Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä kuuluu sinulle, joka olet jäänyt ”jumiin” ihmiseen, joka ei sinua halunnut kumppaniksi?
28.03.2021 |
Haluaisin vertaistukena kuulla muiden ajatuksia. Mitä tapahtui, miten olet yrittänyt päästä irti rakkautesi kohteesta, miten nyt sujuu?
Olen jo vuosikausia toivonut ihastuvani uudelleen. Haaveenani on ollut perhe mutta aikaraja umpeutui jo vuosia sitten. En yksinkertaisesti tunne mitään vetoa niihin, jotka tuntevat vetoa minua kohtaan. En halua valehdella välittäväni/rakastavani kun en oikeasti tunne mitään toista kohtaan. Olen yksinäinen ja ahdistaa. Kaverisuhteet eivät korvaa kosketusta eivätkä arkistakin läsnäoloa. Kaikki muu on elämässäni hyvin mutta sattuu se, etten voi oll kenellekään ns. se tärkein.
Kommentit (12)
Ehkä et oikeasti ole valmis ja halukas suhteeseen ja siksi rimasi on niin korkealla ihmistumisen suhteen. Tai sitten olet originelli ihminen, jonka on vaikeaa löytää itselleen sopivaa kumppania.
Millainen suhde vanhemmillasi oli? Lapsuutesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No yritin olla toisen kanssa. En silti unohtanut sitä oikeaa rakkauttani, enkä myöskään halua valehdella. Joten erosin ja olen vain ollut yksin. Olisi ollut parempi etten koskaan olisi mennyt rakastumaan siihen yhteen, koska se johti tähän ettei kukaan muu kelpaa. Ihan sairasta olla sitoutunut ihmiseen ketä ei edes koskaan saanut.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et oikeasti ole valmis ja halukas suhteeseen ja siksi rimasi on niin korkealla ihmistumisen suhteen. Tai sitten olet originelli ihminen, jonka on vaikeaa löytää itselleen sopivaa kumppania.
Millainen suhde vanhemmillasi oli? Lapsuutesi?
Ei minun ole helppoa ystävystyä naistenkaan kanssa sillä tavalla, että kokisin mitään hengenheimolaisuutta. Yleensä tylsistyn ihmisten seurassa olivat he miehiä tai naisia.
Vanhempani ovat eronneet, isähahmoa ei ole koskaan ollut eli en ainakaan etsi isäni kaltaista miestä koska en isääni tunne.
En edes toivo vielä ihastuvani toiseen, haluan vain tästä ihastumisen tunteesta eroon jo. Viimeksi näin puoli vuotta sitten, mutta joka päivä hän pyörii mielessäni vielä, ahdistava tunne. Olen jo tullut siihen tulokseen että ansaitsen parempaa, päätin keskittyä omaan itseeni ja itsetunnon palauttamiseen. Toivon etten häntä tarvitse enää elämässäni kohdata, ehkä menisi ohi sillä, kova koettelemus on ollut en voi muuta sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et oikeasti ole valmis ja halukas suhteeseen ja siksi rimasi on niin korkealla ihmistumisen suhteen. Tai sitten olet originelli ihminen, jonka on vaikeaa löytää itselleen sopivaa kumppania.
Millainen suhde vanhemmillasi oli? Lapsuutesi?
Ei minun ole helppoa ystävystyä naistenkaan kanssa sillä tavalla, että kokisin mitään hengenheimolaisuutta. Yleensä tylsistyn ihmisten seurassa olivat he miehiä tai naisia.
Vanhempani ovat eronneet, isähahmoa ei ole koskaan ollut eli en ainakaan etsi isäni kaltaista miestä koska en isääni tunne.
Ehkä voit paremmin yksin kuin suhteessa ja siksi et tunne vetoa suhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli silälailla ”onnea”, että nuo tunteet tulivat toiseen jo lapset saatuani.
Siitä, kun en rakkauteni kohdetta saanut on jo 8 vuotta.
Nyt kun tiedän, mitä haluan tuntea parisuhdekumppania kohtaan, huomaan, että olen tullut tosi kriittiseksi. En ole löytänyt ketään, enkäole oikein edes etsinyt. Pidän sitä yhtä tyyppiä edelleen sinä oikeana mulle.
Joku muukin voisi olla, jos hänessä olisi samat asiat. Mutta kenessäpä olisi.
Olen siis asennoitunut elelemään yksin, se on mulle ihan ok, eniten olen kaivannut elämääni Rakkautta, en sinänsä miestä vaan. Olen jo 48v. joten yksinolo on eri asia, kuin vieläperheestä haikailevalle.
En todellakaan lasten takia halua mitään puolivillaisia suhdeviritelmiä, vaan ainoastaan ihmisen, oka saa sukat pyörimään jalassa ja tunteen, oka vie mennessään ja jos sellaista ei ole tarjolla, niin ei sitten.
Mutta surusta kesti tosi kauan päästä yli, varmaan ainakin 4 vuotta. Lisäksi kaipuu jatkui ainakin 6 vuotta suht aktiivisena. Lasten isä oli sellainen kompromissisuhde ja hyvä ihminen, mutta muutin pois kodista, koska mua ahdisti se, ettei hän ollut edes mustasukkainen. Häntä ei tunteeni haitanneet ja samalla tajusin itse, että mulla ei ole mitään syytä asua enää hänen kanssaan, siis ei millään pahalla.
En ole sitä valintaa katunut.
Vierailija kirjoitti:
No yritin olla toisen kanssa. En silti unohtanut sitä oikeaa rakkauttani, enkä myöskään halua valehdella. Joten erosin ja olen vain ollut yksin. Olisi ollut parempi etten koskaan olisi mennyt rakastumaan siihen yhteen, koska se johti tähän ettei kukaan muu kelpaa. Ihan sairasta olla sitoutunut ihmiseen ketä ei edes koskaan saanut.
Kauanko sulla tämä on jatkunut? Mulla nyt 9 vuotta ja olen reilusti yli 40. Ihan tosissani yritin ihastua muihin, olla suhteessa jne. Tuntui vain pahalta koska koin itseni huijariksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et oikeasti ole valmis ja halukas suhteeseen ja siksi rimasi on niin korkealla ihmistumisen suhteen. Tai sitten olet originelli ihminen, jonka on vaikeaa löytää itselleen sopivaa kumppania.
Millainen suhde vanhemmillasi oli? Lapsuutesi?
Ei minun ole helppoa ystävystyä naistenkaan kanssa sillä tavalla, että kokisin mitään hengenheimolaisuutta. Yleensä tylsistyn ihmisten seurassa olivat he miehiä tai naisia.
Vanhempani ovat eronneet, isähahmoa ei ole koskaan ollut eli en ainakaan etsi isäni kaltaista miestä koska en isääni tunne.
Ehkä voit paremmin yksin kuin suhteessa ja siksi et tunne vetoa suhteisiin.
Seksisuhdekin riittäisi mutta kun ei kiinnosta. En ole millään tavalla haluton, haluani ei vain ole helppoa herättää. En ole yksin tyytyväinen, kaipaan läheisyyytä todella kipeästi.
Minulla kävi niin, että löysin kyllä uuden, mutta sitten kun se suhde päättyi 15 vuotta myöhemmin, nousi se aiempi juttu uudelleen pinnalle, koska en ollut koskaan käsitellyt ja surrut sitä. Olen nyt sitten keski-ikäisenä surrut sitä surua, mikä nuorena aikanaan ei ollut mahdollista surra.
Parisuhdekaan ei ole mikään helppo olomuoto. Itseni osalta yksinolo on ihan varteenotettava vaihtoehto enkä sovi yhteen kuin todella harvan kanssa niin, etten itse kärsisi suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edes toivo vielä ihastuvani toiseen, haluan vain tästä ihastumisen tunteesta eroon jo. Viimeksi näin puoli vuotta sitten, mutta joka päivä hän pyörii mielessäni vielä, ahdistava tunne. Olen jo tullut siihen tulokseen että ansaitsen parempaa, päätin keskittyä omaan itseeni ja itsetunnon palauttamiseen. Toivon etten häntä tarvitse enää elämässäni kohdata, ehkä menisi ohi sillä, kova koettelemus on ollut en voi muuta sanoa.
Mulla täsmälleen sama. Ja vielä varattu oli kyseessä. Enkä silti pääse mihinkään suuntaan.
Entäs sitten, jos on jumissa ihmisen kanssa, jota et edes halunnut kumppaniksi?
Alue: Aihe vapaa
Aina ne haluamisen ei kohtaa suhteessa, vaikka kemiaa olisi. Elämä jatkuu. Ehkä joskus tulee vastaan yhtä sopiva. Ja jos ei tuu, niin sekään ei ole maailmanloppu.