Lue keskustelun säännöt.
Toisesta ketjusta heräsi kysymys, milloin saa erota?
31.03.2021 |
Ilmeisesti siis ei saa erota jos suhteessa ei ole jotain kunnolla pielessä( väkivalta, jatkuva pettäminen) tähän lopputulemaan päädyin toisen ketjun perusteella.
Onko oikeasti näin että ihmiset ajattelee, ettei perheellinen saa erota esim. Jos rakkaus loppuu, pettämisen jälkeen toinen tekee parannuksen ja haluaa korjata asiat, toinen ei ota vastuuta mistään.
Eroaminen ei ole helppo ratkaisu, mutta kenelle on hyväksi olla suhteessa jossa ei halua olla? Täytyykö esittää lasten vuoksi?
Kommentit (31)
Aina kun MINÄ haluan jotain, saan sen. Muista en piittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliitto ei le vankila. Saa erota milloin haluaa.
Aina on hyvä hetki erota! Miksi pitäisi ottaa muita huomioon, kun omasta mielestä ei ole kivaa. Harmi, että siitä usein seuraa terapoitavia lapsia ja riitoja pienisieluisen exän kanssa, mutta ne on pientä sen rinnalla, että itse uskaltaa elää.
Hittoako tekee lapsia jos ei vastapuolta aidosti rakasta sielunkumppanin lailla
Saahan sitä erota. Mutta muut syyt kuin väkivalta tai pettäminen (yksikin kerta jompaa kumpaa riittää) on ehkä sellaisia, ettei niiden perusteella ihan suoraan tee mieli kehottaa jättämään se sika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän erota saa, siellä on toisten nyt turha syyllistää niitä, jotka siihen ratkaisuun päätyvät. Harvemmalle se on kuitenkaan ikinä helppo ratkaisu.
Olen miettinyt ihan samaa. Tuo yksi nainen vedettiin täällä kölin ali kun oli eronnut, vaikka suhteessa ei väkivaltaa tai pettämistä ollutkaan. Mutta entä jos rakkaus vaan loppuu kuten monelle käy? Liitto laimenee ja elämää kuitenkin vielä jäljellä niin pitääkö siinä rakkaudettomassa suhteessa sitten kituuttaa vain koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä erota? Jos on kerran luvattu rakastaa myötä ja vastamäessä blaa blaa blaa aina kuolemaan asti? Täällä pidetään aina sitä eroamista suurempana syntinä, mutta jos on lopetettu rakastamasta niin johan tuo lupaus on silloin petetty! Ei siinä luvattu roikkua onnettomana kuolemaan saakka,vaikka rakkaus loppuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Tuo yksi nainen vedettiin täällä kölin ali kun oli eronnut, vaikka suhteessa ei väkivaltaa tai pettämistä ollutkaan. Mutta entä jos rakkaus vaan loppuu kuten monelle käy? Liitto laimenee ja elämää kuitenkin vielä jäljellä niin pitääkö siinä rakkaudettomassa suhteessa sitten kituuttaa vain koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä erota? Jos on kerran luvattu rakastaa myötä ja vastamäessä blaa blaa blaa aina kuolemaan asti? Täällä pidetään aina sitä eroamista suurempana syntinä, mutta jos on lopetettu rakastamasta niin johan tuo lupaus on silloin petetty! Ei siinä luvattu roikkua onnettomana kuolemaan saakka,vaikka rakkaus loppuisi.
Rakkaus on tahtomista, rakastuminen on tunne.
Aika vähän on koskaan rakastanut, jos voi tuosta vain jättää toisen.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Tuo yksi nainen vedettiin täällä kölin ali kun oli eronnut, vaikka suhteessa ei väkivaltaa tai pettämistä ollutkaan. Mutta entä jos rakkaus vaan loppuu kuten monelle käy? Liitto laimenee ja elämää kuitenkin vielä jäljellä niin pitääkö siinä rakkaudettomassa suhteessa sitten kituuttaa vain koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä erota? Jos on kerran luvattu rakastaa myötä ja vastamäessä blaa blaa blaa aina kuolemaan asti? Täällä pidetään aina sitä eroamista suurempana syntinä, mutta jos on lopetettu rakastamasta niin johan tuo lupaus on silloin petetty! Ei siinä luvattu roikkua onnettomana kuolemaan saakka,vaikka rakkaus loppuisi.
Harmi, että tuossa tapauksessa mies ei sanonut, että selvä, sinä saat lapset. Silloin olisi vapaus voinut maistua aika karvaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hittoako tekee lapsia jos ei vastapuolta aidosti rakasta sielunkumppanin lailla
Ihan yksinhän ne tietenkin tehdään! Ja kumppanin kanssa, joka ei yhtään manipuloi, teeskentele ja kehity alkoholistiksi!
Kuule, ei kenenkään tarvitse sitoutua eliniäkseen paskiaiseen, joka esitti kilttiä vuoden.
Ja toki rakkauden ja sielunkumppanuuden tulee olla vastavuoroista. Sinä et edes esitä kykeneväsi ehdottomaan rakkauteen, hyvä niin. Se on rehellistä.
Mites tällainen tilanne. Lasten syntymän jälkeen mies viihtyi vuosikausia koneella pelaamassa, siis oikeasti kaiken vapaa-ajan. Suhde lapsiin jäänyt hyvin pinnalliseksi. Mies on ehkä pari kertaa sanonut lapsille rakastavansa heitä. Lapset jo teinejä.
Sen jälkeen hänellä oli suhde toiseen naiseen. Erottiin. Mies halusi korjata kaiken ja on toki kovasti yrittänyt. Palattiin siis yhteen.
Nyt olen huomannut että voin pahoin suhteessa. Miehen läheisyys ahdistaa.
Mitä tehdä? Olla pahis ja lähteä vai kärsiä ja jäädä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Tuo yksi nainen vedettiin täällä kölin ali kun oli eronnut, vaikka suhteessa ei väkivaltaa tai pettämistä ollutkaan. Mutta entä jos rakkaus vaan loppuu kuten monelle käy? Liitto laimenee ja elämää kuitenkin vielä jäljellä niin pitääkö siinä rakkaudettomassa suhteessa sitten kituuttaa vain koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä erota? Jos on kerran luvattu rakastaa myötä ja vastamäessä blaa blaa blaa aina kuolemaan asti? Täällä pidetään aina sitä eroamista suurempana syntinä, mutta jos on lopetettu rakastamasta niin johan tuo lupaus on silloin petetty! Ei siinä luvattu roikkua onnettomana kuolemaan saakka,vaikka rakkaus loppuisi.
Rakkaus on tahtomista, rakastuminen on tunne.
Aika vähän on koskaan rakastanut, jos voi tuosta vain jättää toisen.
En todellakaan usko, että kukaan lähtee avioliitosta "tuosta vain".
En todellakaan usko, että kukaan lähtee avioliitosta "tuosta vain". [/quote]
Usko pois. Mulle kävi niin. Tai sitten minua huijattiin pitkään, mikä toki myös mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan usko, että kukaan lähtee avioliitosta "tuosta vain".
Usko pois. Mulle kävi niin. Tai sitten minua huijattiin pitkään, mikä toki myös mahdollista.
Kyllä minullekin kävi aikanaan näin. Vaimo ilmoitti yhtenä päivänä kun tulin töistä, että hän muuttaa pois. Oli kuulemma yhtäkkiä ymmärtänyt, että hänen täytyy nyt mennä. Oli se melkoinen pommi ja seuraava vuosi meni melkoisessa sumussa. Ikinä en saanut oikein järkeenkäypää selitystä, että miksi asia tälleen meni. No minä löysin onneni myöhemmin, eikä tuo shokkiero enää mieltä paina mutta joskus sitä edelleen miettii, että mitähän helv silloin oikein tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan usko, että kukaan lähtee avioliitosta "tuosta vain".
Usko pois. Mulle kävi niin. Tai sitten minua huijattiin pitkään, mikä toki myös mahdollista.
Tai sitten se toinen vain ei syystä tai toisesta avannut sulle syitään. Ja Huom! En tarkoittanut tuolla, että syyt oisit sussa, vaan ne syyt oli lähtijässä ja ei niitä sulle kertonut.
Nro 14. Vannoiko puolisosi rakkautta, nautitte yhdessä olosta? Eikä hänellä ollut ketään toista? Arki oli tasaista/ hyvää ja vietitte aikaa yhdessä?
Vai oliko jotain kuitenkin vialla? Jotain mitä puolisosi ei uskaltanut sanoa? Tai se perinteinen pettäminen?
Kertokaa milloin on niin jano että saa ottaa lasillisen vettä? Entä pitääkö juoda kahvia jos ei halua?
Olen myös miettinyt saako vessassa käydä enemmän kuin 8 krt päivässä? Kertokaa.
Meillä ei ollut väkivaltaa tai pettämistä. Ei meillä ollut kyllä mitään muutakaan enää 20 vuoden jälkeen. Hädin tuskin puhuttiin. Ei nukuttu yhdessä, kun ex-mies ei halunnut. Aloin miettiä eroa ja ihastuin toiseen mieheen. Lähdin, ja elämä muuttui täysin.
Oliko eroni turha? Joku sanoo, että oli. Minusta se oli muutos parempaan. Teini-ikäiset lapset oireilivat jonkin verran. Se ei johtunut minusta, vaan isänsä käytöksestä eron jälkeen. Erosta on jo vuosia. Lasten isä ei kuulu elämäämme mitenkään. Semmoinen itsekäs, vätys.
Nyt on hyvä hetki. Ei siihen mitään syytä tarvita.