perheessä tämä ajatellaan niin, että koti on nuorelle turvallinen paikka harjoitella myös aggression ilmaisua ja sen kohteena olemista. Nuoret kun kaivavat meistä aikuisista sitä esiin vähintään puoliksi tahallaan. Sehän on heidän kehitystehtävänsä, jotta he pystyvät tekemään pesäeron meistä. Olet nyt ehkä hieman liian yliherkkä ja kuvittelet, että miehesi tiukempi kasvatuskanta johtuu siitä, ettei hän ole biologinen vanhempi. Se ei välttämättä ole totuus eikä ainakaan koko totuus.
En tiedä olemmeko sitten tehneet väärän päätöksen, mutta olemme päättäneet alunperin, että kummankin perheen aikuisen mielipide on yhtä tärkeä. Olisi voinut olla viisasta sopia kuten teillä, mutta mies on meillä varsin voimakastahtoinen eikä varmaan olisi sulattanut minun kasvatusmetodejani. Ja toisaalta ne olisivat sitten ristiriidassa miehen kasvatusmetodeihin meidän yhteisten lasten kanssa..
Mutta olen minäkin luonteeltani voimakas enkä anna periksi mielipiteissäni ja siksi näitä riitoja tuleekin. Minusta mies jyrää minun mielipiteeni perustelemalla, että minun lepsumpi ote ei tehoa, kun tyttö uhmaa ja käyttäytyy huonosti. Minä olen yrittänyt selittää miehelle, että murkun täytyy saada kotona purkaa tunteitaan, mutta mies ei tunnu tätä käsittävän vaan ottaa kaikkeen vastaansanomiseen hirvittävän tiukan linjan. Ahdistuuhan se lapsi sellaisesta. Toki käyttäytyy miehen läsnäollessa "paremmin" (koska ei halua miehen suuttuvan hänelle), mutta pikkuhiljaa tuntuu, että pitää miestä jotenkin "vihollisena". Eihän sen niin pitäisi mennä, eikä nuorempana mennytkään. Haluaisin vain, että heillä säilyisi hyvät välit!
Siinä olet varmaan oikeassa, että kasvatuslinja ei kuitenkaan johdu siitä onko hän biologinen vanhempi vai ei. Meillä on toinenkin minun lapsi perheessä ja lisäksi kaksi yhteistä, jotka ovat vielä kovin pieniä. Heidän kasvattamisensa on kovin paljon helpompaa kuin murkkuikäisen, ja vanhinhan se aina joutuu "koekaniiniksi".
ap
Onko sinulle tärkeää olla oikeassa vai olla onnellinen? Riidan selvittelyllä halutaan yleensä vain saada selvä tulos eli kumpi oli oikeassa. Mitä väliä sillä muka on? Useimmiten ei mitään.
Mutta kysymys kuuluu, olisiko kuitenkin lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä tärkeää selvittää, miten toimia vastaisuudessa...
No, toisaalta sen selvittämisyrityksen voi ehkä unohtaa, se ei kuitenkaan onnistu, ja ottaa tulevat riidat taas vaan vastaan... :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene sinä ja saat sieltä apua ja eri näkökulmia. Ehkä jo se kun sinä käyt juttelemassa ja joskus tulet kuuntelemaan auttaa.
Riitaan tarvitaan kuitenkin kaksi.
isäpuolen ja lasen suhteesta ja miten lapsesi sen kokee. Olen itse kasvanut perheessä, missä isä ei sietänyt minkäänlaisia eriäviä mielipiteitä ja oli varsin jyrkkä kasvatusasioissa - jos en käyttäytynyt hyvin, isä tunnetasolla hylkäsi - jos nyt ylipäätään kykeni minkäänlaiseen tunnevuorovaikutukseen tai läheisyyteen kenenkään kanssa. Kodin ilmapiiri oli ahdistava, sillä koskaan näistä purkauksista ei puhuttu meidän lasten kanssa jälkeenpäin. Tyttärellesi voisi olla hyötyä, että käsittelisitte yhdessä miehesi tapaa toimia ja kohdella tytärtäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta olen ns. uusperheyritelmän kasvatustuote.
Hyvä minusta ja siskostani, jotka olimme silloin teini ja esiteini tuli, mutta äidin ja hänen uuden miehensä suhde särkyi, ja osittain juuri siihen että olisi pitänyt heti alkujaan sopia että kumpikin on päävastuussa oman/omien lastensa kasvatuksesta Varsinkin teinien kohdalla, koska teinin on ensinäkin hyvin vaikea hyväksyä uutta vanhempaa häntä komentamaan, se ei tunnu luonnolliselta. Tiedän koska olen sen kokenut kun mies(isäpuoli) koittaa ottaa sen vanhemman roolin, tiedän miltä se tuntuu teinistä kun "vieras" koittaa sanoa että näin tehdään, siinä tulee vaan itse oltua entistä hankalampi kun kokee ettei tuolla ole mitään oikeutta minua komentaa. Ja minä en edes ollut kovin vaikea teini!
Siskoni olikin sitten hieman vaikeampi tapaus eikä koskaan oppinut (miun muutettuani 15vuotiaana 700km päähän opiskewlemaan) ottamaan tätä uutta miestä, joka oli äitiämme tiukempi ja muutenkin joissakin asioissa eri linjoilla, kasvattajakseen. Niinhän siinä kävi että äiti ei jaksanut katsoa kun mies(isäpuoli) koitti komentaa siskoani tavoilla joita hän itse ei olisi käyttänyt ja sorti ja itketti näin siskoani. He muuttivat erilleen ja erosivat kokonaan vähän myöhemmin.
Mutta hassua sinänsä, meillä kummallakin on nyt aikuisena hyvät välit tähän mieheen, jota edelleen ajattelen isäpuolenani. Vaikka olemme kummatkin muuttaneet kauas kotikulmilta, soittelemme ja kyläilemme silloin tällöin.
Mutta ap kannatan että sovitte että sinä kasvatat oman lapsesi pääasiallisesti, eli ette ole tasavertaisia sinun murkkuusi nähden. Sellainen on tuhoontuomittua.
Karkesti sanoen murkun kasvatuksessa tavoite on välien katkeaminen ja murkun muuttaminen omilleen. Murkku tarvitsee riittävän kovan vastuksen, jota vasten hän koettelee omaa tahtoaan. Tämä johtaa väistämättä kiistoihin ja erimielisyyksiin, jotka ratkeavat lopullisesti vasta murkun itsenäistymisen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli nuoret luovat myöhemmin hyvät suhteet vanhempaan, joka on tarjonnut heille murkkuna riittävän vastuksen. Liian lepsu ei saa olla, koska nuori ei silloin opi löytämään omaa tahtoaan ja puolustamaan omaa kantaansa. Peräkammarin tyttöjä ja poikia emme halua, siksi suostumme riitelemään murkkujen kanssa.
Karkesti sanoen murkun kasvatuksessa tavoite on välien katkeaminen ja murkun muuttaminen omilleen. Murkku tarvitsee riittävän kovan vastuksen, jota vasten hän koettelee omaa tahtoaan. Tämä johtaa väistämättä kiistoihin ja erimielisyyksiin, jotka ratkeavat lopullisesti vasta murkun itsenäistymisen myötä.
sitä että lapseni murkkuna katkaisisi välit ja muuttaisi pois, se EI ole tarkoitus. Kyllä hyvät välit on minun tavoitteeni, ja oma äitini esikuvani siinä.
vanhempi ristiriitatilanteessa hylkää emotionaalisesti lapsen. Kyllä vanhemman on kestettävä eriäviä mielipiteitä ja vastaansanomista ja kohdeltava murkkuikäistäkin asiallisesti. Ap:n kirjoituksesta sain vaikutelman, ettei isäpuoli ehkä kykene tähän. Jos näin tosiaan on, on parempi, että kasvatuksen päävastuu on murkun omalla äidillä.
Vaan olemme olleet yhdessä jo siitä asti, kun esikoiseni oli kolme ja risat ja toinen lapsi 1,5v (olen eronnut eksästäni toisen lapsen ollessa aivan pieni). Uusi mieheni otti lapset alusta asti "omikseen" ja on todella ollut arjessa se isähahmo. Lasten biol. isä kyllä tapaa lapsia kerran kuussa, mutta mitään arkivastuuta ei ole koskaan kantanut.
Tällä taustalla tuntuu luonnolliselta, että isä"puolella" on myös osansa kasvatusvastuusta. Tuntuisi erikoiselta, jos mies antaa kaikkensa perheen kaikille lapsille tasapuolisesti (meillä siis kaksi pientä yhteistä), mutta ei sitten saisi yhtä teini-ikäistä komentaa. Ongelma tämä ei ole ollutkaan ennen kuin nyt tytön ollessa murrosiässä. Itse asiassa miehelläni ja varsinkin tällä vanhimmalla tytöllä on aina ollut erittäin lämpimät välit ja mies kyllä myös hellii ja sylittelelee lapsia, ei pelkästään komenna. Ja huomioi noin muutenkin kaikessa, ehkä enemmän kuin minulle edes tulisi mieleen. Eli ongelma saattaa oikeasti olla enemmän miehen ja minun suhteessani kuin miehen suhteessa tyttöön. Varmaan onkin. Osansa asiassa tekee tytön ikävaiheeseen (kai) liittyvä jonkinlainen "isäkriisi", eli hän kaipaisi oman isänsä läsnäoloa selvästi enemmän kuin sitä saa. Sitten syntipukiksi kaikessa negatiivisessa löytyy helposti isäpuoli.
Tällaista. Koko totuus on aina aika monimutkainen juttu. Tarkemmin mietittyäni luulen, että voisin niellä ylpeyteni ja olla se, joka antaa tässä riidassa periksi.
ap
Eli nuoret luovat myöhemmin hyvät suhteet vanhempaan, joka on tarjonnut heille murkkuna riittävän vastuksen. Liian lepsu ei saa olla, koska nuori ei silloin opi löytämään omaa tahtoaan ja puolustamaan omaa kantaansa. Peräkammarin tyttöjä ja poikia emme halua, siksi suostumme riitelemään murkkujen kanssa.
Osaltaan totta, mutta minulla ja siskollani on myös äärettömän hyvät ja läheiset välit äitiimme, joka kyllä tosin oli tiukka myös, mutta eritavalla kuin tämä aina-oikeassa-ollut kaiken-muita-paremmin-tietävä isäpuoli.
Ja ap:lle sitä sen takia kerroin että äidin ja miehen suhteelle ei käynyt kovin hyvin, ja tämä kasvatusasia oli todella iso syy. Toki muitakin oli, mutta tämä nousi suurimmaksi syyksi erilleenmuuttoon.
14
Murkun itsetunto ja minäkuva on iän kehityshaasteiden vuoksi usein hauras, aikuisella pitää olla ristiriitatilanteissa kyky asettaa rajat lasta kunnioittavalla tavalla tai "vajoamalla" lapsellisuuksiin, jotka heikentävät lapsen luottamusta vanhempaan ja omaan itseensä.
Ahdistaako häntäkin vai onko hänelle tuo normaali tapa "keskustella" erimielisyyksistä?
Jos riidat ovat ainoa ongelma (ja riitojen aihe sinänsä merkityksetön suhteen jatkumiselle), hankkikaa apua. Ulkopuolisen kuuntelijan ja sovittelijan avulla voisitte löytää parempia tapoja selvittää nuo tilanteet.
Jos teillä on muuten puhevälit, voisitte yrittää tehdä (hyvässä sovussa) jotain sääntöjä riitatilanteisiin. Ne pitää sopia yhdessä, että molemmat sitoutuvat ja samalla on sovittava se, mitä tehdään, jos niistä ei pidetä kiinni. Joku "puhun minuutin, et keskeytä, sitten vaihdetaan" voisi olla hyvä alku.