18kk lapselle annettava MPR-rokote - onko kukaan kieltäytynut?
Tänään meidän pojalle annettiin se ja vähän näppyjä tuli jo + ripulia. Muuten on ollut terve ja iloinen. Neuvolassa sanottiin, että neljänkin päivän päästä saattaa nousta lämpöä, muista sivuoireista ei puhuttu. Netistä sitten tutkittiin asiaa ja aika karuja kokemuksia vaikuttaisi olevan: korvatulehdus, jopa autismi! Mitä hittoa, kun mistään ei varoitettu, vaan piikki vain annettiin kysymättä mitään. Olisi ollut ihan kiva harkita asiaa edes vähän.. Terkkarimme sijainen myös näki eniten vaivaa koko tapaamisella meidän rekrytoimiseen rokotetutkimukseen..
Kommentit (42)
rokotetaan jos vanhemmat ei kiellä. meillä rokotusaikataulua on muutettu, koska omien päätelmiemme perusteella osa rokotuksista annetaan turhan tiheästi. etkö tutkinut asiaa ennen rokotukseen menoa.
rokotteilla on toki sivuvaikutuksia ja esim tuberkuloosirokotetta eli Calmettea ei enää anneta vastasyntyneille koska se aiheutti hyötyyn nähden liikaa komplikaatioita, varsinkin kun tubi on niin harvinainen Suomessa asuvalla.
Rokotteista voi toki kieltäytyä, melko hyvässä suojassa olette silti, koska melkein kaikki lapset rokotetaan edelleen. Kannattaa suhtautua silti kriittisesti fanaattisten rokotekammoisten propagandaan. Rokoyt
Kasittaakseni sita ei enaa kayteta rokotteissa. Elohopea kertyy elimistoon ja joillakin autistisilla on todettu elimiston korkeaa elohopeapitoisuutta.
Mikäli rokotteesta tulee kuumetta tai rokkoihottumaa, ne tulevat aikaisintaan 5 pv kuluttua rokotteen pistämisestä, yleensä vasta 1-2 viikon kuluttua. Tämä tieto tarkistettu THL:lta.
Tuo MPR-rokotteen ja autismin yhteys on kumottu jo aikaa sitten.
Eli neuvolassa ei yhtään turhaa rokotetta pistetä.
Kaikista rokotus ohjelmassa olevista rokotuksista katsotaan olevan enemmän haittaa kun hyötyä!!!
Ja tosiaan on aivan legendaa tuo autismi juttu.
Neuvolass mieluummin pistetään kuin kauheesti aletaan kyselemään, koska rokotukset on oikeasti tärkeitä!!!
Hyvää tietoa saat terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta, muita en ehkä lukisi!
Sitä paitsi MPR-rokotteen pois jättäminen rajaa lapsesi matkustus mahdollisuuksia tulevaisuudessa aika reippaasti, se kun vaaditaan aika moneen maahan ja varsinkin naisille kurja pistää aikuisena koska siitä on sikiö haittoja!
kananmuna-allergian takia. (tyttö 4,5v) Osastoseurantaan pitäisi päästä, jos tuo rokote annetaan, mutta toistaiseksi on vain lykätty ja odotellaan, jos allergia helpottaisi niin voidaan ottaa...
asiantuntijapäätelmien rinnalla. Oikein naurattaa nämä kaikki "vastuuntuntoiset" vanhemmat, jotka haluavat ottaa kaikesta selvän ja kuvittelevat, että vaillinaisella osaamisellaan pystyisivät tekemään rationaalisia ratkaisuja.
rokotetaan jos vanhemmat ei kiellä. meillä rokotusaikataulua on muutettu, koska omien päätelmiemme perusteella osa rokotuksista annetaan turhan tiheästi. etkö tutkinut asiaa ennen rokotukseen menoa.
En todellakaan jättänyt ottamatta vaan otin aikaisemmin 14kk iässä kun lähdettiin matkoille. Ei kaikkia nettijuttuja kannata uskoa.
Tänään meidän pojalle annettiin se ja vähän näppyjä tuli jo + ripulia. Muuten on ollut terve ja iloinen. Neuvolassa sanottiin, että neljänkin päivän päästä saattaa nousta lämpöä, muista sivuoireista ei puhuttu. Netistä sitten tutkittiin asiaa ja aika karuja kokemuksia vaikuttaisi olevan: korvatulehdus, jopa autismi! Mitä hittoa, kun mistään ei varoitettu, vaan piikki vain annettiin kysymättä mitään. Olisi ollut ihan kiva harkita asiaa edes vähän.. Terkkarimme sijainen myös näki eniten vaivaa koko tapaamisella meidän rekrytoimiseen rokotetutkimukseen..
Mietipä, mitkä ovat riskit ja kaikenmoiset harmit, jos lapsi sairastuu sairauteen, jota vastaan olisi olemassa ilmainen neuvolassa annettava rokote. Hitsi vie, voithan jäädä auton alle, kun menet seuraavan kerran ovesta ulos tai meteori putoaa päähäsi. Terve järki käyttöön.
Eli neuvolassa ei yhtään turhaa rokotetta pistetä.
Kaikista rokotus ohjelmassa olevista rokotuksista katsotaan olevan enemmän haittaa kun hyötyä!!!
Ja tosiaan on aivan legendaa tuo autismi juttu.
Neuvolass mieluummin pistetään kuin kauheesti aletaan kyselemään, koska rokotukset on oikeasti tärkeitä!!!
Hyvää tietoa saat terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta, muita en ehkä lukisi!
Sitä paitsi MPR-rokotteen pois jättäminen rajaa lapsesi matkustus mahdollisuuksia tulevaisuudessa aika reippaasti, se kun vaaditaan aika moneen maahan ja varsinkin naisille kurja pistää aikuisena koska siitä on sikiö haittoja!
näkee, että aniharva lapsi saa rokotteista mitään komplikaatioita, vielä harvempia saa vakavia. Ja tilastoista näkee myös että todella moni rokottamaton lapsi sairastuu vakasti ja vammautuu/kuolee.
Autisteilla on huomattu aivojen rakenteissa eroa terveisiin verrattuna jo sikiökaudella, eli tuskin rokote sitä enää syntymän jälkeen aiheuttaa...
jos tuo rokote on just selaukaiseva tekijä? Mua saa vapaasti pitää vapaamatkustajana, ja toitottaa että ratsastan sillä kun taudit ei leviä, kun muut rokottaa omansa.Onhan se toki niinkin, miksipä mä vaarantaisin lastani, kun te muut sen teette auliisti :)
Lapseni ovat 5- ja 3v. Kumpikaan heista ei ole viela saanut MPR-rokotetta ja voin kertoa, etta perheeni matkustelee jo ulkomailla asumisen takia monta kertaa vuodessa. Koskaan ei ole maahantuloa evatty rokottamattomuuden vuoksi mihinkaan maahan. Rokotan lapseni, mutta eri aikataululla kuin suositellaan. Ensimmaiset rokotukset lapseni saivat vasta kuuden kk iassa ja seuraavaan rokotukseen pidan aina vahintaan 4kk tauon, vahemman myrkkyja kerralla pienessa ihmisessa...
Ehdottaisin kaikkia aiteja myos joskus kyseenalaistamaan asioita ja lukemaan vaikka netista asioiden molemmat puolet. Taidan olla monen mielesta huono aiti en rokota niin kuin muut ja minulla on se tappajarotuinen koira, jota ei kuulemma pitaisi olla pienten lasten kanssa( rottweiler). Aitina oleminen on vaikeaa sita haluaa olla lapselleen maailman paras aiti ja aina on helpompi menna massan mukana kuin kyseenalaistaa asioita...
ainakin näin oli silloin kun olin lapsi.
Itse en ymmärrä miksi jättää MPR-rokote ottamatta, eritoten jos matkustaa paljon. On sitten kiva lasten sairastaa joku tuhkarokko ihan turhan takia. Eikä sikotauti tai vihurirokkokaan ole mitään kivoja tauteja, vihurirokko raskausaikana aiheuttaa vieläpä vakavia sikiövaurioita.
Sen verran olen asiaa tutkinut ja pohtinut. En muuten ole ainoa lähipiirissä.....
mutta hitaammassa tahdissa kuin rokotusohjelmassa. meidän lapset sai tuon ekan MPR-rokotteen 3-vuotiaina.
minunkin mielestä tietty osa rokotteista on hyödyllisiä, mutta ne on melko tiuhassa tahdissa annettavia jos seuraa täsmälleen rokotusohjelmaa.
ihan kaikkea mahdollista vastaan en lähtisi rokottamaan omia lapsia, myös omalle immuunijärjestelmälle pitää antaa mahdollisuuksia kehittyä ja voimistua.
rokotusten aikataulutuksetkan ei ole ihan tuulesta temmattuja. Rokottet tutkitaan erittäin tarkasti ennen markkinoille tuloa ja myös se seikka tutkitaan, milloin KANNATTAA rokote antaa, missä iässä vaste on paras. Eli noilla aikataulujen rukkaajilla saattaa olla heikompi vaste!
Lapseni ovat 5- ja 3v. Kumpikaan heista ei ole viela saanut MPR-rokotetta ja voin kertoa, etta perheeni matkustelee jo ulkomailla asumisen takia monta kertaa vuodessa. Koskaan ei ole maahantuloa evatty rokottamattomuuden vuoksi mihinkaan maahan. Rokotan lapseni, mutta eri aikataululla kuin suositellaan. Ensimmaiset rokotukset lapseni saivat vasta kuuden kk iassa ja seuraavaan rokotukseen pidan aina vahintaan 4kk tauon, vahemman myrkkyja kerralla pienessa ihmisessa...
Ehdottaisin kaikkia aiteja myos joskus kyseenalaistamaan asioita ja lukemaan vaikka netista asioiden molemmat puolet. Taidan olla monen mielesta huono aiti en rokota niin kuin muut ja minulla on se tappajarotuinen koira, jota ei kuulemma pitaisi olla pienten lasten kanssa( rottweiler). Aitina oleminen on vaikeaa sita haluaa olla lapselleen maailman paras aiti ja aina on helpompi menna massan mukana kuin kyseenalaistaa asioita...
Ei se vastustuskyky ulkopuolelta tule vaan elimistö kehittää itse vasta-aineet rokotteessa tuleville heikennetyille/tapetuille viruksille.
ja jos aiot olla rokotekriittinen, on kyllä syytä avata suunsa neuvolassa ja kysyä ennen rokottamista siitä mitä sivuvaikutuksia voi tulla.