Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut ei tunnu ymmärtävän, että adoptoidut lapset pitää vanhempiaan niinä ns. oikeina vanhempinaan, ei biologisia
02.04.2021 |
Miksi niin?
Pikkusisarukseni on adoptoitu perheeseemme 4-vuotiaana ja sitä aiemminkin hän oli ollut hyvin paljon tekemisissä perheemme kanssa, oikeastaan jo perheenjäsen. Biologisesta isäänsä hän ei muista lainkaan, koska on ollut vauva hänen kuollessaan. Biologisen äitinsä toki muistaa jotenkuten, mutta ei hänellä kauhean paljoa ole muistikuvia ajalta ennen adoptiota.
Mutta siis itse asiaan. Adoptio siis tapahtui aikoinaan ja vuosien kuluessa suurin osa ihmisistä toki tottui tilanteeseen. Niinkuin myös tämä sisarus itse, joka on lähes koko elämänsä ollut osa perhettämme ja kutsunut samoja vanhempia vanhemmikseen, kuten me muutkin sisarukset. Toki hän tietää faktat menneisyydestään ja biologisista vanhemmistaan, muttei itse ole ollut niistä juuri kiinnostunut, koska niissä ei oikeastaan mitään ns. epäselvää ole.
Sen sijaan jotkut varsinkin ei niin läheisistä ihmisistä tuntuu ottaneen asiakseen aina muistutella häntä itseään, meitä sisaruksia tai vanhempia siitä, että yksi meistä on adoptoitu ja sanomisillaan korostaa asiaa. Sisaruksestani he puhuvat "adoptiolapsena", vanhemmistamme "adoptiovanhempina". Lisäksi ehkä oudoin asia on se, kun nämä ihmiset alkavat puhua sisarukselleni "niin niin, mutta siis ne sinun OIKEAT vanhempasi...", tarkoittaen tämän biologisia vanhempia. Tosin yleensä sisarukseni hymähtää tähän vain, että hänen oikeat vanhempansa ovat kyllä isän läsnä edelleen hänen elämässään. Mikä myös tuntuu hämmentävän joitain ihmisiä. Jotkut jopa jäävät jankkaamaan, että eiei, kun ne oikeat biologiset vanhemmat...
Juu, kaikki perheessämme tietävät taustat, kuten myös suurin osa läheisistä ja perhetutuistamme. Mutta miksi joillain ihmisillä tuntuu olevan jokin tarve korostaa asioita näin?
Kommentit (26)
Kai siinä on jokin pätemisen tarve tai tarve tuntea valtaa. Ehkä tällainen ihminen kuvittelee tekevänsä palveluksen sisaruksellesi, että varmasti tietää olevansa adoptoitu, ettei asiaa vain pimitetä häneltä ja aivopestä kutsumaan "vääriä" ihmisiä äidiksi ja isäksi. En kyllä tajua tällaisia ihmisiä, ehkä heillä itsellään on jotakin traumoja adoptiosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Non onpa outoa porukkaa. Kysy seuraavan kerran miksi tuollaista korostavat.
Vierailija kirjoitti:
Niin, luulisi aikuisten ainakin ymmärtävän eikä muistuttaa tosta asiasta mistä ei ole mitään hyötyä edes.
Siis nämä aikuiset nimenomaa ovat olleet niitä huomauttelijoita. Lapsille sen sijaan asia tuntui aina olevan ihan ok kertaselityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Kai siinä on jokin pätemisen tarve tai tarve tuntea valtaa. Ehkä tällainen ihminen kuvittelee tekevänsä palveluksen sisaruksellesi, että varmasti tietää olevansa adoptoitu, ettei asiaa vain pimitetä häneltä ja aivopestä kutsumaan "vääriä" ihmisiä äidiksi ja isäksi. En kyllä tajua tällaisia ihmisiä, ehkä heillä itsellään on jotakin traumoja adoptiosta?
No joo, ehkä tosiaan jonkinlainen kuvitelma siitä, että tekevät hänelle jonkun palveluksen noilla sanomisillaan voisi olla mahdollista.
Asia ei ole kaikille adoptoiduille noin yksinkertainen. Kuuntele yle areenasta "adoptoidut" niin saat vähän näkökulmaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho. Kaikkea sitä kuulee. Omalla tyttärelläni on kaksi kaveria, jotka on adoptoitu ja minun serkullani on myös adoptiotytär. Ei ole koskaan tullut mieleenkään, että nämä eivät olisi vanhempiensa lapsia ihan samalla tavalla kuin muutkin.
Kaikki adoptoidut eivät näe asiaa noin, mutta siitä olen samaa mieltä että muiden pitäisi kunnioittaa sitä nimikettä jota adoptoitu itse käyttää. Esimerkiksi minun mieheni isäpuoli on adoptoinut hänet ihan vauvana, mutta siitä huolimatta hän puhuu nimenomaan isäpuolesta. Biologinen isä taas on isä, huolimatta siitä että ovat tavanneet ensimmäisen kerran vasta aikuisina. Mielestäni olisi kummallista jos minä yrittäisin korostaa sitä että hänen ”kuuluisi” pitää isäpuolta oikeana isänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, se että panee jonkun paksuksi tai tulee itse vaikka vahingossa, eikä sen jälkeen enää kiinnosta, se ei tee vielä kenestäkään ”oikeita” vanhempia, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Asia ei ole kaikille adoptoiduille noin yksinkertainen. Kuuntele yle areenasta "adoptoidut" niin saat vähän näkökulmaa
Ei kai tässä niin sanottukaan? Tässä keskityttiin vaan tähän yhteen tapaukseen ja sen ympärillä olevaan ihmettelyyn. Toki varmasti näkökulmia on ihan yhtä monta kuin adoptoitujakin, mutta sitä ei tainnut kukaan tässä keskustelussa kyseenalaistaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onpas kurjaa :( . Itse olen joskus hämmästellyt vähän toisenlaista tilannetta, kun adoptiolapsi haluaa väkisin löytää "oikeat" vanhempansa. Jostain lehdestäkin luin jokin aika sitten jutun aikuisesta, adoptoidusta, naisesta, jonka elämä oli ollut hyvää. Hänellä oli ihan pakkomielle löytää biologinen äitinsä ja kun tämän löysi, alkoi pommittaa yhteydenottopyynnöillä. Lapsi oli ollut tälle nuoruuden vahinko ja oli salannut asian mm. nykyiseltä mieheltään. (No, ehkä ei ole tervettä sekään, mutta kuvastaa varmaan sitä aikaa.) En voi ymmärtää, miksi tämä nainen alkoi suorastaan piinata biologista äitiään, joka sitten ei uskaltanut pitää enää yhteyttä sisaruksiinsa, koska tytär oli nämäkin löytänyt ja piti heihin yhteyttä. Että eikö joskus voisi antaa menneiden vain olla. Tytär vain intti, että asiat pitää käsitellä, eikä tajunnut, että ei biologinen äiti siihen selvästikään pysty. Ja miltä tuntuu sitten niistä käytännön työn tehneistä adoptiovanhemmista? Että yhtäkkiä vain sillä biologialla on väliä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia ei ole kaikille adoptoiduille noin yksinkertainen. Kuuntele yle areenasta "adoptoidut" niin saat vähän näkökulmaa
Ei kai tässä niin sanottukaan? Tässä keskityttiin vaan tähän yhteen tapaukseen ja sen ympärillä olevaan ihmettelyyn. Toki varmasti näkökulmia on ihan yhtä monta kuin adoptoitujakin, mutta sitä ei tainnut kukaan tässä keskustelussa kyseenalaistaakaan.
Eikö. Lueppa otsikko uudestaan: "Miksi jotkut ei tunnu ymmärtävän, että adoptoidut lapset pitää vanhempiaan niinä ns. oikeina vanhempinaan, ei biologisia". Siinä selvästi viitataan kaikkiin adoptoituihin, ei vain yhteen. Muuten otsikko olisi: "Miksi jotkut ei tunnu ymmärtävän, että adoptoitu sisarukseni pitää vanhempiaan niinä ns. oikeina vanhempinaan, ei biologisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia ei ole kaikille adoptoiduille noin yksinkertainen. Kuuntele yle areenasta "adoptoidut" niin saat vähän näkökulmaa
Ei kai tässä niin sanottukaan? Tässä keskityttiin vaan tähän yhteen tapaukseen ja sen ympärillä olevaan ihmettelyyn. Toki varmasti näkökulmia on ihan yhtä monta kuin adoptoitujakin, mutta sitä ei tainnut kukaan tässä keskustelussa kyseenalaistaakaan.
Eikö. Lueppa otsikko uudestaan: "Miksi jotkut ei tunnu ymmärtävän, että adoptoidut lapset pitää vanhempiaan niinä ns. oikeina vanhempinaan, ei biologisia". Siinä selvästi viitataan kaikkiin adoptoituihin, ei vain yhteen. Muuten otsikko olisi: "Miksi jotkut ei tunnu ymmärtävän, että adoptoitu sisarukseni pitää vanhempiaan niinä ns. oikeina vanhempinaan, ei biologisia
Itseasiassa tuossahan puhutaan vain yleisellä tasolla aiheesta, eikä mitenkään viitata kaikkiin adoptoituihin lapsiin absoluuttisena totuutena. Monikkomuoto kun voi viitata kahteen tai useampaan. Mutta ilmeisesti sen sitten lukee kuitenkin ihan siten, kuin sen haluaa ymmärtää. Tämän keskustelun alkuperäinen aihe ei kuitenkaan ollut "kaikkien adoptoitujen pitäisi pitää vanhempiaan oikeina vanhempina ja unohtaa biologiset vanhemmat", vaan "miksi ihmiset ihmettelee, kun adoptoitu pitää vanhempinaan muita kuin biologisia vanhempia".
Vierailija kirjoitti:
No onpas kurjaa :( . Itse olen joskus hämmästellyt vähän toisenlaista tilannetta, kun adoptiolapsi haluaa väkisin löytää "oikeat" vanhempansa. Jostain lehdestäkin luin jokin aika sitten jutun aikuisesta, adoptoidusta, naisesta, jonka elämä oli ollut hyvää. Hänellä oli ihan pakkomielle löytää biologinen äitinsä ja kun tämän löysi, alkoi pommittaa yhteydenottopyynnöillä. Lapsi oli ollut tälle nuoruuden vahinko ja oli salannut asian mm. nykyiseltä mieheltään. (No, ehkä ei ole tervettä sekään, mutta kuvastaa varmaan sitä aikaa.) En voi ymmärtää, miksi tämä nainen alkoi suorastaan piinata biologista äitiään, joka sitten ei uskaltanut pitää enää yhteyttä sisaruksiinsa, koska tytär oli nämäkin löytänyt ja piti heihin yhteyttä. Että eikö joskus voisi antaa menneiden vain olla. Tytär vain intti, että asiat pitää käsitellä, eikä tajunnut, että ei biologinen äiti siihen selvästikään pysty. Ja miltä tuntuu sitten niistä käytännön työn tehneistä adoptiovanhemmista? Että yhtäkkiä vain sillä biologialla on väliä :(
Mietin lähinnä, että mikä tai mitkä asiat johtaa tällaiseen tilanteeseen, missä biologisista vanhemmista tulee sellainen pakkomielle.
Jokainen adoptiotilanne on kuitenkin tavallaan uniikki, kahta täysin samanlaista taustaa tuskin on, vaikka samankaltaisuuksia varmasti löytyy, muttei sitä ihan identtistä. Toki ehkä silloin, jos kyseessä on esimerkiksi samanikäisten kaksosten adoptio, mutta silloinkin heillä se tunnepuoli voi olla hyvinkin erilainen esimerkiksi suhteessa adoptio- ja biologisiin vanhempiin.
Tavallaan toki ymmärtää sen, että biologinen alkuperä kiinnostaa. Mutta toisaalta myös biologisella vanhemmalla on oikeus jatkaa omaa elämäänsä ilman yhteydenottopyyntöjä sellaiselta ihmiseltä, joka ei ole raskausajan jälkeen kuulunut elämään vuosikymmeniin millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onpas kurjaa :( . Itse olen joskus hämmästellyt vähän toisenlaista tilannetta, kun adoptiolapsi haluaa väkisin löytää "oikeat" vanhempansa. Jostain lehdestäkin luin jokin aika sitten jutun aikuisesta, adoptoidusta, naisesta, jonka elämä oli ollut hyvää. Hänellä oli ihan pakkomielle löytää biologinen äitinsä ja kun tämän löysi, alkoi pommittaa yhteydenottopyynnöillä. Lapsi oli ollut tälle nuoruuden vahinko ja oli salannut asian mm. nykyiseltä mieheltään. (No, ehkä ei ole tervettä sekään, mutta kuvastaa varmaan sitä aikaa.) En voi ymmärtää, miksi tämä nainen alkoi suorastaan piinata biologista äitiään, joka sitten ei uskaltanut pitää enää yhteyttä sisaruksiinsa, koska tytär oli nämäkin löytänyt ja piti heihin yhteyttä. Että eikö joskus voisi antaa menneiden vain olla. Tytär vain intti, että asiat pitää käsitellä, eikä tajunnut, että ei biologinen äiti siihen selvästikään pysty. Ja miltä tuntuu sitten niistä käytännön työn tehneistä adoptiovanhemmista? Että yhtäkkiä vain sillä biologialla on väliä :(
Jokaisella on oikeus tietää taustansa; biologisessa suvussa boi esim. olla sairauksia yms. josta adoptoitu voi haluta tietää, sellaisia asioita kun kysytään lääkärissä etc. Älä väheksy tai tuomitse jos et voi itse ymmärtää millaista on kasvaa tietämättä oikeasta biologisesta genetiikasta mitään. On niitä jotka eivät halua tuntea biologisia vanhempiaan ja on niitä jotka haluavat tietää. Jokaisen oma asia, johon vaikuttaa ympäristö ja halu tai haluamattomuus saada vastauksia.
Kysyisin inttäjiltä, mitä se heidän napaansa heiluttaa jos kutsuukin adoptiovanhempia isäksi ja äidiksi. Muutenkin tuntuu, että hirveän paljon ulkopuoliset puuttuu toisten elämään, vaikka sillä ei olisi mitään vaikutusta mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oikeus tietää taustansa; biologisessa suvussa boi esim. olla sairauksia yms. josta adoptoitu voi haluta tietää, sellaisia asioita kun kysytään lääkärissä etc. Älä väheksy tai tuomitse jos et voi itse ymmärtää millaista on kasvaa tietämättä oikeasta biologisesta genetiikasta mitään. On niitä jotka eivät halua tuntea biologisia vanhempiaan ja on niitä jotka haluavat tietää. Jokaisen oma asia, johon vaikuttaa ympäristö ja halu tai haluamattomuus saada vastauksia.
Eikö noista biologisten vanhempien mahdollisista sairauksista selvitetä mitään adoption yhteydessä? Tosin, eipä monia sairauksia välttämättä ole edes heillä itsellään tiedossa, varsinkaan jos biologiset vanhemmat ovat olleet hyvin nuoria adoptiohetkellä.
Tekstiisi voisi lisätä, että on myös jokaisen biologisen vanhemman oma asia, miten suhtautuu aikoinaan adoptoitavaksi antamaansa lapseen. Myös heillä on oikeus halutessaan olla olemasta yhteydessä biologiseen lapseen, eikä heitä voi siihen mitenkään velvoittaa, varsinkaan vuosikymmenien jälkeen. Adoptiopäätös on harvoin helppo. Siinä joutuu miettimään asiat hyvin monelta eri kannalta, moneen kertaan ja usein pitkän ajan.
Skenaario, missä biologinen lapsi haluaisi ottaa yhteyttä ja tietää juuristaan, mutta biologinen vanhempi ei, on varmasti haastava, mutta myöskään biologisen vanhemman oikeuksia ei pidä unohtaa.
Tunnen adoptoidun , nyt jo aikuinen, ja ehdottomasti adoptiovanhemmat ovat aina olleet ainoat vanhemmat ja nykyisi isovanhemmat.
Olen joutunut aika paljon tekemisiin vanhan lain aikaisten adoptioiden kanssa. Nykyään on asiat paremmin.
Mutta ennen huh huh. Adoptoita salattiin, adoptoiduille valehdeltiin. Jopa viranomaiset olivat mukana touhussa useimmiten. Sitten kun adoptoidulle selvisi asian tila, oli se aikaminen isku. Koko identiteetti perustui valheelle. Eikä tukea saa mistään. Sanottiin vaan hys hys. Onneksi nykyään on paremmin.
hiivamieslapsi kirjoitti:
Olen joutunut aika paljon tekemisiin vanhan lain aikaisten adoptioiden kanssa. Nykyään on asiat paremmin.
Mutta ennen huh huh. Adoptoita salattiin, adoptoiduille valehdeltiin. Jopa viranomaiset olivat mukana touhussa useimmiten. Sitten kun adoptoidulle selvisi asian tila, oli se aikaminen isku. Koko identiteetti perustui valheelle. Eikä tukea saa mistään. Sanottiin vaan hys hys. Onneksi nykyään on paremmin.
No ei se kyllä aina mene ihan niinkään, että biologisten vanhempien tietäminen ja tunteminen olisi joku onni, autuus ja edellytys hyvään elämään.
Minut on adoptoitu alle puolen vuoden ikäisenä 90-luvulla. Minulle perhe on aina ollut tämä perhe, ja vanhemmat vanhempiani. Minulle kerrottiin ala-asteikäisenä, että olen adoptoitu. En kokenut sen olevan mikään suuri valhe tai että elämältäni olisi mennyt pohja. Lähinnä se oli sellainen vastaus kysymykseen, että mistä vauvat tulee. Muistan ajatelleeni, että jotkut vauvat tulee perheisiin äitien vatsoista, jotkut tulee adoption kautta, eikä siinä mitään kummempaa. Lapsuuteni oli kaikin puolin hyvä ja ihana, melko peruslapsuus pk-seudulla sisarussarjan tuolloin nuorimpana lapsena.
Myöhäisteini-iässä minulle selvisi sanoisin puolivahingossa biologisten vanhempieni taustat ja henkilöllisyys. Biologinen äiti oli ihan ns. perustyyppi, mutta biologinen isä oli rikollinen, jonka tekemisistä on uutisoitu useampaan kertaan. Pakko sanoa, että olisin mieluusti voinut elää edelleen ilman tätä tietoa ja olin paljon onnellisempi elämässäni, kun en tiennyt tästä aiheesta mitään. Tämän asian selviämisen jälkeen sain aika pahat identiteettikriisit ja kärsin ahdistuksesta. Aluksi tuntui, että en voisi edes elää sen asian kanssa. Nyt parikymppisenä olen tämän noin kymmenen vuoden ajan yrittänyt rakentaa itseäni uudestaan, huolimatta siitä mitä nyt tiedän taustastani. Nyt lähempänä kolmeakymppiä alkaa tuntua, että elämä alkaa vähitellen olle jokseenkin ok. Suurena tukena tässä kaikessa on ollut vanhempani ja sisarukseni. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että olisin ollut paljon onnellisempi tietämättä biologisista vanhemmista yhtään mitään.
Alue: Aihe vapaa
Niin, luulisi aikuisten ainakin ymmärtävän eikä muistuttaa tosta asiasta mistä ei ole mitään hyötyä edes.