Toisesta ketjusta heräsi kysymys, milloin saa erota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan usko, että kukaan lähtee avioliitosta "tuosta vain". 

Usko pois. Mulle kävi niin. Tai sitten minua huijattiin pitkään, mikä toki myös mahdollista.

Tai sitten se toinen vain ei syystä tai toisesta avannut sulle syitään. Ja Huom! En tarkoittanut tuolla, että syyt oisit sussa, vaan ne syyt oli lähtijässä ja ei niitä sulle kertonut.

Jätetylle osapuolelle asia saattaa näyttäytyä sellaisena "kuin salama kírkkaalta taivaalta" tapahtumana. Todellisuudessa jättävä osapuoli on ehtinyt puntaroida ja käydä asian läpi mielessään jo moneen kertaan. Hän on siis pitkällä edellä asian käsittelyssä silloin kun ero tulee. Siksi jätetystä osapuolesta voi tuntua siltä, kuin jättäminen sujuisi toiselta helposti.

Itsellä juuri nyt ero yksi vaihtoehto. Mies ei halua erota. En tiedä onko liikaa toivottu siisti ero jossa lapset tulisi ensin. Mies tietää mahdollisen eron syyt kyllä, ja ymmärtää syyllisyytensä jotenkin. Itsellä ei tarvetta villille sinkkuajalle ja haluaisin pitää lapset enemmän itselläni. Toki isän luona olisivat myös reilusti.

No opetelkaa olemaan kuuntelematta roskapalstan trolleja. Jos on niin tyhmä, että tarvitsee av:lta luvan eroamiseen, niin sietääkin kärsiä.

Pitkässä parisuhteessa eron ei pitäisi koskaan tulla yllätyksenä kummallekaan osapuolelle. On vain tosi väärin toista kohtaan, jos ei millään muotoa ole aiemmin ilmoittanut suoraan, että minun on paha olla tässä liitossa, että haluan muutoksia tai harkitsen eroamista. 

Toiselle täytyy antaa mahdollisuus yrittää muuttaa parisuhdetta ennen kuin lähtee kävelemään. On henkistä väkivaltaa tuosta noin vain lähteä (poissulkien väkivalta, pettäminen, päihteet). Erossa toista pitää kunnioittaa ja antaa hänellekin aikaa valmistautua mahdolliseen eroon. 

^ Ei ole helppoa olla kiltti. Pelätä muiden reaktioita, haukkuja asioista joista haukkujat ei oikeasti tiedä mitään.

Jos heität aamulla noppaa ja tulee luku väliltä 1-6.

Jos uudella on kireempi perse ja isommat daisarit, niin silloin on melkein pakko erota.

Entä jos ei oo uutta?

Minun vanhempani ovat olleet rakkaudettomassa liitossa lasten tähden. Ovat edelleen, koska nuorin veljistäni on vielä alaikäinen. Kodin ilmapiiri oli kaikkea muuta kuin hyvä ja lämmin. Mykkäkouluja, meille lapsille puhuttiin aina paskaa siitä toisesta vanhemmasta kun tämä ei ollut paikalla ja äitini kommentoi jokaista televisiossa näkemäänsä miestä että ottaisi mieluummin hänet kuin isäni. 

En arvosta ja aloin toivoa vanhempieni eroa lähes jatkuvasti jo ala-asteella ollessani. Ennemmin olisin ottanut kaksi onnellista vanhempaa eri kodeissa kuin kaksi elämänsä tuhlannutta ja katkeroitunutta kitisijää. Ei tee mieli käydä kotona edelleenkään enkä ikinä jäisi rakkaudettomaan liittoon, varsinkaan lasten kanssa. Miehelläni on samankaltainen kokemus, vanhemmilla on eri huoneet joissa asuvat mutta erota ei voi. Eivät puhu toisilleen vaan kommunikoivat lastensa välityksellä. Onneksi ollaan siis samoilla linjoilla jos tunteet joskus katoavatkin. 

Jokainen saa erota mistä syystä huvittaa ja jokainen saa myös olla niistä eron syistä ihan mitä mieltä huvittaa. Itse ajattelen, että rakkaus on ennen kaikkea tahdon asia eikä pelkkä tunteen hiipuminen ole syy erota. En haluaisi kumppania joka on tästä eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa erota mistä syystä huvittaa ja jokainen saa myös olla niistä eron syistä ihan mitä mieltä huvittaa. Itse ajattelen, että rakkaus on ennen kaikkea tahdon asia eikä pelkkä tunteen hiipuminen ole syy erota. En haluaisi kumppania joka on tästä eri mieltä.

Mä ajattelin noin ennen. Mutta jossain vaiheessa lakkasin tahtomasta.